Vaaran viehätys (Kaksinpeli, Lone Wolf)

// Laika tähän suuntaan (; //

Ellie

Ilma oli tuulinen, ja taivas teräksenharmaa. Se enteili joko sadetta, tai ehkä jopa räntää, riippuen ilman kylmyydestä. Ellie tunsi purevan viiman tunkeutuvan välillä läpi asti tiiviistä karvapeitteestään, mutta juostessa tuli väkisinkin lämmin.

Narttu juoksi, juoksi päämäärättömästi hurjaa vauhtia, koko ajan loitommas tukikohdasta. Se suunnitteli häipyvnsä Alpeilta, mutta ei tiennyt minne. Viha ja katkeruus peittivät allensa pelon siitä, että Ellie voisi kauemmas edetessän törmätä Kurokagen alaisiin. Akita ajatteli vain sitä, että hänen oli päästävä pois. Takaraivossa pyöri myös naiivi ajatus siitä, että Ellie kostaisi tällä tavoin isälleen, katoamalla jäljettömiin, ja aiheuttaen turhaan ylimääräistä huolta. Ei narttu sitä tietenkään itse niin ajatellut, mutta se taisi olla karkaamisen perimmäinen, väistämätön tarkoitus.

Nartun keuhkoja poltti ja jalat olivat aivan maitohapoilla. Leukoja särki, sillä Ellie puristi tikariaan hampaissaan turhan lujasti, mutta narttu ei hellittänyt otettaan tuumaakaan. Myös juoksuvauhti pysyi edelleen samana, vaikka tätä vauhtia Ellie lyyhistyisi ennen pitkää maahan uupumuksen vuoksi. Narttu tunsi yhä kasvavaa poltetta, ja pikkuhiljaa tarvetta oksentaa. Ellie tuli hiukan tasaisempaan maastoon, ja hidasti vauhtiaan.

Kipu iski jalkoihin, ja narttu laskeutui raskaasti läähättäen makaamaan. Ellietä pyörrytti hiukan, mutta hetken aikaa maattuaan kiivaasti hakkaava pulssi alkoi pikkuhiljaa hidastua. Narttu tunsi väsymyksen aallon kulkevan kehonsa läpi, fyysisen suorituksen aiheuttaman polttoon laantuessa. Ellie palasi jälleen mielessään keskusteluun, jonka hän oli käynyt Laikan kanssa, ja kyyneleet kihosivat nartun silmiin. Akita päätti,  että lepäisi hetken, ja jatkaisi sitten matkaa, sillä takaisin hän ei palaisi, ei, ellei isä muuttaisi mieltään.

Laika

Valkoinen hahmo liikkui nopeasti, mutta hallitusti ja tarkkaavaisesti metsän tiheikössä. Se oli Laika, joka oli kulkenut jo pitkän matkaa tytärtään jäljittäen Ohun tukikohdan rajoilta asti. Ellie... Mitä sinä yrität? Et voi poistua alpeilta yksin. Laika ajatteli hermostuneena, ja pysähtyi hetkeksi miettimään tilannetta, sekä mitä tehdä seuraavaksi. Tämän kokema hermostuneisuuden tunne oli vain kasvanut matkan aikana, mutta Laika ei antanut sen olla haittatekijä, vaan piti päättäväisen ja rauhallisen olemuksensa.

Hetken aikaa akita ajatteli kutsuvansa tytärtään nimeltä, mutta hän oli nyt jo niin kaukana rajasta, että se saattaisi helposti kiinnittää Kurokagen joukkojen huomion, jos heitä lähellä oli. Uros oli Ohun tukikohdassa vietettynä aikana oppinut sen, etteivät Kurokagen lauman partiot pelkäisi tulla alpeille. En voi olla kaukana, hän on ollut täällä... Laika järkeili, haistellen raikasta ja hieman sähköistä ilmaa. Jatkuva tuuli hankaloitti hajujäljen seuraamista, mutta valkoturkki luotti aisteihinsa, ja oli jo näin pitkälle tullut, joten olisi turhaa kääntyä nyt vain takaisin.

Laika ei aikonut jättää Ellietä yksin näin vaaralliseen ympäristöön. Hän ei laisinkaan pitänyt tilanteesta, johon oli joutunut tyttärensä kanssa, muttei ottaisi mitään riskejä nuorukaisen löytämisessä, ja takaisin viemisessä. Hän ei ollut vihainen, eikä ikinä pystyisi olemaan, olihan Ellie vain halunnut olla isänsä seurassa, eikä Laika ikinä pystyisi syyttää narttua siitä. Toivon niin, että olisi toinen keino... Tämä ajatteli, palaten ajatuksissaan taas siihen aiheeseen, joka alunperin johti tähän tilanteeseen. Menneen mietiskely loppui lyhyeen, ja Laika palasi hankalaan tehtäväänsä aloittamalla ripeän hölkän edespäin.

// Jes, viimeinkin pääsen täälläkin pelaamaan! :) //

Ellie

Ellie tunsi voimiensa palaavan pikkuhiljaa, ja kankeasti venytellen akitanaaras nousi takaisin jaloilleen. Ellie ravisteli turkkiaan, saadakseen risut ja roskat pois turkistaan, mutta samalla myös veren kiertämään kunnolla kehossaan. Narttu vilkaisi vielä nopeasti ympärilleen, ennen kuin poimi veitsensä maasta, ja lähti etenemään jälleen yhä kauemmas alpeilta. Nartun askellus oli nyt kuitenkin hitaampaa, sillä Ellie päätti jatkaa hetken aikaa kävellen. Eihän hänellä varsinaisesti ollut kiire mihinkään, ja oli säästeltävä voimia. Äskeinen juoksumatka oli syönyt niitä aika paljon.

Oli entistä synkempi ilma, kun pilvet itsepintaisesti vetäytyivät auringon peitoksi. Pian Ellie tunsi kasvoillaan muutaman vesipisaran, josta päätellen sade puhkeaisi hetkenä minä hyvänsä. Narttu päätti livetä alpeilta ennen pimeää ja sadetta, jotta pääsisi ajoissa lepäämään. Pimeällä liikkuminen oli sitä paitsi turhan riskaabelia.

Raivo ja aggressio olivat hitusen laantuneet, ja nyt Ellie tunsi syvää, pohjatonta surua. Oliko sittenkään ollut hyvä ajatus lähteä? Oliko Laika edes huolissaan hänestä, tai lähtisikö isä etsimään häntä? Ellie tajusi, miten yksin hän oli nyt, kun ei ollut laumaa ympärillään. Hetkeksi ajat Kurokagen vankina palasivat mieleen kummittelemaan, ja Ellie pidätteli kyyneleitä myös Rubyä ajatellessaan. Älä pillitä, Ellie. Ei Rubykään tekisi niin... Akita pakotti itsensä ajattelemaan, ja tunsi hiukan itsevarmuutensa jälleen kasvavan, ja päätöksensä häipyä tuntuvan entistä paremmalta.

Yhtäkkiä metsiköstä kuului rasahtelua, kuin jokin painava olisi laskeutunut maahan. Ellie kavahti, kuulostellen ja haistellen ympäristöään. Akita pysähtyi, ja tuli hiirenhiljaista. Narttu tunsi hermostuvansa, ja luimisti korvansa, jatkaen epäröiden matkaa muutaman askeleen verran. Kuka siellä on? Ellie ajatteli mielessään, ja päätti kerätä rohkeutensa ilmiantaakseen kulkijan.

"Tule esiin! En pelkää sinua!" Ellie huudahti, mutta ei saanut vastausta, ja tunsi taas pienen pelon kasvavan sisällään. Ellie kuulosteli vielä hetken aikaa ympäristöään, mutta samassa metsiköstä lähti kauhuissaan lentoon muutaman fasaanin parvi, ja narttu säikähti, hypähtäen aavistuksen taaksepäin. Tajutessaan, mikä äskeisen äänen oli aiheuttanut, narttu rentoutui silminnähden, ja tunsi melkein tarvetta nauraa helpotuksesta. Äh, lintujahan ne vain olivat..mitä minä hermoilen? Ei minulla ole mitään hätää, osaanhan minä itseäni puolustaa. Ellie ajatteli, ja jatkoi sitten hiukan huolettomammin matkaansa.

Narttu ei osannut kuitenkaan lukea merkkejä siitä, että kauhuissaan pakeneva lintuparvi ei säikkynyt häntä, vaan jotain, joka tälläkin hetkellä seurasi ja tarkkaili nartun jokaista liikettä.

Laika

Lintuparven yhtäkkinen, äänekäs ja silmäänpistävä lentoonlähtö horisontissa ei jäänyt huomaamatta Laikalta, joka hidasti vauhtiaan ja tarkkaili lintujen lentoa, arvioiden mielessään, mistä nämä olivat tarkalleen ottaen lähteneet liikkeelle. Jokin ne oli todennäköisesti pelästyttänyt, kun niin yllättäen ja epähuolellisen oloisesti lentoon lähtivät, ja se saattoi hyvinkin olla Ellie. Luonnostaan optimistiselle Laikalle tämä mahdollisuus oli todellinen, ja uros tunsi vanhemmallisen huolestuneisuutensa hieman taantuvan. Hän varautui jo henkisesti siihen, että löytäisikin Ellien pian, ja ajatteli jo, miten suostutella hänet takaisin Ohun tukikohtaan, jos nuorukainen olisi vieläkin itsepäinen.

En aio jättää sinua tänne yksin, Ellie. Laika ajatteli, ja nopeutti taas tahtiaan, aikomuksenaan päästä lintujen lähtöalueelle mahdollisimman nopeasti. Pelkkä ajatus Elliestä yksin sateessa, ja kylmässä oli miltei sietämätön hänelle. Valkoturkki ei ollut mitenkään erityisen varuillaan vihamielisistä tekijöistä, kuten Kurokagen alaisista, mutta oli silti jollain tapaa varautunut siihen, että törmäisikin johonkin muuhun, kuin Ellieen. Tähän asti hän ei ollut kuitenkaan nähnyt ketään, ja koko matkan ajan Ohun alueen rajalta asti oli ollut miltei aavemaisen hiljaista, kovasti puskevan tuulen huminaa lukuunottamatta.

