Ginga RPG Tulevaisuuden Torahampaat

Tulevaisuuden Torahampaat on vuonna 2015 perustettu roolipeli, joka perustuu Ginga-sarjaan. Pelissä pelataan sekä omilla että sarjassa esiintyvillä hahmoilla.
 
PääsivuPääsivu  KalenteriKalenteri  FAQFAQ  HakuHaku  KäyttäjälistaKäyttäjälista  KäyttäjäryhmätKäyttäjäryhmät  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Ninjakoiria Shigan Metsissä (Igan ninjakoirille)

Siirry alas 
Siirry sivulle : 1, 2, 3  Seuraava
KirjoittajaViesti
Shiomi
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 1085
Join date : 23.02.2015
Ikä : 17
Paikkakunta : Norfolk

ViestiAihe: Ninjakoiria Shigan Metsissä (Igan ninjakoirille)   Ma Elo 03, 2015 6:13 pm

// Eli siis Lone Wolf Shirogetsulla ja Hopsufani Tsurugin kanssa tänne päin Smile //

Shion
Uros hypähti suurelle kivelle ja venytteli. Hän ei ollut nukkunut paljon, mutta valkoturkkia ei väsyttänyt melkein ollenkaan. Hän oli keskustellut Arashin kanssa, ja he olivat sopineet että Igat saisivat metsästää Kogien mailla, sillä Shigassa ruokaa oli niukasti. Aamuaurinko lämmitti mukavasti, kun Shion ravisteli turkkiaan. Sitten Shion nosti päänsä, ja ulvoi, antaen Igan shinobeille kokoontumiskäskyn. Shionin kirkas ääni kantoi kauas, ja kuului monien korviin. Metsästä alkoi kuulua juoksuaskelia, ja Igan ninjakoiria alkoi saapua alueelle. Shion seisoi uljaana kivellä, ja odotti että koko klaani olisi paikalla.

_________________

- Caitlin - Chiko - Chris - Danny - Dougie - Doyle - GB - Gin - Hakuba - Jack - Kisco - Kiseki - Kiza - Kousuke - Kurayami - Levi - Megitsune - Saiyuri - Seiken - Shion - Tabitha - Tsunayoshi - Yukimura - Yuri -

Ensisijaiset Tulokkaat: Aïcha, Kenji, Luck, Rinnosuke, Nisshoku, Hibana, Angela, Haiyan, Hanabi, Atsushi, Akagane Junichi, Yukine


Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://gingantulevaisuus.palstani.com
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Ninjakoiria Shigan Metsissä (Igan ninjakoirille)   Ma Elo 03, 2015 7:59 pm

Tsurugi käveli metsässä kun hän kuuli Shionin ulvovan. `Johtaja kutsuu.`, Tsurugi ajatteli ja ampaisi juoksuun. Pian Tsurugi näkikin Shionin seisomassa kivellä ja pysähtyi kiven eteen. "Kutsuitte johtaja?", Tsurugi kysyi.
Takaisin alkuun Siirry alas
Lone Wolf

avatar

Viestien lukumäärä : 533
Join date : 12.04.2015
Ikä : 21

ViestiAihe: Vs: Ninjakoiria Shigan Metsissä (Igan ninjakoirille)   Ti Elo 04, 2015 12:23 am

Shirogetsu

Shirogetsu oli herännyt aikaisin seuraamaan klaanin päivittäisiä aktiviteetteja, kunnes tavantakaisen rutiinin keskeytti ilman halki kulkeva, erehtymätön Shionin kokoontumiskäsky. Shirogetsulla oli ajatus siitä, miksi Shion kutsui laumaa luokseen. Metsästysretkeltä paluusta asti Shirogetsu oli huomannut laumassa tapahtunutta pientä keskustelua ruoan hankkimisesta sekä Kogien kanssa tehdyn sopimuksen vakaudesta ja epäilikin Shionin pitävän tiedotuksen tulevista tapahtumista. Rivakkaalla mutta maltillisella tahdilla kulkenut uros saapui Shionin olinpaikkaan, johon muita Igoja olikin jo saapunut. Ilman muita muodollisuuksia harmahtava Iga siirtyi lauman eturiviin ja jäi innokkaasti odottamaan, mitä ilmoitettavaa Shionilla olisi.

