Uusi elämä (Kaksinpeli: Miss Okami)

Araigneé

Oli kulunut kuukausia, kun Araigneé oli poistunut Kurokagen alueelta rauhallisempaan ympäristöön Daen kanssa. Naaras makaisi pienessä, ehkä hieman ahtaassa, luolassa. Luolan koko oli pieni, mutta se riitti nukkumasijaksi ja tuulen suojaksi. Araigneé oli kokenut olonsa hieman levottomaksi. Levottumuus oli saanut alkunsa pari päivää sitten. Naaras ei ollut myöskään liikkunut luolasta mihinkään. Hän käyttäytyi kuin sairastunut - ei tietenkään mistään vakavasta ollut kyse.

Araigneé tuhahti ja nosti päätään. Hän katsoi ulos luolan suusta tarkistaakseen sään. Ulkona oli hämärää sataan vuoksi. Naaras murahti itsekseen. Hän vihasi sadessa. Ennen hän oli sitä rakastanut. Yksi päivä oli muuttanut kaiken kuukausia sitten. Naaras murahti pian uudelleen. Hän käänsä katseen pois sateesta. Naaras sulki silmänsä ja yritti nukahtaa. Ei hän silti saanut nukuttua, koska hän kuuli sateen kohinan.

Araigneé avasi pian silmät. Hän nousi ylös turhautuneen oloisena ja kääntyi niin, että pää oli poispäin luolan suusta. Naaras sitten jälleen asettui maaten ja tuhahti turhautuneena.

Uros oli tottunut jo tuomaan Araigneélle tappojaan ja hiukan ärsyyntyi aina että joutui olla naaraan orja. Kuitenkin ainakun Dae näki Araigneén, ei uros sitä enää niin ajatellut vaan etenkin saattoi ihailla Araigneén rohkeutta. Naaras ei ollut luovuttanut vieläkään elämänsä suhteen, vaikka sitä oltiin jo Ra'asti tahrittu. Dae nyt toivoi olevansa avuksi, mutta ainoa mitä tuo pystyi oli metsästää. Nykyään Dae purki yli patoavaa vihaa ja raivoa saalis eläimiin tai puihin, mitkä usein näyttivät siltä kuin niihin olisi haulikolla ammuttu. Kuitenkin Dae uskoi näin olevan paremmin, kuin raivostua yhtäkkiä raskaana olevalle Araigneélle. Dae pystyi myös laskemaan nykyään itsensä isäksi tuon tuleville pennuille, eikä edes ajatellut sitä saattaa niiden isänä enää. Dae monesti oli luvannut Araigneélle tappavansa tuon jos siihen törmäisi.

Dae reippaaseen tahtiin käveli naaraan pesälle ja pudotti kuin usein tuon pesään saaliseläimen ja asettuen sitten pesän ulkopuolelle lepäämään Alkaa pitkästyttää tämä odottelu... Uros tuhahti ja yritti nukkua, piittaamatta sateesta.

Araigneé

Araigneé kuuli kun pesän suulle tuotiin jotain. Naaraas nosti päänsä ja nuuhkaisi ilmaa. Hän haistoi saaliseläimen ja Daen. Naaras nousi ylös ja käveli saaliseläimen luo. Araigneé nappasi sen hampaisiinsa, kunnes hän päätti kurkistaa ulos. Hän huomasi Daen makailemassa sateessa.
"Älä kastele itseäsi turhaan. Tule tänne", Araigneé pyysi. Naaras puheensa jälkeen jäi hetkeksi katsomaan vielä Daea. Naaraan silmissä oli lempeä katse, joka oli harvinaista - jopa Daen läsnäollessa. Tiineys oli muuttanut täysin Araigneén luonnetta. Naaras ei pitänyt lempeydestä, koska hän koki lempeyden pilaavan hänen kovan luonteensa.

Araigneé siirtyi pian takaisin luolan uumeniin. Siellä hän asettui maaten alkaen syömään ruokaa, jonka Dae oli tuonut. Hän söi vain hetken, kunnes tuijotti saaliseläintä tyhjällä katseella. Pian naaras jo löi eläimen päin luolan seinää. Ei ruoka ollut pahaa, mutta naaras ei ollut hyvällä tuulella. Araigneé tunsi pian silmiensä hieman kostuvan, joten hän peitti kasvonsa etutassunsa alle. Naaras ei silti sen enempää itkenyt. Ainoastaan silmät olivat kostuneet.

