Vaaran viehätys (Kaksinpeli, Lone Wolf)

// Anteeksi kesto! ): //

Laika

Laika hädin tuskin reagoi mitenkään silmin nähtävästi Ellien sanoihin, mutta tiesi ettei asia vielä olisi loppuun käyty. Lyhyen hetken aikaa hän vain katsoi tytärtään, antamatta mitään vastausta tuolle. Sitten uros katsahti jälleen Yoodain menosuuntaan ja huokaisi pienesti. Valkoturkki istahti rauhallisesti maahan, tuumiessaan vastaustaan. Laika ei yksinkertaisesti voinut sallia Ellien lähtöä matkaansa, mutta miten selittää se nuorelle nartulle? Laikan punnitsi vaihtoehtoja mielessään.

"Olet kyvykäs... Ikäiseksesi. En sitä kiellä. Mutta se ei ole tarpeeksi, Ellie." Laika viimein totesi, hiljaisuutensa rikkoen ja totaalisesti sivuuttaen tyttärensä pyynnön. Hänen katseensa oli vieläkin horisontissa ja ajatukset seuraavissa sanoissaan. "Kerro, miksi me päädyimme tänne? Tuohon vaaralliseen tilanteeseen?" Hän jatkoi, nyt kevyesti tarkkaillen Ellietä silmäkulmastaan. Laika ei halunnut lyödä totuutta tiskiin tyttärelleen, vaan antaa tuon itse ymmärtää virheensä.

Ellie

Akitan ilme muuttui heti paljon synkemmäksi Laikan selittäessä, ettei hän kyvyistään huolimatta ollut valmis lähtemään hänen mukaansa. Ellien kurtistuneiden kulmien alta tuimasti tuijottavista silmistä oli nähtävissä uhmakkuus ja itsepäisyyden kipinä, jotka aaltoilivat voimakkaina nuoren naaraan sisällä. Ellie kuitenkin hillitsi kielenkantansa, vaikka jännittyneet jalat ja dominoivasti kohoava häntä enteilivät alkavaa konfliktia. Naaras yritti rauhoitella itseään, sillä tiesi, ettei kiihtyminen saisi häntä näyttämään yhtään uskottavammalta isänsä silmissä. Kuitenkin Laikan heittäessä pallon hänelle, antaen siten tilaisuuden kertoa miksi äskeiseen tilanteeseen oli ajauduttu, menetti Ellie hetkeksi hallinnan itsestään, ja päästi tunteensa kuohahtamaan.

"Nytkö se on minun vikani, että tänne eksyi joku Kurokagen alaisuudessa nöyristelevä saasta!?" Ellie räyhähti, luimistaen sitten hieman korviaan, mutta Laikaan kohdistettu tiukka tuijotus ei hellittänyt tuumaakaan. "Ehkäpä jos et tyrmäisi heti toiveitani, vaan antaisit minun ensin todistaa kykyni, minun ei tarvitsisi etsiä siihen tilaisuutta itse!" Narttu jatkoi, ja ärsyyntyneenä riuhtaisi katseensa nyt sivuun, hengittäen kiivaasti, ja yrittäen koota itseään, jotta kykenisi jatkamaan argumentointiaan. Ellie tunnisti itsessään kiihtymyksen lisääntyvän, joten se yritti rauhoitella itseään, tosin melko huonoin tuloksin.

"Sinä et tajua, miten nöyryyttävää se on, kun kohtelet minua vieläkin, kuin pientä pentua! En tahdo enää katsella sivusta, kun Kurokage tuhoaa meitä pala palalta. Olen ollut siellä, isä. Minä tiedän, mihin he todella pystyvät." Ellie antoi tunteidensa virrata, ja sanojen ryöpytä suustaan ilman kontrollia. Narttu viittasi nyt menneisiin aikoihin, jolloin hän oli joutunut Kurokagen vangitsemaksi. Akitanaaras koki velvollisuudekseen osallistua taisteluun Kurokagea vastaan, sillä tämän vuoksi hän oli menettänyt parhaan ystävänsä. Kiihtynyt hengitys poltteli keuhkoja ja kurkunpäätä, kun Ellie taisteli kaikin voimin kyyneleitä vastaan. Hän ei tahtonut itkeä isänsä nähden, mutta lopulta koko äskeinen aggressiivisuus hälveni hitaasti, hännän nuupahtaessa selkälinjan alapuolelle, ja korvien valahtaessa niskasta rennosti sivuille. Nuorukainen laski päänsä maahan peittääkseen kasvonsa, kyyneleiden virratessa vuolaina poskia pitkin, ja putoillen sitten etukäpälille.