_________________


Hahmoni:

Volya - Kiritsu Shirogetsu - Sagasu - Laika - Kaiser - Stuka

~ Sprites by Shiomi ~

Tekeillä:

Arashi - Gina - Sasha
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Shiomi
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 1085
Join date : 23.02.2015
Ikä : 17
Paikkakunta : Norfolk

ViestiAihe: Vs: Ninjakoiria Shigan Metsissä (Igan ninjakoirille)   Ti Elo 04, 2015 1:54 pm

Shion
Shion tarkkaili Igan ninjakoiria, ja yskäisi sitten.
"Kiitos kun saavuitte. Minulla on teille kaikille kerrottavaa." Shion aloitti. "Kuten tiedätte, reviirillämme ei ole enään riistaa, ja olemme joutuneet metsästämään Kogien mailla ja he ovat auttaneet meitä hankkimaan ruokaa. Ymmärrän, että monet eivät pidä tästä, mutta meidän on pakko suostua yhteistyöhön." Shion selitti. Igojen joukosta kuului mutinaa ja kuiskintaa. "Halusin vain ilmoittaa että pian meidän ei tarvitse. Muutama kuukausi vielä, ja sitten olemme taas kunnossa ja voimme lähteä kauemmas etsimään ruokaa." Valkoturkki kuuli hiukan positiivisempaa keskustelua joukon keskeltä, ja valkoturkkinen uros joutui kohottamaan ääntään. "Joten pyydän, älkää vihatko minua koska tein tämän päätöksen. En ole pettänyt teitä. Kiitos ajastanne, voitte palata." Shion lopetti ja katsoi kun kaikki alkoivat lähteä pois aukiolta. Valkoturkki katsoi alas ja näki Shirogetsun ja Tsurugin, yhden alaisistaan. "Te kaksi! Tulkaa tänne, minulla on teille molemmille asiaa!" Shion huudahti Shirogetsulle ja Tsurugille.

_________________

- Caitlin - Chiko - Chris - Danny - Dougie - Doyle - GB - Gin - Hakuba - Jack - Kisco - Kiseki - Kiza - Kousuke - Kurayami - Levi - Megitsune - Saiyuri - Seiken - Shion - Tabitha - Tsunayoshi - Yukimura - Yuri -

Ensisijaiset Tulokkaat: Aïcha, Kenji, Luck, Rinnosuke, Nisshoku, Hibana, Angela, Haiyan, Hanabi, Atsushi, Akagane Junichi, Yukine


Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://gingantulevaisuus.palstani.com
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Ninjakoiria Shigan Metsissä (Igan ninjakoirille)   Ke Elo 05, 2015 1:44 pm

Tsurugi oli juuri lähdössä kun kuuli johtajansa huudon. Tsurugi juoksi johtajansa luokse ja pysähtyi. Tsurugi mietti mitä asiaa johtajalla olisi ja kysyi: "Mitä asiaa johtaja" Tsurugi oli normaalia uteliaampi ja heilutti häntäänsä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Lone Wolf

avatar

Viestien lukumäärä : 533
Join date : 12.04.2015
Ikä : 21

ViestiAihe: Vs: Ninjakoiria Shigan Metsissä (Igan ninjakoirille)   Ke Elo 05, 2015 3:28 pm

Shirogetsu

Vaikkei Shirogetsu epäillyt Shionin päätöstä, hän silti inhosi ajatusta yhteistyöstä Kogien kanssa. Ensimmäisen metsästysretken menestyksestä huolimatta, uros ei mielellään olisi halunnut lähteä uudelleen Kogien alueelle, mutta tekisi sen jos lauman hyvinvointi edeltäisi sitä. Arashin paikallaolo ja jatkuva tarkkailu tekivät retkestä epämieluisan. Erityisesti tätä jäi vaivaamaan tummaturkkinen Koganarttu, johon oli törmännyt viikkoja aikaisemmin. Shionin lähettäessä laumalaiset takaisin jatkamaan aamuaan, Shirogetsu oli jo poistumassa, kunnes Shionin kutsu kahdelle Igalaiselle otti tämän huomion.

