Ystävä Vai Vihollinen? (Kaksinpeli - Untamed)

// Untamed ja Shadow tänne pelaamaan! //

Caitlin

Pienikokoinen sekarotuinen seisoi suuren kallion laidalla ja katsoi alas kaupunkiin. Se ei tiennyt kaupungin nimeä, tai missä se oli, mutta eihän sillä ollut mitään merkitystä - nartun ainoa kiinnostus kaupunkia kohtaan oli se että sen seuraava aamupala saattaisi löytyä jonkun tuon kaupungin ravintolan roskapöntöstä. Caitlin huokaisi ja katsoi alas valtatielle. Tie oli hiljainen, vaan muutamat yksinäiset ajajat huristelivat ohi aina parinkymmenen sekuntin välein. Kauempaa kuitenkin kuului suuremman moottoritien ja kaupungin ihmisten melua. Olihan Osaka nyt yksi Japanin suurimmista kaupungeista.

Huivikaulainen narttu katseli hiljaa horisonttia koristavaa suurkaupunkia. Se ei missään nimessä halunnut mennä kaupunkiin, koska ei taas halunnut kohdata rankkuria. Viime kerralla Caitlin oli melkein jäänyt kiinni, mutta oli laihan rakenteensa ansiosta onnistunut lipsahtamaan irti köydensilmukasta joka oli sidottu nartun kaulan ympäri, yrityksenä taluttaa narttu rankkuriauton sisälle. Mutta Caitlin oli nyt ollut kaksi päivää ilman ruokaa, eikä tällä ollut energiaa edes yrittää saalistaa. Kaupungin roskalaatikot olivat ainoa selviytymismahdollisuus tällä hetkellä. Caitlin nautti iltapäiväauringon säteistä jotka lämmittivät tämän kasvoja ja kuunteli ympärillään olevaa linnunlaulua. Kauniin hiljaista... Narttu mietti. Se ei kuitenkaan tiennyt, ettei ollut yksin.

Shadow

Tumma varjo puikkelehti oksiston seassa hiljaa kuin ilman halki keinuen laskeutuva höyhen. Shadow oli uskaltautunut hieman kauemmas tutkimaan paikkoja. Sen oli koko ajan keksittävä itselleen jotain tekemistä, sillä huoli Akamesta kalvoi raastavana uroksen mielessä. Se olisi tahtonut lähteä pelastamaan mestariaan, mutta tiesi sen olevan suorastaan itsemurha lähteä yksin, ilman suunnitelmaa Kurokagen armeijan sekaan. Akame olisi taatusti erittäin tarkoin vartioitu vanki, ja edes taitavinkaan ninja ei pystyisi hiipimään hänen olinpaikkaansa tulematta huomatuksi.

Shadow roikotti suussaan vasta metsästettyä jänistä, jonka ruumis oli vielä hieman lämmin. Uros oli päättänyt poiketa Igojen luona tapaamassa perhettään ja puolisoaan, ja suunnitteli vievänsä sen tuliaisena heille. Ninjakoira oli nyt Osakassa, josta sen tarkoitus oli suunnistaa Mieen. Shadowlla ei ollut vielä nimittäin tietoa siitä, ettei Mie kuulunut enää Igoille, vaan tätä nykyä Kogille.

Jokin kiinnitti kuitenkin uroksen huomion tämän edetessä. Jokin vihreä, joka liikkui. Shadow pysähtyi niille sijoilleen, ja siristi silmiään. Sehän oli koira, jolla oli jotain kummallista kaulassaan. Oliko se kenties jonkun lemmikki? Tuosta oudosta asusteesta huolimatta uros epäili, ettei näin ollut, mutta miksi narttu suunnisti kohti kaupunkia? Shadow seurasi vielä hetken tuon hintelän koiran etenemistä sivusta, kunnes päätti ottaa selvää toisen aikeista. Vaikka Shadow ei juuri tuntemattomien menemisistä välittänyt, näytti narttu siltä, ettei osaisi puolustautua kaupungin vaaroja vastaan.

Tummaturkki ei ajatellut yhtäkkisen ilmestymisen yllättävyyttä, pudottautuessaan oksalta Caitlinin eteen vähän matkan päähän. Uros laski jäniksen suustaan etukäpäliensä eteen, ja kohotti sitten katseensa narttuun. "Hei." Shadow aloitti, suhteellisen neutraalilla äänensävyllä. "Minusta sinun ei pitäisi mennä kaupunkiin, ellei kotisi ole siellä päin." Uros jatkoi, ja vilkaisi sitten nopeasti takanaan levittäytyvää kaupunkimaisemaa, kääntäen kuitenkin siniset silmänsä lopulta takaisin narttuun.

