Uusi uhka (Kolminpeli with Untamed ja Lone Wolf)

//Untamed Kurokagella ja Lone Wolf Kiritsulla mukaan.

Suchīru.


Jättiläinen oli saapunut viimein pitkän matkustamisen jälkeen Futago solaan, hän oli yksin mutta ei pelännyt Kurokagen laumalaisia, ei edes itse pahuuden herraa, valkoinen hurtta tarkkaili ympäristöä punertavilla silmillään, pian hän sai näköpiiriinsä yhden koiran joka vilkaisi jätin suuntaan ja järkyttyi näkemästään, sotilas päätti juosta Gajyon suuntaan etsimään pomoaan ja varoittamaan tätä mutta Suchīrua ei kiinnostanut, itseasiassa hän vähän toivoikin tätä.

Tarkan kuulonsa avulla hän kuuli mitä ympärillä tapahtui kiinnittämättä muuten edes huomiota siihen, pian hänen eteensä tuli noin 4 sotilasta jotka oli lähetetty pysäyttämään jättiä, ''Älä tule enään tänne päin, palaa sinne mistä tulit jos et halua Kurokage herran tappamaksi.'', yksi heistä sanoi mutta uros vain virnisti ja repi yksi kerrallaan heidät kuoliaiksi, pian koirat makasivatkin maassa, suolet ulkona ja yksi kahdessa osassa.

Valkoinen uros jatkoi matkaansa ja alkoi vain lähestyä Gajyota vaikka sinne olikin vielä jonkin verran matkaa, Suchīru karjaisi voimakkaalla ja matalalla äänellään merkiksi että oli saapunut ja jäi odottamaan että tapaisi jonkun, hän oli päätellyt että joku tulisi tarkistamaan että kuka hän on.

// Täältä tullaan! Järjestys olkoot sitten

Illumination
Untamed
Lone Wolf //


Kurokage

Paholainen harvoin jaksoi poistua Gajyolta, mutta kivikasan tuijottelu sai sen herkästi tylsistymään, ja se kaipasi välillä maisemanvaihdosta. Niinpä se oli ottanut jaloittelureissulleen mukaansa n. 10 koiran joukkion, ja lisäksi oppipoikansa Kiritsun, jota tämä kuljettikin tätä nykyä mukanaan melkein joka paikassa. Kurokage tahtoi ehdollistaa sätkynukkensa täysin valtaansa, ja saada tuon toimimaan ikään kuin osana itseään.

Päivä oli kylmä, mutta ankariin olosuhteisiin tottunut koirasusi ei juurikaan piitannut siitä. Uros vilkuili ympärilleen melko välinpitämättömänä, ja oli hyvällä mielellä siitä, etteivät he vieläkään olleet törmänneet tunkeilijoihin. Luukasvo haukotteli tylsistyneenä, ja oikeastaan jopa toivoi, että vastaan tulisi edes yksi eksynyt kulkija, jota voisi hieman traumatisoida. Kaikki vaikutti olevan kuitenkin niin kuin pitikin. Ohun rakit, kuten eivät myöskään muutkaan näyttäneet tieten tahtoen uskaltautuvan enää Futago-solaan, ja parempi niin.

Kurokage kuitenkin iloitsi liian pian, sillä jostain kantautui voimakas karjaisu, joka hätkähdytti sotureita. "Oliko se karhu?" Yksi kysyi, mutta Kurokage vain murahti. "Kyllä minä karhun tunnistan, ja se tuo ei ollut. Te kaksi, tarkistakaa tilanne, kannattaako paikalle vaivautua. Muussa tapauksessa käännyttäkää se takaisin." Uros antoi käskynsä, ja heti paikalla kaksi lähimpänä ollutta soturia ryntäsi matkaan. Vaikka Kurokagea ei kauheasti kiinnostanutkaan, kuka kulkija oli, liikkuihan noita harva se päivä solassa, niin silti jokin pienoinen uteliaisuuden kipinä syttyi uroksen sisällä, ja tämä odotti vastauksen saapumista.

Meni jonkin aikaa, kunnes edessä näkyi liikettä. Kaksikko näköjään palasi. Nuo näyttivät kovin pelästyneiltä, mikä sai Kurokagen pohtimaan, kuka heitä mahtoi olla vastassa. "Kurokage-herra! Siellä on joku aivan valtava koira, suoranainen hirviö!" Toinen huusi, ja soturit pyyhälsivät heidän ohitseen, jatkaen matkaa. "Pysähtykää, pelkurit, tai tapan teidät!" Kurokage karjahti noiden perään mutta kaksikko oli niin pakokauhun vallassa, etteivät ne välittäneet uhkailusta. Hieman ärtyneen oloisena Kurokage käänsi katseensa eteenpäin, ja huokaisi syvään. Niinpä niin. Siellä on taas joku itsestään liikoja luuleva sekopää, joka tahtoo todistaa mahtinsa. Ei onnistu. Koirasusi ajatteli. "Eteenpäin. Pakko kai tästä on ottaa selkoa." Kurokage sanoi jäljelle jääneelle joukolleen, ja oli varma siitä, että he selviäisivät vastassa olevasta jättiläiskoirasta, vaikka se olisi karhun kokoinen, mitä Kurokage ei uskonut. Olihan heitä joka tapauksessa enemmän.

Lähestyessään kohdetta, rautainen veren katku kantautui paholaisen kirsuun. Mielessä luoduista kuvistaan huolimatta Kurokage hiukan yllättyi näkemästään, kun vastaan tuli pian valtavan kokoinen dogo argentinoa muistuttava olento, jolla todellakin oli massaa. Kurokage ei kuitenkaan osoittanut pelon häivääkään, vaan kohotti kysyvänä toista kulmaansa. "Pyhä jysäys, sinä oletkin tainnut olla ruoka-aikaan kotona, ja näköjään vitamiinitkin on otettu." Kurokage aloitti melko kevyeen sävyyn. Koirasutta alkoi jopa huvittaa toisen olemus, ja uros ei voinut olla heti miettimättä tuntemattoman jättiläisen hyötyjä. Hetken aikaa luukasvo mittaili toista katseellaan, ja vilkaisi sitten tuon jaloissa makaavia, suolistettuja sotureitaan, ennen kuin nosti katseensa toisen kasvoihin. "No, kerrohan... kuka olet, ja millä oikeudella liikuskelet alueellani tappamassa alaisiani?" Kurokage jatkoi, ja katkaisi sitten katsekontaktinsa, osoittaen siten, ettei kunnioittanut Suchirua laisinkaan.

// Selvä. :D //

Kiritsu

Kiritsu oli sitten virkaanastujaistensa kulkenut jatkuvasti Kurokagen matkassa. Niin oli nytkin, kun demonikoira oli päättänyt lähteä matkalle Gajyon lähialueiden ulkopuolelle. Nuoren uroksen vakavilta kasvoilta sitä oli hankala sanoa, mutta hän oli tavattoman tyytyväinen ja jopa iloinen siitä, että sai aktiivisesti matkata mestarinsa rinnalla, seuraten Kurokagea kuin mikäkin hai uppoavaa laivaa, kauaskantoisella tarkoituksella. Kiritsun ylpeydeksi, hän oli vielä lähimpänä itse paholaista koko seurueesta. Juuri niin sekarotuinen oli toivonutkin asioiden kulkevan, vielä vasta Gajyon uumenissa raskaasti harjoitellessaan. Jatkuvasti hänen katseensa liikkui puolelta toiselle edessäpäin kulkevaa maastoa, skannaten tuota kaiken potentiaalisen vaaran varalta sekä muuta seuruettakin, sillä vaikka Kiritsulla oli vähäinen epäusko Kurokagen valintaan vartijoiden suhteen, hän ei luottanut paljoa keneenkään koirasuden lisäksi, oli se sitten laumalainen tai ei.