Laika

Ellien reaktio ei suinkaan ollut täysin odottamaton Laikalle ja tuon saattoi tunnistaa hänen tyyneydestään nartun eloisan puheenvuoron aikana; vaikka Ellie oli uhmakas ja kiihtynyt, Laika ei vastannut hänelle sitten sanoin tai elein. Valkoturkki antoi vain tyttärensä sanoa kaiken sanottavansa, aikoen vastata omalla ajallaan ja toisen väsytettyä itsensä. Koitti pieni hiljaisuus, kun Ellie selvästikin kokosi itseään ja Laika puolestaan tarkkaili häntä edelleen silmäkulmastaan, pohtien vastaustaan.

"Se ei ollut sinun syysi, Ellie." Laika viimein vastasi varsin neutraalisti, kohdistaen katseensa jälleen Yoodain menosuuntaan horisontissa, tyttärensä sijasta. "Et vain vielä ole valmis." Hän jatkoi, kääntäen sitten päänsä Ellien suuntaan ja kohdistaen katseensa takaisin häneen. Laika oli erittäin tarkka sanoistaan, hän ei halunnut syyttää tai syyllistää Ellietä mitenkään, tai suoraan sanoa, että nuorukainen olisi riski taistelukentällä. Ellien maininta ystävästään Kurokagen vankina tosin antoi idean Laikalle mahdollisesta vipuvarresta tilanteen ratkaisemiseen.

"Taistelukentällä on niin monta vaaraa ja vastuuta, etten voi aina turvata sinua. Mitä jos meillä olisikin ollut täällä vastassa kaksi Kurokagen kätyriä, saati enemmän? Mitä minä sanoisin äidillesi, jos olisit kuollut täällä tänään?" Laika viimeisteli, hänen äänensä muuttuessa totisemmaksi sana sanalta, sinisten silmien tarkkaillessa myöskin totisina Ellietä. Laika koitti vedota tyttärensä tunteisiin muusta perheestä, sekä menneen tilanteen vaarallisuuteen.

Ellie

Nuori naaras nosti hiukan päätään isän puhuessa, ja kun Ellie tajusi, ettei Laika syyttänyt häntä, ei tilanteen vuoksi epätoivoinen nuorukainen voinut taas olla kokematta pientä toivon pilkahdusta. Ellien  korvat nousivat aavistuksen, ja selkälinjan alapuolelle painunut häntä kohosi taas akitalle tyypillisesti sievälle kerälle.

Valkoturkkisen seuraavat sanat saivat kuitenkin taas nartun veren kuohahtamaan, ja niskakarvat nousivat hitusen pystyyn tahdosta riippumatta. Ellie olisi tahtonut sanoa jälleen jotain rumaa, mutta vaikka kehonkieli enteili suoranaista tunteiden räjähdystä, piti akita pintansa ja kohdisti sitten vihreät silmänsä Laikan kasvoihin. Narttu toivoi isänsä tyyneyden pitävän myös hänen kielenkantansa kurissa.

Tunteiden pidättely sai Elliessä aikaan uuden kyyneleiden virtauksen, kuin kaikki sisälle padotut asiat eivät olisi mahtuneet hänen kehoonsa, vaan vuosivat yli äyräidensä. Narttu ei kuitenkaan enää pyrkinyt peittelemään niitä, vaan katsoi vakavana valkeaa akitaa, nieleskellen palaa kurkustaan, jotta saisi sanotuksi jotain. Vaikka Laikan sanat tuntuivatkin pistona sydämessä, ja ajatus äidille aiheutetusta huolesta ei tuntunut oikealta, ei narttu tahtonut silti antaa periksi kannassaan.