Caitlin

Kuin tyhjästä, nartulle tuli karmiva olo - ihan kuin häntä tarkkailtaisiin. Ennen kun Caitlin ehti ajatella mitään muuta, häneen eteensä ilmestyi tummaturkkinen koira. Eihän Caitlin mitään ninjakoirista tiennyt, ja säikähti pahanpäiväisesti, hätääntyneenä ottaen muutaman askeleen taakseppäin. Tämän pienestä suusta saattoi jopa kuulua pelästynyt huuto kun tämä perääntyi kauemmas Shadowsta. Yleensä tällaisessa tilanteessa Caitlin olisi juossut henkensä edestä, mutta narttu meni täyteen shokkiin siitä kun Shadow oli ilmestynyt tämän eteen kuin tyhjästä.

Muutaman sekunnin ajan, Caitlin tuijotti Shadowta, hiljaa, vapisten ja pelon vallassa. Mutta kun Shadow alkoi puhua, Caitlin hätkähti tajuihinsa. Miksi hän minulle puhuu? Mitä hän haluaa? Pitäisikö vaan juosta pois? Nartun päässä pyöri monta kysymystä. Mutta vaikkei Caitlin luottanutkaan tapaamiinsa koiriin, niin tässä uroksessa oli jotain erillaista: tyynen rauhallinen ja ystävällinen aura huokui uroksesta, ja vaikka koiran ilmestyminen tyhjästä ilmasta pelotti Caitliniä vieläkin, niin jostain syystä narttu ei tuntenut niin valtavaa pelkoa urosta kohtaan.

"M-minun on pakko..." Caitlin lopulta vastasi urokselle vapisten vieläkin, hiljaisella äänellään. "Muuten... Muuten kuolen aliravitsemukseen... Kaupunki on ainoa mahdollisuus minulle, selviytymisen suhteen." Narttu selitti, mutta kyyneleet silmissä huokaisi sitten: "Et ymmärtäisi miten hankalaa on yrittää selviytyä isossa maailmassa kun on itse näin pieni."

Shadow

Uros muuttui hiukan hämmentyneeksi, kun Caitlin näytti joutuvan suorastaan pakokauhun valtaan. "Rauha rauha, en minä sinua satuta." Shadow sanoi pehmeällä äänellä, ja pian narttu vaikuttikin hitusen rentoutuvan, jos sitä siksi saattoi kutsua. Edelleen tuo huivipäinen, hento kulkija näytti olevan hyvinkin peloissaan.

Pian narttu kertoikin syynsä kaupungilla vierailuun, ja Shadow sai vahvistuksen sille, että toinen oli kulkukoira, ei siis kenenkään lemmikki. Nartun äänestä sai tuskin selvää, niin hiljaa Caitlin puhui, mutta uros erotti, että toinen oli ravinnonhakumatkalla. Huomatessaan kyyneleet nartun silmissä, Shadown kävi toista kovasti sääliksi, ja niinpä hän laski katseensa vasta metsästämäänsä jänikseen. Hitto. Minulla ei ole mitään viemisiä, jos en löydä uutta saalista. Mutta kaupungissa tuo narttu saisi takuulla selkäänsä, ehkä jopa surmansa, jos menee tonkimaan ihmisten nurkkiin. Shadow ajatteli, ja vilkaisi sitten vielä nopeasti laihaa, arkaa Caitlinia, ennen kuin tarttui jänikseen, ja otti sitten muutaman askeleen lähemmäs narttua, hiukan varoen, ettei toinen säikähtäisi hänen lähestymistään.

Shadow pudotti saaliin maahan, Caitlinin eteen, ja otti sitten itse muutaman askeleen taaksepäin, istuutuen alas. "Ota sinä tämä, minä kyllä löydän uuden." Shadow sanoi, hymyillen vakuuttavasti, vaikka näinä aikoina ei voinutkaan enää olla varma, löytäisikö ruokaa silloin kun tahtoi. "Kaupunkiin ei kannata mennä, siellä liikkuu paljon reviiritietoisia katukoiria ja pahantahtoisia ihmsiä." Uros kertoi, ja vilkaisi kaupunkiin päin. Ei se koskaan itse ollut siellä juuri liikuskellut, mutta oli kuullut paljon huhuja ja tarinoita.

