Sydämen asia (Kaksinpeli, Shiomi)

// Shiomi tänne Ginillä kun ehtii ^^ //

Safire

Auringonlasku valaisi aukion henkeäsalpaavana, kun Safire oli päässyt metsän reunalla olevalle kallionkielekkeelle, josta kaunis maisema Yamagatan vuoristoiseen seutuun levittäytyi. Narttu oli hengästynyt, mutta totesi, että matka oli ollut sen arvoinen. Safire oli kuljeskellut lähiaikoina paljon etsiessään muita Ohulaisia, mutta toistaiseksi ei ollut törmänny vielä keneenkään. Silti narttua ei harmittanut sen katsellessa maisemaa, josta otetusta kuvasta pelkästään moni olisi valmis maksamaan maltaita.

Safire istuutui kielekkeen reunalle, ja katseli siltä alas. Polku kulki jyrkkänä useita metrejä hänen alapuolellaan, ja sitä olivat ilmeisesti monet turistitkin joskus kulkeneet. Tiikeriraitainen akita tunsi kuitenkin pientä pettymystä siitä, ettei voisi lähteä kulkemaan samaista polkua, vaikka olisi niin halunnutkin. Alue nimittäin oli nykyään Kurokagen hallussa, ja koirasusi oli viimeinen, jonka kanssa narttu nyt tahtoisi joutua tekemisiin.

Safire perääntyi hiukan kielekkeeltä metsään päin, ja etsi katseellaan sopivaa makuupaikkaa. Pian tulisi pimeää, ja narttu päätti levähtää yön yli, ennen kuin lähtisi etsimään laumatovereitaan muualta. Safire hymyili huomatessaan matalaoksaisen puun, jonka alla olisi varmasti mukava nukkua. Narttu haukotteli leveästi, ja suunnisti kohti puuta.

Yhtäkkiä hänen yläpuoleltaan kuului rapinaa, ja tumma hahmo syöksyi häntä kohti. Safire säikähti, ja loikkasi puoli metriä sivuun, viime hetkellä, kun vihollisen hampaat olivat iskeytymässä häneen. Narttu alkoi murista, ja hyökkäsi heti itsepuolustukseksi kohti hahmoa, tarttuen tuota kurkusta, ja iskien voimakkaasti vasten puunrunkoa. Ennen kuin akita ehti hyökätä uudelleen, joku tarttui häntä niskasta, ja puun runkoon lentänyt uros hyökkäsi hänen kurkkuunsa. Vielä kaksi soturia lisää tarrautui hänen takajalkoihinsa, ja Safire joutui voimattomana heidän otteeseensa.

"Päästäkää minut irti!" Narttu huusi vihaisesti, yrittäen rimpuilla, mutta turhaan. "Kyllä johtaja nyt ilahtuu, kun saimme yhden karkureista kiinni. Ja vielä akitasuvun koira!" Yksi sotureista sanoi nauraen. "Minä en kuulu heihin, ettekö te jo tajua idiootit!" Safire jatkoi huutamistaan, mutta viholliset vain nauroivat. "Turha yrittää." Musta koira sanoi, ja löi häntä kasvoihin, ennen kuin soturit lähtivät viemään häntä kohti Yamagataa. Siitä ei kuitenkaan tulisi mikään huviretki.

//Jee, viimeinkin jaksoin raahautua tänne mukaan! ^^' //

Gin
Hopeanharmaa akita hölkkäsi metsässä. Gin oli matkannut koko päivän Aomorista asti, ja oli jo aika väsynyt. Koko matkan, Giniä oli askarruttanut Dustin katoaminen. Nuorempi uros oli kadonnut kuin tuhka tuuleen... Tai enemmänkin kuin tomu tuuleen.