Nopea vilkaisu kivelle vahvisti, että kutsu koski Shirogetsua, mutta hän ei ollut varma toisesta henkilöstä. Kaksi? Shirogetsu pohti ja vilkaisi nopeasti ympärilleen. Toinen Iga oli lähtenyt Shionin suuntaan ja uros tunnisti tämän Tsurugiksi. Ei ollut epätavallista, että Shionilla olisi asiaa Shirogetsulle tai muille korkeampiarvoisille Igoille, mutta hän harvemmin pyysi puhua alempiarvoisille ninjoille. Vaaleanharmaa Kishu oli erittäin kiinnostunut tietämään, mitä asiaa Shionilla olisi ja kulki nopeasti Shionin käyttämän kiven luokse. "Kutsuit, Shion?" Tämä kysyi.

_________________


Hahmoni:

Volya - Kiritsu Shirogetsu - Sagasu - Laika - Kaiser - Stuka

~ Sprites by Shiomi ~

Tekeillä:

Arashi - Gina - Sasha
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Shiomi
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 1085
Join date : 23.02.2015
Ikä : 17
Paikkakunta : Norfolk

ViestiAihe: Vs: Ninjakoiria Shigan Metsissä (Igan ninjakoirille)   Ke Elo 05, 2015 9:12 pm

Shion
Shion hymyili kahdelle alaiselleen.
"Anteeksi, että häiritsen aamuanne, mutta minulla on kiireellistä asiaa." Shion alkoi puhua hiljaisella äänellä: "En maininnut tätä äsken, koska en halunnut muiden huolestuvan, mutta..." Valkoturkki piti pienen tauon. "Kun menimme viimeksi kogien maille, metsästysryhmän Icarus ei käyttäytynyt kohteliaasti Kogien seurassa. Sen takia, viime yönä, hänen kimppuunsa hyökkäsi yksinäinen Koga. Icarus sai sen hengiltä, mutta haavoittui itse pahasti. Icarus... Icarus menehtyi verenhukkaan aikaisin tänä aamuna." Igajohtaja sanoi hiljaisella äänellä, ja kääntyi katsomaan Tsurugia. "Ennen kuolemaansa, Icarus kertoi minulle sinusta, Tsurugi. Icarus halusi sinut metsästysryhmään." Shion sanoi ja katsoi Tsurugia, odottaen toisen vastausta.

_________________

- Caitlin - Chiko - Chris - Danny - Dougie - Doyle - GB - Gin - Hakuba - Jack - Kisco - Kiseki - Kiza - Kousuke - Kurayami - Levi - Megitsune - Saiyuri - Seiken - Shion - Tabitha - Tsunayoshi - Yukimura - Yuri -

Ensisijaiset Tulokkaat: Aïcha, Kenji, Luck, Rinnosuke, Nisshoku, Hibana, Angela, Haiyan, Hanabi, Atsushi, Akagane Junichi, Yukine


Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://gingantulevaisuus.palstani.com
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Ninjakoiria Shigan Metsissä (Igan ninjakoirille)   To Elo 06, 2015 9:58 am

Tsurugin silmät laajenivat järkytyksestä koska Icarus oli opettanut häntä metsästämään. "Tulen tietysti metsästysryhmään.", Tsurugi sanoi ja nyökkäsi. Uroksen silmistä valui muutama kyynel. Kun Tsurugi rauhoittui hän katsoi Shionia. "Oliko teillä muuta asiaa Shion herra?", Tsurugi kysyi.
Takaisin alkuun Siirry alas
Lone Wolf

avatar

Viestien lukumäärä : 533
Join date : 12.04.2015
Ikä : 21

ViestiAihe: Vs: Ninjakoiria Shigan Metsissä (Igan ninjakoirille)   To Elo 06, 2015 4:02 pm

Shirogetsu

Shirogetsu ei ollut tietoinen tapahtuneesta. Icarus? Miten Koga pääsi hänen kimppuunsa? Tämä tuumi, muttei aikonut kysyä asiasta, tajutessaan Tsurugin tunteneen Icaruksen. Uros pelkäsikin metsästysretken alusta asti Icaruksen joutuvan ongelmiin Kogien kanssa, muttei odottanut tämän skenaarion tapahtuvan. Shirogetsu oli hetken hiljaa ja pohti, miten tilanne vaikuttaisi Kogien kanssa ylläpidettyyn sopimukseen. "Ikävää." Harmaaturkkinen totesi lopulta. "Vaikuttaako muutos vakavasti metsästysretkiin?" Tämä kysyi Shionilta.

