Veljesten ensitapaaminen (Kaksinpeli: Miss Okami)

Myräkkä

Ilta alkoi hämärtyä, kun vaalea turkkinen huskyn ja lapinkoiran sekoitus päätti alkaa kiertämään vaappaamminen Miyagin aluetta. Alueelle sijaitsi linna, missä yleensä ihmisturisteja oli. Linnaan pidettävät kierrokset olivat loppuneet tältä päivältä, joten ihmisistö ei ollut vaaraa. Sekarotuinen tuijotteli tyslsityneenä viimeisten ihmisten poistumista. Hänkin oli joskus ollut lemmikki, mutta ei enää. Hänestä lemmikkinä olo oli saanut riittää.

Myräkkä tuijotteli puiden oksia miettivänä. Hän oli tarkkaillut Miyagin puita ja huomannut niiden muutokset. Puut olivat muuttunet luonnon mukana. Uros tuhahti ja päätti jolkotella alueen lähellä olevan pienen lammen luo. Uros laski kuononsa lähelle lammen pintaa ja alkoi lipomaan kielellään suuhunsa vettä. Myräkkä todella paljon vilkuili ympärilleen juodessaa. Hän oli lähempänä Kurokagen lauman aluetta kuin Ohun lauman aluetta. Myräkkä oli kuullut näiden kahden lauman eron ja ei halunnut olla tekemisissä kummankaan lauman kanssa tällä hetkellä.

Myräkkä nosti päänsä juotuaan tarpeeksi. Hän lipaisi kuonoaan ja vilkaisi vielä kerran ympärilleen. Hän tunsi pientä nälkää, jonka vuoksi hän laski nyt kuononsa maankamaralle. Uros lähti kävelemään eteenpäin etsien jonkun eläimen vainua. Vainun löytäminen oli vaikeaa, koska ihmisten aktiivisuus oli ajanut eläimet kauemmas vanhasta linnasta. Myräkkä oli silti kärsivällinen. Hän tiesi, että ei hän heti tuolta seisomalta nälkään kuolisi jos hän nyt ei löytäisi itselleen suuhun pantavaa.

Kielo

Uros oli mennyt metsästämään iltapalaa ja ajatunut vähän erille paikkaa kuin olisi odottanut päätyvänsä. Tuskin näin läheltä ihmisiä löydän mitään saallistettavaa... Kissoja tuskinkaan syön ja muut lemmikit saan jättää myös pois listalta... En halua suututtaa ihmisiä. Kielo mietti ja haisteli maata. Kuurankukka? Ei se voi olla emoni... jätin hänet nukkumaan... Ei emo näin kauas olisi päässyt saatikaan minua ennemmin... Kielo hieman hätäisesti katseli ympärille, toivoen ettei Kuurankukkaa oltaisi viety ihmisten lemmikiksi tai vastaavaa. Se ei ole sama haju... Ainakaan naaras se ei ole. Kielo huokaisi syvään. Uros käveli lammelle jolla Myräkkä oli juuri ollut ja joi lähes samasta kohtaa vettä. ...Haju on yhä vahvempi... Toivottavasti se ei ole metsästäjän koira tai vastaavaa. Kielolla meni kylmät väreet selkää pitkin ja uros vain tuhahti. "Paras palata, ennen kuin Kuurankukka huolestuu." Kielo mumisi ja käveli pompahtavin askelin kohti kotiaan, toivoen tömäävänsä saaliseläimeen tai tuntemattomaan hajuun, koska se oli saanut Kielon uteliaaksi.

Kielo lähes loikkasi nahastaan lähes törmätessään Myräkkään, joka oli nuuhkimassa maata. Sen siitä saan, kun en katso eteeni... Kielo ei sanonut mitään vaan tuijotti uteliaana Myräkkää. "Mitä teet täällä?" Kielo kysyi, varuillaan toisesta, koska ei voinut kuin varoa tuota, kiitos Kurokagen olemassa olon...

Myräkkä

Myräkkä hätkähti hieman tuntmeattoman koiran tullessa lähelle. Uros kiinnitti katseen vaaleaturkkiseen koirasuteen. Myräkkä vilkaisi nopeasti ympärilleen tarkistaakseen, että ei ollut ylittänyt kenenkään lauman rajaa. Uroksen huomattua olevansa yhä puolueettomalla alueella, niin hän kiinnitti katseen tuntemattomaan uudelleen.
"Mitäkö teen? Etsin ruokaa", Myräkkä vastasi toisen aikaisemmin kysyttyyn kysymykseen. Uros ei halunnut kysyä tuolta oliko tuo jonku lauman alainen. Yleensä alaiset ilmaisivat automaattisesti mihin laumaan kuuluivat - ei toki aina.

Myräkkä käveli toisesta kauemmas saadakseen etäisyyttä.
"Jos sinulla ei ole mitään, niin sinua ei takuulla häiritse jos jatkan matkaani?", Myräkkä sanoi kohteliaalla äänensävyllä. Uros lähti jatkamaan sitten matkaansa ja jatkoi maan nuuhkimista. Uros oli antisosiaali, joten hän ei kovin pitkiä keskusteluja halunnut käydä. Urokselle oli nyt halu etsiä ruokaa. Häntä ei haittaisi jos tuntematon häntä seuraisi. Myräkkä oli tottunut, että hänen olemuksensa kiinnitti muiden huomion. Joskus Myräkällä oli pienimuotoisia seuraajia hetken, mutta he ovat aina jääneet jonnekkin.