Nuorukainen oli kulkenut näin miltei koko matkan, miltei sanomatta sanaakaan, olisi se sitten ollut liitoksissa matkan tarkoitukseen, ilman kylmyyteen tai mihinkään muuhun, hän tiesi täysin paikkansa. Edestäpäin kantautuvat äänet, eritoten voimakas karjaisu kuitenkin toivat muutoksen ilmapiiriin ja Kiritsukin havahtui yhä astetta valppaammaksi kahden panikoituneen laumalaisen ilmestyessä näkyviin. Nuo varoittivat isosta koirasta, ja Kurokagen käskystä huolimatta juoksivat pakosalle saattueen ohitse. Kaksikon niskurointi pisti suunnattoman tottelevaiselle Kiritsulle heti silmään, ja tämä seurasikin tuomitsevalla katseella hahmojen kulkiessa kauemmas, ja lopulta kadotessa pois näkyvistä. Jos hän siihen olisi käskyn saanut, olisi tummaturkki ampaissut heti perään, mutta tuota ei ikinä tullut. Sen sijaan oli selvää, että edessäpäin odotti jotain huomattavaa.

Kurokagen käskystä joukkio eteni jälleen, saapuen tuoreen verilöylyn, sekä jättiläismäisen muukalaisen luokse. Mitä... ? Onpa valtava tyyppi, Kurokage-herraakin isompi! Kiritsu totesi mielessään välittömästi Suchirun näkökenttäänsä saatuaan, jopa hieman epäuskoisena vain siitä faktasta, ettei ikinä ollut nähnyt niin suurta koiraa. Jättiläisen jalkojen juuressa lepäävät, vasta teurastetut ruumiit, ja muukalaisen silkka paikallaolo olivat välitön hälytyskello Kiritsulle, ja nuorukainen keskitti tuiman katseensa tuohon, kohdellen dogo argentinoa vihollisena, mutta pysyi vakaasti aloillaan. Jalkojen lihakset jännittyivät, sekä adrenaliini alkoi kiertämään sekarotuisen suonissa jo silkasta veren katkusta ilmassa, mutta uros piti yllä kuoleman vakavan ilmeensä, vaikkei pystynyt vihaisen oloista katsettaan maskeeramaan.

Tummaturkki jäi jännittyneenä odottamaan, miten tämä muukalainen reagoisi Kurokagen sanoihin, vilkaisten aina välillä mestariaan tuon sivustasta.

Suchīru.

''En yleensä kerro nimeäni muille mutta olkoon tämän kerran, olen Suchīru, paholaiskoira Hellstormin viimeinen jälkeläinen, kokoni on ihmisten lääkkeiden ansiota, samoin lihakseni, en ole koskaan hävinnyt taistelua.'', jätti vastasi voimakkaalla äänellään, tämä ei tuntenut minkäänlaista pelkoa Kurokagea tai tämän alaisia kohtaan vaan katsoi näitä täysin tyynenä, ''Ja nämä rakit alkoivat ärsyttämään minua.''

Suchīru tuijotti vielä hetken koiria, kunnes alkoi kiertämään mietteliäänä vähän ympyrää, ''Minulla oli syy tulla tänne, haluan haastaa itse pahuuden ruhtinaan kaksintaisteluun, häviäjä joko kuolee tai alistuu voittajan vallan alle.'', valkoinen uros sanoi virnistäen ja ottaen hyvän asennon.

''Sin voit aloittaa jos suostut taisteluun.'', uros sanoi vielä ja jäi taisteluvalmiina seisomaan paikalleen, jätin suunpielestä valui edelleen vähän tappamiensa koirien verta ha hän nuolaisi ne sitten pois.

Kurokage

Demonikoira huomasi heti toisesta huokuvan pahantahtoisuuden ja vahvan luonteen, mikä alkoi kiinnostaa Kurokagea yhä lisää. Silti tämä ei pitänyt lainkaan siitä, että toinen asteli niinkin röyhkeästi hänen mailleen, ja käyttäytyi häntä kohtaan niin ylimielisesti. Koirasusi ei aikonut antaa toisen selvitä teoistaan ilman jonkin sortin ei niin miellyttävää opetusta.

Pian Suchiru kertoi motiivinsa saapua Futago-solaan, mikä ei juurikaan yllättänyt paholaista. Toinen ei ollut ensimmäinen, joka yritti tavoitella vallankahvaa, ja siksi uros ei voinut olla virnistämättä kevyesti, paljastaen siten kunnolla terävät sudenhampaansa. "Vai ihan pahuuden ruhtinas... Sitä nimeä en olekaan vielä kuullut käytettävän. Ehkä turhan fiini minun makuuni." Luukasvo sanoi huolettomasti, ja käänsi sitten hitaasti katseensa takaisin jättiläiseen, kun tämä heitti haasteen kaksintaistelusta. Toinen näytti selvästi olevan tosissaan, ja se sai hieman psykopaatin adrenaliinin virtaamaan, uroksen aistiessa kevyentuntuisen jännityksen ilmassa.

Kurokage ei kuitenkaan huomioinut toisen taisteluasentoon asettumista mitenkään, vaan röyhkeästi istahti alas, ja ikään kuin alkoi pohtimaan vaihtoehtojaan. "Hmm... viitsisinköhän todella liata käpäläni vuoksesi? Mikä tekee sinusta niin erityisen?" Kurokage tuumi, lipaisten sitten huuliaan, ja nousten jälleen seisomaan. Koirasusi käveli pelottomasti lähemmäs Suchirua, ja mittaili urosta katseellaan, kiertäen sitten toisen ympäri äärettömän rauhallisesti, antaen toisen tahallaan odottaa päätöstään. "Olet kyllä kieltämättä vahvan näköinen, ja keksisin sinulle varmasti käyttöä joukoissani." Kurokage tuumi ääneen, kohdaten sitten suuren uroksen katseen hetkeksi (?) palatessaan takaisin toisen eteen. Koirasusi hymähti jälleen, nuolaisten uudelleen huuliaan. Suchiru oli varmaan parikymmentä senttiä korkeampi, mutta Kurokage oli kaatanut karhunkin nuoruudessaan, eikä siksi lainkaan epäillyt mahdollisuuksiaan, vaan seisoi itsevarman rennosti aloillaan, häntä dominoivasti korkealle kohotettuna.

Pitkän hiljaisuuden jälkeen Kurokage kuitenkin päätti laukaista tilanteen, ja nyökkäsi Suchirun suuntaan. Punainen, paremmin näkevä silmä liukui jälleen hitaasti dogo argentinoa mittaillen päästä varpaisiin, palaten takaisin kasvojen tasalle. "Hyvä on. Vastaan haasteeseesi. Mutta sallinet minun antaa sinulle kunnian hyökätä ensin? Onhan tämä minun aluettani, ja sinä olet tehnyt aloitteen, joten myös ensimmäinen liike kuuluu sinulle." Vaikka Kurokagen sanat olivat kuin minkäkin kunniakkaan taistelijan suusta, oli äänensävy kevyen sarkastinen ja halveksuva. Koirasusi tahtoi Suchirun hyökkäävän ensin, jotta saisi hieman selville toisen tapaa taistella, ja siten jonkinlaisen etulyöntiaseman.

// Voitte jättää Kiritsun vuoron välistä taistelun ajaksi. //

Kiritsu

Jännittynyt tummaturkkinen seurasi sivusta Kurokagen ja Suchirun sananvaihtoa, itse puuttumatta tuohon dialogiin ollenkaan. Hänen katseensa siirtyi kaksikosta edestakaisin, ja muuttui aikaisesta kysyväksi Suchirun heittäessä haasteensa Kurokagelle. Kiritsu ei ollut uskoa kuulemaansa. Kukaan ei haasta Kurokagea, siis kukaan joka haluaa vielä elää toisen päivän tekonsa jälkeen. Sekarotuisen tuntema epäusko kuitenkin vaihtui ärtymykseen, ja lopulta suorastaan vihaan tätä muukalaista kohtaan. Kuka luulet olevasi? Mestarini repii sinut palasiksi, kunnioittamaton! Tämä karjahti mielessään, pienessä tunneryöpyssä, joka sai nuorukaisen jopa murahtamaan hiljaisesti itsekseen. Itsekurillinen Kiritsu kuitenkin hallitsi itsensä, ja jatkoi tilanteen seuraamista, yhä vain jännittyneempänä.