_________________


Hahmoni:

Volya - Kiritsu Shirogetsu - Sagasu - Laika - Kaiser - Stuka

~ Sprites by Shiomi ~

Tekeillä:

Arashi - Gina - Sasha
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Shiomi
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 1085
Join date : 23.02.2015
Ikä : 17
Paikkakunta : Norfolk

ViestiAihe: Vs: Ninjakoiria Shigan Metsissä (Igan ninjakoirille)   Su Elo 09, 2015 7:24 pm

Shion
Shion katsoi Tsurugia, huomatessaan että toinen oli tuntenut Icarusin. Shion huokaisi.
"Olen pahoillani, Tsurugi. Mutta olen kiitollinen että liityt metsästysryhmiin." Valkoturkki sanoi. Igajohtaja katsoi Shirogetsua ja pudisti päätään tämän kysymyksen kuullessaan. "Toivottavasti ei. Toivotaan vaan etteivät muut metsästysryhmän jäsenet rupea riehumaan kogien seurassa ensi kerralla." Shion sanoi.

Shion pudisti päätään Tsurugin kysymykselle. "Ei ollut muuta asiaa, Tsurugi. Kiitos ajastasi." Shion hymyili uudelle metsästäjälle ja katsoi Shirogetsua. "Shirogetsu? Kävisitkö viemässä Tsurugin metsästysryhmän luokse? Voisitko myös kertoa heille tästä asiasta?" Shion kysyi ja kääntyi sitten. "Sen jälkeen haluaisin tavata luolallani sinun kanssasi. Minulla on sinulle hiukan yksityistä asiaa." Shion sanoi Shirogetsulle ja loikkasi ylös, kadoten oksistoon.

_________________

- Caitlin - Chiko - Chris - Danny - Dougie - Doyle - GB - Gin - Hakuba - Jack - Kisco - Kiseki - Kiza - Kousuke - Kurayami - Levi - Megitsune - Saiyuri - Seiken - Shion - Tabitha - Tsunayoshi - Yukimura - Yuri -

Ensisijaiset Tulokkaat: Aïcha, Kenji, Luck, Rinnosuke, Nisshoku, Hibana, Angela, Haiyan, Hanabi, Atsushi, Akagane Junichi, Yukine


Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://gingantulevaisuus.palstani.com
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Ninjakoiria Shigan Metsissä (Igan ninjakoirille)   Su Elo 09, 2015 7:44 pm

Tsurugi kuunteli Shionia ja jäi sitten kahdestaan Shirogetsun kanssa. "Mennäänkö", Tsurugi kysyi ja loikkasi puunoksalle. Valkoturkki oli malttamattoman innoissaan uudesta tehtävästään mutta samalla hän ikävöi vanhaa opettajaaansa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Lone Wolf

avatar

Viestien lukumäärä : 533
Join date : 12.04.2015
Ikä : 21

ViestiAihe: Vs: Ninjakoiria Shigan Metsissä (Igan ninjakoirille)   Ti Elo 11, 2015 10:17 pm

Shirogetsu

Shirogetsu kuunteli Shionin ohjeet tarkkaan ja nyökkäsi vastaukseksi. "Tulen käymään luonasi heti kun pystyn." Tämä vielä lisäsi Shionin poistuessa paikalta. Uros ei tiennyt, mitä asiaa Shionilla olisi, mutta toivoi ettei se olisi mitään vakavaa. Hetken aikaa tämä katsoi vanhemman Kishun menosuuntaan, ennen kuin kääntyi lähtöön valmistuneen Tsurugin puoleen.

"Toki, mennään." Shirogetsu vastasi Tsurugin kysymykselle ja loikkasi pitemmälle okistoon, ottaen johdon. Harmaaturkki lähti kulkemaan lauman metsästäjien yleistä olinpaikkaa kohti, pitäen tasaisen vauhdin, ettei Tsurugin tarvitsisi kiirehtiä. "Pärjäät varmasti hyvin metsästysryhmässä. Sinun tarvitsee vain osata käyttäytyä Kogien seurassa ja kaikki menee täydellisesti." Shirogetsu selosti matkatessaan.