Gin nautti ilta-auringosta ja ajatteli jo pysähtyvänsä lepäämään kun alkoi kuulla huutoja. Akita kuuli jonkun mainitsevan akitasuvun ja heti Gin luuli Bellatrixin joutuneen pulaan. Kuitenkin, kyseisen nartun ääni oli paljon vanhempi ja erillaisempi kuin Bellan. Gin loikkasi puuhun tarkistelemaan tilannetta. Hän näki nuoremman nartun jääneen koirajoukon hampaisiin. Safiren tummat raidat saivat Ginin luulemaan narttua yhdeksi Kai koiraksi, mutta huomasi sitten että narttu oli satavarmasti akita. Vanha akita paljasti hampaansa. En tunne häntä, mutta hän tarvitsee apua... Gin ajatteli ja loikkasi hyökkääjiä kohti.
"Päästäkää irti, lurjukset!" Gin huudahti ja löi yhden koirista tajuttomaksi. Muut koirat yllättyivät ja pudottivat Safiren (?).
"Gin!" Yksi koirista huusi voitonriemuisena ja loikkasi akitaa kohti. Gin väisti iskun ja paiskasi koiran maahan ja murisi kahdelle muulle.
"Häipykää täältä, tai puren teidät kaikki kuoliaaksi!" Gin uhkasi, pidellen yhtä koiraa maata vasten. Kaksi muuta näyttivät epäröivän, mutta he eivät menneet mihinkään. Ainakaan vielä.

Safire

"Päästäkää minut senkin idiootit!" Safire rähisi, ja yritti potkia kiinniottajiaan, tosin täysin turhaan. Noiden vahva ote piti, ja narttu oli täysin vihollisten armoilla.

"Kastetaan se tuohon puroon ohimennessään. Luulisi kylmän veden hiljentävän hetkeksi..." Yksi uroksista ehdotti ilkeästi. Safirea ei innostanut päästä kylmään kylpyyn, joten se luimisti vihaisesti. "Uskaltakaapa vain!" Narttu kivahti, mutta hänen sanojaan ei otettu kuuleviin korviinkaan. Juuri, kun he olisivat lähteneet ylittämään matalaa, kiemurtelevaa puroa, kuului huuto, ja narttu putosi noiden otteesta. Juuri rannan tuntumaan, välttäen näin kylmän veden.

Narttu kääntyi katsomaan taakseen, ja näki Weedin. Ei, vaan jonkun toisen. Tässä vaiheessa täytyi tietää, ettei narttu ollut koskaan nähnyt Giniä omin silmin, vaikka kuuluikin Ohun sotureihin. Nartun liittyessä akita oli ollut paljon poissa, tai Gajyolla, eikä Safire ollut käynyt Ohun entisessä tukikohdassa kovinkaan montaa kertaa, ennen kuin kaikki oli tuhoutunut. Silti, jokin uroksessa teki häneen niin suuren vaikutuksen, ja ulkomuodosta päätellen nartun mieleen hiipi epäilys siitä, että toinen saattoikin olla Gin.

Päätelmille tuli vahvistus, kun yksi vihollisista huudahti hänen nimensä. Safire katsoi, kun Gin kellisti koiran maahan helposti, ja päätti myös itse toimia. Narttu hyökkäsi lähimmän sakemannin kimppuun, tarttui tuota kaulasta, ja riuhtaisi sivummalle. "Tämä siitä hyvästä, että sieppasitte minut!" Narttu huudahti, ja iski uroksen pään voimalla vasten puunrunkoa. Tuo kaatui pyörryksissä ja vaikeroiden maahan. Muut eivät edelleenkään uskaltaneet liikahtaa, vaan tuijottivat Giniä, jolla oli avainasema tämän pidellessä yhtä heidän tovereistaan yhä maassa.

Gin
Gin katsoi sivusilmällä kun Safire löi vielä yhden koiran tajuttomaksi. Hmm... Karhukoira? Gin ajatteli. Nartun taistelutyyli ja liikkeet olivat aika samanlaisia kuin hänen omansa ja sen takia Gin epäili että Safire oli karhukoira. Tai jos ei, niin sitten todennäköisesti ihmisten kouluttama.