Suchīru.

Jättiläinen hymyili, ''Tätä arvelinkin, suuri herra ei halua kuluttaa voimiaan heti vaan antaa vastustajansa tehdä aloitteen, se oli suurin virheesi tässä taistelussa, et tiedäkkään minusta niin paljoa, et tiedä mitään taistelutavastani, etkä mitään voimistani, ihmiset pistivät minuun lääkkeitä joiden oli tarkoitus vahvistaa ihmisten armeijan sotilaita kaukana ulkomailla, et tiedä edes heikkoa kohtaani.''

Uros lähti juoksemaan kohti Kurokagea, puskien tätä suurella voimalla(?) ja heittäen tämän ilmaan(?), tämän jälkeen jätti nappasi paholaisen jalasta ja iski tämän selälleen maahan(?), Suchīru pysähtyi ja nuolaisi huuliaan, ''Tämä on vasta alkua!'', jätti huusi ja lähti uuteen hyökkäykseen, heittäen Kurokagen uudelleen ilmaan(?).

Uros pysähtyi selkä Kurokagen suuntaan käännettynä ja virnisti, ''Haluatko jatkaa vielä vai saitko jo tarpeeksi?'', jätti kysyi ja kääntyi, hänen silmissään paloi helvetin liekit, ''Oletko valmis kuolemaan vai alistumaan?''

Kurokage

Koirasusi seisoi tyynesti aloillaan Suchirun puhuessa. Uroksen suusta pääsi kumea hohotus toisen kehuskellessa ominaisuuksillaan, ja Kurokage nuolaisi huuliaan, laskien päätään hieman. "Kerrot hieman liikaa itsestäsi, muukalainen." Luukasvo totesi itsevarmana, ja toivoikin juuri sitä, että Suchiru alkaisi aliarvioimaan häntä.

Toinen kävi hyökkäykseen suoraan kohti häntä, mutta Kurokage ei ollut niin tyhmä, että lankeaisi edestäpäin tulevaan hyökkäykseen. Vaikka koirasusi oli suurikokoinen, oli sillä myös yllättävän paljon ketteryyttä, ja niinpä se väisti Suchirun ensimmäisen iskun melko vaivattomasti tavanomaisella loikalla sivuun, ja käännähtäen sitten ympäri 180 astetta, kohdatakseen valkean jättiläisen uudestaan.

Suchiru eteni nopeasti, ja ennen Kurokagen seuraavaa väistöliikettä, ehti Suchiru kuitenkin ensin, ja lennätti Kurokagen korkealle ilmaan. Perhana...! Koirasusi kirosi mielessään, mutta päätti kuitenkin hyödyntää virheliikkeensä, ja syöksyi ilmasta suoraan kohti Suchirua. Kurokage turvautui Final Thunder -hyökkäykseensä, tekniikkaan, joka iski yhtä aikaa kolmeen eri kohtaan. Siten paholainen aikoi testata Suchirun kestävyyttä, ja mahdollisesti myös etsiä toisen mainitsemaa heikkoa kohtaa.

Suchīru.

Toisen alkaessa tekemään iskuaan(?), jätti ei liikkunut, paholaisen hampaat tekivät kuitenkin jätin nahkaan vain verta vuotavia pintanaarmuja, viimeinen isku kuitenkin osui sen verran rajusti että jätti liikahti paikaltaan ja Suchīrun poskista valuva veri valui jätin suulle, uros nuolaisi tyytyväisenä huuliaan, ''Olet vahva, erittäin vahva ja se on kiintoisaa, saat päättää kohtaloni koska aiheutit enemmän vahinkoa.''

Uros kumartui hieman Kurokagen eteen ja odotti menettävänsä henkensä, Suchīru odotti hiljaa maassa kumartuneena tuntematta kuitenkaan minkäänlaista pelkoa paholaista kohtaan edelleen, ''Tee mitä haluat, et satuta minua kuitenkaan, yritä tappaa vain, en kuitenkaan kerro heikkoa kohtaani, en ole tyhmä.

//Sori, lyhyttä.

Kurokage

Koirasusi yllättyi siitä, ettei Final Thunder tehnyt kovin suurta vahinkoa Suchiruun, sillä normaalitilanteessa se olisi hyvinkin saattanut repiä vastustajan kappaleiksi. Dogo argentino ei ollut puhunut palturia, sen iho oli todellakin tavallista hankalampi lävistää, kuin karhun nahka, ja Kurokagella alkoi jälleen mielikuvitus laukkaamaan, kun se kuvitteli Suchirun oman joukkonsa jatkoksi.

Yllättäen toinen vaikutti jollain tapaa luovuttavan, ja antoi Kurokagelle luvan tehdä mitä koirasusi halusi. Kurokage raotti hieman suutaan, murahtaen turhautuneena. Oliko tämä joku vitsi? Yrittikö tuo jätti huijata häntä jotenkin, saada ansaan? Luukasvo alkoi kiertää Suchirua ympäri, jatkaen murinaansa. Äsken rento ja rauhallinen Kurokage oli päässyt niin sanottuun taistelumoodiinsa, ja sen verenhimo kasvoi jokaisen valkoturkin poskella valuvan punaisen pisaran myötä. Psykopaatin mieli alkoi mennä tilaan, jossa veren rautainen katku sai sen melkein sekoamaan. Kurokage ei aikonut lopettaa vielä, joten niinpä se alkoi yllyttää Suchirua jälleen hyökkäämään.

"Vastahan tämä alkoi, niinhän sinä sanoit?" Kurokage sanoi ääntään korottaen. Punaisen silmän pupilli pieneni melkein olemattomiin, ja kuola kiilteli koirasuden suupielissä. Kurokage luimisti korviaan, ja huitaisi sitten rautaisilla kynsillään kohti Suchirun kasvoja (?), tarkoituksenaan ärsyttää toista. "Anna tulla. Näytä nyt, mihin sinusta on!" Kurokage härnäsi, liikuskellen toisen edessä edestakaisin levottomasti.

// Suchiruhan voisi nyt onnistua nyt hieman löylyttämään Kurokagea? x) //

//Sitä vähän ajattelinkin, hämäystä katsos. Shitsumei on yksi joukossa olevista.

Suchīru ja Shitsumei.

Jätti virnisti, ''Taidat ollakkin tyhmempi kuin luulin.'', uros hyökkäsi Kurokagen kimppuun kun tämä oli lähellä(?) ja tarrautui tämän kurkkuun lähtien juoksemaan kohti läheistä puuta iskien paholaisen pään tätä vasten(?), ja ja aloittaen tekemään sitä useaan kertaan(?), kunnes lopetti ja painoi Kurokagen maahan(?).

''Olet hävinnyt, usko jo, tuo äskeinen oli vain hämäystä.'', tämän jälkeen Suchīru heitti Kurokagen taas ilmaan ja tarrautui tämän jalkaan iskien paholaisen voimalla maahan(?), ''Sinun on aika alistua valtani alle jollet halua että alan tappamaan alaisiasi, joukkosi alkaisi pienentyä mukavasti.''

Shitsumei virnisti tyytyväisenä seuratessaan kaksikon keskustelua, pian tämä alkoi kuulla taistelun ääniä taas ja tajusi mitä oli tapahtumassa, ''Äh, minkälanen paholainen tämä Suchīru on, Harold, kuvaile häntä.'', Shitsumei pyysi vieressä olevalta ystävältään, ''Kurokage herraa isompi, valkoinen, rotu oletettavasti dogo argentino.'', Shitsumei nyökkäsi.