Metsästäjien luokse saavuttuaan, Shirogetsu skannasi alueen pikaisesti katseellaan ja tilanne näytti siltä, että kaikki metsästäjät olivat paikalla harjoittelemassa. Muutama huomasi lähestyvän Shirogetsun ja saapuivat urosta vastaan. "Kaikki, kokoontukaa tänne! Minulla on ilmoitettavaa." Kishu ilmoitti ja pian metsästäjät olivat kokoontuneet kuulemaan, mitä sanottavaa Shirogetsulla olisi. "Jotain on tapahtunut ja joudumme muuttamaan metsästysjärjestelyjä hieman. Ensiksi, Icaruksen ystävä, Tsurugi on valittu uudeksi metsästäjäksi. Hän tulee harjoittelemaan ja metsästämään kanssanne." Tämä sanoi joukolle ja vilkaisi sivulleen, jossa odotti Tsurugin olevan.

//Yritin välttää "autohittausta" mahdollisimman paljon, mutta samalla viedä peliä eteenpäin. Skipataanko Shiomin vuoro siihen asti kunnes Shirogetsu menee tapaamaan Shionia?//

_________________


Hahmoni:

Volya - Kiritsu Shirogetsu - Sagasu - Laika - Kaiser - Stuka

~ Sprites by Shiomi ~

Tekeillä:

Arashi - Gina - Sasha
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Shiomi
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 1085
Join date : 23.02.2015
Ikä : 17
Paikkakunta : Norfolk

ViestiAihe: Vs: Ninjakoiria Shigan Metsissä (Igan ninjakoirille)   Ti Elo 11, 2015 10:51 pm

//Vuoroni saa skipata ^^ Käyn aina vilkaisemassa viestejä, että pysyn kärryillä! XD //

_________________

- Caitlin - Chiko - Chris - Danny - Dougie - Doyle - GB - Gin - Hakuba - Jack - Kisco - Kiseki - Kiza - Kousuke - Kurayami - Levi - Megitsune - Saiyuri - Seiken - Shion - Tabitha - Tsunayoshi - Yukimura - Yuri -

Ensisijaiset Tulokkaat: Aïcha, Kenji, Luck, Rinnosuke, Nisshoku, Hibana, Angela, Haiyan, Hanabi, Atsushi, Akagane Junichi, Yukine


Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://gingantulevaisuus.palstani.com
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Ninjakoiria Shigan Metsissä (Igan ninjakoirille)   Ke Elo 12, 2015 6:22 pm

Tsurugi nyökkäsi Shirogetsun sanoille. Pian he saapuivatkin metsästysryhmän luokse. Tsurugi kuunteli mitä Shirogetsu sanoi metsästäjille. Tsurugin luokse saapui vanhempi kishu joka pyysi Tsurugia seuramaan ja vei tämän harjoittelemaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Lone Wolf

avatar

Viestien lukumäärä : 533
Join date : 12.04.2015
Ikä : 21

ViestiAihe: Vs: Ninjakoiria Shigan Metsissä (Igan ninjakoirille)   Su Elo 16, 2015 4:19 am

Shirogetsu

Shirogetsu ei sanonut mitään Tsurugin poistuessa keskustelusta toisen metsästäjän kanssa, sillä mieluummin ilmoittaisi Icaruksen tilanteesta ilman Tsurugin läsnäoloa. Harmaaturkkisen ilmoitus oudostutti muutamaa metsästäjistä ja uros huomasi sen heidän ilmeistään. "Missä Icarus on?" Yksi Igoista kysyi hiljempaa ja Shirogetsu tunsi epämiellyttävän kitkeryyden tunteen, ajatellessaan, että hänen täytyisi seuraavaksi selittää, mitä Icarukselle oli tapahtunut. "Icarus..." Shirogetsu aloitti, samalla pohtiessaan, miten parhaiten selittää tapahtuneen. "Koga hyökkäsi hänen kimppuunsa eilen. Hän menehtyi tänä aamuna." Tämä jatkoi, koittaen kuulostaa mahdollisimman mutkattomalta, mutta hänen äänestään saattoi tunnistaa epämukavuuden. Metsästäjien reaktiot olivat sekalaisia, mutta enimmistö näytti olevan varsin tyrmistynyt tiedosta.