// Leikin sillä idealla, että veisin tätä kunnolla eteenpäin, mutta haluan tietää kenen suunnittelit varjostavan Ellietä. :) //

Ellie & Yoodai

Navakka tuuli puhalteli silloin tällöin, huojuttaen suurten puiden latvustoja. Ellie yritti pitää taas ripeää tahtia yllä, että etenisi mahdollisimman nopeasti ja ehtisi alta pois ennen sadetta. Narttu kuulosteli tarkkaavaisena ympäristöään, sillä hänet säikäyttänyt lintuparvi oli saanut nartun hieman enemmän varuilleen. Ellie ei kuitenkaan toistaiseksi ollut kuullut tai haistanut mitään erikoista.

Yhtäkkiä Ellie tunsi kamalan tunteen valtaavan kehonsa. Veitsi! Narttu tajusi, ja katseli hätääntyneenä ympärilleen, kuin muka tikari olisikin häntä seurannut. Ellie tajusi nopeasti äskeisiä tapahtumia mielessä kelatessaan, että oli jättänyt tikarinsa puunrunkoa vasten nojaamaan levätessään. Voi...perhana! Ellie ajatteli kiukustuneena, ja puri alahuultaan hetken aikaa miettien vaihtoehtojaan, kunnes päätti kääntyä takaisin. Veitsi oli haettava, se oli hänelle rakas, ja tärkeä apuväline itsepuolustuksessa. Akita lähti juoksemaan tulosuuntaansa, eikä enää sen kummemmin välittänyt katsella ympäristöään ylimääräisen varalta.

Onneksi narttu ei ollut kerennyt edetä kovin montaa kilometriä, kun hän tuli aikaisemmalle paikalleen. Kevyesti hengästynyt narttu haravoi katseellaan ympäristöä, ja löysi sitten puun, jonka alla oli makoillut. Mutta mitäs kummaa, tikari oli poissa. Ellie tunsi epätoivon hiipivän sisimpäänsä, ja alkoi poukkoilla ympäri aluetta. Ei..ei..ei! Täällä sen on oltava... Narttu ajatteli, mutta joutui pettyneenä lopettamaan etsinnät, ja rojahti istumaan keskelle pientä, muutaman neliön kokoista aukiota, turhautuneisuudesta puuskahtaen.

Yhtäkkiä metsiköstä astui esiin hahmo, hitaasti ja aavemaisen hiljaa liikkuen. Aluksi pahaa-aavistamaton Ellie ei edes huomannut tulijaa, kunnes outo tuoksu kantautui tämän sieraimiin, ja akitanarttu hypähti ympäri. Hänen edessään seisoi dobermannia muistuttava, luihunnäköinen koira. Ellie ei saanut sanaa suustaan, mutta nartun katse pisti merkille lävistykset ja punaisen kaulapannan. Kotikoira? Narttu arvioi nopean päättelyn tuloksena, mutta jokin tuntemattoman uroksen silmissä puistatti narttua.

Vasta nyt Ellie huomasi uroksen kantavan jotain. "Minun veitseni!" Narttu huudahti, ja hiukan epäröiden astui muutaman askeleen lähemmäs Yoodaita. "Öh..kiitos. Nimeni on Ellie. Etsinkin juuri veistäni..hienoa, että löysit sen..." Akita yritti viritellä jotain keskustelua heidän välilleen, tietämättömänä toisen tarkoitusperistä. Yoodai kuitenkin pysytteli hiljaa, ja tuijotti vain Ellietä tiiviisti, silmät laajenneina, kuin saalistaja saalistaan. Se sai Ellien olon erittäin epämukavaksi, ja narttu vain pysähtyi, tuijottaen takaisin, ja odottaen, että toinen reagoisi edes jollain tavalla.

"Tätäkö etsit?" Yhtäkkiä toinen sanoi jotain, ja Ellie hätkähti hänen matalaa, hiukan käheää ääntään. Yoodai laski veitsen eteensä, ja otti muutaman askeleen taakse. Ellie katsoi nopeasti urosta, sitten veistään, ja taas urosta. "Ota se. Sinunhan se on." Yoodai jatkoi, virnistäen tavalla, joka sai kylmät väreet kulkemaan Ellien selkäpiitä pitkin. Akitanarttu mietti vielä hetken, ennen kuin nappasi nopeasti veitsensä, kääntyi ympäri, ja lähti juoksemaan poispäin Yoodaista, kuin tuo olisi jahdannut häntä takaa.

Yoodai katseli loittonevaa narttua hetken aikaa, pitkät, terävät hampaat suupielistä sojottaen tämän virnistäessä. Ota se kiinni. Tapa se. Syö se. Äänet risteilivät uroksen päässä, ja tämä tunsi jalkojensa virittyvän kuin jouset, ennen kuin sekarotuinen ampaisi paikoiltaan raketin tavoin saaliinsa perään.

Ellie ei ehtinyt edetä pitkään, kun kuuli tasaiset, rummuttavat askeleet perässään. Voi h*elvett..hän seuraa minua! Ellie tajusi hädissään, ja kiihdytti askeleitaan. Aikaisempi juoksuretki oli kuitenkin verottanut nartun voimia, ja Ellie tunsi nopeasti väsyvänsä. Sen sijaan Yoodai saavutti häntä nopeasti, ja oli pian vain koiranmitan päässä. Ellie tunsi keuhkojaan polttavan, kun Yoodai saavutti häntä yhä, ja juoksi pian nartun rinnalla. Akita tajusi, ettei voisi enää juosta pakoon, ja päätti ottaa käyttöönsä suunnitelman B. Ellie loikkasi nopeasti vauhdissa poikittain, ja syöksyi sitten kohti Yoodaita, iskien tikarinsa kohti uroksen kylkeä. Yoodai, joka kuitenkin sairaalla tavalla nautti haasteista, olihan tämä päästänyt nartun aseineen karkuun, väisti helposti, ja kiersi Ellien taakse. Ellie, joka oli varma iskunsa osumisesta, menetti etujalkojensa hallinnan, ja kaatui rähmälleen maahan. Tämän suurempi uros käytti hyväkseen, ja iski hampaansa nartun niskaan.

Ellie päästi suustaan huudon, joka johtui osin kivusta, osin säikähdyksestä. Yoodai nosti nartun ilmaan, ja akitan takajalat tuskin hipoivat maanpintaa. "Päästä minut! Paskiainen, irrota!" Ellie kiljui, yrittäen potkia Yoodaita, mutta tämä vain riiputti naarasta otteessaan, tarkoituksenaan väsyttää akitaa ensin lisää ennen viimeistelyä.

Laika

Laika jatkoi jäljitystään, saapuen pienelle aukiolle, jossa toinen, tuore hajujälki hämmensi ja huolestutti häntä suuresti. Laikan tutkiessa ympäristöään, tämä havaitsi maan pinnassa useampia jalanjälkiä. Mitä... ? Kuka tämä on? Hän ajatteli, asettaen toisen etutassunsa jälkien viereen vertaukseksi. Jälki oli iso, isompi kuin Ellien jäljet. Minun täytyy löytää hänet nopeasti, täällä on joku muukin. Laika ajatteli, nyt huolestuneena tyttärensä turvallisuudesta. Siinä samassa uroksen korvat säpsähtivät kauempaa kaikuvasta äänestä, jonka hän takuulla tunnisti. Se oli huuto, ja hän tiesi täysin, kenelle se kuului. Välittömästi, kuin salama, Laika oli kadonnut paikaltaan ja liikkui täyttä vauhtia huudon tulosuuntaan, sulavasti puikkelehtien puiden välistä matkansa lyhentämiseksi.    

Yllättäen Laika tuli vastakkain pahaenteisen ja suorastaan painajaismaisen näyn kanssa, hänen tyttärensä Ellie, täyden muukalaisen hampaissa. Laikan rivakka eteneminen tuli äkkinäiseen, mutta totaaliseen pysähdykseen muutaman metrin päähän, kun akitan mieli prosessoi silmien näkemän tilanteen hänen edessään. Se nostatti suunnatonta vanhemmallista kauhistusta ja raivoa valkoturkissa, osa hänestä halusi vain syöksyä eteenpäin ja vapauttaa tyttärensä tukalasta tilanteestaan, mutta rationaalinen osa hänestä kykeni estämään urosta tekemästä juuri sitä, ja sai hänet yrittämään tilanteen lähentymistä rauhallisemmin. Ellie oli suuressa vaarassa, ja ajattelemattomat teot saattaisivat hyvinkin aiheuttaa vahinkoa, tai jotain vielä pahempaa nartulle.

Laika korjasi asentonsa äkkinäisestä pysähdyksestään, ja seisoi nyt suorin jaloin, mahdollisimman pitkänä ja vakuuttavana kohdaten Yoodain. Hetkellisesti hän katsoi Ellietä, koittaen saada tähän katsekontaktin (?) ja sillä tavalla jotenkin vakuuttaa nuorukaisen siitä, että hän oli paikalla, ja että kaikki vielä järjestyisi, tilanteen vakavuudesta ja vaarallisuudesta huolimatta. Älä pelkää Ellie, isä on täällä. Laika ajatteli itsekseen, toivoen niin pystyvänsä sanomaan nuo sanat ääneen, mutta hän ei mitenkään voinut. Hän ei saanut antaa niin suurta vihjettä muukalaiselle siitä, kuinka tärkeä tämän panttivanki oikeasti oli akitalle. Erityisesti, kun tämä muukalainen näytti epämiellyttävän oloiselta. Laikalle pisti heti silmään hänen lävistyksensä, arvet ja katse. Yksilössä näytti vain olevan jotain todella väärää.

Laika kohdisti katseensa ja täyden keskittymisensä nyt Yoodaihin, ja Yoodaihin ainoastaan. Mikään ei tulisi rikkomaan heidän katsekontaktiaan (?). Laika yritti parhaansa vaikuttaa rauhalliselta, hänen ilmeensä vaikutti vakavalta, muttei vihaiselta, ja uroksen kehonkieli ei ollut turhan uhkaavaa tai ennakoitavaa vielä. Valkoturkin kulmat tosin olivat painautuneet alemmas, luoden vihaisemman oloisen katseen yhteistyössä silmien kanssa. Olisi helppo huomata, että Laika oli absoluuttisen tosissaan tilanteesta. "Päästä hänet." Laika sanoi kuolettavan vakavaan äänensävyyn, ottaessaan hitaan, mutta varman askeleen edespäin ja samalla alkoi muuttamaan asentoaan aiempaa joustavampaan ja leveämpään. Hän odotti miltei mitä tahansa tapahtuvan ja oli täysin valmiina, mutta sisällään vain toivoi yli kaiken sitä, että tilanteesta päästäisiin ilman verenvuodatusta, erityisesti Ellien kohdalla.