Gin katsoi muita koiria uhkaavasti.
"Hävetkää! Minun silmieni alla ei hyökätä yhden koiran kimppuun joukolla!" Gin huusi. Koirat murisivat ja astelivat lähemmäs. Hopeaturkkinen akita kuitenkin katsoi heitä tiukasti ja sai heidät pysähtymään. "Saatte kymmenen sekunttia häipyä silmistäni, tai katkaisen kaverinne kaulan!" Gin sanoi, ja kiristi otettaan, näyttääkseen että oli tosissaan. Yleensä Gin ei olisi uhkaillut tällä lailla, mutta Gin halusi pahantekijöiden häipyvän niin nopeasti kun mahdollista. Yksi koirista kirosi.
"Okiya..." Koira katsoi Ginin hampaissa olevaa noutajaa.
"Ghk... Tehkää niin kuin hän sanoo!" Okiya kähisi. "Hän tappaa minut muuten....!" Toinen koirista katsoi pökerryksissä olevaa sakemannia ja toista tajutonta koiraa.
"Mutta Isamu ja Kage..." Okiya yskäisi.
"Häivytään! Auttakaa Isamua ja Kagea!" Kaksi muuta juoksivat sakemannin ja tajuttoman koiran luokse ja alkoivat hitaasti raahautua takaisin metsään. Gin päästi Okiyan menemään, ja tämä juoksi kaveriensa perään. Vanha akita huohotti ja kääntyi katsomaan Safirea.
"Oletko kunnossa? Loukkaannuitko?" Gin kysyi. Hän ei ollut nähnyt toista aiemmin, mutta uskoi nartun olevan yksi hänen laumalaisistaan.

Safire

Akita katseli sivusta, kun Gin uhkaili vihollisia. Toisen akitan jokseenkin kiero tapa kiristää vihollisia sai hymyn Safiren huulille, sillä narttu arveli kyseessä olevan pelkkä hämäys. Viholliset eivät kuitenkaan tahtoneet ottaa Ginin sanojen totuudenperäisyydestä selvää, vaan lähtivät nopeasti livohkaan. "Pelkurit!" Safire huudahti noiden perään, ennen kuin käänsi katseensa takaisin urokseen.

Kun Gin kysyi hänen vointiaan, narttu katsahti tuota hetken arvioiden. "Pah, olisin kyllä selvinnyt heistä. Olen täysin kunnossa." Safire vastasi ensin hiukan närkästyneen oloisena, mutta tajusi sitten vasta puhuvansa Ohun entiselle ylipäällikölle, ja punastui. "Kiitos avusta." Narttu sanoi hiukan nöyremmästi. Hetken aikaa Safire pysytteli hiljaa, kunnes päätti rohkaistua taas avaamaan suutaan.

"Olen eksynyt. Sodan jälkeen en ole törmännyt yhteenkään Ohun soturiin. Minulla ei ole mitään tietoa siitä, missä Weed tai muut ovat, tai ylipäätänsä missä Ohu nykyään sijaitsee." Safire sanoi hiukan avuton katse silmissään, mutta se muuttui jälleen iloisemmaksi nartun katsoessa Giniä. "Onneksi satuitte paikalle...ja tuota, anteeksi tuo äskeinen. Kiitos vielä kerran, Gin-herra." Safire sanoi, ja nyökkäsi pienesti, hymyillen sitten.

Gin
Gin ei voinut olla hymyilemättä Safiren ensimmäisille sanoille. Jostain syystä ne kuulostivat jotenkin huvittavilta. Kun Safire punastui, Gin hymyili tälle lempeästi.
"Ei se mitään. Vaikka tämä onkin Kurokagen reviirin lähellä, en halua että yhden koiran kimppuun käydään joukolla." Gin sanoi ja kääntyi kohti Alppejen suuntaa.

Kuullessaan että Safire oli eksynyt, Gin katsoi narttua. Ensin vakava ilme kasvoillaan. Hän on siis Ohun soturi... Gin ajatteli, ja hymyili Safirelle uudestaan. "Eksynyt vai?" Akita kysyi ja nyökkäsi kohti vuoria. "Olen juuri palaamassa tukikohtaan. Jos haluat, niin voin saattaa sinut sinne." Hopeaturkki tarjosi. "Ja muuten, ei tarvitse puhua minulle tuolla tavalla. En ole enään päällikkö." Akita sanoi ja katsoi Safirea tämän epätavallisiin, erivärisiin silmiin.

Safire

Ginin hymy sai samanlaisen ilmeen leviämään hitaasti myös nartun kasvoille. Akitan sanat saivat nartun tuntemaan pientä lämpöä sisällään. "Teillä on hyvä sydän, Gin-herra." Narttu sanoi, ennen kuin uros kääntyi tähyilemään Alppeja.