"Minä olen soturi, isä. Aivan kuten sinä ja kuka tahansa muukin. En pelkää kuolemaa, enkä edes suostuisi kuolemaan turhaan. Sinun ei tarvitse suojella minua enää." Akita sanoi melko hiljaa. Nuorukainen yllättyi melkein itsekin, miten tyynesti ja järkevästi hän sai sanottua äskeiset sanansa, sillä kehossa vellova aggressio ja pettymys suorastaan huusivat päästä ilmoille. Ellie piti kuitenkin pintansa, kehon värähdellessä hieman kuin kylmyyden vuoksi, vaikka todellisuudessa kaikki oli vain akitan omaa, päänsisäistä tahtojen taistelua.

// Anteeksi jälleen pitkä kesto! x( //

Laika

Tällä kertaa Ellien vastaus, kaikessa rauhallisuudessaan yllätti pienesti Laikan. Valkoturkkinen pohti tuon sanoja hiljaa, mietteliäs ilme kasvoillaan. Keskustelu oli kuitenkin kuin täysi umpikuja, eikä Laika tuntenut ikinä pystyvänsä asettamaan keskenkasvuista tytärtään niin vaaralliseen asemaan, kuin kyseessä oli. Akita yksinkertaisesti välitti perheestään liikaa sellaiseen kompromissiin, mutta Ellie ei kuitenkaan tulisi hyväksymään hänen päätöstään. Laika huokaisi hiljaisesti ja katsoi vain hetken tytärtään, kuin arvioiden tuota vielä viimeisen kerran jonkin vaihtoehdon toivossa. Kuitenkin, ilman mitään sanomatta uros nosti päätään siltä tasolta josta oli Ellielle puhunut, kohdistaen siniset silmänsä taivaan rajaan ja hitaasti laskevaan aurinkoon. "Meidän pitäisi lähteä takaisin päin." Hän totesi, suoristaen tähänastista rytmiään merkkinä siitä, että olisi lähdössä liikkeelle.

Ellie

Narttu yritti lukea Laikan kasvoilta jotain merkkiä siitä, että tämä antaisi periksi. Ellie koki valinneensa sanansa hyvin, ja miltei sokeasti uskoi siihen, että oli vakuuttanut isänsä niiden avulla. Akita pysytteli hiljaa aloillaan, kuin ei tahtoisi rikkoa toisen vastausta edeltävää jännitystä siinä toivossa, että toinen olisikin muuttanut mielensä. Siksi Laikan totaalinen asian sivuuttaminen sai Ellien koko ryhdin romahtamaan, korvien kääntyessä sivulle ja hännän nuupahtaessa selkälinjan alapuolelle. Narttu laski lannistuneena katseensa maahan, ja peitteli pettymystään. Akita tunsi jo antaneensa kaikkensa, eikä keksinyt enää mitään muuta keinoa puolustaa itseään. Ellie tunsi uhman kasvavan sisällään, mutta narttu piti suunsa kiinni, ja riuhtaisi vain tikarinsa mukaansa, lähtien sanaakaan sanomatta palaamaan takaisin tukikohtaan.

//Olisiko tämä sitten Laikan vuoron jälkeen tässä? (: //

Laika

Laika oli valmistunut Ellien reagoivan räjähtävästi hänen sanoihinsa, vaikkei välttämättä siltä näyttänyt päältäpäin kaikessa tyyneydessään. Ellien kuitenkin poistuessa ilman sanaakaan, Laika kääntyi takaisin tyttärensä suuntaan. Olen pahoillani, rakas. Toivottavasti ymmärrät vielä jokin päivä. Hän totesi mielessään, katsoen poispäin kävelevää tytärtään. Vielä kerran, valkoturkkinen akita vilkaisi horisonttiin ja laskevaan aurinkoon, omistaen ajatuksensa muulle kaukana olevalle perheelleen, jonka jälkeen uros lähti kävelemään miltei Ellien tassunjäljissä takaisin Ohun tukikohdan suuntaan.

// Laika (ja Ellie?) poistuu. //

// Joo, tehdään näin. x) Kiitos paljon pelistä! Uutta odotellessa. (; //