Ellie & Yoodai

Vahvemman koiran otteessa nuorella Elliellä ei ollut toivoakaan. Narttu riuhtoi itseään yhä, mutta liikkeet olivat alkaneet hidastua selkeästi. Ellie ei edes ajatellut säästävänsä voimia, sillä tiesi, että hänellä tuskin oli mahdollisuuksia selvitä odottamalla sopivaa tilaisuutta. Myös akitaan iskenyt paniikki teki tehtävänsä, eikä antanut Ellien keholle turhaan lepotaukoa, kun narttu yritti potkia vahvoilla takajaloillaan kohti Yoodaita niin hyvin kuin pystyi, tuloksetta.

Luuseri. Mikset ole jo tappanut häntä? Mikä nössö oikein olet? Ääni arpikehoisen uroksen pään sisällä sai Yoodain hätkähtämään kevyesti, mutta tämä ei hellittänyt otettaan Elliestä. Sen sijaan uroksen ilme muuttui entistä häiriintyneemmäksi, ja se nosti hiukan narttua ylöspäin, valmiina tarrautumaan paremmin toisen kaulaan, ja jyrsimään nartun epätasaisella hammasrivistöllään kuoliaaksi. Veren maku valui pieninä pisaroina Ellien haavoittuneesta niskanahasta Yoodain kielelle, ja sai hullunkiillon uroksen silmiin, samalla, kun sekarotuinen vajosi johonkin omaan, päänsisäiseen maailmaansa.

Juuri, kun Yoodai oli tekemässä siirtonsa, joka todennäköisesti olisi lopettanut nuoren akitanartun elämän hyvin lyhyeen, uros heräsi transsistaan huomatessaan liikettä edessään. Joku oli juuri loikannut kaksikon eteen, ja tuon jonkun vakavat, suorastaan raivostuttavaa tyyneyttä heijastavat silmät olivat nauliutuneet Yoodain omiin, aavemaisen hailakoihin silmiin.

Ellie, joka oli nyt lopettanut riuhtomisen, oli myöskin kohdistanut silmänsä tulijan kasvoihin, kohdaten hetkeksi toisen katseen. Narttu melkein huudahti helpotuksesta ääneen, kutsuakseen valkeaa urosta isäkseen, mutta jokin Laikan katseessa sai Ellien pitämään tuon sanan itsellään. Uhkaava tilanne kytki jopa rohkean Ellien itsesuojeluvaiston päälle, ja tämä vilkaisi nyt hiljaa Yoodaita, joka oli näyttänyt keskeyttäneen nartun tappoaikeet hetkiseksi, keskittyäkseen valkeaan akitaan. Ellien äskeistä rentoutuneempi keho riippui silti sekarotuisen otteessa yhä visusti, mutta tällä kertaa narttu venytti aavistuksen takajalkojaan, ja tunsi vasemman jalan varpaansa hipaisevan maata. Akita tajusi, että saattaisi jopa kyetä jonkinlaiseen pakoyritykseen, jos Yoodai vain hitusen laskisi päätään alemmas.

Laikan käskyllä ei ollut hetkeen vaikutusta, kun Yoodai vain tuijotti toista epämiellyttävän tiiviisti. Yoodai arvioi toista tyhjältä vaikuttavalla katseellaan, ja jotain etäisesti tuttua sekarotuinen tunnistikin valkoisessa akitassa. Laika toi mieleen Ohun entisen ylipäällikön, Ginin, jonka Yoodai oli nähnyt yhden ainoan kerran. Tuon kuva oli kuitenkin palanut hirviön verkkokalvoille ikuisesti, Kurokagen painotettua Ginin olevan Yukimuran ja Weedin lisäksi tappolistan kärjessä.

Näiden muistikuvien ja pintaan nousseiden vihantunteiden seurauksena uroksen kurkusta kantautui  matala, uhkaava murina, joka muuttui lopulta hitusen katkonaiseksi, muistuttaen jonkintapaista naurua. Suupielet venyivät kohti korvia, muodostaen ruman virnistyksen sekarotuisen kasvoille. Ne paljastivat altaan pitkät ja vinksallaan olevat hampaat, jotka olivat pureutuneet läpi Ellien nahasta, ja saaden nartun vuotamaan kevyesti. Nyt meillä on yleisöä. Laita kunnon näytös pystyyn. Ääni päässä käskytti, saaden Yoodain kiristämään otettaan Elliestä, ja akitanartun ulvahtamaan lisääntyneestä kivusta.

// Viimeinkin saan täällä jatkettua, anteeksi kesto. :S //

Laika

Valkoturkki ei osannut odottaa, miten lähestulkoon mielipuolisen näköinen muukalainen reagoisi, mutta toivoi yli kaiken, että tämä päästäisi Ellien vapaaksi. Turha sanoa, että hän oli pettynyt saamaansa reaktioon, ja alkoi ottamaan toista hidasta askelta lähemmäksi, samalla arvioiden, miten voisi parhaiten lähestyä vain entisestään hankaloituvampaa tilannetta. Uros ei kuitenkaan päässyt sitä yhtä ainoaa varovaista askelta lähemmäs, ennen kuin pysähtyi paikalleen järkytyksestä Yoodain kiristiäessä otettaan Ellien niskasta.  

Oman tyttärensä ahdingon näky sai Laikan suorastaan raivostumaan sisäisesti, ja tämä miltei rikkoi tyynen olemuksensa, jota oli tähän asti ylläpitänyt. Hetkeksi hän oli irrottanut katseensa sekarotuisesta, pikaisesti tarkastaakseen tyttärensä tilan. Laika tunsi itsensä niin voimattomaksi tässä tilanteessa, eikä hän Yoodain reaktion perusteella enää uskaltanut ottaa askeltakaan lähemmäs Ellien turvallisuuden vuoksi. Heidän välillään oli vielä liikaa matkaa, että akita uskoi täysin pystyvänsä syöksymään väliin, ennen kuin toinen ehtisi tehdä jotain vaarallista nuorelle nartulle.

Kirottu mielipuoli! Onko hän Kurokagen alaisia? Jos niin... Onko lähistöllä lisää? Laika pohti, samalla yrittäen kanavoida raivonsa johonkin muuhun, kuin sen näyttämiseen vastustajalleen. Uros tunsi kynsiensä painautuneen maahan, ja lihastensa jännittyneen äärimmilleen. Tästä huolimatta, hän piti tyynen, mutta vakavan ilmeensä, eikä aikonut missään nimessä vaikuttaa aggressiiviselta, sillä se voisi vain hankaloittaa tilannetta. "En tiedä mitä haluat, mutta kenenkään ei tarvitse loukkaantua." Hän totesi Yoodaille, siirtäen katseensa sekarotuiseen jälleen kerran. Kaikista hänen yrityksistään huolimatta, Laika ei pystyisi peittelemään silmissään paistavaa raivoa, jonka vain vanhempi, jonka jälkikasvu on vaarassa, voisi omata.

Yoodai & Ellie

Yoodain tuijotus suoraan kohti Laikaa oli niin intensiivinen, että se oli suorastaan häiritsevää, jopa mielipuolista. Ellie tunsi kivun kasvavan sekunti sekunnilta, kun sekarotuisen hampaat painautuivat yhä tiukemmin niskanahkaan, leukojen kiristyessä purennan voimasta tasaiseen tahtiin. Narttu yritti estää tuskanhuutojen karkaamista kurkustaan, sillä pelkäsi niiden vain saavan tuntemattoman koiran satuttamaan häntä enemmän. Jokin arpikehoisessa koirassa oli niin hirvittävän vääristynyttä ja kammottavaa, että se sai jopa rääväsuisen ja aina niin uhkarohkean Ellienkin pelkäämään.

Laikan sanat eivät aluksi näyttäneet vaikuttavan Yoodain tuijotukseen millään tavalla. Ilme pysyi koko ajan samanlaisena, ja sekarotuinen näytti siltä, kuin olisi kivettynyt paikoilleen. Sitten, pikkuhiljaa, kuin hidastetussa filmissä, Yoodain suupielet nousivat kohti korvia, ja rumat hampaat komeilivat jälleen esillä, tahriintuneina uroksen suussa riippuvan akitanartun vereen. Nesteen suloinen, rautainen aromi sai Yoodain nauttimaan tilanteesta entistä enemmän, ja sitä ei voinut olla näkemättä mielipuolen kasvoilta.

Sehän on takuulla Ohun ylipäällikkö Ginille sukua, eikös? Siitä saisi varmasti hyvän palkkion Kurokage-herralta. Ääni lateli Yoodaille, ja uros nyökkäsi, kuin vastaten jollekulle. Eihän Yoodailla todellisuudessa ollut aavistustakaan Laikan sukulaisuudesta Giniin, mutta toisen ulkonäkö sai kuvitelmat laukkaamaan sekarotuisen päässä, ollen lähempänä totuutta, kuin Yoodai aavistikaan. Tapa narttu, niin saat hänet kimppuunsa. Vihaisena hän on varomaton, joten saat tapettua hänetkin. Helppoa. Hän ei voi sinulle mitään. Tapa ne molemmat!