Araigneé tuli pyytämään urosta pois sateesta, mutta Dae ei tykännyt ahtaista paikoista ja sade ei haitannut tätä. Kuitenkaan Dae ei pystynyt kieltäytymään naaraan katsoessa tätä niin lempeästi ja tuo vaivaantuneen näköisenä nousi seisomaan. Hetken Dae tarkaili ympäristöä vaaroilta, joista karhut alkoivat olemaan yleisimpiä. Dae huokaisi raskaasti ja ahtautui pesään Araigneén luokse jossa toinen suuttui ruualleen. "Inhottavan matala tämä pesä..." Dae marisi itsekseen, koska koki itsensä olevan jumissa ahtaissa paikoissa ja sitä myöten myös vaarassa. Uros asettui makaamaan, jättäen Araigneélle tilaa parhaansa mukaan ja katsoi sitten tuon ateriaa. "Ei taida olla nälkä?" Dae kysyi Araigneélta hiukan huollestuneen, mutta enemmän tylsistyneen näköisenä. Haisen aivan märälle koiralle... Dae tuhahti ja kohdisti kuonoaan pesän suuaukon suuntaan, raikkaan ilman perässä.

Uros katsoi taas Araigneén yltä päältä ja mietti itsekseen; Araigneén maha ei sen enempää ole kasvanut... joko pennut ovat hyvin kitukasvuisia tai sitten niitä on todella vähän... Dae haukotteli suuresti ja asetti päänsä levätäkseen hiukan, ennen kuin joutuisi taas metsästää. Toivon jälkimmäistä, koska pienempi määrä merkitsee Araigneélle vähemmän töitä ja jos ne olisivat kitukasvuisia niisä olisi vielä enemmän hommaa. uros pohti ja avasi silmänsä jälleen vilkaistakseen Araigneéta. "Mitenkäs reagoit ajatukseen, että olet pian emo? Mitä aiot pennuillesi opettaa ja miten? Oletko ajatellut niille nimiä?" Dae heitteli random kysymyksiä vain saadakseen Araigneén mielen pois siitä ärsykkeestä.

Araigneé

Araigneé nosti päänsä kuullessaan Daen kysymykset. Naaras käänsi katseensa urokseen.
"En haluaisi olla emo, mutta pitäisi kai alkaa jo tottumaan ajatukseen", naaras pohti. Todellisuudessa naaras ei halunnut olla juuri tämän pennun emo.
"Mitä jos pentu tai pennut näyttävät häneltä?", Araigneé mietti ja jätti vastaamatta muihin Daen kysymyksiin.

Naaras ärähti ja päätti nousta ylös. Hänen aikomus oli kävellä ulos, mutta vain muutaman askeleen hän ehti ottaa, ennen kun jokin tunne pysäytti hänet. Araigneé ärähti ja irvisti kivun vuoksi. Naaraan hengitys kiihtyi. Pian hän joutui asettumaan jälleen maaten. Naaras näytti hämmentyneeltä nyt enemmän. Hän katseli kokoajan ympärilleen ilman, että itse edes tiesi mitä etsi. Araigneé ei tajunnut mitä oli tapahtumassa.

Uros pysyi hetken hiljaa Araigneén kysymyksen jälkeen. "En voi pakottaa sinua rakastamaan hänen näköisiään pentuja, mutta voisit hänen kostoksi kasvattaa niistä omia kätyreitäsi ja usuttaa ne sitten isänsä kimppun?" Dae ehdotti hieman visti mielessä, mutta toisen ahdinko näytti jatkuvan.

Dae seurasi Araigneén olemusta tarkkana ja saattoi jo hiukan huollestua naaraan hengitys tahdista. "Oletko kunnossa?" Dae saattoi varovasti kysyä toiselta. "Yritä vetää syviä hengenvetoja jos se auttaisi?" Uros ehdotti huolestuneena.