Kielo

Kielo seurasi uteliaana Myräkkää ja hymyili toisen katsoessa pois. Kielo istuutui maahan ja sanoi "Voin auttaa. Olin itsekkin etsimässä saalistettavaa ja ajauduin tänne." Uros sanoi totisen näköisenä, mutta pieni uteliaisuuden kiilto oli tuon silmissä. Minun on saatava muutama asia selville, ennen kuin jätän hänet rauhaan. Kielo suunnitteli. "Ah.. Olen Kielo." Uros sanoin hiukan nöyrän näköisenä ja nolostuneena virheestään. "Et taida olla Kurokagen laumasta?" Kielo kysyi totisena ja hiukan varuillaan, mutta hymyili jälkeenpäin. "En kuulu mihinkään laumaan." Kielo vastasi, vaikka toinen ei kysyisikkään.

Myräkkä

Myräkkä vain nyökkäsi hyväksyvästi kuullessaan tuntemattoman ehdotuksen auttamisesta. Myräkkä oli aina kiitollinen auttajista, koska yleensä hän oli se, joka auttoi muita. Myräkkä kiinnostui tuntemattoman nimestä kuullessaan sen. Olihan se suomea, kuten uroksen oma nimikin.
"Kielo? Oletko kenties Suomesta, vai miksi sinun nimesi on suomea? Minä olen Myräkkä", uros puhui kiinnostuneena ja esitteli samalla itsensä. Myräkkä ei ollut aikaisemmin kohdannut ketään, jolla olisi suomalainen nimi.
"En tosiaankaan kuulu mihinkään laumaan. Minkään lauman periaatteet eivät oikein sovellu elämäntyyliini, ainakaan tällä hetkellä", Myräkkä puhui miettivällä äänensävyllä. Uros oli helpottunut, että tuo ei ollut mihinkään laumaan kuuluva. Uroksen ei tarvinnut suunnitella pakoa niin kiivaasti.

Myräkkä pysähtyi ja alkoi nuuhkia maata tarkemmin. Hän oli saanut vainun, jonka vuoksi uros lähti juoksemaan nopeasti eteenpäin. Uros oli ajattelemattaan pinkaissut juoksuun todella nopealla nopeudella. Hän oli vainun saatuaan unohtanut hetkeksi Kielon läsnäolon. Olihan uros tottunut olemaan yksin.

Myräkkä seurasi vainua hetken, kunnes pysähtyi. Uros huomasi maassa makaavan fasaanin. Fasaani oli jo kuollut. Myräkkä lähestyi fasaania pää hieman alhaalla. Uros nuuhki fasaanin suunnalle. Hän haistoi fasaanista tutun hajun, joka ei ollut hyvä merkki. Uros oli aikaisemmin haistanut sen muista eläimistä. Kerran hän oli haistanut hajun kuolleesta villikoirasta, jonka uros oli haudannut muutama päivä sitten lähiympäristöön.
"Ihmiset ovat joskus hirviöitä. He jättävät maahan myrkytettyjä lihoja meidän villikoirien vuoksi. Villikoirien lisäksi muut eläimet kärsivät niistä, esimerkiksi fasaanit. Fasaanit kun tuntuvut nokkivan aivan kaikkea", Myräkkä puhui. Hänelle puheet olivat täysin normaaleja. Hän ei ajatellut ymmärtäisikö Kielo hänen puheitaan ollenkaan.
"Kerran eräs villikoira oli joko syönyt myrkytettyä eläintä, tai sitten hän oli syönyt ihmisten laittamaa lihaa. Koira oli kuollut, joten hautasin hänet lähiympäristöön, vaikka en häntä tuntenut", Myräkkä kertoi tuijottaessaan fasaania. Uros puhui todella paljon nyt, joka hämmensi urosta itseäänkin hieman. Myräkkä syytti sitä, että ei ollut saanut puhua kenellekkään muutamaan päivään.

Myräkkä käveli fasaanin luo ja alkoi kaivamaan kuoppaa maahan. Uroksella oli ollut aina tapana hävittää myrkytetyt eläimet, että ihmisten myrkyt eivät levittyisi.

Kielo

Kielo nyökkäsi vastauksenaan toisen kysyessä suomesta. Hmm... Kielo hymyili kuin luonnostaa iloisena ja miettiessään siitä, että Kuurankukka olisi varmasti iloinen tietää, että muitakin suomalaisia koiria oli japanissa.

Kielo päätti pitää enemmän Myräkän selustaa, kuin nuuhkia ja olisihan saalis Myräkän kun toinen niin sanotusti johti kaksikon pientä metsästys retkeä.

Uros seurasi sivusta Myräkkän nuuhkiessa aktiivisena maata ja toisen ampaistessa juoksuun, Jäi Kielo hetkeksi tuijottamaan ihmeissään. Kielo naurahti ja lähti juoksemaan toisen perään, vaikka ei toista hetkessä saisikkaan kiinni, pystyi Kielo seuraamaan tuon hajua. Kielo tuli yhä uteliaammaksi toisesta ja uskoi tuon olevan varmasti mukavaa seuraa.