Pian Gin jatkoi jutusteluaan, ja lupasi johdattaa nartun oikeaan paikkaan. Safire hymyili leveästi. "Voi, kiitoksia paljon! Ette arvaakaan, miten paljon olen kulkenut ristiin rastiin etsiessäni muita Ohulaisia." Narttu sanoi helpottuneena, ja heilutti hiukan häntäänsä.

Kun Gin kertoi, ettei ollut enää ylipäällikkö, Safire meni siitä hiukan hämilleen. "Niin...eikös se ole Weed? Olette luovuttaneet kokonaan paikkanne pojallenne, eikö niin?" Narttu kysyi, sillä ei tiennyt, että johto oli siirtynyt kokonaan Yukimuralle. Nartun erivärisissä silmissä oli kysyvä katse.

Gin
Hopeaturkki ajatteli poikiensa taistelua, ja tämän hymy hyytyi.
"No, se oli Weed..." Gin aloitti murheellisena. "Nyt se on vanhin poikani, Yukimura. Hän haastoi Weedin kaksintaisteluun ja voitti ylipäällikön paikan itselleen." Vanha akita selitti ja katsoi Safirea. "En ymmärrä miksi Yukimura halusi niin kovasti johtajaksi... Johtajan asema on paljon rasittavampi kuin normaalin soturin tai komentajan..." Gin sanoi hiljaa ja katsoi taas eteenpäin.

Safire

Narttu yllättyi silminnähden kun Gin kertoi Weedin menettäneen paikkansa Yukimuralle. "Ai...." Narttu totesi ykskantaan, pysytellen sitten hiljaa. Harmaa uros näytti hiukan murheelliselta, joten Safire päätti piristää entistä ylipäällikköä. "No, onhan hän sentään poikasi, ja Weedin veli. Hän johtaa varmasti hyvin." Narttu sanoi.

Hetken edettyään Safire pysähtyi. Narttu kuuli kummaa ääntä, joka muistutti töminää. Kummissaan Safire kääntyi katsomaan Giniä kysyvä ilme kasvoillaan.

Gin
Gin hymähti Safirelle.
"Niin minäkin toivon..." Gin sanoi hiljaa. Weed saattoi olla puhdassydämminen ja lempeä, niinkuin Sakurakin oli ollut, mutta joskus pentueen nuorimmalta urokselta puuttui voimaa. Yukimura oli taas voimakas, muttei ollut usein niin lempeä kuin veljensä.

Vanha akita ei aluksi kuullut ääniä, sillä tämän kuulo oli heikentynyt vuosien aikana, mutta tämä tunsi maan jytisevän tassujensa alla. Hopeaturkki kohotti katseensa ja tämän lihakset jännittyivät. Heitä kohti juoksi valtava peuralauma, joka oli paniikin vallassa. Gin puri hampaansa yhteen. Mitä hittoa...? Peurat eivät koskaan ryntäile tuolla tavalla... Vai onko tämä metsästysryhmän tekoja? Gin ajatteli mielessään. Vanha akita yhtäkkiä tajusi että he seisoivat peuralauman edessä, ja he jäisivät saaliseläinten jalkoihin jos he eivät väistäisi pian. Gin vilkaisi Safirea, huudahtaen: "Varo!" ja iskeytyi nartun kylkeen koko voimallaan, töytäisten tämän sivuun (?).

Safire

Naaras katsoi paikoilleen jähmettyneenä jylinän suuntaan, kunnes näki kauempaa lähestyvän peuralauman. Safire tajusi, että nyt pitäisi häipyä pois jaloista, mutta jostain syystä akitan jalat eivät totelleet. Se vain tuijotti lamaantuneenta lähestyviä saaliseläimiä, ja alkoi hiljaa täristä paikoillaan.

Juuri, kun peurat olivat niin lähellä, että Safire ei enää ehtisi väistää, Gin tönäisi hänet voimakkaasti sivuun. Narttu huudahti pelästyneenä, ja kieri vähän matkaa, pysähtyen puskan juurelle. Vaistomaisesti Safire painautui matalaksi, ja yritti suojata itseään. Pian tämä kuitenkin tajusi, että Gin oli mahdollisesti jäänyt jalkoihin, ja nousi seisomaan, vaikka peurojen sorkat kävivät lähellä hänen päätään. "Gin!" Safire huudahti, loikaten kohti häntä juoksevaa peuraa, ja ponnistaen vauhdissa tuon selästä hyppyyn, laskeutuen sulavasti puun oksalle. "Gin!" Akita toisti, yrittäen saada äänensä kuuluviin jylinän seasta. Peuralauman keskellä ei kuitenkaan näkynyt koiraa, jota hän etsi.