Aragineé

Araigneé tunsi levottumaatta kivun vuoksi. Naaras jo hetken epäili kuolevansa, mutta luonnollinen vaisto sai hänet ymmärtämään, että uuden elämän aika oli pian syntyä. Naaras kuuli Daen opastuksen ja naaras päätti kokeilla sitä. Araigneé veti syvään henkeä ja puhalsi rauhallisesti ulos. Muutaman kerran hän tuota toisti ennen kun sai mahdollisuuden nousta ylös. Naaras alkoi kävellä ympäriinsä ahtaassa luolassa ja etsiä hyvää kohtaa maata. Ahtauden vuoksi naaras ei meinannut löytää kunnon kohtaa.
"Täällä on niin ahdasta", naaras ärähti. Hänen puheesta saattoi havaita, että naaraaseen sattui.

Araigneé päätti olla ajattelematta mukavuutta. Hän asettui pian kyljelleen luolan seinämän luokse. Luolan pienen koon vuoksi naaras ei ollut edes kaukana Daesta.
"Olisipa tämä jo ohi", naaras vaikeroi ääneen. Pian naaras rupesi huutamaan kipua. Hänen kevyessä kehossaan kivut olivat sietämättömiä ja voimakkaita.
"Dae... Tarvitsen vettä", naaras puhui hampaitaan yhteen purren.

Daen toteltua (?) Araigneé aloitti synnytyksen. Synnytys oli kivulias johtuen naaraan vastahakoisuudesta. Naaras silti synnyttyi maailmaan pitkien tuskaisten kipuaaltojen jälkeen yhden urospennun. Vaistomaisesti naaras otti pennun lähelleen, mutta nuoli sitä puhtaaksi välinpitämättömän näköisenä.
"Ihan kun itse paholaisen olisin synnyttänyt... Luciférian...", naaras mutisi ärtyneenä. Ajattelemattaan hän lausui jotain ranskaksi. Naaras mietti hetken mistä sana oli tullut hänen mieleen. Lapsuudessaan hän oli tuntenut koiran, jota kutsuttiin Luciferiksi.
"Hah! Se sinä saat olla: Luciférian!", naaras ärähti. Araigneé ei tuntenut rakkauttua poikaansa kohtaan. Hän vain teki sen mitä piti. Pian naaras sai pennun putsattua, joten hän siirsi sen lähelle nisiään. Araigneé päätti sitten asettua uudelleen kyljelleen. Pian hän nukahtikin väsyneenä.

Dae pienen shokin alaisena vain tuijotti Aragineéta ajattelemalla kaikkea pahinta mitä vaan voi, kunnes naaraan komento kuin herätti tuon transsistaan ja Dae juoksi ulos ripeään vauhtiin. Uros ei keksinyt parempaa ja poimi sammalta suun täyden kantaakseen osan siinä olevasta vedesta suussaan Aragineélle. Dae saapui pesälle kuitenkin löytääkseen uinuvan Aragineén ja pienen urospennun joka muistutti vain hieman naarasta itseään. Taisi olla tämäkin välttämätöntä... Dae huokaisi, huollestuneesti pennun kohtalon eteen.

Dae pääti taas nukkua mieluummin ulkona, koska ahdas pesä ei ollut uroksesta mukava ja koirillahan oli vaistonaisesti aisti olla kaukana vastasyntyneistä ja niiden emosta.

Araigneé

Aamu oli sarastamassa kun Araigneé avasi silmänsä. Hän meinasi nousta ylös vaistomaisesti, mutta aisti pennun lähellään. Naaras huokaisi raskaasti ja katsoi pentua. Pennun kuvioita katsellessaan naaras muisti sen miten uusi elämänalku oli saanut alunperin alkunsa. Araigneé värähti ja vilkaisi ympärilleen. Hän yritti etsiä katseellaan Daea, mutta ei nähnyt. Naaras tunsi olonsa avuttomaksi, koska ei nähnyt todellista rakkaudenkohdettaan.
"Dae?", naaras huhuili epävarmana. Naaras ei voinut nousta ylös, joka ärsytti häntä. Hänet oli kahlittu pentuun ilman, että naaras oli itse halunnut sitä.

Araigneé kiinnitti katseen pian taas pentuun. Naaras pyöräytti silmiään ja asetti päänsä taas maahan. Hän tuhahti tylsistyneenä.