Yoodai toimi koneen lailla, kuin täysin jonkin muun ohjaamana. Uros riuhtaisi Ellien ensin ylöspäin, tarttuen hampaillaan tiukemmin uhriinsa. Hetkeksi ote niskanahasta irtosi, mutta tarrautui sitten uudelleen, tällä kertaa nartun kaulan ympärille. Akita tunsi kovaa kipua roikkuessaan nyt toisinpäin Yoodain hampaissa, mutta samalla hän tajusi jotain muutakin. Hän ei voinut hengittää! Ellie alkoi paniikissa potkia takajaloillaan, mutta täysin turhaan. Se vain kulutti hänen energiaansa enemmän, ja sai kehossa jäljellä olevan hapen loppumaan nopeammin. Yoodai tuijotti nyt suoraan Laikaan, odottaen Ellien tukehtumista. Se teki kaiken täysin tahallaan, tarkoituksenaan vain lisätä valkoturkkisen raivoa häntä kohtaan, jotta toinen hyökkäisi sokeasti hänen kimppuunsa. Yoodai virnisti kevyesti, ja laski hiukan päätään, jotta Laika näkisi paremmin verinoron, joka valui pitkin Ellien valkeaa kaulaa ja rintaa.

Se oli kuitenkin hiuksenhieno virhe, jota Yoodai ei ollut tullut ajatelleeksi, eikä tämä muutenkaan keskittynyt tarpeeksi uhriinsa, sillä uroksen huomio oli lähes täysin Laikassa. Ellie, joka ei suinkaan ollut heikoimmasta puusta veistetty, tunsi tukevan maan allaan, ja ponnisti takajaloillaan itseään ylöspäin. Vauhdin ansiosta tämä onnistui iskemään hampaansa lujasti kohti Yoodain otsaa, ja kaulanahka antoi sen verran periksi, ettei revennyt kovasta vauhdista huolimatta. Toinen Ellien yläkulmahampaista kävi hyvin lähellä uroksen silmää, mikä sai vaistonvaraisesti sekarotuisen irroittamaan otteensa, suojatakseen tärkeintä aistiaan. Ellie, joka tunsi nyt ilman virtaavan vapaammin keuhkoihinsa, putosi maahan, ja yskien kierähti nopeasti kauemmas Yoodain hampaiden tieltä.

Yoodai kääntyi heti akitanartun puoleen. Uroksen otsassa ja oikean silmän vieressä oli pienet hampaanjäljet, jotka vuosivat tuhrien puolet kasvoista vereen. Nyt tuo pikkunarttu saa maksaa... Yoodai ajatteli, äänen yllyttäessä häntä jälleen tappamaan. Laikaa tällä kertaa vilkaisematta, irvileuka hyökkäsi kohti Ellietä, joka yhä makasi maassa voimiaan keräten. Mielipuoli aikoi lopettaa nartun nopeasti yhdellä ainoalla iskulla.

Laika

Valkoturkki seurasi tilanteen etenemistä tuntien itsensä vain entistä voimattomaksi, mikä tuntui repivän häntä kahtia henkisesti. Hän kävi kiivaasti päässään skenaarioita, lähestymistapoja, mutta mikään ei tuntunut käytännölliseltä, eikä muuttanut sitä faktaa että tilanne oli erittäin vaarallinen Ellielle. Laika oli niin lähellä, mutta silti niin kaukana tehdäkseen mitään. Yoodain siirtyessä eteenpäin suunnitelmassaan vaihtamalla otteensa, Laika hätkähti näkyvästi reaktiona ja viimein paljasti hampaansa. Uros oli luopunut puhumisesta Yoodaille, ja tunsi olevansa vakuuttunut toisen mielipuolisuudesta.

Hitaasti, niin hitaasti, hän ujuttautui lähemmäs jännittyneessä ja valmiissa asennossaan, yrittäen olla tekemättä nopeita liikkeitä jotka saattaisivat johtaa kuoliniskuun Yoodain toimesta. Olen niin pahoillani, Ellie. Laika ajatteli lähestyen yhä, ja toivoen kovin että narttu voisi hänen mietteensä kuulla. Uroksen ylen optimistinen persoona tuntui väkisinkin murtuvan tilanteen edetessä vain huonompaan, mutta hän silti uskoi tähän olevan jokin oljenkorsi jäljellä. Laikan piti vain tajuta se ja pelata korttinsa oikein.

Yllättäen vain entisestään kärjistynyt tilanne laukesi, muttei Laikan toimesta, vaan Ellien. Kaikki tapahtui niin nopeasti, mutta Yoodain irrotettuaan otteensa Laika tajusi täysin mitä oli tapahtunut. Aika tuntui pysähtyneen täysin, ja aiemmin vaarallisen sekä lannistavan tilanteen keskellä hän tunsi nyt vain ylpeyttä, Ellietä kohtaan. Laika oli ollut niin keskittynyt Yoodaihin ja tämän luomaan uhkaan, ettei ollut laisinkaan odottanut saati huomannut tyttärensä opportunistisen hyökkäyksen tuloa.

Vaikka tämä erikoinen ylpeyden hetki tuntui akitan mielessä kestäneen useamman sekunnin ajan, todellisuudessa lienee kuluneen vain vähäisiä sadasosia, ja Laika havahtui heti takaisin tilanteeseen, jolloin Ellie olikin jo maassa ja Yoodai ilmeisesti lähdössä uuteen hyökkäykseen nartun kimppuun. Älä luulekaan! Laika huusi suorastaan raivoissaan mielessään, ampaistessaan syöksyyn Yoodaita kohti. (?) Hän oli saanut katsella voimattomana sivusta oman jälkikasvunsa kärsimystä jo aivan liikaa, eikä antaisi tämän mielipuolen enää tulla lähellekään tytärtään.

Laikan jalat tapasivat maan vain kerran matkalla, kun hän ponnahti toistamiseen lähempää saadakseen iskuunsa entistä enemmän voimaa. Hieman Yoodain sivustasta lähestyvä syöksy kohdistuisi puskemaan sekarotuisen rajusti kauemmas ilmasta, jonka jälkeen Laika aikoisi nopeasti tarkistaa Ellien tilan, ennen mitään muuta. Vaikka tämän tekisi mieli ampaista muukalaisen kimppuun heti, nartun tila oli kaikkein tärkein prioriteetti valkoturkille.

Ellie & Yoodai

Ellie katsahti isäänsä hyvin nopeasti, ja tajusi vasta nyt kunnolla, mitä äsken tapahtui. Minä tein sen! Ellie riemuitsi mielessään. Narttu oli vielä osittain shokissa, eikä sen vuoksi ollut aivan tilanteen tasalla. Se ei siis hetkeen kyennyt tajuamaan, että Yoodai hyökkäsi häntä kohti takaapäin. Akitanarttu reagoi vasta, kun näki Laikan kasvoilla ilmeen, joka kieli siitä, että jotain oli tapahtumassa. Nopeasti Ellie vilkaisi taaksepäin, nähdäkseen sekarotuisen lähestyvän häntä kovaa vauhtia.

Paniikki valtasi nartun kehon uudelleen, ja Ellie yritti nousta, mutta kauhukseen tunsi, etteivät hänen jalkansa totelleet häntä. Väsymys ja lamaannuttava pelko liimasivat hänet lujasti vasten maata, ja hädissään akita yritti potkia itseään eteenpäin. Se tuntui toimivan, mutta Ellie pääsi raahautumaan eteenpäin vain muutaman sentin. Perhanan perhana...! Narttu kirosi mielessään, ja yritti sitten kieriä pakoon, mikä oli äärimmäisen typerää ja toivotonta, mutta tuntui sillä hetkellä järkevältä. Ellie kääntyi selälleen, kierähtääkseen siitä jälleen vatsalleen, mutta tajusi, että suunnitelma ei toiminut. Yoodai oli jo niin lähellä, että akita näki kuolapisaroiden lentelevän toisen suupielistä, ennen kuin sulki silmänsä ottaakseen iskun vastaan. Ellie ehti nopeasti lohduttautua ajatukseen, että kaikki tapahtuisi nopeasti ja kivuttomasti.

Kuului kimakka ulvahdus, ja sitten kova tömähdys, ja sitten tuli ihan hiljaista. Ellie raotti varovasti silmiään miettien, oliko yhä elossa, vai kuollut. Narttu huomasi isänsä seisovan selustassaan, ja tajusi, että Laika oli ehtinyt väliin viime hetkellä. Akita kierähti nyt vatsalleen, etsien katseellaan Yoodaita, mutta ei aluksi nähnyt tätä. Pian kuitenkin liikehdintä suoraan edessäpäin sai nartun katseen tarkentumaan pitkäjalkaiseen hahmoon, joka nyt nousi seisomaan, silkka raivo ja suuttumus kasvoillaan.

Yoodai ei itsekään ollut tajunnut heti mitä tapahtui, kun Laikan kova isku sinkosi sen useamman metrin loitommas. Sekarotuisen iskeydyttyä maahan, valtasi Yoodain hetkeksi raastava kipu, joka kuitenkin laantui sykähdyksittäin pikkuhiljaa. Hiukan sekavana ja hämmentyneenä uros kompuroi pystyyn, ja ymmärsi sillä hetkellä, mitä oli tapahtunut. Hän tuijotti silmästä silmään valkeaa urosta, joka seisoi nyt nuoremman nartun lähettyvillä, eikä Yoodai peitellyt aggressiotaan. Uros paljasti jälleen ruman hammasrivistönsä, irvistäessään todella kovaäänisen murinan saattelemana. Silmät kaventuivat pieniksi viiruiksi, ja tätä karmivaa ilmettä tehostivat vielä niskaa vasten painuneet korvat. Uroksen lapaluun ja kyljen kohdalla oli kivien raapimia naarmuja sillä puolella kylkeä, joille hän oli laskeutunut Laikan iskun seurauksena. Yoodai ei ollut lainkaan tyytyväinen siitä, että tuo Giniä muistuttava uros oli katkaissut hänen tappoyrityksensä.

Turhaan sinä enää mietit, ei hän sinulle kuitenkaan mitään voi. Hän on jo tarpeeksi vihainen. Nyt sinulla on vain entistä parempi tilaisuus tappaa hänet, kun narttu on voimaton. Yoodai sai ohjeistusta, mikä kiinnitti sekunnin murto-osaksi huomion maassa yhä makaavaan Ellieen, palaten sitten takaisin Laikaan. Hän ei hyökkää, jos sinä et hyökkää ensin. Ärsytä sitä oikein kunnolla!

Yoodai syöksyi viimeisen lausahduksen jälkeen eteenpäin, hyödyntäen ketteryyttään. Kuin nopeutettuna sekarotuinen loikki siksak-tyylisesti kohti valkoturkkista urosta, toivoen samalla Laikan lähtevän vastahyökkäykseen.