Pian lauma oli mennyt ohitse, mutta sankka pöly esti yhä näkemisen. Safire yski hiekkaa, joka tuntui kuristavan kurkkua. "Gin.." Narttu kuiskasi, yrittäen estää kyyneleitä ilmestymästä silmäkulmiin. Hän pelasti minut..taas...tämä on minun syytäni... Narttu ajatteli, sillä pelkäsi uroksen tallautuneen kuoliaaksi.

Gin
Töytäistyään Safiren kauemmas, Gin loikkasi itse sivuun. Mutta liitäessään ilman halki, hän sai osuman yhden peuran sorkasta ja murahti kivusta. Hitto sentään! Gin ajatteli, kun hän painautui matalaksi erään puskan juureen. Peurojen sorkat kävivät paljon lähempänä akitan päätä kun hän olisi toivonut, ja saikin muutamia iskuja kuonoonsa ja poskiinsa.

Kun peurat katosivat metsän uumeniin, Gin nousi yskien pystyyn. Uros kuuli Safiren huudot ja katsoi ylös oksistoon, mistä huudot kuuluivat.
"Kunnossa ollaan!" Gin huudahti takaisin ja odotti kunnes pöly laskeutui. Hän pystyi näkemään toisen tiikerinraitaisen akitan puunoksalla ja hymyili. "Sinäkin taisit selvitä ilman mitään vakavia vammoja..." Gin totesi ja irvisti. Haavat ja kolhut tämän kasvoissa kirvelivät ilkeästi.

Safire

Narttu huokaisi suorasta helpotuksesta, kun näki Ginin olevan elossa. Helpotus muuttui kuitenkin huoleksi, kun Safire näki Ginin veriset kasvot.

"Vai kunnossa? Ethän sinä ole lainkaan kunnossa!" Safire parahti, ja syöksyi Ginin luo. "Voi ei..tämä on minun syytäni...jos olisin vain siirtynyt itse ajoissa, olisit voinut pelastaa itsesi..." Narttu alkoi täristä hysteerisenä ja peloissaan. Käytännössä hän oli tahattomasti vahingoittanut yhtä Ohun ylimistön koiraa, ja vieläpä legendaarista karhukoira Giniä, entistä ylipäällikköä. Safire oli äskeisesti tilanteesta vielä niin shokissa, ettei voinut estää kyyneleiden putoilemista poskilleen. "A-anna anteeksi, Gin..." Akita sopersi hiljaa, ja käänsi katseensa häpeissään pois päin.

Gin
Gin yllättyi kun näki Safiren kyyneleet. Hopeaturkki hymyile nartulle lempeästi.
"Olen kiitollinen huolehtivaisuudestasi," Gin aloitti, "Mutta et saa syyttää itseäsi tapahtuneesta. Et voi sille mitään." Gin sanoi ja katsoi maata. Veri oli alkanut jo kuivua, ja kipu ei ollut enään niin kauheaa. "Sitä paitsi, nämä ovat vain pinta-naarmuja. Ainakaan en ole kuollut." Hopeaturkki lisäsi vitsikkäästi ja naurahti, toivoen että se piristäisi narttua.

Safire

Ginin sanat saivat nartun hymyilemään. "Olet todella niin hyväsydäminen, kuin sinusta puhutaan, Gin.." Narttu sanoi hiljaa. Safire räpytteli kyyneleet silmistään, ja ravisti sitten päätään.

"Pitäisikö meidän levähtää, ennen kuin lähdemme jatkamaan matkaa? Jos olet saanut pahemman iskun päähäsi kuin luuletkaan..." Narttu ehdotti. Se ei tahtonut ottaa turhas riskiä, sillä päävammaa ei välttämättä huomannut heti.