Dae nukkui huonosti sinä yönä jostain syystä ja heräsi Araigneén huutoon. Uros ei sen enempää jaksanut liikkua joten Dae vain työnsi päänsä sisälle pesään ja jäi sen suuaukolle makaamaan "Mitä?" Dae kysyi hieman väsyneesti, mutta hymyili ihmeen kaupalla. Uros haukotteli ja katsoi sitten uinuvaa pentua. "Keksitkö vielä nimeä? Minulla olisi muutama ehdotus myös jos et vielä ole keksinyt mitään..." Dae ehdotti varovasti ja katsoi Araigneén kasvoihin.

Araigneé

Naaras nosti päänsä nähtyään Daen. Araigneé oli yllättävän onnellinen. Hän tunsi olonsa heti turvalliseksi. Pian Dae kysyi pennun nimestä.
"Nimesin hänet Luciférianiksi. Se on ranskaa", Araigneé kertoi. Nimen merkitystä hän ei kertonut, koska hänestä se ei ollut olennaista.
"Onneksi olet siinä. Tule lähemmäs", naaras kehotti. Hän selvästi vältteli pennusta puhumista.

Daen tultua lähemmäs (?) naaras nousi ylös pennun viereltä. Araigneé päätti nuolaista Daen kuonoa (?).
"Vahdi tuota pentua, kun käyn tarpeillani", naaras sanoi ja lähti ulos kuuntelematta mitä hänelle vastattaisiin. Naaras päätti juosta syvemmälle metsään ja käydä tarpeillaan. Araigneé päätti ottaa hieman omaa aikaa ja oleskelle ulkona kauemmin. Hän halusi nauttia ulkoilmasta, koska tulisi olemaan seuraavat päivät kahlittuna luolaan. Hänellä ei olisi mahdollisuuksia käydä ulkona kun vain tarpeillaan.

"Se on hyvä nimi." Dae sanoi, sen suuremmin piittaamatta mitä se tarkoitti. Uros väsyneesti asteli pesään Araigneén pyynnöstä ja hiukan yllättyi toisen suukosta. Se sai Daen hiukan onnelliseksi ja uros ajatteli itsekseen Et ainakaan vaikuta yhtä masentuneelta enää...

Daeta ei haitannut jäädä pentu vahdiksi, mutta uros ei tiennyt sen suuremmin pennuista joten dae hetken aikaa pohti mihinkä olisi turvallista asettua lepuulle. Daen piti myös laskea mukaan, että pentu tarvitsisi lämpöä tuosta ja siksi varovasti siirsi kuonolla pennun hieman lähemmäs. Pentu oli energinen ja äänekäs hetken emonsa lähdettyä, mutta hetken ollessa jonkun vierellä pentu uinahti jälleen. Daekin nukahti ja saattoi nyt saada korvattua huonon yö unensa.

Araigneé

Naaras vietti aikaa ulkona miettien. Araigneé pian palasi luolaan, missä häntä odotti todellisuus. Naaras huokaisi raskaasti nähdessään poikansa. Naaras kiinnitti sitten huomion Daeen. Araigneé käveli Daen vierelle ja asettui maaten. Vastasyntynyt oli heidän välissään. Naaras pyrki olemaan mahdollisimman hiljaa, koska ei halunnut herättää Daea.

Araigneé asettui pian kyljelleen, jos pennulle tulisi nälkä. Naaras sitten sulki silmänsä. Hän yritti nukahtaa, mutta ei voinut. Naaras sitten päätti keskittyä ajattelemaan.

Uros heräsi vasta päivällä ja tunsi nyt olonsa paljon virkeämmäksi. Dae haukotteli ja vilkaisi sitten Araigneéhen, sitten pentua joka näytti raukkamaisen kitukasvuiselta syödessään. "Araigneé? Oletko hereillä?" Uros kysyi hiljaisella puheäänellä. "Ajattelin hakea jotain ruokaa nyt." Uros kertoi ja nousi seisomaan varoen pentua koko ajan. Dae poistui pesästä, heti kun oli saanut hellävaraisesti hieman halata naarasta. "Olet vahvin naaras ikinä" Dae sanoi hiljaa ulkona pesää kohti ja lähti etsimään syömistä.

Araigneé

Araigneé raotti silmäänsä kuultuaan Daen heränneen.
"Olen hereillä", naaras vastasi uroksen kysymykseen. Pian uros nousi ylös ja halasi hetken Araigneéta. Naaras olisi halunnut jäädä pidemmäksikin aikaa tuohon tilaan, mutta uros meni ulos. Araigneé tuijotti Daen perään. Hän oli kuullut, että uros oli menossa metsästämään. Naaras olisi halunnut mennä mukaan, mutta hänen täytyi jäädä pennun kanssa luolaan. Pentu kun tarvitsi lämpöä ja ruokaa.