Kielon saapuessa Myräkän luokse, oli uros hieman rauhaton ihmisten hajusta. "Olet nopea Jaloistasi!" Kielo naurahti Myräkälle ja meni totiseksi nähdessään fasaanin "Tapoitko sen?" Kielo kysyi, koska ensimäiseksi ajatteli sen olleen ihmisen ampuma. Toisen vastaus kuitenkin yllätti Kielon hetkeksi On mahdollista, että ihmiset näkevät villikoiria uhkana, kiitos Kurokagen... Kielo mietti ja tuhahti vihaisena. "On parempi, jos metsästämme jossain missä ei ihmisiä ole lähellä... Eihän myrkkyyn aivan heti kuole ja jos tapamme jotain, täytyy olla varma ettei tuo ole saanut kontaktia myrkkyyn." Kielo pohti samalla puhui Myräkälle. "Uskon etteivät ihmiset ole kovin iloisia Kurokagen laisen tyrannin johtamista koirista, jotka saattavat helposti tappaa jopa ihmisiä..." Kielo totesi.

Kielo seurasi uteliaana, kun Myräkkä kaivoi nopean kolon johon piilotti fasaanin ruumiin. "Olisin itse varmaan kuollut tuohon jos en olisi sinua tavannut... En ennemmin ole ollutkaan näin lähellä ihmisiä." Kielo sanoi ja katsoi ihmisten asutusten suuntaan. "Kiitos." Kielo sanoi, ilman syytä ja enemmän sanoen sitä itselleen kuin olisi kiitollinen hyvälleonnelleen.

Myräkkä

Myräkkä kiinnitti huomion Kieloon haudattuaan fasaanin. Uros muisti tuon myöntyneensä olevan kotoisin Suomesta. Myräkkä käveli toisen uroksen luo ja tutki tuon kehoa, tai oikeastaan turkkia. Hän huomasi tuon turkin olevan samankaltaista kuin uroksella itsellään.
"Mistä päin Suomea olet kotoisin? Turkistasi päätellen taidat olla Lapista?", Myräkkä uteli. Hän tuijotti hetken uroksen silmiin miettivänä. Myräkkä oli huomannut, että uros ei ollut kovin montaa vuotta nuorempi kuin hän itse.

Myräkkä antoi Kielon mahdollisuuden puhua, joten hän käveli sitten uroksen ohitse.
"Hyvä on. Mennään kauemmas. Jos haluat niin olen kiinnostunut kuulemaan sinun menneisyydestä enemmän. Ymmärrän, jos et halua puhua", Myräkkä kehotti. Hän halusi tietää uroksesta lisää. Kielo oli ensimmäinen, johon Myräkkä tosissaan halusi tutustua. He kun olivat omalla tavallaan jossain asioissa samanlaisia.

Myräkkä otti askeleita poispäin ihmistenasutuksen luota. Uros muisti kuinka Kielo oli hänen tietämystään kehunut. Uros hymyili itsekseen ja oli tyytyväinen, että oli auttanut toista vahingossa. Yleensä hänen antama apunsa ei ollut ilmaista, mutta nyt se oli. Olihan avunanto ollut puhdas vahinko.

Kielo

Kielo hymyili Myräkän kysyessä lapista "Ja epäilen että olet myös lapista?" Se on aivan liian suuri sattuma... Täytyy vielä varmistaa kuitenkin... Kielo mietti ja seurasi uteliaana toista. "Älä huoli, olen itsekkin kiinnostunut kuulemaan sinusta lisää. Tuntuu vain, että sinuun pystyn luottaamaan ja ainakin annan saman verran itsestäni tietoa, kuin sinä annat itsestäsi." Kielo sopi toiselle ja arvioi Myräkän tietävän Kuurankukan ainakin, kun olihan tuo ollut Lapin kuningatar. Kielo lähti seuraamaan Myräkkää uteliaana ja piti ympäristöä silmällä, saaliseläimien varalta. Kielo ei itse ymmärtänyt luonnollista vetoaan Myräkkään, koska ei koskaan ole omannut veljeä eläessään ja pieni hymy oli jatkuvasti uroksen kasvoilla tuon ollessa omissa ajatuksissaan. Kielo luultavimmin olisi iloinen, jos epäilyksensä osuisivat naulankantaan, mutta ei uros aikonut mainita Kuurankukka... Saattoihan toinen olla Korpin kätyreitä tai vastaavaa, mutta Kielo päätti pysyä siltikin ystävällisenä, jos ei saisi syytä varautua tai epäillä toista.

Myräkkä

Myräkkä kuunteli Kieloa tarkkaan. Hän ymmärsi täysin miksi Kielo ei kertonut itsestään. Uros oli tyytyväinen, koska Kielo oli huomannut hänen olevan myös lapista.
"Kyllä vain. Olen Lapista kotoisin. Olin neljä vuotias kun tulin Japaniin", Myräkkä kertoi. Uros keskeytti puheensa hetkeeksi vilkuilakseen ympärilleen.
"Et ole minua kovin paljon nuorempi, joten epäilen sinun kuulleen Korpista? Siitä naaraasta, jolla on tuhkan musta turkki ja jäätävä katse", Myräkkä päätti aloittaa. Hän ei heti aikonut kertoa toisella ihan itsestään. Hän halusi varmistaa ensin tämän oleellisen seikan. Jos toinen tietäisi Korpista, niin uros saisi tietää, että voi luottaa toiseen, paitsi jos tuo on jotenkin tekemisissä Korpin kanssa.

Myräkkä pysähtyi ja nuuhki maata. Uros aisti maassa erilaisia hajuja. Nuo eivät olleet enää kovin lähellä ihmistenasumuksia, joten eläinten vainuja jälleen alkoi löytymään.
"Jos metsästäisimme omat saalliimme? En yleensä auta toisia ilmaiseksi. Tavataan tässä uudelleen ja jutellaan sitten lisää", Myräkkä ehdotti ja kallisti päätään katsoessaan Kieloa. Hän jäi odottamaan toisen vastausta. Kielon vastattua, niin uros lähtisi jonku vainun perässä syvemmälle metsään.