// Anteeksi kun kestää vastauksien kanssa x( //

Laika

Laika ei voinut kuin tuntea helpotusta siitä, miten hänen sieluaan raastanut tilanne oli purkautunut näinkin turvallisesti. Siitä huolimatta, takaiskustaan toipuva Yoodai oli vielä todellinen uhka, eikä Laika aikonut ottaa mitään turhia riskejä. Rauhallisilla ja varmoilla askeleilla, samalla katseellaan Yoodaita tarkkaan vahtiva akita lähestyi Ellietä, pysähtyen vain vähäisen metrin päähän toisesta. Hän käänsi päätään hieman sivuun pystyen sivusilmällä katsomaan narttua, kuitenkaan täysin Yoodaista pois kääntymättä ja tunsi yhä entistä enemmän helpotusta nähdessään, että Ellie näytti olevan kunnossa.

"Ellie, oletko kunnossa, pystytkö kävelemään? Kuuntele tarkkaan, tämä on todella tärkeää..." Laika sanoi toiselle helpotuksen korostamalla sympaattisella äänensävyllä ja tarkoituksellisen hiljaisesti, miltei kuiskauksena. Nopeasti hän vilkaisi vielä tarkemmin kauempana seisovaa Yoodaita, ja sitten kohdisti huomionsa takaisin tyttäreensä. "Sinun täytyy lähteä takaisinpäin rajalle, minä pidättelen häntä, ja tulen sitten perässä. Sinun täytyy päästä turvaan." Uros jatkoi, tämän äänensävyn vakavoituessa lauseen loppuun. "Ymmärrätkö?" Valkoturkki kysyi toiselta. Hän oli yhä huolissaan nartun turvallisuudesta, ja nyt kun toinen oli poissa muukalaisen hampaista, tulisi Ellien Laikan mielestä poistuttava välittömästi alueelta.

Hän hyökkää minä hetkenä tahansa... Tiedän sen. Laika ajatteli, kohdistaen jälleen täyden keskittymisensä Yoodaihin, jonka viirumaiset silmät suorastaan huusivat sitä, että tilanne ei ollut ohi. Toinen oli täysi mielipuoli, Laikalla ei ollut enää epäilystäkään siitä. Hyökätä lapsen kimppuun... Missä on iteskunnioituksesi, saati itsetuntosi? Tämä ajatteli, tuntien vihansa nousevan. Osa Laikasta halusi vain syöksyä toisen kimppuun ja tappaa tämä maksuna siitä, mitä muukalainen oli tehnyt, mutta toinen, rationaalisempi puoli sai uroksen pysymään aloillaan. Laikan mieltä hallitsi nyt vain yksi ajatus: Ellien tulisi päästävä turvaan ja kaikki muu saisi odottaa.

Valkoturkki mietti miten parhaiten lähestyä tilannetta, mutta tajusi joutuvansa improvisoimaan Yoodain aloitettua siksakmaisen hyökkäyksensä. Se tuli nopeammin kuin Laika olisi halunnut, mutta hän oli heti valmis reagoimaan, vaikka se vaatisi vaivaisten murtosekuntien päätöksentekoa. "Juokse Ellie!" Laika sanoi tyttärelleen, mutta lausahdus tuli enemmänkin tiuskauksen kaltaisena, johtuen tilanteen äkkipikaistumisesta. Uros teki päätöksen vastata Yoodain siirtoon mahdollisimman nopeasti, pitääkseen toisen mahdollisimman kaukana Elliestä, ja ampaisi äkkinäiseen juoksuun muukalaista kohti.

Laika lähestyi Yoodaita omalta osaltaan suoremmassa hyökkäyksessä yrittäen ennustaa mihinpäin toinen seuraavaksi liikkuisi mutkittelevassa lähestymisessään, mutta parin metrin läheisyyteen päästyään (?) akita ampaisi korkeaan syöksyyn Yoodaita kohti, aikeinaan käyttää Kūchū Sappō-tekniikkaa sekarotuiseen vastustajaansa, pidelläkseen tätä aloillaan mahdollisimman pitkään. Tekniikan onnistuminen tulisi riippumaan siitä, osaisiko toinen odottaa tätä siirtoa, ja miten nopea hän oli reagoimaan.

Yoodai & Ellie

Kuola valuen ja ilme kuin riivatulla, pupillit lähes olemattomiksi pienentyneinä, Yoodai syöksyi tarkoin valituin askelin kohti Laikaa. Hypyt olivat hyvin nopeita ja sulavia, ja kuljettivat pitkillä loikilla hoikkaa urosta yhä lähemmäs kohdettaan. Ääni päässä lietsoi hurjasti Yoodain jo valmiiksi sekavasti poukkoilevia ajatuksia, yrittäen iskostaa yhä vahvemmin uroksen päähän ajatuksen siitä, että vastustaja oli Gin. Ne vahvistivat koko ajan Yoodain omaa itsevarmuutta, vertailemalla Laikan heikkouksia uroksen vahvuuksiin, ja sulkivat pois kaikki epävarmuustekijät. Yoodai tunsi itsensä suurin piirtein vahvimmaksi koiraksi koko Japanissa, mikä oli samaan aikaan sekä sen vahvuus, että heikkous. Kaikkien muiden ajatusten ja tunteiden lävitse puski kuitenkin räjähdysmäinen aggressio, joka olisi saanut Yoodain näkemään koko ympäristönsä punaisena, jos se vain olisi ollut mahdollista.

Laika lähti Yoodain mielestä erittäin typerästi ennalta arvattavaan hyökkäykseen suoraan edestä. Se sai Yoodain jo lähes täysin varmaksi osumisestaan, ja uros valikoikin nopeilla silmän liikkeillä kohdan, johon vinksottavat hampaat saisi iskettyä. Sekarotuinen aliarvioi todella pahasti vastustajaansa koko ajan, kunnes aivan yhtäkkiä yllyttävä ääni sen päässä vaimeni hetkeksi, ja tiuskaisi sitten kiivaasti: Se on Ohun Gin, se ei ole tyhmä. Tarkkana! Tämä sai Yoodain lyömään jarrut pohjaan juuri viime hetkellä, kun Laika ponnisti korkeaan loikkaan hänen yläpuolelleen, ja syöksyi sitten nopealla vauhdilla takaisin, alkaen suorittaa Kuchu Sappo -tekniikkaa.

Yoodai sai kipakan iskun ensin oikeaan lapaansa, sitten hieman kevyemmän vasempaan onnistuessaan liikahtamaan miltei pois sen tieltä. Ketterä ja nopea uros ei aikaillut, vaan seuraavan iskun lähestyessä käänsi selkänsä valkoturkille, ja potkaisi voimakkaasti tajakalallaan, tähdäten iskun suoraan kohti Laikan oikeaa etujalkaa. Yoodain tarkoitus oli yrittää lamautustekniikkaansa, mikä onnistuessaan lukitsisi pieneksi hetkeksi akitan jalan toimintakyvyttömäksi. Tekniikan onnistuminen oli hyvin epävarmaa, mutta paljon harjoitelleena Yoodai oli oppinut melko hyvin löytämään kertaiskulla oikean kohdan, ja toivoi nyt kokemuksensa auttavan häntä.

Ellie vilkuili etäämmältä kaksikon taistelua. Se oli kerännyt voimiaan sen verran, että pääsi jo hieman horjuen seisomaan. Narttu jaloitteli hetken jalkojaan verrytellen, ja tunsi sitten suuttumuksen tuovan uutta voimaa kehoon. Akitan korvat painautuivat luimuun, ja Ellie puri hammasta katsellessaan isänsä ja demonikoiran yhteenottoa. Ei hätää isä. Minä autan sinua, jos tarvitsee. Ellie ajatteli mielessään, yliarvioiden jälleen omia kykyjään hieman liikaa.

Laika

Laika ei osannut ollenkaan teorisoida, miten Yoodain kaltainen ennalta-arvaamaton mielipuoli reagoisi tämän tekniikan käyttöön, mutta syystä tai toisesta toinen oli jarruttanut vahvasti, päätyen miltei suoraan siihen paikkaan, johon Laika hänet halusikin. Yhtään suunnitelmastaan eroamatta, uros jatkoi hyökkäystään, ja onnistui haavoittamaan Yoodaita tämän oikeaan lapaan, äärimmäisen nopean viillon muodossa. Akitalle tilanne tuntui tapahtuvan hidastettuna ja heti viillon aiheuttaneen syöksyn loputtua, tämä oli jälleen liikkeellä, aikeinaan suorittaa samanlainen isku vasemmallekin puolelle.

Jotain oli kuitenkin tapahtumassa, ja sivusilmällä Laika saattoi nähdä Yoodain liikkuvan, reagoivan, muttei ilmeisesti edelliseen iskuun, kuin se ei olisi ollenkaan häirinnyt toista, vaikka oli varmasti aiheuttanut huomioitavaa vahinkoa. Salamannopeassa päätöksenteossa ajatuksissaan, hän harkitsi hyökkäyksen keskeyttämistä, mutta ajatukset Elliestä saivatkin akitan jatkamaan. Yoodai oli nopea ja häikäilemätön, ja hyökkäyksen keskeyttäminen voisi antaa hänelle uuden mahdollisuuden hyökätä Ellien kimppuun. Sitä Laika ei ikinä aikonut riskeerata, edes oman henkensä uhalla.

Niinpä hän jatkoi, ja osui Yoodain oikeaan lapaan myös, mutta vain hädin tuskin. Perhana! Hän taitaa tuntea tekniikan. Laika totesi mielessään, muttei aikonut antaa periksi, vaan lähti välittömästi uuteen yritykseen edestäpäin. Yoodai kuitenkin oli ajantasalla, ja ehti niukasta ajasta huolimatta kääntää selkänsä valkoturkille. Mitä ihm- ! Oli ensimmäinen ja ainoa asia, jonka Laika ehti mielessään sanoa, ennen kuin Yoodain potku löysi määränpäänsä, ja Laika tunsi oudon, ennen tuntemattoman kivun oikeassa etujalassaan. Niin pian kuin hän sen tunsi, oli kipu hävinnytkin, ja Laika olikin jo syöksynyt Yoodain ohi, hänen kulkunsa ilman halki vain hitusen muuttuneena hämmennyttävän tehottomalta vaikuttuneesta potkusta.