Araigneé kiinnitti huomion pentuun. Naaras tiesi, että hänen pitäisi välillä huomioida pentua enemmä, mutta häntä ei yksinkertaisesti kiinnostanut. Vaikka pennun kuviointi muistutti paljon häntä itseään, niin silti naaras näki pennussa väkivaltaa aiheuttavan uroksen.

Araigneé mietti, että luola tarvitsisi lisää pehmusteita. Jos pehmusteita olisi enemmän niin pentu saisi enemmän lämpöä, joka antaisi naaraalle hieman lisävapautta. Naaraan vain pitäisi odottaa Daen takaisin paluuta.

Dae uurasti parhaansa mukaan ja kovan säntäilyn jälkeen uros löysi rusakon. Saalin nappaamiseen meni tovi, mutta Dae onnistui saamaan sen kiinni tuon yrittäessä pujotella pakoon. "Tämä luultavimmin riittää Araigneélle..." Dae pohti ja kantoi saaliinsa pesän luokse. Matkalla uros joutui hiukan välttelemään Kurokagen alaisia, mutta muuten matka meni suht hyvin.

"Tässä" Dae sanoi ja pudotti Araigneélle rusakon jääden sitten sivuun odottamaan mitä Araigneé seuraavaksi tekisi.

Araigneé

Araigneé kääntyi vatsalleen ja vilkaisi, että pentu oli hänessä kiinni. Todettuaan pennun olevan tarpeeksi lähellä, naaras käänsi katseen luolan sisäänkäynnille. Dae tuli sisään ja tiputti rusakon Araigneén kuonon eteen. Naaras hetken tuijotti hämmentyneenä rusakkoa, ja sitten Daea.
"Etkö itsellesi mitään metsästänyt?", Araigneé kysyi ja alkoi syömään rusakkoa. Naaralla oli ollut jo melkoinen nälkä. Eihän hän ollut syönyt tänään mitään.

Syötyään hetken naaras kiinnitti huomion Daeen, joka oli yhä luolassa (?).
"Tänne pitäisi hankkia jotain pehmusteita, että tuo pentu pysyisi enemmän lämpöisenä", naaras mietti ääneen. Araigneé meinasi ensin mainita siitä, että hän kaipasi vapautta, mutta jätti sen sanomatta. Naaras ei halunnut luoda huonoa kuvaa yleisesti emona. Häntä ei tosiaan vain kiinnostanut huolehtia pennusta, jota hän ei ollut halunnut.
"Voimme hoitaa sen asian yhdessä, tai no, voin yksinkin jos et halua. Jomman kumman meistä silti pitää olla aina luolassa", Araigneé vielä jatkoi.

Uros huokaisi ja päätti jäädä makaamaan Araigneén lähelle. "Söin minä eilen." Dae tuhahti, koska uros oli tottunut olemaan syömättä joka päivä jos hän niin halusi. Tämä saattoi johtua Daen historiasta, omistajan kanssa ja siitä ettei uros ikinä tuntenut minkään laisia pakottavia nälkiä, koska sai aina ruokaa kun halusi sitä syödä.

Dae mietti hetken hiljaa Araigneén ehdotusta ja totesi sitten että niin olisi hyvä tehdä. "Sen tappamasi karhun turkki olisi ollut nyt kätevää saada..." Uros totesi ja pohti vaihtoehtoja. Millä eläimellä on paksu turkki...? Dae pohti ja katsoi pentua. "Ajattelitko ikinä hankkivasi pentuja?" Lause oli enemmänkin kohdistettuna Daeen itseen, koska uros kuin ajatteli ääneen sanomansa. Dae oli monet vuodet ajatellut pentuja turhina ja hiukan ärsyttävinä räkänokkina, mutta nyt kun uros itse pääsi näkemään ja kokemaan isänä olemista, alkoi Dae hieman halveksumaan aiempia ajatuksiaan pennuista ja etteivät ne olleet niin huono ajatus. Dae tunsi nyt, että niistä oppisi jotain, omista pennuistaan oppisi ainakin ja Dae saattoi hiukan näyttää hetken etäiseltä pohtiessaan ettei täysin saavuttaisi sitä tietoa olemalla vain isäpuoli.