Kielo

"Olen itse vasta ollut muutaman viikon japanissa" Kielo pyöristi luvun, koska ei tuolla ollut syytä olla tarkempi. Uros nielaisi hieman toisen mainitessa Korpin ja nyökkäsi vastauksenaan. "Siitä pirusta ei ole mitään hyviä muistoja..." Kielo sähähti Korpista ja puri hampaansa yhteen, välttäen katsomasta Myräkkää suoraa kohti. Ulkoisesti saattoi siis huomata, että Kieloa painoi raskas taakka Korpin takia ja tämä kirosi naaraan olemassa oloa joka päivä. "Mikä on mielipiteesi hänestä?" Kielo uteli ja viimmein katsoi Myräkkää kohti. Kielo kuunteli hiljaa toista kunnes he pysähtyivät.

"Selvä. Jos toinen ei palaa auringonlaskuun mennessä, voi sovinnon purkaa ja poistua paikalta." Kielo sanoi samalla kun lähti päättömästi kävelemään vain johonkin suuntaan. Kielo halusi kyllä tietää Myräkkästä lisää, mutta ei aikonut riskeerata kummankaan turvallisuutta sillä, että istuskelisivat paikoillaan jossain. Se olisi kuin pyytäisi tulla tappajien kohteeksi. Kielo käveli hetken miettien Myräkkästä oppimiaan asioita ja totesi, että jos ei toista enää näe, jakaisi Kielo ainakin tiedon adoptio emolleen tuosta... Kielolla oli niin suuri epäillys, että Kaksikko tunsi jo toisensa, koska olihan noissa samanlainen hajukin, vaikka se ei ollut täysin huomattavissa.

Kielolla meni hetken löytää jotain saalistettavaa ja lopulta sai tapettua fasaanin. Kielo varmisti ettei tuosta tullut sitä etovaa hajua ja söi hieman. Kielo piillotti fasaanin ja nappasi itselleen jotain muutakin syötävää, kunnes tuo palasi fasaanin kanssa tapaamis paikalle. Kielo vilkaisi taivaalle ja totesi, että oli ainakin tunti aikaa, ennen auringonlaskua.

Myräkkä

Myräkkä juoksi saaneensa vainun perässä. Hän ei ollut vielä kertonut Kielolle mielipidettä Korpista, mutta hän silti suunnitteli puhuvan tarkemmin asiasta hyvän ruoan äärellä. Myräkkä muisti Lapin ajoilta, että alueella oli ollut myös toinen lauma - ei silti niin suuri kuin tuntureita hallitseva.

Myräkkä hidasti vauhtiaan ja käveli varovaisemmin. Hänen katseensa oli löytänyt kauempaa jäniksen. Uros asettui kyyryyn ja tuijotti jänistä. Jänis näytti järsivän jotain heinänkortta. Myräkkä loikkasi jänistä päin ja löi sitä etukäpälällä. Jänis meni tajuttomaksi ja kaatui maahan. Myräkkä nuuhki tarkoin jänistä ja ei aistinut siinä myrkkyä. Uros nappasi jäniksen kaulasta ja väänsi siltä niskat nuri. Myräkkä vilkaisi taivaalle ja huomasi tunnin kestävän auringonlaskuun. Myräkkä lähti juoksemaan takaisin sovitulle paikalle.

Myräkkä saapui paikalle ajoissa. Hän huomasi Kielon jo paikalla. Uros oikeastaan oli tyytyväinen nähdessään tuon.
"Olit minua ennen täällä", Myräkkä sanoi ja naurahti. Myräkkä asettui maaten maahan ja alkoi syömään jänistään. Myräkkä vilkaisi Kielonki ruokia. Uros näytti tyytyväiseltä uuden tuttavuudenki saaliista.

Myräkkä söi hetken, kunnes lopetti hetkeksi. Hän nosti päänsä ja tuijotti Kieloa.
"Kysyit aikaisemmin Korpista. Vihaan häntä suunnattomasti. En voi käsittää kuinka yksi vaivaton naaraskoira pystyi olemaan uhka niin monelle laumalle. En edes tiedä syytä, miksi hän vainosi laumoja", Myräkkä mietti. Hän katsoi jänistä tassujensa välissä. Uroshan ei tiennyt totuutta, mitä hänen suvulleen ja laumalleen oli käynyt.
"Mihin laumaan kuuluit ja mitä Korppi teki sinulle?", Myräkkä päätti kysyä. Hän nosti hitaasti katseensa takaisin Kieloon. Uros pyrki katsomaan toista urosta silmiin nähdäkseen valehteleeko tuo vai ei. Tämä oli myös Myräkän tapa osoittaa, että asia oli hänelle tärkeä - todella tärkeä.