Kurokage

Koirasusi ei odottanut Suchirun hyökkäävän niin pian, ja siksi valkoinen uros saikin otteen Kurokagen kaulasta, ja iski koirasuden pään melko lujalla voimalla vasten puuta. Uros sai melkoisen tällin ja sen silmissä sumeni hetkeksi, mutta paksukalloisena Kurokage ei menettänyt tajuntaansa, vaan jostain sen häiriintyneen mielen sopukoista kytkeytyi päälle jokin hullu puoli, ja luukasvo vain nauroi, kuin olisi toivonut uusintakierrosta.

Se tulikin pian, mutta Kurokage ei antanut enää iskeä päätän uudelleen puuta vasten, vaan otti iskun takajaloillaan vastaan, ponnistaen siitä itsensä parempaan asentoon, mutta Suchiru painoi hänet vasten maata, ja uhkasi ottavansa hänet valtansa alle. Kurokage pysyi aloillaan, ja koirasuden kasvoilla kävi häijy virnistys. "Tämä oli vasta alkua, niinhän?" Uros kysyi. Koirasuden päästä valui verta pitkin otsaa ja poskia, ja kaulassa oli hampaanjäljet Suchirun riuhtomisen seurauksena. Kurokage ei kuitenkaan aikonut jäädä siihen odottamaan kuolemaansa, vaan potkaisi dogo argentinoa kohti leukaa (?) takajalallaan saadakseen enemmän liikkumatilaa, ja iskun osumisesta tai osumatta jäämisestä huolimatta kierähti sitten toisen otteesta pyörähtämällä kyljeltä vatsalleen, nousten sitä kautta ketterästi seisomaan.

Kurokage perääntyi muutaman askeleen, ja hengästyneenä keräsi hiukan voimiaan. Veri oli tahrinut sen kasvot melko ruman näköisesti. "Sinun kaltaistasi vastaan en olekaan pitkiin aikoihin saanut taistella. Kerrankin joku tarjoaa edes jonkinlaista vastusta. Oikein virkistävää." Kurokage sanoi tilanteeseen nähden erikoisen kevyesti, ja kiersi sitten hieman sivummalle. "Tämä todellakin oli vasta alkua..." Uros toisti edelliset sanansa. Hetken aikaa paholainen oli hiljaa, ennen kuin nosti katseensa Suchiruun, ja virnisti. Nyt on aika lopettaa tämä pelleily, ja turvautua Marunokoon. Kurokage ajatteli, ennen kuin otti tukevamman asennon, ja ampaisi sitten paikoiltaan matkaan räjähtävällä voimalla, voimakkaiden lihaksien pumpatessa vauhtia juoksuun joka askeleella.

Lähestyessään Kurokage loikkasi puolessa välissä matkaa ilmaan, ja liisi virtaviivaisena ilman halki, edelleen keräten vauhtia tekniikkaa varten. Sitten koirasusi kaarsi hiukan etuviistoon, ja liike muuttui hetkessä pyöriväksi, kuin Zetsu Tenrou Battougassa. Se kuitenkin huojui sivuille hyvin erinäköisesti, hampaiden ja kynsien kiertäessä ulointa kehää kuin moniteräinen sirkkeli. Kurokage pingotti kaiken lihasvoimansa tekniikkaan, ja tähtäsi iskun suoraan kohti Suchirun rintaa.

Suchīru ja Shitsumei.

Jätti irrottautui Kurokagesta ja virnisti, ''Sinusta löytyy siis todellakin puhtia, tule vaan , otan kyllä iskusi vastaan.'', Suchīru painoi kuitenkin päätään hieman alemmas antaen toisen iskeä tätä päähän joka on tarpeeksi luja kestämään tuon tekniikan, isku kuitenkin heitti jätin ilman poikki kohti melko vanhahkoa ja ei kovin paksua puuta kohti joka sitten kaatui tämän painon takia, uroksen otsassa oli vertavuotava haava joka ei kuitenkaan ollut vakava eikä hirvittävän syvä, jättiläinen kuitenkin oli menettänyt taistelukuntonsa eikä pystynyt jatkamaan.

''Sinä voitit, nyt oikeasti, en pysty jatkamaan.'', uros sanoi tuskaisella äänellä ja nousi seisomaan vähän pokeryksissä, ''Olet tosiaan niin vahva kuin tarinat kertovat, jos haluat apuani, minulla on vain yksi pyyntö, en pyydä mitään muuta ja jos saan sen, voit käyttää minua mihin haluat, tuossa lähellä on kolme hylättyä temppeliä, noin kilometrin päässä tästä, se oli esi-isäni päämaja, haluan sen itselleni, nukun ja vartioin siellä ja voit pyytää minut ihan milloin vain luoksesi.''

Shitsumei virnisti, hän oli kuullut joka sanan jota jätti oli sanonut ja tajunnut Kurokagen voittaneen, Harold, Henry, tulkaa, Kurokage herra, me palaamme Gajyolle nyt jos et tarvitse meitä enään, anna vain käsky niin menemme, en voi lähteä ilman lupaasi.'', Shitsumei kumartui hieman, samoin hänen ystävänsä.

Kurokage

Viime hetkellä koirasusi hölläsi hieman tekniikkaansa, sen tarkoitus ei tietenkään missään nimessä ollut tappaa tuota arvokasta soturiehdokasta, ja siksi se iskikin vain osittaisella teholla. Kurokage hämmästyi siitä, että vaikka Suchiru otti iskun vastaan päällään, ja paiskautui pahannäköisesti taaksepäin, ei toinen silti menettänyt edes tajuntaansa, vaan oli yhä täysin yhtenä kappaleena.

Kurokage laskeutui tekniikan jälkeen maahan rajulla voimalla, ottaen etujaloillaan tömähdyksen vastaan. Uros horjahti, ja käännähti sitten hengästyneenä jälleen ympäri, kohti vastustajaansa. Koirasuden kasvoilla oleva veri oli kuivunut, ja lisäksi sen kehossa oli muutama pintanaarmu, samoin kaulan tienoilla. Silti uros seisoi hyvinkin varman oloisesti aloillaan, mutta väsymyksen pystyi näkemään sen kiivaan hengityksen tahdissa kohoilevista kyljistä, ja jännittyneistä raajoista, jotka pakottivat vahvan kehon pysymään vakaana.

Toinen vaikutti pitävän sanansa, ja alkoi puhua. Kurokage ei sanonut mitään. Toisen pyynnön jälkeen koirasusi pysytteli vielä hetken aikaa hiljaa, kunnes kasvoille levisi tuttu, hyytävä virnistys. "Ei. Minä olen meistä se, joka latelee ehdot." Kurokage vastasi ankarasti, ja kohottautui sitten pystympään asentoon. Se käveli lähemmäs valkoista jättiä, ja pysähtyi sitten vähän matkan päähän. "Olet koeajalla, jotta voin varmistua uskollisuudestasi. Saat vartioida Gajyolla jonkin aikaa, jotta voin pitää sinua koko ajan silmällä. Jos läpäiset testin, saat ottaa temppelit vartioidaksesi. Muussa tapauksessa...." Kurokage sanoi, ja lopetti lauseen kesken, arvellen Suchirun tietävän, mitä petturuudesta seurasi. Uros kyllä osasi palkita alaisiaan aiheesta, mutta rangaistukset olivat hirvittäviä.

Kurokage vilkaisi Shitsumeita, joka pyysi lupaa poistumiseen. Koirasusi piti siitä, miten oli saanut rautajalan ehdollistettua tahtoonsa, ja toisen nöyryys samaan aikaan sekä miellytti, että huvitti paholaista. "Voitte poistua. Viekää uusi soturimme mukananne, ja jättäkää hänet vartioon Gajyolle vievän päätien alkuun." Sitten luukasvo kääntyi katsomaan oppipoikaansa. "Kiritsu, sinä jäät vielä kanssani tänne hetkeksi." Kurokage sanoi tiukasti, vilkaisemattakaan muita alaisia.