//Jotaki vaan piti kirjoittaa ku ärsytti kuinka lyhyita vastauksia pistän XD

Araigneé

Araigneé päätti syödä rusakon loppuun, ennen kun aikoi vastata Daen kysymykseen.
"Ajattelin... En tosin tällä tavalla", Araigneé mutisi ja katsoi pentua vierellään. Naaras käänsi sitten katseensa Daeaan. Naaraan katse osui uroksen silmiin. Naaras loi pienen hymyn ennen kun laski päänsä uroksen etutassujen päälle lepäämään.
"Onneksi olet siinä. En jaksaisi hoitaa tuota pentua muuten...", Araigneé sanoi kuin kuiskaten. Naaras sitten sulki silmänsä, mutta ei aikonut nukahtaa. Hän yritti irtautua todellisuudesta hetkeksi sulkemalla silmänsä. Hän halusi olla vain kahdestaan Daen kanssa, mutta se ei ollut mahdollista.

Araigneé avasi pian silmät kuultuaan ulkoa tömistely ääniä. Naaras nuuhki ilmaa ja asti karhun. Karhun haju tuntui kantautuvan ihan suuaukolta. Ihan kuin karhu olisi seissyt suoraan suuaukon edessä. Naaras pysyttelikin hiljaa ja toivoi, että karhu lähtisi. Yleensä naaras olisi jo noussut seisomaan ja käynyt karhun kimppuun, mutta hän ei voinut tehdä äkkinäisiä liikkeitä kun pentu oli hänessä ihan kiinni.

Uros oli oitis varuillaan, mutta tunsi olevansa heti alakynnessä. Jos Dae nyt säntäisi ulos, hän saattaisi saada karhun huomion, mutta jos karhu ei lähdekkään uroksen perään ovat Araigneé ja pentu vaarassa. Mitä minä teen?? Dae pohti ja kurkisti hiukan ulos. Uros näki karhun takamuksen tuon nauttiessa marjoista omassa rauhassaan. Dae lähti hiipimään kahun taakse ja pääsi loikkaamaan tuon selkään. Uros puri nuoren karhun niskaa ja ruihtoi sekä repi toivoen haavoittavansa tuota tarpeeksi. Dae toimi saamansa adrelaniinin sokaisemana ja ei siksi ollut täysin taistelumielessä.

Araigneé

Araigneé tyytyi kuuntelemaan kun Dae taisteli karhua vastaan. Naaras olisi kovasti mennä auttamaan Daea, mutta pentu oli hänen "riesanaan". Hän kiinnitti katseen pentuun. Naaras nousi ylös ja nappasi pennun niskasta. Hän siirsi itsensä ja pentunsa mahdollisimman kauas luolan suuaukolta. Sinne naaras asettui maaten ja asetti pennun kylkeensä kiinni vierelleen.

Naaras kiinnitti pian huomion suuaukolle ja joutui odottamaan Daen palaamista. Naaras tiesi, että Dae kyllä pärjäisi yksinkin karhua vastaan, mutta aina on mahdollisuus pieniin virheisiin. Pienikin virhe karhua vastaan voi olla kohtalokas.

Karhu huitoi ja käpälillään yritti saada urosta selästään. Karhun heiluminen sai Daen horjahtamaan, jonka seurauksena karhu osui kynsillään uroksen rintakehään. Dae ärähti ja hieman vaivalloisesti laskeutui maahan. Karhu karjui ja uhoi, yrittäen pelotella Daea pois, mutta Uros ei hievahtanut ja oli valmis kuolemaan suojellakseen Araigneéta ja tuon pentua. Dae uhoi karhulle takaisin, joka hitaasti sai karhua luovuttamaan ja peruuttamaan uroksesta kauemmas. Karhu oli juuri aikeissa lähteä, kun Dae hyökkäsikin yhtäkkiä, iskien hampaansa tuon otsaan. Karhu säikähti ja yritti ravistella koiraa irti, vain pahentaen omia haavojaan. Uros päästi irti ja hetkessä oli jo karhun kurkussa kiinni, ja repi sitä auki. sama toistui muutamaan otteeseen, kunnes karhu viimmein makasi maassa kuolleena.