Hämmennys haihtui nopeaan Laikan mielestä, ja tämän jalat tapasivat tietoisesti maan, jotta uros voisi ketterästi kääntyä ympäri toiseen iskuun, mutta miltei välittömästi maan pintaa kosketettuaan, kaikki tunto hävisi aaltomaisesti hänen oikeasta etujalastaan, siitä raajasta johon Yoodain potkaisu oli osunut. Tunnottomuus oli rekisteröitynyt välittömästi, mutta Laika tajusi totaalisesti menettäneensä kaiken hallinnan jalastaan vasta tasapainonsa menetettyään, ja maan pintaan romahdettuaan. Vaistomaisesti hän pyrki kierähdyksellä takaisin jaloilleen, mutta se oli helpompaa sanottu kuin tehty kolmella jalalla. Hän kuitenkin onnistui, ja nyt kohtasi demonikoiran jälleen kerran, mutta oikea etujalka velttona ja elottoman oloisena. Mitä h*lvettiä sinä teit? Laika suorastaan huusi mielessään, täysin epäuskoisena tapahtuneesta. Hänen kasvoiltaan saattoi nähdä selvän järkytyksen ja hämmästyneisyyden ilmeen.

Tämä ilme vaihtui vihaisemmaksi pian, kun Laika puri hammasta ja henkisesti kohtasi tapahtuneen: Yoodai oli lamauttanut hänet jotenkin. Iskun oli täytynyt olla jokin erikoistekniikka, josta Laika ei ollut tietoinen, tai olisi edes voinut olla. Uros pyrki pari askelta taaksepäin, mutta tämä siirto vain onnistui näyttämään, kuinka veltto hänen jalkansa oli, ja kuinka haavoittuvainen Laika kokonaisuudessaan oli nyt.

Yoodai & Ellie

Harmahtavansinisten silmien demoninen katse oli nauliintunut jälleen Laikan olemukseen, joka oli äskeisestä voimakkuudesta tipahtanut silmin nähtävään heikkouteen. Yoodailta ei suinkaan jäänyt huomaamatta valkoturkkisen velttona roikkuva etujalka, johon kohdistunut isku oli selvästi osunut nappiin. Se sai irvileuan paljastamaan jälleen vinot, terävät hampaansa, ja nuolaisemaan huuliaan hitaasti, kuolapisaroiden tipahdellessa leukaa pitkin maahan. Juuri näin. Gin ei tiedä, ettei jalka ole kauaa poissa pelistä. Tapa se nyt, kun se on heikko! Ääni kehotti, ja Yoodai tiesi, ettei voinut hukata aikaa enempää. Yoodai kohotti päätään ilmaan, ja luimisti korvansa, ennen kuin ampaisi paikoiltaan räjähtävällä nopeudella kohti akitaa. Nopeus toimisi nyt Yoodain tappavana aseena, uros suorastaan tiesi olevansa nyt niskan päällä. Jalat tikkasivat nopeaan tahtiin kovaa maata vasten, ennen kuin Yoodai kohosi lähes vaakasuoraan hyppyyn. Ilmassa dobermanni laski aavistuksen päätään, tarkoituksenaan iskeä hampaansa suoraan kiinni Laikan lamaantuneesen jalkaan (?). Yoodai päätteli, että toinen ei voinut vetää sitä iskun tieltä pois yhtä nopeasti kuin tavallisesti, kun ei kyennyt hallitsemaan sitä.

Ellie ei hetkeen tajunnut, mitä tapahtui, kun Laika keskeytti hyökkäyksensä. Pian narttu näki isänsä raahaavan toista etujalkaansa, ja akitan silmät laajenivat järkytyksestä. Mitä tapahtui..? Narttu ajatteli kauhistuneena. Oliko Yoodai tuhonnut isän jalan kokonaan? Ellie puri hampaansa tiukasti yhteen, nähdessään sekarotuisen valmistautuvan selvästi hyökkäämään. Nopeasti nartun silmät haravoivat ympäristöä, osuen pian maassa lepäävään tikariin. Vaikka Ellie tunsi yhä kehonsa olevan ylirasittunut, akitalla ei ollut vaihtoehtoja. Narttu nappasi aseensa ketterästi hampaidensa väliin, ja syöksyi sitten hiukan kankein juoksuaskelin kohti Yoodaita. Noin metri ennen vihollista, joka ei ollut vielä häntä huomannut, Ellie ponnisti ilmaan, ja voimakkaalla sivuttaisliikkeellä iski tikarinsa suoraan Yoodain lavassa olevaan haavaan.

Yoodai tunsi voimakkaan kipuaallon kulkevan kehonsa lävitse kuin salamanisku. Sekarotuisen pää nousi pystyasentoon, ja säikähdyksestä laajentuneet pupillit erotti nyt selvästi. Uroksen jäykistynyt keho tärisi voimakkaasti, ja suu oli avautunut ammolleen ikään kuin äänettömään huutoon.


// Yoodain osuus jäi hieman kesken, ettei mene autohittaukseksi Laikan osalta. Saat päättää itse, osuiko Yoodai Laikan jalkaan vai ehtikö Ellie väliin viime hetkellä (: //

// Anteeksi kesto! x( //

Laika

Valkoturkkinen ei tiennyt mitä tehdä. Varmaankin ensimmäisen kerran sitten laumansa hajottua, hän oli ilman suunnitelmaa. Tuo varmaankin johtui siitä, ettei uros ikinä aiemmin ollut tällaisessa tilanteessa. Niin vaikeaa kuin se oli uskoa, hän oli rampautunut, ja tuon aiheuttanut Yoodai oli jo aloittamassa uuden hyökkäyksensä nopeudella, jota Laika ei vain kolmella jalalla pystyisi milloinkaan päihittämään. Pakko päästää hänet lähelle ja sitten yrittää vastata hyökkäykseen... Vaikka se onkin vaarallista. Tuo pähkäili mielessään, pistäen tekijöitä ja muuttujia yhteen kasvavalla epätoivolla toimivan suunnitelman toivossa. Yoodain kaukaisen muodon lähestyessä yhä, Laika teki parhaansa valmistuakseen yhteenottoon, jännittäessään lihaksensa ja ottaen toimivilla kolmella jalallaan mahdollisimman varman asennon.

Yoodain ollessa jo miltei kohdillaan, Laika ei erikoisesti voinut kuin olla ajattelematta Ellietä, ja toivoa, että hänen tyttärensä olisi jo kaukana täältä ja turvassa tämän kaltaisilta hirviöiltä. Tulisiko Laika ikinä edes näkemään häntä? Täysin yllättäen, aivan Laikan näkökentän reunamilla hän näkikin hahmon, jonka lähestymistä uros ei ollut nähnyt tai edes kuullut tätä ennen. "Mitä?" Akita totesi tyhmän ajattelemattomasti itsekseen tunnistaessaan toisen lähestyvän hahmon Ellieksi. Näky sai Laikan tuntemaan samanaikaisesti toivoa, hämmennystä ja täyttä epäuskoa, sekä sai hänet lukittautumaan aloilleen ajaksi, minkä täytyi olla vain mitätön sekunnin murto-osa, kunnes uros pakotti itsensä jälleen "hereille" siitä. Hän ei vielä ollut täysin varma siitä, mitä tämä tarkoitti, muttei aikonut jäädä paikoilleen sitä ihmettelemään.

Täysin aikaisempien valmistelujensa vastaisesti Laika lähtikin kierähtämään sivuun Yoodain syöksyn edeltä, onnistuen niukasti väistämään tuon juuri Ellien iskettyä tikarinsa sekarotuisen paholaisen kylkeen (?). Valkoturkkisen kykeni kierähtämään ympäri ja takaisin jaloilleen, vaikkakin vähän epämääräisesti yhä tunnottoman jalkansa takia, ja hän kohdisti heti katseensa Yoodaihin, viimein täysin tajutessaan tilanteen. Ellie? ... Jäit auttamaan minua? Uros kyseli mielessään, kunnes kohdisti keskittymisensä takaisin tunnottomaan jalkaansa, josta hän tunsi yllätyksekseen pientä kihelmöintiä. Hitaasti Laika tunsi tunnon alkavan palaamaan hänen etujalkaansa, ja uros pystyi jälleen hieman liikuttamaankin sitä. Kestä hetki Ellie! Hän ajatteli, nostaessaan etujalkansa ilmaan maasta, ettei joutuisi tuota raahaamaan. Nyt Laika kykeni taas joten kuten kävelemään, vielä toimintakyvytöntä jalkaansa ilmassa pitäessään.

Akita nosti katseensa takaisin Yoodaihin ja Ellieen (?), lähtien välittömästi ottamaan kevyitä juoksuaskeleita kaksikkoa kohti, vaikka kolmella jalalla tuo olikin helpompaa sanoa kuin tehdä. "Hei!" Tuo huusi, yrittäen kiinnittää Yoodain huomion pois Elliestä, ja ampaisi yhä terveiden takajalkojensa ansiosta nopeaan syöksyyn tuota kohti, yrittäen iskeä hampaansa mielipuolen niskaan tai kaulaan.

Ellie & Yoodai

Viimein Yoodai kykeni päästämään suustaan jonkinlaisen tuskanhuudon, ja raivopäisenä kurotti päätään kohti tikaria, riuhtaisten sen voimalla irti lihastaan. Sekarotuinen heilautti päätään, ja paiskasi tikarin niin lujaa sivusuuntaan, että ilmaa sivaltaen se lensi kohti lähintä puunrunkoa, ja upposi siihen lävistettyään pehmeän kaarnan. Veripisaroita lenteli ympäriinsä, mutta Yoodaille tärkeintä oli nyt se, että hirvein kipu oli poissa, ja tilalla oli enää jokseenkin siedettävä tykytys, vaikka veri valuikin melko vuolaina noroina uroksen jalkaa pitkin.