Kielo

Uros nielaisi toisen kysyessä mitä korppi oli tälle tehnyt. Kielo pysyi hyvän aikaa hiljaa ja tuon ilmeestä saattoi jo huomata happamuutta ja inhoa kyseistä naarasta kohtaan. "Hän... Tappoi vanhempani... ja siskoni..." Kielo sanoi hiljaa ja loppu oli tehostettuna murinalla joka tuli kuin luonnostaan Kielolle. Olihan Kielo osittain susi ja koki vaikeuksia luottaa useimpiin tuntemattomiin. Kielo kuitenkin halusi tietää Myräkästä ja siksi riskeerasi kertoa asiasta. Kielo pysyi sen jälkeen hiljaa tuijottaen maahan, muitellessaan sisarensa elottomia silmiä. Kielo ravisti päätään ja käätyi katsomaan Myräkkää. "Entä sinä?" Kielo ei ollut koskenutkaan vielä fasaaniin ja päätti vihansa takia repiä palasen fasaania, hieman samalla haaveillen että saisi tehdä korpille saman.

/So sorry for bad service, plz come again :'D

Myräkkä

Myräkkä kuunteli Kieloa. Hän ei aikonut kysyä tarkentavia kysymyksiä kuultuaan, että Korppi oli tappanut nuorukaisen vanhemmat ja siskon. Myräkkä huomasi kuinka suurta vihaa Kielo kantoi sisällään. Myräkkä osoitti lempeän hymyn kuin osoittaakseen myötätuntoa.
"Otan osaa vanhempiesi ja siskosi kuolemasta", Myräkkä sano. Uros oli huomannut, että Kielo ei ollut vastannut hänen kysymykseen laumasta. Myräkkä päätti itse ottaa asian tarkemmin selväksi omalla kohdallaan.
"Minä olin tuntureiden kuninkaallisten laumassa. Olin yksi kuninkaallisista eli Prinssi. En tosin tykännyt siitä tittelistä ollenkaan..", Myräkkä aloitti puhumaan ja jatkoi: "Korppi tuntui vainoavan eniten meidän laumaamme. Ihan kuin hänellä olisi ollut henkilökohtaisia riitoja sitä kohtaan".

Myräkkä hiljeni hetkeksi hän mietti hetken tunnelmaa mikä laumassa oli ollut. Sitä tunnelmaa, jonka vuoksi Myräkkä oli päättänyt aikoinaan lähteä laumasta sisarensa Tieran kanssa.
"Lähdin laumasta Korpin vuoksi... En lähtenyt yksin vaan sisareni Tieran kanssa. Halusin suojella meitä molempia. Onneksi silloinen Kuningatar, Kuurankukka, hyväksyi meidän lähtömme. Kyllä sen silti huomasi, että häneen sattui se. Olimmehan hänen pentujaan ja hän kun oli juuri menettänyt puolisonsa eli minun isäni. Ei tarvitse varmaankaan kertoa kuka hänet tappoi", Myräkkä kertoi. Uros huokaisi raskaasti ja tuijotti tassujensa välissä olevaa jänistä. Uros ei tuntenut enää nälkää. Vanhojen muistelu oli vienyt Myräkän ruokahalun.

Myräkkä nappasi jäniksestä ja heitti sen Kielon eteen.
"Syö sinä. Olen jo kylläinen", Myräkkä totesi. Uros tuskin oli syönyt jänistä ollenkaan.

Kielo

Uros kuunteli uteliaana Myräkän kertoessaan menneestään ja nyökkäsi hiukan välillä myöntävästi. "Itse en kuullunut viralliseen laumaan vaan vanhempani omistivat pienen reviirin kuninkaalisen lauman reviiristä hieman etelämpänä. Kohdistuimme hyökkäyksen kohteeksi luultavimmin, koska Korpin joukot osuivat reviirillemme matkallaan ohitsemme. En kuitenkaan syytä laumaa tapahtuneesta, vaan korppia. Olihan isäni entinen herttua laumastasi. Olisin luultavimmin hyväksynyt asemani isäni kuoleman jälkeen..." Kielo tunsi hiukan turhautuneisuutta ettei saanut nauttia ajastaan tarpeeksi suomessa.

Myräkän heittäessä jäniksen uroksen luokse, tuhahti uros hieman. "Eikö se silti kannattaisi syödä, ettei haaskalinnut yritä sitä?" Myräkkä söi fasaanin jättäen Jäniksen syömättä. "Ota se mukaan. voit itse antaa sen sille joka sitä enemmän tarvitsee. Sinähän sen nappasit." Kielo odotti vastausta jos toinen ei haluaisikkaan seurata tuota Kuurankukan luokse. Kielo oli hetken häirinnyt että Myräkkä ja Kuurankukka tuntuivat niin samanlaisilta. Siksi osasi päätellä kuulemansa perusteella, että nuo ovat jollain tapaa sukua tai vastaavaa, mutta halusi itse vielä Kuurankukalta asiaa varmistaa.

Myräkkä

Myräkkä tuijotti edessään olevaa saaliseläintä, joka oli hänen eteen heitetty. Uroksen katse oli välinpitämätön, mutta hän kuuli samalla Kielon ehdotuksen.
"Olet oikeassa.. Kenelle minä tämän muka annan? Ei täällä ole kuin me", Myräkkä mietti ja nosti katseen Kieloon. Myräkkä ei ehdottanut Kielon matkaan lähtemistä, koska hän ei ollut saanut minkäänlaisia merkkejä siitä, että tuo haluaisi uroksen mukaansa.

Myräkkä nosti kuonoaan ja tunsin viileyttä. Ilma oli yöksi selvästi viilentymässä.
"Vai olit sinä herttuan poika... Mielenkiintoista", Myräkkä mietti. Kuulosti enemmän kuin hän olisi puhunut itsekseen. Uros pudisti päätään ja laski katseen Kieloon.
"Missä suunnassa oikein asustelet vai oletko kuin minä, joka kulkee paikasta toiseen?", Myräkkö mietti. Uroksen oli vaikea keksiä sanottavaa. Hän kun ei oikein osannut puhua.