Aistien tulevia kysymyksiä, Shirogetsu aloitti uudelleen puhumisen, ennen kuin kukaan ehtisi sanoa mitään. "Teillä on varmasti kysymyksiä tapahtuneesta, mutta pyydän, pitäkää ne nyt jonkun aikaa. Sain itsekin kuulla asiasta vasta. Voin kertoa lisää myöhemmin, kunhan itsekin tiedän enemmän." Uros jatkoi ja sai metsästäjiltä vastaukseksi hiljaista mutinaa ja myöntymisiä. Shirogetsu huokaisi hiljaa, saatuaan tiedonannon hoidettua. "Minun pitää nyt mennä. Pitää tavata Shion. Palaan asiaan myöhemmin." Harmaaturkki totesi ja vilkaisi vielä nopeasti kutakin metsästäjää, ennen kuin kääntyi pikaisesti ympäri ja hävisi oksistoon.

Matkalla luolalle, Shirogetsu pohti, mitä asiaa Shionilla olisi. Uros epäili, että se liittyisi jotenkin Kogiin, muttei voinut olla varma. Paikalle saapuessaan, tämä ei nopealla vilkaisulla nähnyt Shionia ja oletti vanhemman Kishun olevan luolassa, tai muuten lähistöllä.

_________________


Hahmoni:

Volya - Kiritsu Shirogetsu - Sagasu - Laika - Kaiser - Stuka

~ Sprites by Shiomi ~

Tekeillä:

Arashi - Gina - Sasha
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Shiomi
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 1085
Join date : 23.02.2015
Ikä : 17
Paikkakunta : Norfolk

ViestiAihe: Vs: Ninjakoiria Shigan Metsissä (Igan ninjakoirille)   Ke Syys 16, 2015 12:15 am

Shion
Shion makasi luolan sisällä, ja kuunteli tarkasti. Pian hän kuuli liikettä ulkopuolelta ja tiesi heti sen olevan Shirogetsu. Valkoturkki rykäisi kevyesti.
"Shirogetsu? Käy perämmälle." Shion kutsui toista ja nousi istumaan. Metsästysretkellä, uros oli huomannut että Shirogetsun ja erään tummaturkkisen Kogan välillä oli jotakin. Ei varmasti mitään hirveän isoa juttua... Tai ainakin niin Shion toivoi. Ehkä kaksikko tunsi toisensa vain jostain. Hehän voisivat olla lapsuudenystäviä, kuten Arashi ja Shion olivat. Joka tapauksessa, Shion halusi vain tietää asiasta enemmän.

//Aah! Onpas viimeisestä viestistä ollut jo kauan! Anteeksi että kesti vastata! ^^' //

_________________

- Caitlin - Chiko - Chris - Danny - Dougie - Doyle - GB - Gin - Hakuba - Jack - Kisco - Kiseki - Kiza - Kousuke - Kurayami - Levi - Megitsune - Saiyuri - Seiken - Shion - Tabitha - Tsunayoshi - Yukimura - Yuri -

Ensisijaiset Tulokkaat: Aïcha, Kenji, Luck, Rinnosuke, Nisshoku, Hibana, Angela, Haiyan, Hanabi, Atsushi, Akagane Junichi, Yukine


Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://gingantulevaisuus.palstani.com
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Ninjakoiria Shigan Metsissä (Igan ninjakoirille)   Ke Syys 16, 2015 6:11 pm

Tsurugi oli opiskellut metsästys ryhmän luona ja oli palaamassa Shionin ja Shirogetsun luokse. Hän ei kuitenkaan pitänyt kiirettä vaan pysähtyi pienelle lammelle juomaan. Juotuaan kyllikseen Tsurugi lähti reippaalle lenkille metsikön halki. Igojen leiri oli lähellä mutta Tsurugi ei halunnut häiritä Shionia kun tällä olisi asiaa alaisilleen, joten hän jatkoi juoksemista.
Takaisin alkuun Siirry alas
Lone Wolf

avatar

Viestien lukumäärä : 533
Join date : 12.04.2015
Ikä : 21

ViestiAihe: Vs: Ninjakoiria Shigan Metsissä (Igan ninjakoirille)   Ti Syys 22, 2015 12:36 pm

Shirogetsu

Shirogetsu kuuli Shionin äänen luolasta ja muitta mutkitta käveli rauhallisesti ja hieman nöyränä sisemmälle luolaan. "Tiedotin tilanteen metsästäjille, mutta minusta tuntuu, että meidän pitää vielä tarkemmin selittää mitä oikein tapahtui." Nuorempi Iga raportoi, olettaen Shionin haluavan tietää asiasta. "Halusit puhua jostain?" Tämä kysyi neutraalin oloisena, mutta oli mielessään epäselvänä asian luonteesta.