Caitlin

Heiväröinen narttu tuijotti Shadowta, mutta kun tämä sanoi ettei aikoisi satuttaa toista, tämä pystyi rentoutumaan hiukan. Tämä oli silti valmis ampaisemaan pakoon jos Shadow yritti jotain. Toinen vaikutti ystävälliseltä, mutta narttu oli oppinut että mukavimmatkin vastaantulijat saattaisivat käydä hänen kaltaisen nartun kimppuun. Caitlin niiskaisi ja pudisti päätään että kyyneleet kuivuisivat nartun poskilta.

Nartun suureksi yllätykseksi Shadow laski saaliinsa Caitlinin eteen ja kävi maahan istumaan, kehottaen narttua syömään. Caitlin tuijotti kuollutta jänistä kuin se olisi tipahtanut hänen eteensä ulkoavaruudesta. Eiväthän tuntemattomat, tai edes harvat Caitlinin tuntematkaan koirat, koskaan tarjonneet nartun tapaiselle kukkakeppimäiselle pelkurille mitään. Pitäisikö ottaa? Caitlin mietti. Enhän minä edes tunne häntä... Onko se turvallista syödä? Saatanhan tulla kipeäksi jos syön- Niin monet ajatukset virtasivat nartun pään läpi, minkä takia Caitlin ei edes aluksi tajunnut miten kovin hänen vatsansa kurni. Kun narttu kuuli oman vatsansa äänen, tämä punastui ja katsoi poispäin.
"Ah... Anteeksi..." Tämä mutisi hiljaa, ja uskalsi viimein katsoa Shadowta silmiin. "K-kiitos kovasti, mutta en voi. Se on sinun saalis... En haluaisi ottaa jotain minkä sinä olet kovalla työllä hankkinut..." Caitlin sanoi, hiukan varmemmin kun aiemmin, mutta silti pelokkaana. "Ja-ja olenhan minä aiemminkin kaupungissa käynyt ruokaa hakemassa... E-en koskaan ole ollut hyvä metsästämään, katsos." Narttu selitti ja kävi istumaan myös. Shadow vaikutti vaarattomalta tyypiltä, mutta Caitlinin pelokas luonne ei sallinut sekunttiakaan mielenrauhaa nartulle.

Shadow

Uroksen sydäntä suorastaan särki, kun se katsoi surkean ja avuttoman näköistä Caitlinia. Toinen ei edes rohjennut ottaa hänen tarjoustaan vastaan, joten mustaturkkinen hymyili hieman ystävällisemmin, ja nyökkäsi saaliin suuntaan. "Se on nyt sinun. Älä huoli, minä kyllä löydän saalista." Uros rohkaisi. "Usko pois, saatat päästä hengestäsi tuolla. En soisi sen tapahtuvan, mikäli se minusta riippuu." Shadow jatkoi, nyökäten sitten kaupunkiin päin.

Hetken aikaa uros oli hiljaa, odottaen, että Caitlin alkaisi syömään. Oikeastaan uros pähkäili jopa jättävänsä nartun rauhaan, jos tämä koki paineita syömisestä, kun tuntematon oli läsnä. Shadow kuitenkin halusi varmistua siitä, että huivikaula saisi syödäkseen, edes vähän. Niinpä ninjakoira päätti keventää tunnelmaa hieman. "Oletkos miettinyt, että pyytäisit jotakuta opettamaan metsästystä? Se on hyödyllinen taito, jos liikkuu itsekseen." Shadow sanoi, ja hymyili sitten ystävällisesti.

Caitlin
Heiväröinen narttu tuijotti Shadowta vielävähän, kunnes nartun silmään nousi uusia kyyneleitä. Tosin, nämä olivat kiitollisuuden kyyneleitä. Ei! Nyt ei sovi itkeä! Caitlin komensi itseään.
"K-Kiitos..." Caitlin niiskaisi ja pyyhki silmiään tassullaan. "Olette hyvin ystävällinen... Toivottavasti onnistut löytämään lisää..." Huivikaula kumarsi päätään kunnioituksen eleenä ja otti pari puraisua saaliista. Herra paratkoon...! En ole syönyt kunnon lihaa vähään aikaan... Narttu mietti, ja yritti olla ahmimatta.