Kielo

Kielo kääntyi menosuuntaansa jossa Kuurankukka luultavimmin yhä oli. "Näet sitten kuka, mutta minulle ainakin tärkeä henkilö." Uros sanoi ja lähti kävelemään. "Asun lähistöllä, koska matkustaminen 'seuralaiseni' kanssa menee hiukan hankalaksi." Uros hymyili hieman innoissaan ajatellessaan Kuurankukan reaktiota.

Myräkkä

Myräkkä näytti hämmentyneeltä kuullessaan Kielon puheet. Uros ei ollut odottanut tuon esittelevän häntä jollekin.
"Ai...", Myräkkä tuumasi mietteliäänä. Uros alkoi päässään laatimaan suunnitelmaa, jolla pelastaa itsensä jos tilanne selviäisikin ansaksi. Myräkän luottamus Kieloon laski hieman, mutta hän ei voinut osoittaa sitä ulospäin. Muutenhan Myräkän selvitymissuunnitelma ei onnsituisi.
"Hyvä on. Näytä tietä", Myräkkä suostui. Uros ei näyttänyt innostuneelta, koska eihän hän koskaan ilmeillyt paljon. Hänellä oli aina kasvoilla sama ilme.

Kielo

Uros ei ollut yllättynyt Myräkän reaktiosta, koska ymmärsi ettei se ollut oiken normaalia että lähes tuntematon haluaisi esitellä jonkun kertomatta täysin mistä kyse oli. Kuiten Kielo huokaisi hiukan helpotuksesta ja nyökkäsi Jänistä kohti "Jos et halua voi minä toki kantaa Jäniksesi hänelle. En vain tiedä ehtiikö hän syödä..." Kielo tuhahti ja lähti matkaan.

Saavuttuaan kotiin Kielo katseli ympärilleen ja tuijotti sitten pesän suuta. "Äiti! Sait vieraita!" Kielo irvisti iloisena ja istuuntui maahan odottamaan jos naaras ilmestyisikin pesästä itse.

Myräkkä & Kuurankukka

Myräkkä otti jäniksen hampaisiinsa ja lähti seuraamaan Kieloa. Uros oli suunnitellut selviytymissuunnitelmansa loppuun. Hän oli todella varautunut koko matkan.

Pian kaksikko pääsi Kielon kotipesän luokse. Myräkkä hämmentyi siitä, että Kielo oli tullut esittelemään hänet omalle äidilleen. Myräkkä vilkuili sivusilmällään Kieloa, kunnes kiinnitti huomion pesän suulle.

Pesästä asteli pian vanha ja sokea naaraskoira nimeltä Kuurankukka. Myräkän silmät laajenivat nähdessään naaraan. Uros tiputti jäniksen suustaan maahan ja tuijotti naarasta suu auki. Uros oli sanaton. Hän ei saanut sanaakaan suustaan.
"Vieraan?", Kuurankukka ihmetteli ja nuuhki ilmaa. Hän aisti tutun hajun, joka oli peräisin Myräkästä. Kuurankukan olemus muuttui levottomaksi. Hän vingahti aistiessaan hajun. Hänen sokeat silmänsä vuotivat kyyneleitä.
"Myräkkä? Oletko se sinä?", Kuurankukka kysyi. Aistin mukana hän käveli Myräkän eteen.
"Ky-kyllä, äiti...", Myräkkä änkytti epäselvästi. Kuurankukka laski päänsä Myräkän niskalle kuin halatakseen häntä.
"Olen niin kaivannut sinua! Ihana kuulla, että olet kunnossa!", Kuurankukka puhui tunteellisena.
"Niin", Myräkkä tuumasi vain. Hän vetätyi pois Kuurankukan halauksesta, joka sai naaraan hämmentyneeksi.
"Mikä nyt on?", Kuurankukka ihmetteli.
"En vain ole tottunut...", Myräkkä mietti. Uroksella ei ollut mitään Kuurankukkaa vastaan, mutta hän vain ei ollut tottunut halailuun.
"Olet kuin isäsi", Kuurankukka sanoi. Myräkkä vain istuutui maahan ja päätti rentoutua. Mitään vaaraa ei ollutkaan.

Kuurankukka käänsi kasvonsa kohti Kieloa.
"Mistä oikein löysit hänet? Kuinka ymmärsit tuoda hänet minun luokseni?", Kuurankukka kysyi adoptio pojaltaan. Kuurankukasta saattoi huomata hänen onnensa.

Kielo

Kielo naurahti hieman onnellisena kaksikon tavatessa. Urokselle tuli tyytyväinen hymy kasvoillen kun oli epäillyt oikein ja saavuttanut perheen yhteen. Kielo ei viitsinyt sekaantua kun kaksikko jakoi sanoja hetken ja huokaisten helpotuksesta, että Kuurankukka ei olisi yksin jos hänelle kävisi jotain arvaamatonta.

Kuurankukka esitti kysymyksen Kielolle ja uroksen hymy vain kasvoi. "Osasin vain yhdistää teidän tarinat yhteen. Hän itse sanoi olleensa prinssi joten ei se nyt niin vaikeaa ollut. Aluksi oletin Myräkän vain olleen entinen laumalaisesi hajun perusteella, mikä saikin minut lopulta uteliaaksi." Kielo selitti hieman vilkaisten Myräkkää välillä. "Olen iloinen, että tapasin myräkän aivan vahingossa. Hän jopa toi sinulle saalista, siitä sen suuremmin tietämättä!" Kielo naurhati ja näytti nyt veljelleen kieltä.