// lyhyt //

Gin
Gin naurahti pienesti Safiren kutsuessa tätä hyväsydämmiseksi.
"Se on kai vain luonteeni..." Gin sanoi ja katsoi taivaalle. Safiren sanat saivat harmaan akitan kääntämään päätään. Gin halusi kieltäytyä, sillä halusi saada Safiren muiden Ohulaisten luokse niin pian kuin mahdollista. Mutta nartun sanoissa oli järkeä. Vaikka kipu ei ollutkaan hirveää, niin Giniä pyörrytti hiukan. "Ehkä kannattaisi..." Gin sanoi ja nyökkäsi kohti suurta puunvarjoa. "Mennään tuonne alle lepäämään." Hopeaturkki ehdotti.

Safire

Akita tunsi helpotusta, kun Gin suostui lepäämään. Safire käveli puun varjoon, ja asettui makaamaan. Ilma oli lämmin, mutta peuralauman nostattama pöly leijui vielä kevyesti ilmassa. Safire huokaisi.

"Niistä peuroista olisi saanut ihan hyvän aterian." Safire totesi hajamielisenä, ennen kuin nosti päätään silmät ihmetyksestä ammollaan. "Hetkinen..peuroja...mutta eihän täällä pitänyt olla enää paljoa saalista." Safire sanoi, ja katsoi sitten toista akitaa. "Ehkä sittenkin on vielä toivoa..." Narttu jatkoi hiljaa.

Gin
Gin käveli nartun perässä ja asettui makaamaan varjoon. Ilma oli hyvin kaunis, ja varjon viileys alkoi pian helpottaa. Gin katsoi peuralauman perään ja hymähti Safiren kommentille.
"Olet oikeassa..." Hopeaturkki sanoi. "Täällä päin on vielä muutamia saaliseläimiä, mutta Kurokagen joukot ovat alkaneet liikkua täälläkin, ja riista vain vähenee." Vanhempi akita tuhahti ajatellessaan Kurokagea. "Sitten kun Kurokage päihitetään, niin kenenkään ei tarvitse enään kärsiä. Kaikille tulee riittämään ruokaa, vettä ja suojaa"

Gin makasi varjossa vielä vähän aikaa, ja odotti kunnes hänestä tuntui paremmalta. Sitten akita nousi venytellen seisomaan ja katsoi Safirea. "Palataan ennen kun tulee pimeää, neiti..." Gin jähmettyi ja punastui hiukan. Vanha akita oli täysin unohtanut kysyä nartun nimeä.

Safire

Narttu katsoi Giniä, ja nyökkäsi. Kurokagen ajatteleminen sai akitan mielen synkkenemään. "Saisi sekin kuolla nälkään..mokoma.." Safire tuhahti. Se toivoi, että koirasusi saataisiin pian hengiltä.

Kun Gin tunsi levänneensä tarpeeksi, Safire avasi silmiään, joita hän oli lepuuttanut hetken. Akita pomppasi neljälle jalalle, ja Ginin kehottaessa heitä jatkamaan, näytti toinen nolostuvan hiukan. Safire hymyili. "Nimeni on Safire." Akita vastasi, ja käveli sitten pois puun varjosta. "Mihin suuntaan lähdemme?" Narttu kysyi, ja kääntyi katsomaan Giniä.

Gin
Hopeaturkki katsoi Safirea hetken. Safire... Gin mietti ja painoi nartun nimen ja ulkonäön muistiinsa. Gin sitten käveli Safiren rinnalle ja katsoi kohti alppeja.
"Tukikohtamme on tuolla. Se on täysin metsän, vuorien ja jokien keskellä, joten sinne ei ihan helposti löydä." Gin selitti. "Edes tavalliset rivisotilaat eivät pääse Tukikohdan sisimpiin osiin, jotka ovat vain johtajille tarkoitettuja alueita." Akita otti muutaman askeleen eteenpäin ja pyysi narttua seuraamaan. "Ehdottaisin että painaisit reitin muistiisi ettet joudu eroon laumasta."

Safire

Narttu katseli Ginin osoittamaan suuntaan, ja siristi silmiään katsoessaan utuisia Alppeja kaukana. Akita vilkaisi uudelleen toista tora-gea, ja nyökkäsi ymmärtämisen merkiksi. "Yritän muistaa." Safire lupasi, muttei hymyillyt. Jostain syystä narttu koki tilanteen vakavaksi.