_________________


Hahmoni:

Volya - Kiritsu Shirogetsu - Sagasu - Laika - Kaiser - Stuka

~ Sprites by Shiomi ~

Tekeillä:

Arashi - Gina - Sasha


Viimeinen muokkaaja, Lone Wolf pvm Su Joulu 06, 2015 6:34 am, muokattu 1 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Shiomi
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 1085
Join date : 23.02.2015
Ikä : 17
Paikkakunta : Norfolk

ViestiAihe: Vs: Ninjakoiria Shigan Metsissä (Igan ninjakoirille)   To Loka 01, 2015 11:35 pm

Shion
Shion tervehti Shirogetsua pienellä nyökkäyksellä ja hymyili.
"Kiitos kun kerroit heille, Shirogetsu." Shion kiitti toista. "Ja älä siitä huoli, puhun heille itse, kunhan saan mahdollisuuksen." Valkoturkki otti pari askeletta ja katsoi Shirogetsua silmiin. "Mutta, haluaisin kysyä yhdestä asiasta..." Shion veti henkeä ja huokaisi. "Se yksi tummaturkkinen Koga-narttu... Tunnetko hänet?" Igajohtaja kysyi toiselta ja hymyili vakavasti. "En suutu, jos tunnetkin hänet. Haluan vain tietää minkälaiset välit teillä on." Shion selitti ja katsoi tassujaan. "Anteeksi, jos tunkeilen. Mutta tällaiset asiat koskevat minuakin laumanjohtajana."

_________________

- Caitlin - Chiko - Chris - Danny - Dougie - Doyle - GB - Gin - Hakuba - Jack - Kisco - Kiseki - Kiza - Kousuke - Kurayami - Levi - Megitsune - Saiyuri - Seiken - Shion - Tabitha - Tsunayoshi - Yukimura - Yuri -

Ensisijaiset Tulokkaat: Aïcha, Kenji, Luck, Rinnosuke, Nisshoku, Hibana, Angela, Haiyan, Hanabi, Atsushi, Akagane Junichi, Yukine


Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://gingantulevaisuus.palstani.com
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Ninjakoiria Shigan Metsissä (Igan ninjakoirille)   Pe Loka 02, 2015 1:39 pm

Tsurugi jatkoi juoksemista ja palasi Igojen leiriin. Tsurugi pysähtyi ja jäikin juttelemaan pitkäksi aikaa ystävilleen. Tsurugin ystävät olivat juuri tulleet saalistamasta, joten Tsurugi jäi syömään.
Takaisin alkuun Siirry alas
Lone Wolf

avatar

Viestien lukumäärä : 533
Join date : 12.04.2015
Ikä : 21

ViestiAihe: Vs: Ninjakoiria Shigan Metsissä (Igan ninjakoirille)   Su Loka 04, 2015 7:17 am

Shirogetsu

Shirogetsu näytti päältäpäin yllättyneeltä. Hän ei ollenkaan osannut odottaa Shionin kysyvän Raikasta, eikä edes ajatellut kenenkään laumalaisen tietävän kahden välisestä selkkauksesta. Nuorempi Iga ei heti tiennyt miten vastata. Hän tunsi tilanteen olevan vakava. Shirogetsu laski katseensa alaviistoon, tuijottaen tyhjästi luolan lattiaa kohti. Ajatellessaan asiaa tarkemmin, tämä tunsi itsensä typerykseksi, kun ei ollut ollenkaan ajatellut mahdollisuutta aikaisemmin. Olihan Shion tarkkaillut metsästysryhmän suorituskykyä Kogien alueella.

"En tunne häntä." Uros vastasi viimein, nostaen katseensa takaisin veljeensä. "Mutta olemme tavanneet. Harmillisesti." Tämä jatkoi, hitunen turhautuneisuutta äänessään. "Minulla on syytä uskoa, että hän on syyllinen erään laumalaisen katoamiseen." Harmaaturkkinen lopetti, murahtaen hiljaa lauseen loppuun. Pelkkä tapahtuneen ajattelu vihastutti Igaa.

