You're safe now [Kolminpeli: Shiomi, Miss Okami]

Safire

Safire oli johdattanut Savagea nyt jonkin matkaa takaisin lähtöpaikkaansa (?). Akitanaaras toivoi Ginin jo palanneen, sillä tahtoi kovasti esitellä pikkusiskonsa entiselle ylipäällikölle. Safire ei oikein vielä itsekään käsittänyt asiaa: Hän oli lähtenyt kuluttamaan aikaansa metsään, ja löytänyt verisukulaisensa. Tapahtuiko sellaista muka oikeasti? Narttu ei välittänyt kuitenkaan todennäköisyyksistä, sillä Savage oli totisinta totta, ja brindle oli niin onnellinen, vaikka ei aikaisemmin ollutkaan tavannut nuorempaa naarasta.

"Öh..hei?" Safire huikkasi yhdelle vartijoista, joka oitis kiinnitti huomionsa naaraaseen. "Safire-neiti, palasitkin jo." Vartija vastasi, ja hymyili. Uros vilkaisi sitten hänen taakseen, ja hämmästyi nähdessään Savagen. (?) "Kukas sinulla on mukanasi?" Tämä kysyi, ja Safire vilkaisi taakseen pikkusiskoonsa, ja hymyili sitten urokselle. "Selitän myöhemmin. Nyt minun pitäisi vain puhua Gin-herralle. Onko hän jo palannut?" Safire kysyi, ja odotti sitten vastausta.

// Kumpi tahansa saa jatkaa tähän :3 //

Savage

Nuori naaras uteliaana katseli ympärilleen ja unohti heti pelkonsa ollessaan Safiren seurassa. Savage jopa hymyili matkan aikana ja hyräili emonsa tuutu lauluja. Kuitenkin tuo muuttui pian taas araksi, kuullessaan Safiren puhuvan jollekkin. Ei Savage kuitenkaan pelännyt urosta ja hiukan uteliaasti kurkisti sisarensa takaa tuota, mutta hiukan säpsähti uroksen katsoessa tätä silmiin. En ole uhka!... Savage mietti päässään ja suuntasi katseensa äkkiä pois. Uros kun näytti niin tuttavaiselta ja Safirelle tuo oli mukava, ei Savage halunnut antaa väärää kuvaa. Jos menisin kotiin? naaras mietti ja vilkaisi taakseen, mutta pudisteli päätään. Uros kysyikin kuka Safiren mukana oli, mikä sai Savagen uteliaaksi. "Savage..." tuo mumisi vastauksenaan, koska ei viitsinyt puhua siskonsa päälle. Gin-herra...? Onko safire pihkassa tuohon? Savage tirskahti ja vältti katseita. Gin on varmaan joku todella tärkeä... En itse tarkemmin tiedä, muutakuin että hän on jonkin sortin suojelija tai pelastaja. Savage pohti ja vilkuili ympärilleen uteliaana.

Gin

Samoihin aikoihin kun Safire ja Savage saapuivat alueelle, Gin oli palaamassa Kofusta. Uros oli käynyt vanhan taistelutoverinsa, Shinnosuken perheen luona, ja matkalla takaisin tuo oli törmännyt Johniin ja Kurotoraan. Gin oli myös paluumatkalla käynyt jututtamassa erästä vanhaa koiraa, isänsä Rikin tuttavaa siinnä toivossa että olisi saanut jonkinlaista neuvoa miten auttaa Kurokagen kynsiin jäänyttä Akamea, ilman että aloittaisi loppusodan. Brindle oli erittäin huolissaan ystävästään, vaikka tiesikin että Akame oli yksi Ohun vahvimmista, ja sen ettei Kurokage tappaisi Shinobimestaria. Olihan panttivangilla tarkoituksensa vain kun tämä oli elossa.

Gin päätti lähteä kauemmas Ohun tukikohdasta että saisi tyhjennettyä mielensä, ja saapui rajavartioiden tarkkailupaikalle. Hopeaturrkki tervehti kahta vartoivuorossa olevaa koiraa, ketkä heti kumarsivat päätään tämän saapuessa.
"Hyvää työtä." Gin kehui molempia, hymyillen lempeästi. Toinen vartijoista kohotti päätään, ja katsoi Giniä hymyillen.
"Kiitän, Ylipäällikkö. Muuten, Safire-neiti oli juuri kysymässä jos pääsisi puhumaan teille. Hän on juuri palannut, ja olin jo lähettää Hitokan etsimään teitä." Vartija selitti, ja astui sivummalle. Kuullessaan Safiren nimen, Gin valpastui oitis, ja katsoi vartijoiden ohi, nähdäkseen tiikerinraitaisen nartun palanneen.
"Kas, Safire." Gin hymyili, ehkä jopa punastuen kevyesti kun näki toisen. "Ajattelinkin jo milloin pääsisin näkemään sinua taas." Vanha akita asteli vartijoiden ohitse, lähemmäksi toista. Sitten yhtäkkiä, Ginin huomion kiintyi Safiren takana seisovaan pentuun: tuo oli harmaa, myös Tora-Ge brindle väriltään, sinisilmäinen ja oli hyvin suloinen. Aluksi, Gin päätteli että pentu oli Safiren lapsi, sillä Tora-Ge oli akitoissa harvinainen väritys ja usein kulki yksilön suvussa; mutta sen sijaan että olisi epäkohteliaasti päätellyt niin, Gin vaan hymyili ja kysyi lempeästi: "Kukas tämä sievä nuori neiti sinun seurassasi on?"

Safire

Safire ei odottanut tuntevansa sellaista lämpöä tavatessaan entisen ylipäällikön. Sydämen syke tuntui kiihtyvän ja kevyt puna nousi nartun kasvoille, mutta akita onnistui pitämään itsensä rauhallisen ja mahdollisimman normaalin näköisenä. Hymyillen Safire tervehti Giniä, ja käänsi sitten katseensa takana olevaan Savageen samalla, kun uroskin kiinnitti tähän huomionsa.

Nopeasti brindle iski pennulle silmää rohkaisevasti, sillä tuo oli hieman arastellut Ginin tapaamista. Sitten narttu käänsi katseensa takaisin urokseen. "Tämä kuulostaa ihan hullulta...mutta...hän on Savage, ja hän taitaa olla pikkusiskoni." Safire kertoi innokkaana. "Kävin vähän tutkimassa lähiympäristöä, ja en tiedä miten se on mahdollista, mutta törmäsin häneen ihan sattumalta. Joten ajattelin tuoda hänet mukanani tänne. Savage kuljeskeli siellä ihan yksikseen, eikä tällaisena aikoina se ole kovin turvallista." Narttu jatkoi, ja muuttui sitten hieman vakavammaksi. "Kai se on ihan okei?" Safire varmisti sitten, vaikka ei uskonutkaan Ginillä olevan mitään sitä vastaan.

Savage

Nuori naaras seurasi Ginin ja Siskonsa keskustelua korvat kovalla, mutta Safiren iskiessä silmää tälle, Savage osannut reagoida ja meni hieman lukkoon. Savage vilkuili Ginin ja Safiren välillä, mutta sai lopulta änkytettyä "Sa-s-Savage..." Pieni puna nousi samalla pennun kasvoille nolostumisesta.

Savage kuunteli sisartaan, tuon kertoessa näiden tapaamisesta, häntä heiluen. Asia kuullosti niin mystiseltä, että Savage uskoi sitä taijaksi.

Gin

Akitauros katsoi kahden tiikerinraitaisen nartun välillä ja hymyili lempeästi.
"Savage? Erikoinen, silti suloisen sopiva nimi. Mukava tutustua, minä olen Ohun Gin." Gin esitteli itsensä nopeasti: hän oli varma siitä että jope Savage tiesi hänen 'legendaarisesta' tarinastaan, eikä siis halunnut hehkuttaa sitä sen enempää. Hopeaturkki kääntyi Safiren puoleen, kohottaen kulmiaan. "Vai pikkusiskosi? Tuohan on uskomaton tarina!" Gin sanoi ja naurahti hiukan. "No, sukulaiset aina löytävät toisensa... Olen iloinen teidän molempien puolesta." Hopeanharmaa uros itse asiassa nyt näki miten paljon Safire ja Savage muistuttivat toisiaan: molemmat olivat tiikerinraitaisia, mutta heidän kasvopiirteensä ja rakenteet olivat myös samankaltaisia, vaikka kaksikon välillä oli selvästi aikamoinen ikäero. Safiren kysymykseen Gin vastasi kevyesti naurahtamalla ja nyökkäsi. "Tietysti se käy; meidän lauma toivottaa kaikki paratiisin ystävät avoin käsin tervetulleiksi." Vanha uros kääntyi ja nyökkäsi kohti tulosuuntaansa. "Olette varmaan matkanneet jonkin verran, joten haluaisitteko te tulla lepäämään luolalleni? Voin myös käydä metsästämässä teille jotain syötävää että saatte kerätä voimanne." Akitauros ehdotti, katsoen tiikerinraitaisia siskoksia.

Safire

Safire antoi sisarensa ja Ginin tutustella rauhassa, eikä puuttunut keskusteluun, ennen kuin entinen ylipäällikkö ehdotti, että he voisivat tulla lepäämään hänen luolalleen. Se kuulosti hyvältä, mutta Safire itse ei kokenut oloaan yhtään väsyneeksi. "Savage on varmaan taivaltanut pitkän matkan, joten hänelle lepohetki ei varmasti tekisi pahaa." Brindle totesi, ja hymyili sitten pennulle. Narttu itse voisi liittyä sisarensa seuraan, sillä ei tahtonut jättää toista yksin uudessa ja oudossa paikassa. Vaikka Safirea houkuttelikin hieman lyöttäytyä kaksin Ginin seuraan, oli sille silti nyt tärkeämpää huolehtia siskostaan. "Mitäs sanot?" Narttu kysyi pennulta, yhä hymyillen.

Savage

Savage seurasi nyt uteliaana Giniä ja saattoi näyttää taas pennulta toisten silmissä. Savage näytti niin iloiselta kuunnellessaan tuota ja sisartaan. Olen onnekas, ettei sisko ollut ilkeämpien koirien joukossa... Savage totesi ja tuon hymy saattoi vain levetä. "Joo!" Savage sanoi innokkaasti vastatessaan sisarelleen, unohtaen täysin jännityksen.

Gin

Vanhempi akita hymyili kaksikolle, ilahtuen suorastaan kun näki Savagen innostuvan. Gin nyökkäsi kohti tulosuuntaansa, miettien että näyttäisi Safirelle ja Savagelle vähän paikkoja matkalla.
"Menemme vähän eri tietä, sillä näillä vuorilla on hyvin kaunista." Gin kertoi kahdelle naaraalle, ketkä olivat lähteneet seuraamaan tuota (?). "Jos väsähdätte matkalla, älkää pelätkö sanoa, niin istahdamme lepäämään." Hopeaturkki sanoi noille, sillä arvosti sitä että Savage oli vielä pentu. Vaikka kuinka tiikerinraitaisia Akitoita pidettiin luonnollisesti vahvoina ja kestävinä, Gin ymmärsi itse että pentu oli silti pentu, eikä mikään ihmeellinen kuolematon jolla oli jatkuvasti voimia. Uros kääntyi vilkaisemaan Safirea ja Savagea. "Toivottavasti ette joutuneet kohtaamaan Kurokagen alaisia matkallanne." Gin sanoi noille, haluten tiedustella hiukan että saisi idean miten pitkälle Kurokage oli ehtinyt valloittaa Japania.

Safire

Safire hymyili Savagen innokkuudelle, ja lähti sitten seuraamaan Giniä tämän johdattaessa heidät lepopaikkaan. Uros mainitsi heidän käyttävän jotain toista reittiä, jotta he näkisivät kauniita maisemia, ja se sopi Safirelle oikein hyvin. Ginin tiedustellessa, törmäsivätkö he matkalla Kurokagen alaisiin, pudisteli akitanaaras päätään. "Minä en ainakaan nähnyt yhtäkään.." Safire totesi, ja vilkaisi sitten kysyvästi Savageen. Nartun katseessa oli hieman huolta, ja brindle toivoi, ettei toinenkaan ollut tavannut vihollisia ainakaan lähiaikoina. Suuri suojelunhalu pentua kohtaan oli voimakas, johtuen tietenkin näiden verisukulaisuudesta, mutta myös siitä, ettei Safirella ollut omiakaan pentuja joista pitää huolta.

Savage

Pentu seurasi nopeatempoisesti siskonsa kintereillä vaikka tuon vauhti ei ollut tasaista ja Savage katseli ympärilleen uteliaana. Aurinko värjäsi lumiset vuoret kauniin oranssiksi ja metsien puutkin oli kinoksien peitossa. Savage naurahti, juoksi jälleen Safiren luo huokaisten sitten tyytyväisenä ja jatkaen kaksikon seuraamista rauhallisesti.

Gin mainitsi Kurokagen ja Savage kuin luonnostaan menetti kaikki halut puhua asiasta. Pennun korvat saattoivat vain värähdellä eri suuntiin, aivan kuin Savage olisi määrätty olemaan varuillaan. Savage nosti katseensa maasta Giniin ja vilkaisi myös hieman Safirea. "Muutaman..." Savage mumisi nyt ilman vivahdettakaan iloa äänessään.

Gin

Vanhempi akita piti hidasta vauhtia yllä että siskokset pysyisivät perässä. Sitä paitsi, olihan tällä tiellä paljon näkemisen arvoista ja esiteltävää. Uros vilkaisi aina silloin tällöin olkansa yli että näkisi narttujen pysyvän matkassa. Kuullessaan että Savage oli joutunut kohtaamaan Kurokagen alaisia, Ginin ilme meni vakavaksi ja tuo vilkaisi Savagea huolestuneena.
"Se Kurokage-saasta..." Gin mutisi. "Miten hänen alaisensa voivat käydä käsiksi pentuun? Eikö niillä paholaisilla ole minkäänlaista itsetuntoa?" Hopeaturkki huokaisi ja hänen ajatuksensa osuivat Akameen. Toivon hartaasti että hän on kunnossa... Mutta Gin päätti karistaa ajatukset mielestään ja hymyili Savagelle olkansa yli. "Mutta sinähän selvisit tänne asti, onneksi." Gin sanoi. "On parempi ajatella hyviä asioita, varsinkin tällaisina pimeinä aikoina. Parasta miettiä miten onnekas olit kun pääsit meidän luokse hengissä, ja tapasit vielä isosiskosi matkalla. Vai mitä?" Vanhempi akita lisäsi pienen naurahduksen, yrittääkseen piristää nuorta Savagea. Kurokagen juoksupoikien kohtaaminen ei varmaankaan ollut helppoa noin nuorelle pennulle.

Safire

Nartun ilme synkistyi heti, kun Savagen iloinen olemus karisi ja tämä kertoi kohdanneensa Kurokagen alaisia. "Ne hirviöt..." Akita murahti itsekseen, muistellen vankina oloaan. Häntä luultiin tuolloin Ginin ja muiden sukulaiseksi värityksensä ja osaamansa tekniikan vuoksi. Safirea puistatti muistot menneisyydestään, ja se ei olisi toivonut sellaista kenellekään, etenkään pienelle pennulle. Onneksi Ginin sanat rauhoittivat myös Safirea, ja kiitollisena narttu vilkaisi urosta, suoden tälle kevyen hymyn. Akita katsoi sitten pikkusiskoaan, ja hymyili tällekin rohkaisevasti. "Olet turvassa nyt. Enää ei ole hätää, en anna mitään tapahtua sinulle." Brindle lupasi varmalla äänensävyllä, mikä kertoi, että Safire oli enemmän kuin tosissaan.

Savage oli hiljaa ja kuunteli kun Gin puhui Kurokagen väestä ja huokaisi hiukan ahdinkoaan pois. Pentu nosti katseensa Giniin tuon puhuessa tämän selviytymisestä ja Savage nyökkäsi vastauksenaan toisen sanoille. Pennun hymy alkoi hieman palata Safiren sanoista sekä Ginin kommentoidessa isosiskonsa löytämisestä. Pian Savage taas hymyili iloisesti, unohtaen täysin äskeisen puheenaiheen.

Savage alkoi kyllästyä maisemoiden ihailuun ja päätti nähneen niitä jo tarpeeksi. Pennun katse kohdistui pian Safireen ja tämä sai metkan idean. Piilosta! Savage naurahti ja loikkasi lähimpään hankeen, piiloutuen lumeen vikkelästi ja jättäen aukon josta katsoa pihalle. Savagesta tuo oli hauskaa, eikä pentu voinut olla kikattamatta piilossaan kun tuo seurasi nyt Safirea ja Giniä jotka ihmeissään vilkuilivat pennun perään(?). Savage ei itse kuitenkaan tajunnut heiluttavansa hieman hantäänsä, mikä sai lumen sen yllä liikkumaan ja hitaasti paljastamaan koko hännän. He eivät löydä minua ikinä! Savage kikatti itsekseen ja sulki silmänsä kaksikon lähestyessä(?), kuin olettaen sen auttavan tuota piiloutumisessaan.

//Anteeksi kesto :X

// Eipä mitään //

Gin

Hopeaturkki hymyili siskoksille, ja mietti omia veljiään keitä ei ollut tavannut yli kymmeneen vuoteen. Mitenköhän heillä menee...? Olisimmekohan mekin näin läheisiä jos Gohei ei olisi vienyt minua niin nuorena? Tulisinkohan heidän kanssa toimeen jos koskaan kohtaisin heidät? Gin mietti ja huokaisi. Noh, ainakin muiden onnellisuus teki myös Ginin onnelliseksi. Hän hymyili Safirelle.
"Sinulla on asenne kohdallaan, Safire. Olet hyvä isosisko." Vanhempi akita sanoi tuolle, hymyillen lempeästi. Sisällään hän katui sitä kun ei ollut pitänyt yhteyttä omiin veljiinsä, ja tunsi itsensä huonoksi isoveljeksi.

Yhtäkkiä Savage loikkasi pois näkyvistä, ja katosi hankeen. Gin tuijotti tuon perään, ensin hämillään, mutta sitten huvittuneena. On muistettava että Savage on vielä pentu, vaikka onkin kokenut jo paljon. Hienoa nähdä että hän on vielä pitänyt vilkkaan ja iloisen luonteensa. Gin mietti. Hän vilkaisi Safirea, hymyillen. "Siskosi on kovin leikkisä, vai mitä?" Tuo kysyi nartulta ja katsoi tuon nuoremman siskon perään. "Kuulehan..." Gin aloitti, kävellen kohti lumikinosta jossa näki Savagen hännän heiluvan. Hopeaturkki kumartui ja katsoi Savagea suoraan silmiin pienen kolon läpi. "Jos haluat piiloutua oikein kunnolla, niin ensimmäinen asia joka pitää muistaa on se että pysyt täysin paikallasi." Gin sanoi ja hymyili pennulle.

Safire

Safire tunsi punastuvansa kevyesti, kun Gin kehui häntä. Narttu ei voinut olla katsomatta jälleen entistä ylipäällikköä suoraan silmiin, ja toisen karismaa huokuva katse sai brindlen jälleen hieman hämilleen. Nartun oli käännettävä katseensa, ettei uros huomaisi hänessä mitään outoa. Onneksi tilanteeseen tuli pieni häiriötekijä, kun Savage päätti alkaa piilosille.

Safiren katse haravoi hankea, ja pian tämä huomasikin pienen liikkeen, kun Savage piilotteli kolossaan. Gin oli lähtenyt leikkiin mukaan, ja antoi pennulle pienen ohjeen, kuinka piiloutua perusteellisemmin. Tästä narttu saikin idean hieman jatkaa leikkiä. "Siinä tapauksessa saattekin seuraavaksi etsiä minut!" Safire huudahti, ja nauraen syöksyi mäkeä alas pitkin loikin, ennen kuin katosi metsään.

Narttu piti huolen, ettei hänen jälkensä olleet niin helposti luettavissa, ja tekikin siksi hämäykseksi hieman ylimääräisiä. Sitten akita vilkaisi vielä nopeasti ympärilleen, ennen kuin hyppäsi yläpuolella olevalle puun oksalle, varoen tiputtelemasta liiaksi lunta oksistosta. Narttu painautui kyyryyn, ja odotti, että häntä tultaisiin etsimään.