Hetken päästä Safire havahtui siihen, että heidän oli ehkä parasta jatkaa matkaa. "Tuota..olethan varma, että jaksat noin pitkän matkan..?" Narttu kysyi, ja punastui. Se ei tiennyt, miksi halusi huolehtia Ginistä niin kovin. Naarasta kuitenkin alkoi hävettää, sillä hän pelkäsi, että loukkasi Giniä huolehtivaisuudellaan. Eihän toinen ollut mikään pentu, vaan legendaarinen soturi.

Gin
Gin hymähti Safirelle.
"Kiitos huolehtivaisuudestasi, mutta kävelen tämän matkan melkein päivittäin." Hopeaturkki sanoi hymyillen. "Ei se ole niin vaikea reitti. Tulet näkemään." Gin vakuutti ja lähti kävelemään kohti metsää. Metsän läpi kulki polku, joka johtaisi joelle, ja sieltä lähtisi pitkä mutkitteleva polku vuorien läpi takaisin Ohun armeijan tukikohtaan.

Safire

Safire punastui entisestään Ginin sanojen myötä. "Öh.. niin tietysti." Narttu sai vain soperrettua. Idiootti, idiootti...mitähän Gin sinusta nyt ajattelee? Safire paasasi mielessään itselleen. Akita pelkäsi tehneensä itsestään täysin pellen entisen ylipäällikön silmissä.

Kun Gin hymyili nartulle, Safire uskalsi hymyillä hiukan ujosti takaisin, ennen kuin lähti seuraamaan Giniä hiukan tuon takana. Se katseli koko ajan ympäristöä, yrittäen pistää yksityiskohtia mieleen, jotta ei unohtaisi reittiä.

Gin
Hopeaturkki vilkaisi Safirea, kun tämä käveli hänen perässään. Miksi hän käyttäytyy tuolleen...? Gin mietti. Safire selvästi ujosteli koko ajan, eikä Gin ollut oikein varma mikä toista vaivasi. Johtuuko se siitä että olin kerran Ylipäällikkö? Vanha akita kysyi itseltään, muttei ehtinyt ajatella enempää kun kuuli joen äänen.

Gin pysähti suuren ja voimakkaan joenrantaan ja katsoi Safirea.
"Meidän pitää mennä joen yli. Hajumme ja jälkemme katoavat vedessä, niin meitä ei pystytä seuraamaan." Hopeaturkki katsoi joen vastarantaan päin, missä oli suuri kallio. "Tiemme jatkuu tuon kallion takana." Akita kertoi ja astui sitten veteen. "Virta on hyvin voimakas, joten varo ettet jää veden viemäksi." Gin varoitti ja odotti että Safire tulisi veteen.

Safire

Yleensä niin spontaani ja äkkipikainen Safire oli melko nöyrä Ginin seurassa. Koko ajan, hyvin vaitonaisena se seurasi toista akitaa tuon askeltaessa hyvin varman näköisenä eteenpäin. Gin selvästi tiesi, missä kulki, mutta Safirella ei ollut aavistustakaan heidän olinpaikastaan tällä hetkellä. Sitä narttu ei kuitenkaan aikonut sanoa ääneen.

Yhtäkkiä jostain kuului veden kohinaa, ja narttu höristi korviaan. Gin johdatti heidät joelle, ja kertoi, että heidän oli ylitettävä. Uros varoitti virran olevan voimakas, ja siksi Safire epäröi hetken. Kun Gin astui veteen, eikä näyttänyt sen kummemmin horjuvan, päätti narttu unohtaa pelkonsa, ja reippaasti hypähti penkereeltä alas virtaukseen. Eihän Gin häntä nyt niin paljon suurempi ollut, joten tuskin virta veisi narttuakaan mennessään.

Safire oli kuitenkin turhan varomaton, eikä asettanut jalkojaan niin tukevasti kuin olisi pitänyt. Akita horjahti rajusti, ja melkein kaatui, kunnes sai laskettua jalkansa niin, että pysyi pystyssä. Hetken aikaa narttu katseli vettä ympärillään. "Virta tosiaan on voimakas.." Narttu totesi, mutta hymyili sitten hiukan kepeämmin.