// Pitäisikö nyt tästä jatkaa Kiritsun ja Kurokagen peliin? //

//Jatkakaa vain siellä, voidaan lopettaa tämä peli tähän ja vien Shitsumein sekä Suchīrun pois.

// Eikö tässä voisi jatkaa? Illuminationin hahmot vain poistuvat pelistä? //

Kiritsu

Kiritsu seurasi isokokoisen kaksikon taistelua yhä jännittyneenä, kuin olisi ollut osallisena ennemmin kuin jokin sivusta katselija. Se, miten tämä Suchīru kykeni vastaamaan Kurokagen vahvuutta oli miltei käsittämätöntä Kiritsulle. Silti, tummaturkkisen usko mestariinsa oli horjumaton ja hän tiesi myös täysin, etteivät kaikki Kurokagen kortit olleet vain ja ainoastaan hänen voimansa takana.

Kerran Suchīru oli antautuvinaan, joka kuitenkin paljastui hämäykseksi, ja niukan taistelun päätteeksi Kurokage ratkaisi tilanteen ennen näkemättömällä iskulla, joka jätti Kiritsun täysin sanattomaksi. Hän ei ollut ikinä nähnyt tai kuullut tästä tekniikasta, ja ensimmäiselle kerralle tuo oli uskomaton näky.

Kurokagen mainittua hänen nimensä, Kiritsu nosti päätään normaalia korkeammalle, ikään kuin merkkinä siitä että huomioi mestarinsa käskyn, ja alkoi sitten kävelemään ripeään tahtiin muiden laumalaisten luota paholaista kohti. Tuo saapui Kurokagen luokse ja vilkaisi taakseen, seuraten hetken ajan katseellaan paikalta poistuvia kätyreitä, sekä tätä lauman uutta jäsentä, josta Kiritsu ei vieläkään laisinkaan pitänyt. Pian nuorukainen kuitenkin käänsi päänsä takaisin Kurokagea kohti.

Kiritsun silmissä loisti erikoinen pilke. Tuo oli ylpeyden ja ihailun yhdistyneen tunnetilan tulos. Aina niin totisen nuorukaisen suunpieletkin olivat lähteneet vähäiseen nousuun, tuoden erittäin kevyen virneen hänen kasvoilleen. "En epäillyt teitä hetkeäkään. Olette todellakin Japanin mahtavin, herra." Kiritsu totesi mestarilleen. Hän ei ollut varma mitä tuolla oli mielessä, miksi he olivat jääneet jälkeen näin, muttei epäillyt koirasuden tarkoitusta yhtään. Asian täytyi olla jotain tärkeää. Ehkä tuo liittyisi jopa Kurokagen tekniikkaan?

Kurokage

Koirasusi vilkaisi uudelleen oppipoikaansa, hellitettyään katseensa toisesta vain hetkeksi. Kurokage seurasi Kiritsua silmillään hetken aikaa, ja kun muut olivat kadonneet näköpiiristä kokonaan, käänsi uros kasvonsa eteenpäin, ja lähti askeltamaan tasaisesti kohti sankkaa metsää.

Kiritsun ylistäessä mestariaan, Kurokage vain tuhahti hiukan, ja nosti suupieliä samaan aikaan kevyesti. "Jos sillä köntyksellä olisi ollut yhtä paljon älliä kuin lihasmassaa, se olisi pärjännyt pidempään." Kurokage töksäytti, muttei maininnut sanallakaan, että olisi saattanut jopa hävitä toiselle. "Kuten sinullekin on pienestä pitäen opetettu, ei ketään tule aliarvioida, vaikka mahdollisuudet kuinka näyttäisivätkin itselle edullisemmilta. Se virhe voi olla viimeisesi." Kurokage painotti tiukasti, tehostaen sanojaan pysähtymällä hetkeksi, poraten silmillään suoraan Kiritsun silmiin (?). Sitten koirasusi rentoutti kehonsa, ja viskasi päänsä takaisin menosuuntaan. "Mutta kyllähän sinä sen tiedät, Kiritsu. Koulutuksesi on ollut aukoton." Luukasvo sanoi, hiukan ylimielisenä, sillä olihan hänellä tietenkin suurin kunnia nuorukaisen hyvästä opetuksesta. Sanojensa myötä koirasusi myös pyrki hieman herättelemään Kiritsun uskoa siihen, ettei nuorempi uros olisi mitenkään saavuttanut taitojaan ilman herraansa. "Ehkäpä vielä joku päivä olen valmis siirtämään äsken näkemäsi tekniikkani sinun haltuusi?" Kurokage lisäsi loppuun muka huolettomasti, hymyillen tummaturkkisen suuntaan. Sekin oli vain pieni silaus siihen, kuinka Kurokage pyrki kietomaan toisen paremmin otteeseensa, ja saaden mahdollisesti palvelemaan entistä innokkaammin.

Hetkeen Kurokage ei sanonut mitään. Maisema oli muuttunut hiukan karummaksi, ja koirasusi aisti heidän lähestyvän Futago-solan rajaa. "Tämä on ensimmäinen kerta, kun vien sinut näin kauas Gajyon alueelta. Sinun on aika oppia hieman lisää elinympäristöstäsi ja asemasi tarkoituksesta." Kurokage kertoi, ja odotti sitten Kiritsun saapuvan vierelleen seisomaan (?).

Kiritsu

Heti kehunsa annettuaan Kiritsu oli lähtenyt seuraamaan Kurokagea metsän suuntaan, kulkien demonikoiran vierellä tasavertaista tahtia, mutta varoen suuresti aivan tuon rinnalla kulkemista, vaan mateli hitusen jäljessä antaakseen mestarinsa olla edellään, pienessä mutta symbolisessa johtoasemassa. Nuorukainen kulki pää koholla ja koirasuteen jatkuvasti vilkuillen aivan päältäpäin nähtävällä innokkuudella. Nyt päästyään kävelemään aivan kahden mestarinsa kanssa, Kiritsu tunsi olonsa vain entistä kelpuutetummaksi, joka sai hänen mielialansa huipulleen. Tuo hänen kasvoilleen aikaisemmin noussut hymyn kaltainen ilme vaikutti nyt pysyvämmältä, ja aina välillä hän jopa heilautti häntäänsä puolelta toiselle tyytyväisyytensä merkkinä.

Kiritsu nyökkäili myöntävästi Kurokagen puhuessa juuri päihittämästään Suchīrusta, mutta laski hieman päätään tuon mainitsiessa vihollisten aliarvioimisen. Hetkeksi nuorukaiselle tuli mieleen valmistujaistesteissään tappamansa Rokuro, jonka uros oli kerran aliarvioinut, rikkoen ainutkertaisesti tämän säännön. Hän vieläkin muisti tapahtuman sellaisella selvyydellä, kuin tuo olisi tapahtunut vasta eilispäivänä. Tummaturkki oli yhä katkera virheestään, mutta sitä suuremmalla syyllä lupaili itselleen ettei enää ikinä sortuisi aliarvioimaan ketään taistelussa. Kurokagelle hän ei kuitenkaan asiaa maininnut, vaan kohotti päänsä jälleen kohdatakseen tuon pistävän katseen. Suorastaan pysäyttävän puolisokean tuijotuksen kohdannut Kiritsu ei enää hymyillyt laisinkaan, vaan oli kuoleman totinen ja jollain tapaa myös pelokkaan tai varovaisen oloinen. Tuo ei vastannut Kurokagen puheeseen sanoin, vaan nyökkäsi rohkaisevasti, joskin hieman huteran oloisesti.