Myräkkä & Kuurankukka

Myräkän katse oli muuttunut vakavaksi. Hän ei kauan iloinnut äidin jälleen näkemisestä.
"Ahaa, se selittää kaiken", Kuurankukka tuumasi kuullessaan Kielon vastauksen. Kuurankukka nuuhki ilmaa ja haistoi jäniksen. Hän käveli jäniksen luo ja asettui syömään sitä.

Myräkkä kiinnnitti huomion Kieloon, kun tuo näytti kieltä. Uros hieman nyrpisti kuonoaan.
"Mitä tuo oli?", Myräkkä kysyi vakavana. Uros ei tosiaan ollut tottunut leikkimielisyyteen.
"Missä Tiera on?", Kuurankukka kysyi. Myräkän katse muuttui miettiväksi kuullessaan sisarensa nimen. Uroksenhan olisi pitänyt huolehtia nuoremmasta siskostaan. Uros kiinnitti katseen äitiinsä.
"Erosimme melko pian sen jälkeen kun jätimme lauman. Miten teille muuten kävi? Jatkoiko Korppi teidän kimpussa olemista?", Myräkkä kysyi. Uros ei halunnut edes tietää miten Kuurankukka ja Kielo olivat tavanneet. Uros oli niin paljon kiinnotunut omasta vanhasta laumastaan ja suvustaan. Hän kun ei tuntenut minkäänlaista veljeyttä Kieloa kohtaan. Eihän nuo olleet samaa verta ja lihaa.
"Ai.. Kurja kuulla. Korppi hyökkäsi pian sen jälkeen kun lähditte. Kaikki saivat surmansa paitsi minä.. Menetin vain silmäni ja koen ikuisia painajaisia siitä päivästä", Kuurankukka tiivisti lauman tuhon. Myräkän ilme pysyi peruslukemilla.
"Kamalaa..", hän vain tuumasi ja näytti miettivältä sen jälkeen.

Kuurankukka nousi pian ylös syötyään.
"Voit toki nukkua pesässämme. Se on kyllä hieman ahdas", Kuurankukka ehdotti ystävällisesti hymyillen.
"Ei. Nukun mielummin ulkona", Myräkkä kieltäytyi. Hän olisi normaalisti kieltäytynyt terävästi, mutta tässä tapauksessa hän kuulosti kohteliaalta.
"Ai.. Olet tosiaan muuttunut vuosien varrella", Kuurankukka mietti ja käänsi kasvot kohti Kieloa sitten.
"Siirryn nyt nukkumaan. Tehkää te nuoret mitä haluatte", Kuurankukka kertoi ja käveli sitten pesään. Myräkkä huokaisi raskaasti äidin mentyä takaisin pesään.
"Huomasin selvästi, että hän oli pettynyt ettei Tiera ollut mukana", Myräkkä mutisi itsekseen. Hän oletti ettei Kielo olisi kuullut Tierasta koskaan, jonka vuoksi hän mutisi asian.

Kielo

Kielo hieman naurahti Myräkän reaktiolle leikitellessään hieman, mutta ei vastannut toisen kysymykseen aivan heti. "Ei mitään." Kielo sanoi ja jätti siihen asian. Olihan uros nyt hyvällä tuulella, nähdessään Adoptioemonsa niin onnellisena. Kielo uskoi pystyvänsä jollain tavalla ystävystymään Myräkkän kanssa, mutta voitiin epäillä syyn olevan vain koska Kielolla oli ikävä sisariaan ja ns. halusi samanlaisen sisarus rakkauden takaisin, vaikka se olisi mahdotonta. Uros ei kuitenkaan itsekkään sitä vielä tajunnut ja ei siksi osannut käsitellä Myräkkää normaalina ystävään vaan pakostakin vaihtui uroksen luonne entiseen sisarus rakkaus maiseen pelleilyynsä.

Kielo kuunteli uteliaana Tierasta ja oli naaraasta hiukan sen jälkeen kiinnostunut, mutta ei aikonut lähteä tuota etsimään. Kielo hymyili tyytyväisenä, koska tunsi kuin velkansa Kuurankukan rakkaudelle oltiin maksettu tasa arvoisesti. Nyt tuo sentään tiesi molempien pentujensa olevan elossa.

"Älä siitä huoli Myräkkä. Ainakin Emosi tietää Tieran olevan elossa..." Kielo sanoi tyhjästi, tuon sydäntä hieman pistäen kivuliaasti ajatus sisaristaan ja lähtien kävelemään poispäin toisesta, normaali ilta rutiininsa perässä.

Myräkkä

Myräkkä tuijotti emonsa ja Kielon eri suuntiin lähtemistä. Uros ei halunnut olla epäkohtelias, jonka vuoksi hän päätti jäädä ainaki yhdeksi yöksi näiden kahden luokse. Voin minä sen verran poiketa omista rutiineistani.. Myräkkä mietti. Uros kiinnitti huomion Kieloon, joka oli ehtinyt matkata jonkin päähän (?). Myräkkä kiri Kielon kiinni juoksuaskeleilla. Hän ei kysynyt turhia siitä mitä Kielo meinasi tehdä. Hän vain päätti kulkea tuon rinnalla. Myräkkä antoi toiselle mahdollisuuden selittää mitä oli nyt tapahtumassa.