Ellie seisoi hengästyneenä vähän matkan päässä, taisteluasennossa, valmiina ottamaan vastaan Yoodain seuraavan siirron. Sekarotuinen uros käänsikin katseensa narttuun, ja mielipuolen silmin katsoi pienempää koiraa verenhimoinen virne naamallaan. "Nyt sinä...kuolet..." Yoodai sanoi niin hiljaa, että Ellie pystyi ainoastaan lukemaan sanat toisen huulilta. Narttua alkoi hieman kylmätä, mutta se ei antanut pelon näkyä ulospäin, vaan uhmakkaana painoi korvansa vasten niskaa, paljastaen terävät hampaansa. "Minä en sinua pelkää, pa*kiainen!" Ellie kivahti, mikä oli kuin lähtökäsky Yoodaille, joka raivoissaan syöksyi akitan kimppuun, joka yhä vain seisoi hievahtamatta paikoillaan.

Yoodain keskittymistä ei häirinnyt edes Laikan huuto, jonka tarkoitus oli kiinnittää demonikoiran huomio. Sen joka solu oli nyt keskittynyt siihen, että se saisi viimein hengiltä tuon raivostuttavan olennon edessään. Ellien takajalat jännittyivät, nartun valmistautuessa vastahyökkäykseen oikealla hetkellä. Se tiesi, että mahdollisesti kuolisi, mutta sen akitan luonne ei antanut periksi ajatukselle, että sen olisi täytynyt perääntyä haasteesta. Narttu oli juuri ampaisemaisillaan matkaan viimeisillä voimillaan, kun yllättäen Yoodain hyökkäys keskeytyi, ja Ellie näki Laikan tarrautuneena sekarotuisen niskaan (?). Yoodai rääkäisi, ja paiskautui kesken vauhdin kyljelleen maahan, kykenemättä hidastamaan alulle saamaansa vauhtia laisinkaan.

Laika

Laikan toiveiden vastaisesti Yoodai ei reagoinutkaan mitenkään hänen ääneensä ja näyttikin siltä ettei tuo ollut edes kuullut valkoturkkista akitaa. Ei! Laika kirosi ajatuksissaan tajuttuaan tuon seikan. Syöksynsä aikana tämän isällinen "vaihde" puolustaa jälkikasvuaan valtasi uroksen, ja tuo hankalasta tilanteesta huolimatta kykenikin saamaan demonikoiran kiinni. Laika upotti hampaansa Yoodain niskaan ja yritti mahdollisimman paljon kehollaan puskea tuota poispäin kulkuradaltaan. Hän onnistui kuin onnistuikin estämään hyökkäyksen ja piteli Yoodaita nyt tiukassa otteessa.

Laika näytti nyt olevan niskan päällä ja vaikka ei tarkalleen tiennyt mitä aikoisi seuraavaksi tehdä, hän ei ollut missään kiireessä, vaan keskitti täysin voimansa pitääkseen Yoodain aloillaan maata vasten. Valkoturkkinen ei voinut olla purkamatta koko tilanteen aikana kertynyttä turhautuneisuutta ja aggressiotaan tuohon. "Sinä sydämmetön, nautitko todella viattoman lapsen satuttamisesta? No nyt sinulla on oikein epäonnen päivä, sillä minä en ole lapsi, vaan joku, jota kaltaisesti eivät voi vain seuraamuksitta kiusata!" Laika ärisi murinan saattelemana vastustajalleen, hänelle normaalisti suorastaan tunnistamattomalla raivokkuudella.

"Ellie!" Tämä huudahti, tästä kulmasta kuitenkaan näkemättä tytärtään. "Tikarisi!" Tuo jatkoi, haluten nuorukaisen aseistavan itsensä kun vielä pystyi. Hän oli nähnyt aseen potentiaalin tyttärensä hampaissa, ja halusi että tuo valmistautuisi parhaiten siihen mitä ikinä seuraavaksi tapahtuisikaan. Tunto oli myös palannut Laikan etujalkaan aikaisempaa enemmän, niin paljon että tuo pystyi jo jotenkuten käyttämään sitä kuin normaalisti, muttei vielä ollut parhaillaan. Akita näytti olevan tätä mielipuolta voimakkaampi, mutta jalan heikkous saattoi olla jotain mitä tuo kykenisi ehkä käyttää hyväkseen.

Ellie & Yoodai

Akitanarttu seisoi jähmettyneenä aloillaan, ja tuijotti hiukan epäuskoisena maassa makavaa Yoodaita, joka oli tiukasti Laikan otteessa. Tuhannet ajatukset risteilivät Ellien päässä, eikä tämä hetkeen tuntunut olevan edes tilanteen tasalla. Äskeinen oli ollut niin lähellä lopettaa hänen pienen elämänsä siihen paikkaan. Ajatus siitä, että hän oli juuri valmistautunut kuolemaan, järkytti nuorta naarasta syvästi.

Ellien herätti tähän hetkeen pian Laikan vihaiset sanat, jotka oli tarkotettu Yoodaille. Kuullessaan sanan "lapsi", olisi Ellie normaalisti reagoinut loukkaantumalla, mutta nyt se ei puolustanut aikuisuuttaan lainkaan. Se vain katseli maassa räpiköivää Yoodaita, ja nartun ajatukset löivät täysin tyhjää. Se ei kertakaikkiaan osannut ratkaista, mitä tekisi seuraavaksi. Ellien katse näytti valppaalta, mutta silmien takana oli tyhjyyttä. Narttu tunsi itsensä täysin avuttomaksi ja osaamattomaksi, ja koki ensimmäistä kertaa halua jättäytyä kokonaan isänsä selän taa suojaan.

Ellie! Tikarisi! Sanat kaikuivat nartun päässä, ja yhtäkkiä akitan silmiin syttyi jälleen tuttu palo, jota Ellie kantoi aina mukanaan. Akita hypähti suorempaan asentoon, ja etsi katseellaan tikarinsa, joka löytyikin parin metrin päästä puuhun iskeytyneenä. Taidokkaasti Ellie loikkasi kiinni sen kahvaan, ja riuhtaisi aseensa irti, laskeutuen sitten valmiuteen maan kamaralle. "Tapetaan se pirulainen!" Ellie huudahti, ja syöksyi isänsä avuksi, kohti Yoodaita, valmiina iskemään terän vihollisen nahkaan.

Yoodai oli koko ajan tilanteen tasalla, mitä Ellie aikoi, ja siksi sen oli toimittava. Tuo Ginin kaltainen oli niin vahva, että saisi varmasti pidettyä Yoodain aloillaan, jotta tytär voisi viimeistellä hänet teräaseellaan. Sekarotuinen muistikin Laikan heikomman jalan, ja arveli sen vielä olevan palautumisvaiheessa. Uros kiepsautti itseään Laikan otteen alla hieman enemmän niin, että oli paremmin valkoisen akitan "alapuolella", ja potkaisi sitten etujalallaan voimakkaasti kohti toisen etujalkaa, horjuttaakseen Laikan tasapainoa, ja mahdollistaakseen siten tilaisuuden paeta tiukasta otteesta.

// Pahoittelen, jos teksti on sekava tai kummallinen. Halusin vastata, mutta jotenkin tuntui hankalalta yrittää saada kaikki jotenkin itseni mielestä loogiseen järjestykseen xD //

Laika

Laikalle oli selvää, ettei hänen vastustajansa tulisi antautumaan kohtaloonsa, vaan tekisi kaikkensa välttääkseen tulevan iskun. Hän saattoikin tuntea tuon rimpuilevan leukojensa välissä. Yoodailla oli joka ikinen syy haluta pois akitan otteesta ja tuo saattaisi johtaa epätoivoon, eikä Laika voinut millään varmuudella ennustaa mielipuolisen vihollisensa tarkempia tekoja.

Jos Laika olisi kuullut tyttärensä aggressiontäytteiset sanat tämän tilanteen ulkopuolella, olisivat ne varmasti vaikuttaneet häneen eri tavoin, mutta nyt Laika tunsi oudosti vain ylpeyttä siitä, miten toinen oli kykeneväinen ylitsepääsemään tilanteessa varmastikin kokemansa pelon. Yrityksissään pitää Yoodai paikallaan, Laika asetti yhä enemmän ja enemmän luottamusta yhä parantuvaan jalkaansa. Tuo paljastui olevan huono valinta Yoodain kamppaillessa itsensä asemaan potkaistakseen kyseistä jalkaa.

Mitä yrität? Laika pohti kuumeisesti, mutta tajusi toisen siirron tarkoituksen vasta kun oli liian myöhäistä ja Yoodai oli potkaissut hänen yhä heikon jalkansa pois aloiltaan maan pinnasta. Syntyi pikainen muutos tasapainossa, kun Laika menetti neljänneksen asentonsa tukevuudesta, mutta irti Yoodain niskasta hän ei suostunut päästämään vaikka mitä.

Toisen saavutus oli varmasti hyväksikäytettävissä ja Yoodailla olisi ainakin hetkellisesti voimia liikkua, muttei pääsisi kauas niin kauan kuin akita piti otteensa (?). Ellie, ole tarkkana... Laika lausui mielessään itselleen, tietäen että narttu oli matkalla aseensa kanssa (?). Hän ei varmastikaan ehtisi koota asentoaan uudelleen siihen mennessä, joten ei kyvennyt pitämään Yoodaita aloillaan iskua varten.

Ellie & Yoodai

Akitanartun jalat tikkasivat hurjaa vauhtia, eikä nartusta juuri huomannut ulospäin tämän olevan oikeasti jo väsyksissä. Suonissa piileskelevä karhukoirasuvun veri osoitti nyt periksiantamattomuutensa ja sitkeytensä, joka virtasi isältään perittynä myös Ellien pienessä kehossa. Opittu ote veitsestä oli tiivis, mutta samaan aikaan hyvin joustava; jos narttu iskisi ohi johonkin kovaan, hän ei vahingoittaisi suutaan. Nyt kuitenkin narttu oli päättänyt, että osuisi Yoodaihin, eikä takuulla viiltäisi huti.

Yoodai oli kuitenkin eri mieltä, sillä se oli onnistunut horjuttamaan Laikan tasapainoa potkullaan, ja pyrki nyt irti toisen otteesta henkihieverissä. Ääni päässä oli vaiennut hetkeksi, ja sekarotuinen tunsi olevansa hukassa. Se yritti riuhtoa itsensä vapaaksi, mutta valkoinen akita oli sitä vahvempi, eikä Yoodai onnistunut suunnitelmassaan.

