Vierailla vesillä [Kaksinpeli, Illumination]

Lóng zhàndòujī.

Sakemanni katseli vihaisen näköisenä vihollisia, Normanin alkaessa murista ja katsella häntä uhkaavasti, uros valmistautui, ''Lóng, miekkasi!'', yksi hänen ystävistään ojensi sakemannin miekan, ''Etkö uskalla tapella ilman tuota raukka!'', sakemanni päätti heittää miekan sivummalle ja hyökkäsi kohti dobermannia.

Koirat tarttuivat toisiinsa kiinni, dobermannin yllättävän terävät hampaat olivat Lóngin kurkussa kiinni ja sakemannin hampaat toisen korvassa, ''Irrota rakki niin en revi kurkkuasi auki, Lóngin veli onneksi ehti väliin, Norman irrottautui ja katsoi kaksikkoa vihaisena, ''Selvä, tapan sitten hänet!'', dobermanni katsoi naaraan suuntaan ja hyökkäsi (?) // Ole mukana, pliis.

''Ei!'', Lóng nappasi nopeasti miekkansa ja tuli naaraan ja dobermannin terävien hampaiden väliin, hampaat iskeytyivät pahasti uroksen kasvoihin ja veri lensi samalla kun uros paiskautui taaksepäin ja iskeytyi voimalla puuhun, miekka oli kuitenkin jäänyt Normaniin kiinni ja lävistänyt tämän pään juuri viime hetkellä tappaen kaapparin.

Nori

Nori pysytteli sivummalla, ja katseli hermostuneena ympärillään olevia koiria, joista kaikki muut Lóngia lukuunottamatta olivat täysin tuntemattomia. Kaanaankoira ajatteli olevansa täysin ulkopuolinen käynnissä olevassa tilanteessa, joten se mietti, josko häipyisi vain omille teilleen nyt, kun Lóngkin näytti saaneen omia kavereitaan turvakseen.

Vaaleaturkki lähti hitaasti perääntymään, yrittäen pysyä kaikkien huomion ulottumattomissa. Yhtäkkiä kuitenkin yksi koirista hyökkäsi häntä kohti, ja Nori vain jäätyi säikähdyksestä aloilleen. Nopeasti narttu kuitenkin tokeni, ja valmistautui puolustamaan itseään, eihän hän ollut mikään eilisen teeren poika taisteluissa. Lóng kuitenkin ennätti hänen ja hyökkääjän väliin, mikä sai kaanaankoiran pysähtymään. Kaikki kävi nopeasti, ja pian hyökkääjä makasi kuolleena maassa. Samoin maassa makasi myös Lóng, verissään, ja Nori pelkäsi pahinta. "Lóng!" Kaanaankoira huudahti hädissään, syöksyen paimenkoiran luo.

Lóng zhàndòujī.

Uros makasi vasten puuta johon oli törmäyksen yhteydessä lyönyt vielä päänsä, tajuton sakemanni ei tajunnut mitään mitä ympärillä tapahtui, mielessään hän oli sumun keskellä ja näki kaukaisuudessa tuntemattoman hahmon, ''Sinä selviät tästä kyllä!'', sanoi hahmo joka vähän tämän jälkeen katosi, kaikki oli nyt vain sumuista.

''Lóng!!!!'', huusivat myös hänen ystävänsä jotka kiirehtivät paikalle, veri valui maahan ja uroksen naama lepäsi jo verilammikossa, ''Mitä me teemme, mitä me teemme?!, sakemannin veli kysyi panikoiden, ''Isä järkyttyy jos vain me palaamme.'', kaiken keskellä he eivät huomanneet että loput viholliset luikkivat pakoon hädissään.

''Meidän täytyy saada hänet ihmisten luokse, hän hengittää vielä joten meillä on toivoa!'', yksi koirista huusi, koirat katsoivat naaraan suuntaan(?) ''Oletko sinä kunnossa?'', he kysyivät varmistaakseen että tilanne ei ollut järkyttänyt naaraan mieltä liikaa, ''Me voimme viedä hänet jos haluat palata kotiisi.'', koirat kääntyivät takaisin toverinsa puoleen, ''Aaah, katsokaa hänen silmäänsä.'', sakemannin oikea silmä oli mennyttä.

Nori

Kaanaankoira oli jähmettynyt aloilleen. Se ajatteli toisen jo kuolleen, ja tuntui olevan kuin sumussa. Senkin typerys..! Tapatit itsesi minun takiani! Nori ajatteli epäuskoisena. Miksi joku, joka oli tavannut hänet vasta samana päivänä, uhrasi itsensä suojellakseen hänen henkeään? Se oli käsittämätön ajatus.