Kurokagen katse oli pysäyttänyt Kiritsun aloilleen hetkeksi, mutta tämä pakotti itsensä taas liikkeelle mestarinsa edetessä jälleen ja näin matka jatkui kuin normaalisti. Kiritsu mietti syvään toisen sanoja, ymmärtämättä niiden pahansuopia taka-ajatuksia, ja myöntyi niihin täysin. Aivan, olethan sinä minut kouluttanut. Hän tuumi, tuntien kuin kaikki olisi hyvin niin pitkään kun hän vain kykeni mestarinsa läheisyydessä olemaan ja häntä palvelemaan. Kun paholaisen puheenaihe siirtyi erikoistekniikkaan ja tuon mahdolliseen opetukseen, Kiritsu suorastaan sylkäisi ulos sanan puoliajattelemattomasti. "Todellako?" Pelkkä ajatus siitä, että Kurokage palkitsisi hänet tuollaisella lahjalla oli ennenkuulumatonta, ja nyt mestari itse vihjaili sitä sekarotuiselle. Tuo suorastaan tuntui vetävän maton Kiritsun jalkojen alta.

"Se... Se olisi suunnaton kunnia, herra. En ole ikinä nähnyt mitään niin hienoa ja tuhoisaa." Kiritsu selitti, mutta ei saanutkaan vastausta. Tuon puutteessa nuorukainen ei urkkinut muuta, tai kommentoinut tekniikkaa, vaan laski katseensa edespäin. He olivat nyt kulkeneet pidemmälle kuin Kiritsu muisti ikinä olleensa Gajyosta ja koirasusi pian vahvistikin tuon faktana, ja antoi Kiritsun ymmärtää, että hänen olisi aika oppia lisää. "Mitä vain, olen valmis siihen." Kiritsu vastasi itsevarmana, pysähtyessään Kurokagen vierelle.

Kurokage

Koirasuden ylimielinen virne pysytteli koko ajan kevyesti uroksen kasvoilla, sen kuunnellessa oppipoikansa sanoja. "Tietenkin se olisi kunnia, suorastaan ainutlaatuinen tilaisuus. Tiedätkös, kukaan muu ei osaa sitä tekniikkaa, toisin kuin Ohun rakkien battougan osaa jo varmaan joka toinen vastaantulija. Olen kehitellyt sen alusta loppuun itse, ja sen vahvuutena on sen yllätyksellisyys ja huono tunnettavuus." Kurokage kertoi, värittäen hieman totuutta siitä, että oli itse keksinyt tekniikan. Tottahan koirasusi puhui siinä, että oli ainoa tekniikkansa osaaja, mutta oikeaa todellisuutta Kiritsun ei tarvinnut tietää.

Kurokage piti pienen tauon, ennen kuin päätti valaista Kiritsua hieman lisää. "Tällä hetkellä laumani on Japanin suurin ja ylivoimaisin. Myös valtani ulottuu laajemmalle kuin millään muulla armeijalla, ja tälläkin hetkellä soturini valloittavat käyttööni lisää maita ja hankkivat uusia sotureita." Kurokage sanoi hieman myhäillen. "Minä olen se, joka pitää kaiken kasassa, soturit motivoituneina, ohjat käsissään. Ymmärrätkös? Ilman minua kaikki hajoaisi käsiin. Siksi vaadin kaikilta niin ankaraa kurinalaisuutta, suuri joukko ei pysy hallinnassa pelkällä pään silittelyllä." Kurokage kertoi, värittäen siten kuvaa itsestään hyvänä ja vaikutusvaltaisena hallitsijana. "Ja juuri sen pään silittelyn vuoksi Ohun soturit ovat heikoilla, eikä heidän valtakautensa kestänyt kauaa. Niin epävakaan lauman hallitessa paratiisia, konflikteja syntyy jatkuvasti. Tarvitaan kunnollinen hallitsija pitämään kaikki tasaisena, ja siten välttämään turhaa sotimista. Juuri siksi haluan siivota heidät pois jaloistani, jotta ne turhat taistelut jäävät menneisyyteen. Tarvitaan sääntöjä, joita kaikki noudattavat ehdoitta." Luukasvo tarinoi, ja oli itsekin hyvin tyytyväinen siihen, miten sai ilmaistua kuvaa itsestään "hyvyyden ja rauhan tuojana".

Kurokage piti taas kevyen mietintätauon, ennen kuin valotti enemmän oppipoikansa työnkuvaa. "Sinä toimit laumassa ikään kuin varjonani. Opettelet toimimaan peilikuvanani, täydentämään minua. Vaadin sinulta ehdotonta kurinalaisuutta ja luotettavuutta, ja kunhan täytät tehtäväsi kunnialla, kenenkään muun valta ei koskaan ulotu sinuun. Siksi, Kiritsu, on tärkeää, että osaat myös käyttämiäni tekniikoita." Kurokage puhui kunniakkaasti, rauhallisella äänellä, vaikuttaen siten helposti lähestyttävältä ja aidolta. "Minä taasen kohtelen sinua kuin omaa poikaani, isänä, jollaista sinulla ei koskaan ollut." Koirasusi jatkoi, herätellen tarkoituksen omaisesti Kiritsun varhaisimpia, valheellisia muistoja omasta perheestään. Arpikasvo piti jälleen, tällä kertaa hieman pidemmän tauon, odottaen oppipoikansa vastausta. Kurokage tahtoi varmistua siitä, että toinen ymmärsi hänen sanansa.

Kiritsu

Kiritsu suorastaan metaforisesti ahmi Kurokagen saneleman tiedon. Nuorukainen oli jopa aikaisempaakin innostunut ja impulsiivinen sitten kuultuaan vihjauksen erikoistekniikan opetuksesta. Koirasudella oli hänen kiistaton ja horjumaton keskittymisensä. Kurokagen laumaansa kuvailevat sanat kiehtoivat Kiritsua, hän tunsi vain ylpeyttä ja kiitollisuutta niiden seurauksena, siitä että sai olla osallisena tätä mahtavaa 'konetta' ja voittajan puolta. "Minä ymmärrän." Kiritsu kuittasi, samalla nyökäten vakuuttavasti.

Paholaisen pidettyä lyhyt tauko puheessaan, tuo jatkoi siihen, mitä Kiritsu oli eniten sisimmissään odottanut: nuorukaisen rooli ja työnkuva laumassa. Selitys toimikuvasta oli miltei täysin Kiritsun kuvittelema, ja tämä tunsi valmistautuneensa hyvin. Tummaturkkinen vain nyökkäili rauhallisesti, normaalin neutraali ilme kasvoillaan. Sanat tekniikoiden osaamisesta saivat sekarotuisen ajattelemaan, että uusia harjoituksia olisi tulossa pian, ellei nyt jo.

Sitten Kurokage siirtyi eteenpäin, siihen mikä kaksikon suhde toisiinsa tulisi olemaan. Sekarotuisen silmät laajenivat silkasta yllättyneisyydestä ja hämmästyksestä hänen kuullessaan, miten koirasusi viittasi häneen poikanaan. Jos tuo oli Kurokagen osalta tarkoituksellinen askel eteenpäin nuorukaisen hallinnassa, se ei olisi voinut onnistua paremmin. Tämän kaltainen läheisyyden tunnistus oli Kiritsulle täysin ensikertaista, vaikka Kurokage olikin enemmän tai vähemmän Kiritsun ottoisä.

"K- kiitos, mestari. Teen parhaani, lupaan sen!" Kiritsu vastasi hieman huteralla äänellä. Hän ei ollutkaan valmistautunut niin hyvin kuin luuli, sillä ei ikinä ollut osannut odottaa tätä. Yli kaiken hän haki hyväksyntää Kurokagelta, jonka näki isänään yhtä paljon kuin opettajanaan, ja tämä oli jo todella paljon. Kiritsu katsoi koirasutta ihaillen ja hänen silmistään saattoi nähdä tummaturkilta ennennäkemätön kimallus. Kiritsu oli yksinkertaisen, totaalisen liikuttunut, varmaankin ensimmäistä kertaa elämässään ja hänen näkemyksensä mestaristaan olivat korkeimmillaan kuin ikinä aikaisemmin.