Dae läähätti hieman ja viimmein adrelaniini alkoi häipyä ja kipu rintakehässä voimistua. Uros pesi haavoistaan mitä pystyi ja asteli sitten luolan suulle, kuin tarkistamaan Araigneén tila. "Se kuoli." Dae totesi hieman naurahtaen ja nuolaisten huuliltaan pois karhun verta.

Araigneé

Naaras joutui vain kuuntelemaan, kun Dae taisteli karhua vastaan. Aika tuntui aivan liian pitkältä, kunnes Dae ilmestyi luolan suulle. Araigneé heti havaitsi Daen rintakehään tuulleet haavat, joka sai naaraan nousemaan ylös. Hän unohti täysin pentunsa läsnäolon hetkeksi. Naaras oli kyllä kuullut karhun kuolleen, mutta hän oli liian huolissaan Daen haavoista. Naaras käveli ripeästi uroksen eteen ja alkoi nuolemaan tuon haavoja.
"Olet haavoittunut.. Jos karhu olisi lyönyt lujemmin, olisit kuollut", naaras puhui ripeään tahtiin. Naaraan olisi pitänyt olla iloinen siitä, että tuo oli hengissä, mutta silti hän vain jossitteli.

Araigneé lopetti pian Daen haavojen nuolemisen, jonka jälkeen hän tuijotti uroksen silmiä.
"Aika tuntui niin pitkältä, kun olit ulkona", naaras totesi. Pian hän muistikin pentunsa, joka sai naaraan katsomaan olan yli pentua. Naaras huokaisi raskaasti turhautuneena ennen, kun asettui pennun vierelle. Araigneé ei vieläkään tuntenut minkäänlaista kiintymystä pentuun.

Dae tuijotti Araigneéta lempeällä katseella, kunnes uros havahtui pennusta. Lucifer alkoi vinkumaan turhautuneen oloisesti, mikä näytti kiinnittävän Araigneénkin huomion. "Ei taida tykätä jos jätät sitä yksin" Dae naurahti hieman. "Miten on vointisi?" uros kysyi hymyillen naaraan asettuessa pennun vierelle. Uros päätti myös asettua kaksikon lähelle ja samalla nuoli haavoja mihin ylettyi. "Mitäs tehdään karhun raadolle?" Dae kysyi, sillä raato saattaisi houkutella laumalaisia liian lähelle pesää jota Dae hieman pelkäsi. Araigneé ehdotti(?) että karhun turkkia voisi repiä ja käyttää pesässä lämmikkeenä pennulle jotta naaras pääsisi itse välillä pois pesästä. Dae suostui siihen ja ulkona nyppi turkista pehmeämpiä ja kuivia kohtia, pudottaen ne pesään Araigneélle aseteltaviksi. Pesän päädystä tuli lopulta oikein luksus peti, joka pysyi helposti useammankin tunnin lämpimänä ilman Araigneéta tai Daea sen päällä. Pentu pysyisi siis lämpimänä sen keskellä, sekä olihan turkki pehmeää tehden siitä oivan pedin. Lopulta Dae repi karhun paloiksi jättäen pehmeät lihat vararuuaksi ja lopun raadon hävittäen hautaamalla sen kauas pesästä.

Aika kului yllättävän nopeasti ja Lucifer kasvoi pituutta nopeaa. Araigneén käytös myös oli kolmen kuukauden myötä muuttunut taas äreäksi(?). Naaras usein pakotti Luciferiä viettämään koko päivän ulkona missä naaras ei tulisi niin paljoa tuota näkemään, jonka seurauksena Lucifer usein tutki paikkoja ja vietti Daen kanssa aikaa. Eräänä päivänä Dae oli uupuneenä mennyt päiväunille Araigneén luokse, jonka takia Lucifer oli ulkona yksin. Pentu oli karannut siinä ajassa, jonka Dae tajusi vasta kun Araigneé käski Daeta poistumaan(?). Dae seurasi Luciferin hajujälkiä kauhuissaan juosten kohti lauman keskustaa. Mitenkä se rääpäle pystyy mennä näin kauas?? Dae pohti hieman hätäisenä ja vihaisena. Kuitenkin, Daen lopulta löydettyä Lucifer kuoleman reunoilla, ei uros pystynyt olemaan tuolle vihainen ja alkoi siksi hieman syyttelemään itseään. Dae kantoi hellävaraisesti pennun pesään ja vaivihkaa alkoi tuota hoivaamaan parempaan kuntoon, vasta jälkeenpäin Dae tajusi Araigneén synnyttäneen(?) toisen pennuista tumman villan keskelle. "Minun pentuni..." Dae tuijotti hämmillään, unohtaen hetkeksi Luciferin. Dae nuolaisi Araigneéta ja vasta syntynyttä onnellisena ja tunsi heti yhteyden pentuun sekä rakkauden Araigneéseen kasvavan. Dae kuitenkin pian havahtui kuullessaan Luciferin vinkuvan heikosti. Uros asettui Luciferin vierelle ja hoivasi tuota seuraavat 2 viikkoa parempaan tilaan. Dae päätti, että Luciferia on pakko kouluttaa vahvemmaksi jos tuo tulisi selviytymään kurokagen laumassa.