Ellie huomasi viime hetkellä Yoodain liikkuvan, ja poistuvan juuri siitä pisteestä, mihin akita oli tähtäämässä. Nartun refleksit eivät olleet parhaimmillaan väsymyksen vuoksi, mutta se yritti kaikkensa, ja muutti omaa liikerataansa, kohdistaen iskunsa jälleen kohti Yoodaita. Uros ehti huomata tämän päästyään hieman parempaan asentoon, mutta ei ehtinyt liikahtaa terän alta pois kokonaan, ja sai ilkeän viillon toiseen kylkeensä. Uros päästi suustaan hirvittävän rääkäisyn, kuolan lennellessä ja louskuhampaiden törröttäessä avonaisesta suusta kuin rosoiset rantakalliot vaahtoavasta merestä. Olet hyödytön. Häivy paikalta, ennen kuin tapatat itsesi, surkimus! Viimein päässä liian kauan hiljaa ollut ääni antoi osviittaa siitä, mitä Yoodain täytyi seuraavaksi tehdä. Niinpä se ei enää miettinyt parasta mahdollista taktiikkaa päästä Laikan hampaista, vaan väkivalloin riuhtaisi itsensä irti (?) veren roiskahtaessa kaulalle, kun iho repesi ikävästi kovan vetäisyliikkeen seurauksena. Yoodai kuitenkin tunsi viimein olevansa vapaa, ja kaiken kivun ja saamansa vammat unohtaen se otti jalat alleen, ja pinkoi pakoon vinttikoiran veroista vauhtia.

"Hei, takaisin pelkuri!" Ellie räyhäsi, ja lähti juoksemaan Yoodaita kiinni, mutta toinen oli aivan liian nopea. Narttu hengästyi nopeasti yrittäessään seurata toista, ja joutui hidastamaan juoksunsa kävelyvauhtiin, ennen kuin rojahti maahan makaamaan. Tikari putosi maahan nartun jalkojen juureen, ja akita tuijotti epäuskoisena pakoon päässeen vihollisensa perään. Valkealla lumella oli muutamia veripisaroita, jotka kertoivat siitä, mihin suuntaan Yoodai juoksi. Ellie oli kuitenkin yhtäkkiä niin äärettömän väsynyt, ettei olisi millään jaksanut seurata jälkiä loppuun saakka, ja niinpä pettymyksekseen sen oli myönnettävä itselleen, että nyt oli pakko luovuttaa.

Laika

Laika oli horjumaton aikomuksissaan, ja pitikin parhaansa mukaan kiinni Yoodaista aivan loppuun asti. Tämä loppu ei kuitenkaan ollut juuri sellainen kuin mitä hän odotti, sillä Yoodai oli riuhtaissut itsensä vapauteen ilmeisesti kaikella voimallaan, mutta maksoi teosta verellään. Laika maistoi veren rautaisen maun ja karhukoiran hampaat tuntuivat olevan hieman väärässä hommassa juuri tässä tilanteessa, sillä nuo aiheuttivat riuhtaisussa vahinkoa ennnemmin kuin pitivät mielipuolta paikallaan.

Riuhtaisu kiskoi Laikankin edespäin ja hän näytti horjahtavan pahasti sen äkillisyydestä. Vaikka uroksen onnistui lyödä yhä parempi etujalkansa tukevasti maahan pudotuksensa katkaisemiseksi, Yoodai olikin jo tuon puraisuetäisyyden ulkopuolella. Hänen tasapainonsa palattua, Laika etsi heti katseellaan vastustajansa, vain nähdäkseen tuon kulkevan kiitettävää vauhtia poispäin, Ellie kannoillaan. Laika seurasi luihun hahmon liikkeitä ja vakuuttui siitä, ettei toinen olisi tulossa takaisin ainakaan hetkeen.

Välittömästi tuon havainnon tehtyään, Laikan sinisten silmien katse kääntyikin nyt maassa makaavaan Ellieen. Uros oli helpottunut ja kiitollinen siitä, että narttu oli antanut ajon periksi. Halusihan Laika Yoodain jäävän kiinni ja maksavan kaikesta mitä oli tehnyt, mutta hän oli myöskin täysin tietoinen siitä, ettei kumpikaan heistä ollut kunnossa tehtävää varten. Yoodain yhä loitonnessa, Laika puolestaan käveli Ellien vierelle rauhallisin ja hallituin askelin. Tuon etujalka alkoi olla taas paremmassa kunnossa, mutta aikaisempi potku siihen ei ollut suinkaan tehnyt hyvää.

"Se on ohi." Kuuluivat Laikan rauhoittavat ja rohkaisevat sanat, tuon katsoessa alaviistoon tytärtään. Tilanteen nyt taantuessa, Ellien tekojen merkitys viimeinkin iski täydellä voimalla Laikaan, joka ei nyt voinut olla kuin ylpeä jälkikasvustaan. Nuorukainen kun oli osoittanut todella omaavansa isänsä geenit, eikä Laikalla ollut epäilystäkään siitä, etteikö tuosta tulisi jokin päivä hänen itsensä vertaista soturia.

Ellie

Akitanaaras katsoi lähestyvää isäänsä, ja ilokseen pisti merkille, ettei toinen ollut loukkaantunut pahoin, vaikka hetken aikaa olikin pelännyt Laikan jalan vahingoittuneen pahasti. Ellie hymyili pienesti isälleen, joka pysähtyi hänen vierelleen ja totesi tilanteen olevan nyt ohi. Se sai nartun itsensäkin tajuamaan, että se todella oli loppu, Yoodai oli häipynyt haavoittuneena, ja he olivat selvinneet hengissä, voittajina.

Hetken aikaa Ellie makasi vielä aloillaan, ennen kuin nousi jaloilleen. Ne tuntuivat kantavan äskeistä paremmin, mutta akita tiesi joutuvansa lepäämään ainakin useamman päivän ollakseen jälleen voimissaan. Yoodain leuat eivät onneksi repineet hänen kaulansa ihoa, mutta pitkien hampaiden lävistämät haavat vuosivat vielä aavistuksen, vaikka enimmät veret olivatkin valuessaan kuivuneet rumasti valkoiselle rinnalle. Muuten Ellie oli ihan hyvässä kunnossa, mitä nyt vain fyysisesti todella väsynyt.

"Me tehtiin se, isä. Yhdessä." Narttu totesi, ja hymyili leveästi. "Siinäs näet, minusta on sinulle paljon hyötyä, jos otat minut mukaasi. Et voi kieltää, ettenkö juuri todistanut olevani tarpeeksi hyvä vastaamaan itsestäni." Nuorukainen sanoi ylpeästi, sivuuttaen sen tosiasian, että ilman isäänsä Ellie olisi nyt kuollut kuin kivi.

Laika

Laika seurasi tarkkaan sinisine silmineen, kun Ellie nousi ylös maan pinnasta. Valkoturkki arvioi toisen kunnon ja vammat niin hyvin kuin pystyi pelkällä katseellaan, sanomatta kuitenkaan yhtään mitään. Laikalla oli ajatus siitä, mitä hänen tyttärensä sanoisi seuraavaksi ja ikään kuin laski nartun arvon vielä viimeistä kertaa ennen sitä.

Akitauros tunsi olevansa vain jakautunut kaiken tämän jälkeen. Vaikka Ellien sanoissa oli totuutta ja nuorukaisen into suorastaan ihailtavaa, tuo ei nähnyt kokonaista kuvaa siten, miten Laika sen näki. Kyllä, he olivat yhdessä päihittäneen Yoodain, mutta tähän vaaralliseen tilanteeseen oli ajauduttu ainoastaan Ellien lyhytnäköisyyden ansiosta. Koko tilanne saattoi loppujen lopuksi ehkä vain varmentaa Laikan aikaisempaa päätöstä Ellien jättämisestä Ohuun.

Laika ei vastannut tyttärelleen, vaan katsoi tuota vain hetken aikaa (?). Rohkaiseva hymy oli noussut hänen kasvoilleen, mutta katse oli totisempi, luoden erikoisen neutraalin ja puolueettoman ilmeen, josta olisi hankalaa päätellä akitan suhtautumista nuoremman sanoihin. Lopulta Laikan hymy hyytyi hieman ja tuo nosti katseensa takaisin Yoodain menosuuntaan. Hetken hän vielä pohti heidän sekopäisen vastustajansa alkuperää. Kurokagen joukkoja? Siltä ainakin vaikutti... Mutta miksi vain yksi? Pitää kertoa tästä Ginille, ehkä Kurokage on vaihtanut taktiikkaa? tiedustelun suhteen Laika tuumi, yrittäen tapansa mukaisesti löytää jotain positiivista tapahtuneesta.

"Oletko kunnossa?" Hän viimein kysyi, kääntäen katseensa nyt takaisin Ellieen. Tuosta saattoi erottaa jälleen vanhemman tuntema huoli jälkikasvunsa kunnosta.

Ellie

Nartun ilme oli odottava. Ellie oli täysin varma, että Laika oli vakuuttunut hänen kyvyistään, mutta pientä epäilyä herätti toisen vaikeasti luettava ilme. Narttu kohotti hieman toista kulmaansa, ja nielaisi sitten hiljaa. Rohkaisevan hymyn takana oli jotain, mitä akita ei kyennyt lukemaan, ja isän tuomio alkoi nyt huolestuttaa nuorukaista. Ellie alkoikin äkkipikaisuuksissaan keksimään jotain mahdollisia vastalauseita.

Nartun yllätykseksi Laika kysyikin vain, oliko hän kunnossa. Se turhautti Ellietä silminnähden, ja ikään kuin todisteeksi akita paransi ryhtiään, ja otti kasvoilleen uhmakkaamman ilmeen. "Olen täysin kunnossa. Nämäkin haavat paranevat kyllä, ja tarvitsen hieman lepoa, mutta voisin ottaa vaikka heti uusiksi." Narttu mahtaili, ja virnisti sitten, vaikka ei tiennytkää, pitäisikö Laika siitä, että hän laski leikkiä niin vakavalla asialla. "Noh, sano nyt, että saan lähteä mukaasi." Akita jatkoi vielä hieman kärsimättömästi, ja siirteli levottomasti painoaan jalalta toiselle.