_________________


Hahmoni:

Volya - Kiritsu Shirogetsu - Sagasu - Laika - Kaiser - Stuka

~ Sprites by Shiomi ~

Tekeillä:

Arashi - Gina - Sasha
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Shiomi
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 1085
Join date : 23.02.2015
Ikä : 17
Paikkakunta : Norfolk

ViestiAihe: Vs: Ninjakoiria Shigan Metsissä (Igan ninjakoirille)   Ti Loka 20, 2015 12:49 am

Shion
Shion nyökkäsi vakavasti ja katsoi ulos. Hän ei oikein tiennyt mitä vastata toiselle. Shion ei ollut Shirogetsulle vihainen, hän oli vain pelkästään halunnut tietää enemmän asiasta. Valkoturkki pysyi hetken hiljaa ja käänsi katseensa takaisin sitten Shirogetsuun. Uros hymyili pienesti.
"Kuulin että metsästä löytyi kuparifasaaneja." Uros sanoi äkillisesti. "Tämä on hieno tilaisuus meille, kun ruokaa on niukasti. Mennäänkö metsästämään?" Shion kysyi nuoremmalta Igalta. Hän oli päättänyt unohtaa äskeisen keskustelun. Shion oli saanut haluamansa vastauksen, eikä halunnut vaivata Shirogetsun päätä asialla yhtään enempää.

_________________

- Caitlin - Chiko - Chris - Danny - Dougie - Doyle - GB - Gin - Hakuba - Jack - Kisco - Kiseki - Kiza - Kousuke - Kurayami - Levi - Megitsune - Saiyuri - Seiken - Shion - Tabitha - Tsunayoshi - Yukimura - Yuri -

Ensisijaiset Tulokkaat: Aïcha, Kenji, Luck, Rinnosuke, Nisshoku, Hibana, Angela, Haiyan, Hanabi, Atsushi, Akagane Junichi, Yukine


Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://gingantulevaisuus.palstani.com
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Ninjakoiria Shigan Metsissä (Igan ninjakoirille)   Ti Loka 20, 2015 6:47 pm

Tsurugi kuljeksi luolan lähellä muttei tiennyt johtajansa ja laumantoverinsa olevan siellä. Tsurugi pysähtyi nauttimaan auringosta ja painautui maata vasten. Nuori uros heittäytyi lehtikasaan ja jäi nauttimaan olostaan.


Viimeinen muokkaaja, Hopsufani pvm To Joulu 03, 2015 7:09 pm, muokattu 1 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Shiomi
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 1085
Join date : 23.02.2015
Ikä : 17
Paikkakunta : Norfolk

ViestiAihe: Vs: Ninjakoiria Shigan Metsissä (Igan ninjakoirille)   To Joulu 03, 2015 1:19 am

//Umm, Hopsu? Shion ja Shirogetsu olivat kaksistaan johtajan luolassa, eivätkä he ole vielä lähteneet. Tsurugi ei olisi voinut vielä nähdä heitä ^^ Kannattaa muokata tuota aiempaa viestiä ja Tsurugi voisi tulla Shionin ja Shirogetsun mukaan vasta parin vuoron jälkeen, eikös? Smile //

_________________

- Caitlin - Chiko - Chris - Danny - Dougie - Doyle - GB - Gin - Hakuba - Jack - Kisco - Kiseki - Kiza - Kousuke - Kurayami - Levi - Megitsune - Saiyuri - Seiken - Shion - Tabitha - Tsunayoshi - Yukimura - Yuri -

Ensisijaiset Tulokkaat: Aïcha, Kenji, Luck, Rinnosuke, Nisshoku, Hibana, Angela, Haiyan, Hanabi, Atsushi, Akagane Junichi, Yukine


Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://gingantulevaisuus.palstani.com
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Ninjakoiria Shigan Metsissä (Igan ninjakoirille)   To Joulu 03, 2015 7:10 pm

//korjattu//
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Ninjakoiria Shigan Metsissä (Igan ninjakoirille)   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Ninjakoiria Shigan Metsissä (Igan ninjakoirille)
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 3Siirry sivulle : 1, 2, 3  Seuraava

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Ginga RPG Tulevaisuuden Torahampaat :: Alue: Honshu :: Shiga-
Siirry: