| Ginga RPG Tulevaisuuden Torahampaat Tulevaisuuden Torahampaat on vuonna 2015 perustettu roolipeli, joka perustuu Ginga-sarjaan. Pelissä pelataan sekä omilla että sarjassa esiintyvillä hahmoilla. |
| | Keisari ja perillinen [Kaksinpeli, Illumination] | |
| | Kirjoittaja | Viesti |
---|
Untamed Admin
Viestien lukumäärä : 1143 Join date : 23.02.2015
| Aihe: Keisari ja perillinen [Kaksinpeli, Illumination] Ke Joulu 13, 2017 11:44 am | |
| Leona
Sankka lumipyry vaikeutti näkemistä Leonan tarpoessa paksussa hangessa päättäväisesti eteenpäin. Naaraan syvänpunainen turkki ei tuonut hänelle minkäänlaista suojaväriä, mutta Leona ei pelännyt, sillä hän oli melko varma siitä, ettei lähistöllä liikkunut ketään muita. Susinaaras oli ehkä ottanut hieman isomman riskin kulkiessaan niinkin lähellä Imperiumia, vaikka toki matkaa lauman alueelle olikin runsaasti. Leonan oli kuitenkin pakko yrittää liikkua jossain muualla, jotta ei törmäisi aina Kurokagen alaisiin, sillä liian monet kerrat oli ollut lähellä, että narttu olisi jäänyt heidän vangikseen.
Leona pysähtyi hetkeksi yrittäessään paikantaa itseään, mutta ympärillä näkyi vain ryöppyävää lunta ja tuuli puski vasten kasvoja niin, että nartun oli pakko ummistaa silmänsä. Punaturkki ravisteli raivokkaasti lumen kuorruttamaa turkkiaan, jatkaen sitten matkaansa, vaikka tunsi väsymyksen jo painavan raajoissa, jotka joutuivat tekemään kaksinverroin työtä, kun lumi ylsi jo yli jalkojen puolenvälin.
Leona piti silmänsä kiinni harppoessaan eteenpäin yhä hidastuvin askelin, kunnes yllättäen alkoi tuntua siltä, ettei lumi enää iskeytynytkään yhtä voimakkaasti kasvoihin. Narttu raotti silmiään, ja tajusi tulleensa metsän reunaan. Punaturkkinen huokaisi helpottuneena, ja käveli puiden suojaan, jossa hankikin oli kaikeksi onneksi paljon matalampaa, eikä vaikeuttanut askeltamista yhtä paljon. Narttu vilkaisi vielä varmuuden vuoksi ympärilleen, ettei lähistöllä ollut muita, ja pujahti sitten tuuheaoksaisen kuusen alle suojaan, käpertyen sievälle kerälle. Leonan oli pakko kerätä voimiaan hetki, ennen kuin voisi jatkaa matkaansa. | |
| | | Illumination
Viestien lukumäärä : 478 Join date : 15.04.2015 Ikä : 24 Paikkakunta : Vantaa.
| Aihe: Vs: Keisari ja perillinen [Kaksinpeli, Illumination] Ke Joulu 13, 2017 5:04 pm | |
| Kuiiruyōni.Susikeisari oli poistunut päämajalta jälleen kerran mutta tällä kertaa yksin, yleensä hänellä oli mukana vähintään kaksi vahvaa sotilasta, tietenkään hän ei niitä tarvinnut mutta ihan vain näkyvyyden vuoksi, uros liikkui sulavasti lumihangessa ja hyppäsi isohkolle kivelle nuuhkimaan ilmaa, hän oli haistanut jotain,vähän ajan päästä paikalle saapui vihainen karhu joka oli herännyt uniltaan nälkäisenä, huomattuaan suden, karhu yritti heti lyödä tätä voimakkaalla tassullaan mutta paholainen väisti iskun helposti. Keisari hyökkäsi karhun kimppuun battogallaan vieden tämän pään ja laskeutui tämän jälkeen lumihankeen edelleen pirteänä, tavallinen battoga ei vienyt enään tämän voimia, hänen oma versionsa tosin vei edelleen ja hänen täytyi harjoitella jotta pysyisi virkeänä senkin jälkeen. Kuiiruyōni alkoi syömään karhunlihaa vähän ja saatuaan vatsansa täyteen, hän jatkoi matkaa. Tarvottuaan hangessa taas jonkin aikaa hän huomasi uuden tuntemattoman hajun, tulevan edestäpäin, uros alkoi hiipimään hiljalleen kohti hajun aiheuttajaa ja huomasikin tuntemattoman suden jonkin matkan päässä. //Nyt he sitten viimein kohtaavat, ja toin susiherran hieman lähemmäksi Leonaa. | |
| | | Untamed Admin
Viestien lukumäärä : 1143 Join date : 23.02.2015
| Aihe: Vs: Keisari ja perillinen [Kaksinpeli, Illumination] Ma Joulu 18, 2017 12:56 pm | |
| Leona
Punaturkki oli kevyessä unessa, kun sen alitajuntaan alkoi hiipiä jokin outo tunne, joka vaikutti varoitukselta. Leona luuli kuulleensa etäisen karjahduksen äänen, ennen kuin havahtui hereille. Susinaaras nousi nopeasti istuma-asentoon, ja vilkuili kuusen oksien suojista hiljaa ympärilleen. Ketään ei näkynyt, eikä tuulikaan tuonut vieraita tuoksuja mistään suunnasta. Oliko se siis vain ollut unta?
Jokin vaisto sanoi, ettei ollut, ja että pitäisi olla varuillaan, joten hitaasti Leona astui ulos suojastaan. Narttu nuuhki ilmaa, muttei haistanut vieläkään mitään. Punaturkin katse pysähtyi lopulta suuntaan, josta hän oli aikaisemmin saapunut. Hangessa ei enää näkynyt hänen jalanjälkiään, mutta siellä näkyi jotain. Tumma hahmo seisomassa vähän matkan päässä ja tuijottamassa suoraan häneen. Leona jähmettyi aloilleen, eikä tiennyt, mitä tekisi seuraavaksi. Hän voisi juosta pakoon, sillä toinen oli vielä paksussa lumihangessa, ja se antaisi nartulle ehkä sopivasti etumatkaa. Toisaalta, toinen näytti olevan yksikseen, joten ehkä se oli vain yhtä harmiton kulkija kuin hänkin. Leona päätti jäädä aloilleen seisomaan, odottaen, lähestyisikö toinen häntä. Ehkä nopeat sananvaihdot riittäisivät, ja narttu saisi sen jälkeen taas olla omassa rauhassaan. | |
| | | Illumination
Viestien lukumäärä : 478 Join date : 15.04.2015 Ikä : 24 Paikkakunta : Vantaa.
| Aihe: Vs: Keisari ja perillinen [Kaksinpeli, Illumination] Ke Joulu 20, 2017 10:06 pm | |
| Kuiiruyōni.
Susiherra astui ulos varjoista mietteliään näköisenä, ''Ja kukas sinä sitten olet, etkö tiedä että miten vaarallisella seudulla liikut, täällä liikkuu paljon epäilyttävää porukkaa.'', arpikasvo sanoi komealla ja viettteliään kuuloisella äänellään, uros päätti valehdella varmuuden vuoksi nimensä, ''Nimeni on Zachary, kuka sinä olet?''Muutama imperiumin sotilas tarkkaili tilannetta kauempana olevalta mäeltä, he olivat lähteneet seuraamaan keisariaan ja pitämään huolen että tämä ei joudu uhatuksi vaikka luottikin siihen että heidän herransa pärjäisi.
//Sorry, tällä kertaa tuli todella lyhyttä mutta en halunnut jumittaa joten päätin vastata vaikka ei hirveästi inspiraatiota ollut. | |
| | | Untamed Admin
Viestien lukumäärä : 1143 Join date : 23.02.2015
| Aihe: Vs: Keisari ja perillinen [Kaksinpeli, Illumination] To Tammi 04, 2018 12:59 pm | |
| Leona
Punaturkkinen tunsi sydämen sykkeensä kiihtyvän toisen lähestyessä. Uros oli häntä paljon suurempi ja lihaksikkaampi, mikä sai nartun arvioimaan tilanteen uudelleen. Oliko sittenkin ollut virhe jäädä odottamaan toisen saapumista?
Kun uros alkoi puhua, Leona jännittyi, mutta hieman toisaalta myös ällistyi toisen sanoista. Hänen esitellessään itsensä Zacharyksi, kävi naaras nopeasti päässään läpi kaikki muistamansa Imperiumilaiset, muttei muistanut sieltä ketään sen nimistä urosta. Leona ei vastannut vielä hetkeen mitään, vaan mietti, mitä uskaltaisi itsestään kertoa. "Tiedän kyllä. Liikun aina yksin, joten olen varautunut." Punaturkkinen aloitti. Hetken narttu oli pohtinut, kertoisiko olevansa jostain laumasta, mutta ehkä se ei ollut viisasta, jottei Leona antaisi itsestään uhkaavaa kuvaa. "Nimeni on L...Lina." Susinaaras vastasi toisen kysymykseen. Se ei kertonut oikeaa nimeään, sillä ei tahtonut missään tapauksessa paljastaa mitään menneisyydestään. Leona alkoi tutkailla toisen arpisia kasvoja tarkemmin, ja nartun oli myönnettävä itselleen, että toinen oli hyvin komea ja karismaattinen ilmestys kaikesta rujoudestaan huolimatta. | |
| | | Sponsored content
| Aihe: Vs: Keisari ja perillinen [Kaksinpeli, Illumination] | |
| |
| | | | Keisari ja perillinen [Kaksinpeli, Illumination] | |
|
Similar topics | |
|
| Oikeudet tällä foorumilla: | Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
| |
| |
| |
|