Shadown kysymyksen kuullessaan nartun korvat nousivat pystyyn ja tämä nosti päänsä, lipaisten huuliaan pikaisesti.
"K-Kyllä minä osaan, vähäsen... Isä opetti minua joskus kun olin pieni." Narttu vastasi, taas änkyttäen pienesti. Se oli nartulla tapana, hän oli hermostunut kun ei usein jutellut muiden koirien kanssa. "Pyytäisin häntä opettamaan minua enemmän, mutta isäni on..." Caitlin näki sekunnin ajan sen päivän kun Kurokage oli murhannut hänen perheensä, eikä pystynyt sanomaan lausettaan loppuun. Tämä katsoi Shadowta silmiin ja yritti hymyillä. "Noh, se on vaan elämää... Kaikki me joudumme tuonpuoleiseen." Narttu sanoi ja tunsi kyynelien tulevan uudestaan; tosin tällä kertaa narttu hillitsi itseään. "Osaan kyllä pyydystää hiiriä... M-Mutta niitä on vaan kovin hankala löytää. Eivätkä ne täytä vatsaa kovin pitkäksi aikaa... S-Siksi joudun varastamaan kaupungista." Caitlin selitti ja katsoi puolisyötyä jänistä. "E-En ole uskaltanut kysyä mitään keneltäkään sen jälkeen mitä se Kurokage teki, tai mikä ikinä hänen nimensä olikin... Kehenkään ei voi luottaa." Narttu lisäsi hiljaa, värähtäen mainitessaan demonikoiran nimen.

Shadow

Ninjakoira tunsi jostain syystä suurta tyytyväisyyttä, kun Caitlin uskaltautui viimein ruokailemaan. Hyvien tekojen tekeminen antoi aina jotain sanoinkuvailematonta hyvän olon tunnetta takaisin antajalleen, ja siksi Shadow ei katunut laisinkaan, vaikka antoikin vaivalla metsästämänsä saaliin nartulle. Uros yritti kohteliaasti katsella muualle, jotta Caitlin ei tuntisi syödessään oloaan niin vaivaantuneeksi.

Shadow kuulosteli toisen puhetta hiukan korviaan käännellen, ja uroksen ilme muuttui vakavaksi. Niinkin hauraan ja viattoman oloisen nartun ei olisi uskonut kokeneen jotain niin kauheaa, ja Shadow nyökkäsi hiljaa, ilmekään värähtämättä, eikä juuri keksinyt mitään sanottavaa. Mustaturkkinen päätti, ettei mainitsisi Kurayamista mitään, jotta toinen ei säikähtäisi ajatusta siitä, että uroksen oma veli kuului vihollisjoukkoihin. Shadow ei muutenkaan tahtonut yhdistää itseään isoveljeensä millään tavalla, jos ei ollut pakko.

"Ymmärrän sinua, mutta ei pidä antaa pelolle valtaa. Usko pois, kaikki eivät ole sen hirviön kaltaisia." Shadow vastasi, ja hymyili sitten pienesti, kuin pienelle pennulle. "Oletko päättänyt pysytellä yksiksesi, vai kenties liittyä johonkin laumaan?" Ninjakoira tiedusteli sitten, pohdiskellen, että toinen ei välttämättä kauaa selviäisi yksin.

Caitlin
Huivikaula katsoi Shadowta ja hymyili ujosti takaisin. Joka lauseella, Caitlin tunsi lihaksiensa rentoutuvan ja vapinan loppuvan. Shadow oli mukava, eikä Caitliniä pelottanut enään niin paljon olla uroksen seurassa. Caitlin oli varma siitä että Shadow oli toden totisesti puhdassydämminen, koska narttu ei tuntenut jatkuvaa halua yrittää juosta karkuun. Ehkä hän luottaisi Shadowiin... Ainakin nyt.

Ninjakoiran kysymykseen Caitlin vastasi:
"T-tuota... Olen k-kyllä miettinyt asiaa." Narttu vastasi, valehtelematta. Perheen menetyksen jälkeen Caitlin oli ollut kovin yksin kylmässä maailmassa, ja kaipasi suojaa. "Tiedän että t-t-täällä on hyviäkin laumoja, n-niinkuin se Ohu tai joku sen niminen... En, öh, muista nimeä tarkkaan. K-kuulin että he ovat hyviä koiria." Huivikaula selitti ja huokaisi sitten. "Joskus... Joskus unelmoin siitä e-ettei tarvitsisi nukkua yksin, vaan luotettavan lauman suojissa... M-mutta en tiedä että olenko valmis l-luottamaan johonkin laumaan." Caitlin katsoi tassujaan ja mietti asiaa. Laumassa hän olisi aina turvassa ja hänestä huolehdittaisiin. Hän voisi hankkia ruokaa ja ehkä jopa saada jonkinlaista itsepuolustus koulutusta. Hän saisi ystäviä. Luotettavia ystäviä. Uuden perheen. Narttu tuhahti ja hän katsoi ärtyneenä (tai no niin artyneenä kun vain pystyi, mikä ei edes ollut kovin ärtyneen näköistä) kaupungin suuntaan, korvat luimussa. "S-sitä paitsi... En ole soturi. Olen toivoton pelkuri k-kuka ei edes uskalla puhua muille. J-jäisin vain kaikkien jalkoihin ja minut..." Caitlin yritti olla itkemättä. "...Minut p-potkittaisiin taas omilleni. En... En halua ottaa s-sitä riskiä."