Araigneé

Araigneé eli melkeinpä elämänsä onnellisimpia hetkiä. Hänellä oli viimein pentu, jota hän oikeasti rakasti. Araigneé oli niin kiintynyt pentuun, että häntä ei saanut melkein irti siitä. Naaras oli kuin unohtanut Luciferianin, vaikka hän oli ollut kuoleman rajoilla. Araigneé luotti, että Dae kyllä huolehtisi pojasta.

Oli aamu, kun Araigneé lähti tavanomaisesti tarpeilleen. Hän lähti vähän kauemmas kuin yleensä. Naaras koki, että joku tuijotti häntä. Omituisinta tunteessa oli se, että katse tuli puusta. Naaras kiinnitti katseen puihin. Hän näki puussa jonku hahmon, jota naaras epäili koiraksi. Araigneé murahti itsekseen ja näytti hermostuneelta.
"Alas sieltä!", naaras komensi. Hahmo ei liikkunut mihinkään. Naaras vilkaisi ympärilleen kuin etsien jotain. Hän otti pian maasta kiven ja heitti sen kohti hahmoa. Hahmo loikkasikin toiseen puuhun. Naaras oli epäillyt ensin, että puussa olija oli ninja, mutta oli havainnut hahmon sinisen huivin ja värityksen. Koira ei mitenkään voinut olla ninja. Hän ei voi olla yhtä hyvä puussa olija, kun ninjat... Araigneé mietti.

Araigneé otti pian toisen kiven ja heitti senki kohti hahmoa. Hahmo yritti jälleen väistää hyppäämällä toiseen puuhun, mutta Araigneé heitti toisenki kiven. Kivi osui tällä kertaa, joka horjautti hahmon putoamaan maahan. Naaras juoksi hahmon luo ja repi siltä huivin pään ympäriltä nähdäkseen hahmon kasvot. Araigneé järkyttyi nähdessään hahmon kasvot. Hahmo oli Taweret - naaraan vanha ystävä. Järkytys oli jäädyttänyt naaraan paikalleen. Naaras oli luullut Taweretin kuolleen. Taweret pääsi ylös ja perääntyi kauemmas Araigneésta.
"Pitkästä aikaa", Taweret sanoi. Araigneé ei saanut sanaakaan suustaan. Pian naaras näytti todella vihaiselta.
"Sun piti olla kuollut!", Araigneé ärähti. Taweret näytti ymmärtävältä Araigneén reaktioon.
"Niin olisi. Selvisinkin, enkä saanut mahdollisuutta palata takaisin", Taweret kertoi. Araigneé sulki silmänsä ja mietti mitä tekisi. Hän pian avasi silmät ja halusi hyökätä vanhan naaraan kimppuun. Hän ei silti halunnut tehdä sitä nyt.
"Mene pois. Jos et mene niin hyökkää kimppuusi", Araigneé uhosi. Naaras nappasi Taweretin huivin maasta ja heitti sen Taweretin eteen. Taweret otti huivin ja laittoi sen päänsä ympärille.
"Hyvä on", Taweret sanoi ymmärtävänä. Naaras poistui sitten paikalta. Araigneé jäi hetkeksi tuijottamaan vanhan naaraan perään, kunnes päätti palata takaisin Daen ja pentujen luokse. Naaras oli todella poissaoleva olemukseltaan.