Kurokage

Koirasuden katse käväisi jälleen Kiritsussa. Silmien katse oli hivenen omahyväinen ja koko ilme huokui puhdasta tyytyväisyyttä. Kurokage koki päässeensä tähän asti juuri siihen, mihin oppipoikansa kohdalla pyrkikin. Toinen oli niin hyvin manipuloitu, ettei luukasvo itsekään olisi uskonut onnistuvansa enää paremmin.

Kurokage suunnitteli, miten etenisi seuraavaksi. Suuren lauman johtajan aika oli äärettömän rajallista, joten tällainen kahdenkeskinen "isä-poika" -hetki oli harvinaista herkkua. Koirasusi tiesi sen kuitenkin olevan tärkeää, suorastaan ehdotonta, jotta se pystyisi luomaan Kiritsusta täydellisen kätyrin itselleen. Tarkoitus olisi ollut hioa kaksikon välistä yhteispeliä hieman taistelun merkeissä, mutta koska Kurokage oli juuri käynyt fyysisesti raskaan kamppailun valkoista jättiläistä vastaan, uroksen oli keskityttävä johonkin muuhun.

Hetken aikaa tummaturkki oli täysin hiljaa, ennen kuin liikahti askeleen verran eteenpäin, pysähtyen sekunnin sadasosan verran, ja jatkaen sitten matkaa. Se antoi siten näin sanattoman viestin Kiritsulle jatkaa matkaa. "Ajattelin, että olisimme harjoitelleet yhdessä, mutta äskeisen välikohtauksen jälkeen pysyttelemme toistaiseksi teoriassa." Kurokage sanoi. Äänestä oli kuultavissa lievä ärtymys, sillä vaikka Suchiru olikin täydellinen lisä kokoelmiin, koirasusi ei pitänyt suunnitelmiensa sotkeentumisista, ja oli siksi hieman närkästynyt. Vaikka Kurokage ei kohdistanutkaan negatiivista tunnetilaansa välittömästi Kiritsuun, oli koirasudella paha tapa purkaa olotilaansa toisiin tuntematta sen kummempia omantunnon tuskia.

"Tiedäthän, että sota syttyy heti, kun joko löydämme Ohun nykyisen olinpaikan, tai he päättävät hyökätä? Rehellisesti sanottuna pidän enemmän jälkimmäisestä vaihtoehdosta, sillä meille edullisempaa olisi puolustuskannalla oleminen. Emme voi ottaa silti riskejä, että Ohu ehtisi koota tarpeeksi sotureita suojellakseen itseään, joten varasuunnitelmanamme on lyödä heidät ennen sitä." Kurokage selosti, ja siirtyi sitten taas viittaamaan oppipoikansa rooliin sodassa. "Meidän tulee opetella taistelemaan yhdessä, sillä päävastuksemme tulee olemaan hyvin todennäköisesti Yukimura. Kaikkeen on varauduttava, mutta Ohu luottaa oikeudenmukaisuuteen, ja siksi meidän on käytettävä sitä hyväksi. Yukimura valmistautuu takuulla kohtaamaan yksinomaan minut, mutta minä olenkin askeleen edellä, ja otan sinut selustaani, jotta Yukimuralla on mahdollisimman vähän aukkoja päästä niskan päälle." Kurokage jatkoi, ja katsoi sitten hieman takaviistossa kulkevaa nuorempaa urosta (?). "Ja sinä, Kiritsu. Sinun tärkein tehtäväsi on huolehtia siitä, että jokaikinen niistä aukoista tulee tukituksi." Kurokage sanoi, painottaen viimeisiä sanojaan erityisen vahvasti. Silmien katse oli kylmä, ja äänensävy ankara, sillä luukasvo tahtoi tehdä hyvin selväksi, ettei virheille ollut tositilanteessa minkäänlaista sijaa.

// Anteeksi viestin kanssa maleksinta. D': //

Kiritsu

Ennnenkokemattomasta tohkeisuudestaan huolimatta Kiritsu havaitsi Kurokagen merkin matkan jatkamiselle, ja pienestä hitaudesta huolimatta hän lähti seuraamaan mestariaan aivan kuten aikaisemmin, hitusen jäljessä antaakseen koirasudelle luontaisen johtoasemansa. Kurokagen sanat kaikuivat vieläkin nuorukaisen mielessä, eikä hän vieläkään ollut uskoa kuulleensa ne. Kiritsu tunsi nyt olevansa lähempänä demonista mestariaan kuin koskaan aiemmin ja tunsi suurta tyytyväisyyttä tästä, iloa jopa.

Siitä huolimatta Kiritsun mieli oli miltei yhtä valpas kuin aina muulloinkin, eivätkä Kurokagen seuraavat sanat jääneet laisinkaan huomioimatta tummaturkkiselta. Tuo tunnisti ärtymyksen koirasuden äänensävystä, joka sai hänet hitusen varuilleen. Kiritsu mietti tarkkaan mitä sanoa, muttei ehtinytkään suutaan aukaista kun paholainen olikin siirtynyt edespäin, puhuen nyt tulevasta sodasta ja heidän vihollisestaan. Ajatukset Yukimurasta ja Ohun oikeudenmukaisuudesta tuntuivat Kiritsulle aluksi vähän vastenmielisiltä, ja sitten tämän tunnetila vaihtui itsevarmaan uroksen kuvitellessa itsensä mestarinsa vierellä, heidän yhdessä kohdatessaan Ohun ylipäälikön.

Kiritsu huomasi Kurokagen kääntyvän hieman hänen puoleensa ja tunsi olevansa täysin valmis kohtaamaan tuon katseen, sekä julistamaan luotettavuutensa tulevissa koetuksissa, mutta tämä varmuus tuntui murtuvan hetkellisesti nuorukaisen kohdatessa mestarinsa kylmän katseen. Tuo yhdistettynä koirasuden ankaran äänensävyn kanssa suorastaan pakottivat Kiritsun miettimään vielä kertaalleen valmiuttaan, sillä tämä oli suora muistutus oppipojan rankasta koulutuksesta menneessä ja se toi yhden selvän viestin: epäonnistumista ei hyväksyttäisi.

Kiritsu nielaisi, tuntien kutistuvansa paholaismaisen hahmon edessä jälleen mitättömäksi pennuksi. Häntä laskeutui ja korvat painuivat alaspäin vaistomaisena reaktiona, mutta jalat jatkoivat kävelyä, kuin ne olisi automatisoitu. Tämä muutos olemuksessa oli huomattava, mutta vain hetkellinen, sillä pian Kiritsun oli onnistunut koota itsensä ja jälleen hänestä saattoi nähdä aikaisemman itsevarmuuden. "Voit luottaa minuun, vannon sen!" Sekarotuinen julisti niin vakuuttavasti kuin vain kykeni.

Kurokage

Lievä muutos Kiritsun kehonkielessä ei suinkaan jäänyt koirasudelta huomiotta, mutta se ei reagoinut siihen mitenkään. Kurokagelle se oli toivottu merkki siitä, että toinen oli kuuliainen, ja tiesi paikkansa hänen rinnallaan. Luukasvon pistävä katse viipyi vielä sekarotuisessa pienen hetken, ennen kuin toinen vastasi itsevarmasti hänen kysymykseensä, ja Kurokage hyväksyi vastauksen kevyellä, hädin tuskin huomattavalla nyökkäyksellä.

Koirasusi päätti antaa nuorukaisen hetken aikaa pohtia hänen sanojaan, ja langetti heidän välilleen hiljaisuuden, jonka rikkoi ainoastaan kaksikon jalkojen alla narskuva lumi, sekä puissa hennosti humiseva tuuli. Kurokage pohti, miten voisi jatkaa heidän keskinäisen vuorovaikutuksen kehittämistä ilman taisteluharjoitusta. Hän oli omasta mielestään jo kertonut kaiken olennaisen, mutta se vaatisi vielä vahvistamista käytännön tasolla. Uros tahtoi ottaa irti tästä harvinaisesta, häiritsemättömästä hetkestä kaiken mahdollisen hyödyn, ja siksi sen oli keksittävä jotain aktiviteettia sätkynukelleen.