Shadow

Ninjakoira epäili toisen kokeneen jotain todella kamalaa, kun tästä oli tullut niin arka. Caitlin puhui takeltelemalla, ja vaikutti välillä siltä, että purskahtaisi itkuun. Shadown kasvoilla oli myötätuntoinen ilme, ja hiljaa toinen makasi edelleen paikoillaan odottaen, että huivikaula pääsisi loppuun asti puheessaan.

Shadow valpastui, kun Caitlin mainitsi Ohun, ja hymyili pienesti. "Ei Ohu ainakaan potki ketään ulos, varsinkaan sen takia, ettei osaa taistella." Uros kertoi, ja piti sitten pienen tauon miettien, viitsisikö kertoa totuutta. Se kuitenkin päätti sen olevan viisasta. "Tiedän, mistä puhun, sillä tulen Ohusta." Mustaturkkinen kertoi, ja odotti sitten nartun reaktiota.

// Tais näköjään tämäkin peli taas vaihteeksi unohtua... XD //

Caitlin
Nartun korvat värähtivät ja tämä tuijotti Shadowta.
"S-sinä olet Ohun Soturi?" Caitlin kysyi, epäuskossa. Hän ei ollut tavannut Ohun koiria ennen, hän oli vaan kuullut tarinoita heidän hyvyydestään. Ja tähän asti, Caitlin oli vaan uskonut niihin tarinoina. Shadow oli antanut oman saalinsa koiralle ketä hän ei edes tuntenut, ja nyt selvästikkin teki parhaansa rauhoittaakseen pelokasta ja yksinäistä narttua. Jos kaikki Ohulaiset ovat hänen laisiaan... Niin sen lauman on pakko olla jokin paratiisi! Caitlin ajatteli itsekseen. Hän ei ollut usaltanut uskoa että sellaisia laumoja missä kaikki elivät harmoniassa olisi ollut olemassakaan. Caitlin katsoi tassujaan ja mietti asiaa hetken. Olisikohan se paras vaihtoehto mennä katsomaan Ohua? Ehkä sitten olisin turvassa... Narttu mietti vaihtoehtojaan hetken, kunnes viimein tuli päätökseensä itsensä kanssa. Caitlin katsoi Shadowta, hymyillen ujosti. "O-Ohu kuulostaa aivan m-mahtavalta laumalta... Ehkä m-minun täytyisi k-käydä heidän luonaan j-joskus." Tämä sanoi. "E-en tunne itseäni t-t-täysin valmiiksi t-tapaamaan niin monta k-koiraa yhtä aikaa i-ihan vielä."

// hupsista xD //

Shadow

Ninjakoira hymyili Caitlinin yllättyneelle reaktiolle. Shadown mielestä oli hienoa pystyä kertomaan suhteistaan Ohuun niin, että se oli vastapuolen mielestä positiivinen ajatus. Yleensä hänen täytyi pitää matalaa profiilia henkilöllisyydestään, sillä sana "Ohu" oli myrkkyä monien korville, erityisesti Kurokagen alaisille.

"Ohu on hieno ja oikeudenmukainen lauma. Uskon, että sopeutuisit joukkoon hyvin." Tummaturkki sanoi rohkaisevasti. Shadow mietti hetken, viitsisiko sanoa mitään myös huonoista puolista säikyn oloiselle Caitlinille, mutta ei hän voisi toista huijatakaan laumaan pelkästään kiiltokuvia luomalla. "Vaikka Ohussa on paljon turvallisempaa kuin yksin, niin en silti kiellä vaarojen olemassaoloa. Sota on lähellä, johon Ohun alaiset osallistuvat. Älä kuitenkaan huoli, sillä ketään ei pakoteta taistelemaan. Yleensä pennut ja naaraat viedään sodan ajaksi kauemmas turvaan odottamaan sodan päättymistä. Sinusta pidetään siellä takuulla hyvää huolta." Shadow lupasi, ja hymyili sitten jälleen.