Myräkkä vilkuili todella paljon puiden latvoihin mietteliäänä matkan aikana. Hän vertasi oksien ulkonäköä ilmalämpötilaan ja vuodenaikaan. Hän muisteli aikaisempia havaintojaan puiden oksiin. Oksien tuijottelu sai Myräkän näyttämään poissolevalta, vaikka todellisuudessa kaikki hänen aistit olivat täydessä toiminnassa. Jos joku hänelle jotain tulisi sanomaan, niin hän kuulisi sen.

Kielo normaaliin tapaan tarkisti pesän ympärillä olevan maaston, mahdollisilta uhkilta ja usein uros sai rauhassa pohtia asioita läpi. Uros käänsi katseensa Myräkkään hieman uteliaana ja hymyili hieman toiselle. "Minulla olisi sinulle arvoitus..." Kielo vilkaisi Myräkkää samalla kun hinkkasi hieman haju merkkejä puuhun turkistaan. "Se ei pysähdy koskaan, eikä hengästy. Mikä se on?" Kielo jatkoi normaalia ruutinia nauttien hiukan saamastaan seurastaan.

Kielo pysähtyi ja kääntyi katsomaan Myräkkää. "Olen kauan miettinyt, että pitäisikö meidän hakeutua johonkin turvapaikkaan... Olen jopa harkinnut vieväni Emosi ihmisten luokse turvaan, mutta nämä huhut Kurokagesta estävät mina tekemästä myös sen... Tiedätkö mitään paikkaa johonka voisin viedä Emosi turvaan? En pysty aina häntä suojelemaan vaaroilta..." Kielo totesi veljelleen.

Läheltä kuului murinaa ja muutaman metrin päässä oli neljä villikoiraa. Kielo oitis oli valppaana ja varovainen tuntemattomista, koska nuosta huohkusi verenhimoa. "Tulkaa kiltisti mukana niin saatte pitää henkenne jos palvelette Kurokage herraa!" Yksi niistä kailotti auktoriteettisenä. Kurokage... Kielo nyrpisti kuonoaan ja murisi vihaisesti tuntemattomille. "En palvele ketään, varsinkaan sitä saastaa!" Kielo ärähti ja laski vihollisten liikkeitä. Neljän koiran seuraaminen sai heti Kielon veren pumppaamaan, mutta uros uskoi silti pystyvänsä puollustautumaan neljää vastaan, koska Myräkkä ei ollut kaukana(?). Kielo olisi luultavimmin ulvonut Myräkän luokseen vaaran takia, mutta tuo ei halunnut häiritä Kuurankukaa. Nyt tarkkana... Kielo rauhoitteli itseään ja seurasi vihollista parhaansa mukaan.

Myräkkä

Myräkkä seuraili mitä Kielo oikein teki. Hän piti järkevänä sitä, että Kielo merkkasi reviirinsä myös turkillaan. Uros pian kuuli toisen esittämän arvoituksen.
"Olisit keksinyt vaikeamman. Se on aika", Myräkkä kertoi turhautuneena. Hänestä kysymys oli ollut aivan liian helppo.

Pian Kielo pysähtyi ja kääntyi katsomaan urosta. Myräkkä pysähtyi ja katsoi Kielon suunnalle. Uros oletti toisella olevan asiaa. Pian Kielo kysyi Myräkän mielipidettä siitä miten hän voisi suojella Kuurankukkaa.
"Äiti on kyllä tottunut ihmisiin, mutta hän on villikoira. Anna hänen elää luonnossa viimeiset vuotensa", Myräkkä sanoi. Myräkkä ei luottanut ihmisiin enää juuri Kurokagen takia.
"Kai olet huomannut, että ei hänellä ole enää kuin muutama vuosi jäljellä?", Myräkkä vielä kysyi. Uros halusi kysymyksellään saada Kielon ymmärtämään, että hänen äitinsä ei ollut enää "taakka" kauan.

Ei mennyt kauaa kun paikalle saapui neljä uhkaavaa koiraa. Myräkkä oli jäänyt hieman jälkeen ja tuijotti kuinka Kielo jo murisi nelikolle. Myräkkä huokaisi raskaasti ja pudisti päätään. Pian hän otti hölkkäaskeleet nelikon ja Kielon väliin.
"Jaahas, jaahas. Mitäs kuuluu? Onko tullut tapettua monia?", Myräkkä alkoi kyselemään kuin tuntisi nuo alaiset. Myräkkä oli tuossa pienessä ajassa keksinyt huijaavansa nelikkoa. Kurokagen lauma oli suuri, joten ei voinut mitenkään olla mahdollista, että jokainen alainen tuntisi toisensa.
"Minulla tässä oli tehtävä siirtää tämä raukka yksilö ihmisten ilmoille ja käyttää hänen kilttiä luonnetta hyödyksi. Miettikää miten paljon ruokaa ihmisillä on!", Myräkkä sanoi vielä. Hän sitten kiinnitti aggressiivisen katseen Kieloon. Myräkkä jopa murahti saadakseen esityksensä näyttämään aidolta. Pian hän käänsi jälleen katseen nelikkoon.
"Mutta te halusittekin pilata sen tulemalle puhumaan Herrasta. Häipykää vai haluatteko Herran kuulevan, että te pilasitte hänelle tulevam täydellinen viidentähden annoksen tuonnin? Teidän takia Herra voi olla erittäin kiukkuinen", Myräkkä sanoi ja tuijotti pettyneenä nelikkoa tällä kertaa.