Kurokagen neutraali katse siirtyi ympäristöä haravoidessaan kolmihaaraiseen, erikoiseen puuhun. Se oli paksu alaosasaan, mutta haarautui ylöspäin kahdeksi, ohuemmaksi puuksi, ja toisen kyljestä lähti vielä kolmas, kahta muuta ohuempi haara taivasta kohti. Uros pysähtyi, ja tiesi jo, mitä aikoi tehdä. "Kiritsu. Final thunder, tuohon." Kurokage sanoi matalalla, tiukalla äänellä, nyökäten sitten huolimattomasti kohti kolmihaaraista puuta. Ohjeet olivat tarkoituksella nopeat ja hieman epätarkat, joiden avulla koirasusi tahtoi testata Kiritsun reagointikykyä ja tarkkuutta pienen paineenkin alla.

Kiritsu

Nuori sekarotuinen reagoi aivan silminnähtävästi Kurokagen sanoihin, hänen korvansa pomppasivat hitusen aikaisempaa korkeammalle, ja ruskeat silmät etsivät nopeasti sekä tehokkaasti toisen määräämän kohteen. Vaikka Kurokage ei ollut antanut kovin tarkkoja ohjeita, kolmihaarainen puu kaikessa erikoisuudessaan ei oikein jättänyt Kiritsulle epäilyksiä hänen mestarinsa antamasta kohteesta. Välittömästi! Tummaturkkinen vastasi mentaalisesti päässään, muttei sanonut mitään. Hän keskeytti tähänastisen, miltei rytmikkään kävelynsä puoliaskeleessa, ampaistakseen impulsiivisesti paikaltaan kyseistä puuta kohti.

Tämä oli koko päivän ensimmäinen oikea aktiviteetti sekä taidonnäyte Kiritsulle, eikä hän aikonut säästellä voimiaan laisinkaan, erityisesti ollessaan Kurokagen haukansilmän alla. Nopeasti ja tavanomaisensa hallitusti Kiritsu lähestyi jykevästi aloillaan seisovaa kolmihaaraista puuta, keskittyen katseellaan miltei täysin kolmeen kohteeseensa. Lumi pöllysi hitusen kontaktista vahvojen ja vikkelien jalkojen kanssa nuoren uroksen saapuessa Final Thunderin suoritusetäisyydelle, kunnes tämä viimein päätti juoksunsa räjähtävään syöksyyn suoraan tuota aikaa ja elementtejä uhmannutta puuta kohti.

Itse isku tapahtui nopeasti kuin mikäkin salama, mutta se jätti pysyvät jäljet kohteeseensa. Nyt puunrungon kaarnaisessa pinnassa oli huomattava haavan kaltainen repeymä, joka muistutti sahan tai suurehkon metsästysveitsen jälkeä. Keskimmäisessä rungossa oli samankaltainen jälki, mutta pienemmän koonsa takia tuo vaikutti aiempaa pahemmalta. Kolmas, kahta muuta oksamaisempi haara puolestaan värisi erikoisesti iskun jäljestä ja sen yläosa vaikutti jopa murtuvan muusta rakennelmasta painonsa ansiosta.

Kiritsu oli laskeutunut noin 180 asteen kulmassa puun toiselle puolelle notkeaan, sekä valppaaseen asentoon ja arvioi nyt iskunsa jälkeä. Hän kiinnitti erityisesti huomiota värisevään kolmanteen haaraan. Kuului pieni rasahdus ja haara oli puoliksi irrallaan, osoittaen nyt maata kohti. Nuorukainen seurasi katseellaan vain hetken ajan, kun haara roikkui hennosti tuulen riepoteltavana. Hän oli itse tyytyväinen tulokseen, ja lipaisi huuliaan pikaisesti, ennen katseensa siirtämistä takaisin kauempana yhä seuraavaan mestariinsa (?). Miten pärjäsin? Hän tuumi jännittyneenä, mutta kieltäytyi näyttämästä tuota jännittyneisyyttä ulkoisesti.

Kurokage

Arpikasvon paremmin näkevä, punertava silmä seurasi hyvin tarkkaavaisena Kiritsun jokaista liikettä heti siitä hetkestä alkaen, kun toinen ampaisi paikoiltaan matkaan. Kurokage arvioi Kiritsun lihasvoimaa, ja toisen hypyt ja räjähdysmäisen nopeasti juoksuksi muuttuva askellus kertoi siitä, että nuorukaisen keho oli hyvin joustava ja refleksit hyvät. Kiritsun käpälien nostattama kevyt lumi pöllysi hennosti Kurokagen kasvoja vasten, jättäen kimaltavia vesipisaroita kuonolle ja poskille. Silti koirasuden ilme ei värähtänytkään, vaan se keskittyi täysin oppipoikansa suorituksen arviointiin.

Kiritsun isku eteni juuri kuten pitikin, ja Kurokage oli tyytyväinen siitä, että toinen tunnisti kohteensa niinkin nopealla varoitusajalla. Final Thunderista erotti juuri ja juuri kolme eri suuntaan kohdistuvaa hyökkäystä, vaikka nopeuden vuoksi sen seuraaminen ei ollut helppoa. Kurokage näki Kiritsun laskeutuvan hallitusti kohteensa toiselle puolelle, ja ikään kuin odottavan jotain. Tummaturkkinen huomasi oksista ohuimman rasahtavan lupaavasti, ja putoavan sitten roikkumaan maata kohti. Oppipoika näytti selkeästi odottavan palautetta, mutta Kurokage piti tuota vielä jännityksessä, ja lähti etenemään entistä kolmihaaraa kohti vakava, tutkiskeleva ilme kasvoillaan.

Luukasvo nousi takajalkojensa varaan, ja nojasi oikealla käpälällään vasten puunrunkoa. Vasenta käpäläänsä se kurotti kohti katkennutta oksaa, ja sivalsi sen poikki metallisella kynnellään. Kuului tömähdys, kun oksa iskeytyi vasten lumista maata. Kurokage siirtyi tutkailemaan oksaan jäänyttä viiltojälkeä, joka oli lähes onnistunut sivaltamaan sen kokonaan irti. Uroksen katse tutki jälkeä kiivaasti, ennen kuin koirasuden piinaavalle pokerinaamalle levisi pieni virnistys. "Lähes täydellinen leikkausjälki." Kurokage sanoi, mutta sana "lähes" ei ollut lupaava sana diktaattorilta, joka vaati virheetöntä suoritusta miltei jokaiselta alaiseltaan. "Lisää tarkkuutta peliin ensi kerralla. Keskity joka solullasi iskuun, älä vain suorita. Tiedän, että pystyt parempaan." Kurokage tokaisi Kiritsulle hieman välinpitämättömästi, ja käveli sitten pois oppipoikansa ja vahingoittuneen puun luota. Tämäkin oli kuitenkin vain yksi keino vedellä hallitusti naruista. Kiritsun suoritus oli kyllä todellisuudessa täysin kelvollinen, mutta Kurokage ei tahtonut antaa tälle aina pelkästään hyvää palautetta, jotta pieni jännitys pysyisi aina yllä toisen suorituksissa. Pieni kritiikki ehkäisi nuorukaista ylpistymästä, ja pakottaisi toisen antamaan kaikkensa jokaisella kerralla.

Kurokage päätti kokeilla jotain uutta, ja pysähtyi sitten, kääntyen ympäri. "Voit vielä vakuuttaa minut. Näytä minulle jotain muuta, mitä osaat. Mitä vain." Koirasusi kehotti, ja jäi sitten mielenkiinnolla seuraamaan, miten Kiritsu tekisi itsenäisen päätöksen. Tähän asti toinen oli tehnyt pelkästään sitä mitä käsketään.