Pian ympärillä hääräsi muitakin koiria, ja Nori hätkähti hämillään, kun he kertoivat Lóngin hengittävän. Samassa toivonkipinä heräsi nartun sisällä, ja vaaleaturkki tajusi sanovansa jotain, mitä ei kuuna päivänä olisi uskonut suustaan päästävän: "Tuokaa hänet saarelleni. Laumassani on osaava parantaja, joka voi antaa hänelle ensiapua heti. Voitte asua saaren ulkopuolela olevassa luolassa, pyydän parantajani sinne tarvikkeineen. Jos Lóng vahvistuu tarpeeksi, hän kykenee ehkä sukeltamaan saaren sisäpuolelle. Siellä on kuuma lähde, joka puhdistaa loputkin haavat." Nori sanoi. Olisi kaikista paras, jos paimenkoira pääsisi saaren suojiin, mutta 25 metrin sukellusmatka ei ollut mahdollinen haavoittuneelle ja tajuttomalle koiralle. Ihmisten löytäminen näin kriittisessä tilanteessa olisi liian riskialtista, ja Nori ei luottanut siihen, että he eivät vain päästäisi paimenkoiraa kärsimyksistään hoitamisen sijaan.

En voi uskoa, että päästän ulkopuolisia saarelleni..jo toisen kerran tänään. Nori ajatteli mielessään, muistellen emo ja pentua, jotka oli pelastanut vihollisten kynsistä. Vasta nyt kaanaankoira huomasi loppujen vihollisten paennee.

Lóng zhàndòujī.

Lóng kulki sumuisessa mielessään etsien näkemäänsä hahmoa tietämättä mitä oikeasti ympärillä oli tapahtumassa, ''Seuraa vain oikeaa tietä niin löydät etsimäsi!'', kuului ääni kaukaisuudessa, sakemanni kääntyi äänen suuntaan ja näki sumun keskellä yhden silmän, ''Jatka vain.''

Lóngin veli Yin nyökkäsi naaraan sanoille ja nosti veljensä selkäänsä ystäviensä avulla, pian puskien takaa ilmestyi yksi naaraan laumalaisista joka oli lähtenyt etsimään johtajaansa samalla kun muut olivat hakeneet emon ja pennun, hän oli ehtinyt kuulemaan naaraan sanat, ''Seuratkaa minua niin saamme hänet turvallisesti perille, joukko lähti juoksemaan koiran perässä(?).

Saarella Lóng tuotiin heti parantajana toimivan kultaisennoutajan eteen //Throwback to the old forum. ;D// ''Nopeasti, tuokaa hänet tänne!'', parantaja alkoi suorittamaan toimenpidetään, parin tunnin päästä Lóng oli levännyt jo jonkin aikaa syrjäisessä paikassa saarella.

Sakemanni juoksi edelleen sumun keskellä etsien määränpäätään, pian hän näki unessa jonkinlaisen mustan aukon jonka läpi hän juoksi, uros hätkähti hereille kuitenkin tajuten välittömästi menettäneensä näön toisesta silmästään ja kyyneleet alkoivat valumaan kunnossa olevasta silmästä, puhjenneen silmän poikki meni isohko arpi ja tämän vieressä enemmän kuonon kohdalla oli toinen vähän pienempi.

//Pistin vähän tilannetta kulkemaan eteenpäin että ei jumiteta liian pitkään samassa kohtaa, tuntematon hahmo unessa on Yòu ja tuo ''maailma'' olisi eräänlainen välitila joka rikkoisi hieman neljättä seinää, Yòu on Lóngin unissa elävä hahmo täällä.

Nori

Nori helpottui siitä, että joukko suostui hänen tarjoukseensa. Hän olisi kantanut loppuelämänsä syyllisyyttä, jos Lóng kuolisi ilman, että hän tekisi kaikkensa sen eteen. Toinen oli jo liian monta kertaa pelastanut hänen henkensä, eikä kaanaankoira tiennyt muuta keinoa, miten sen hyvittäisi.

Pian he lähtivätkin etenemään kohti saarta, Nori etunenässä. Heitä vastaan tuli pian yksi kaanaankoiran laumalaisista, joka oli lähtenyt etsimään johtajaansa. "Shou!" Naaras huusi alaiselleen, joka pysähtyi joukon nähdessään. "Mene edeltä, ja käske parantajan tulemaan saaren ulkopuolella olevaan luolaan, jossa lämmittelemme talvisin." Vaaleaturkki käski, ja Shou nyökkäsi, kääntyen takaisin tulosuuntaansa, ja syöksyi mereen, lähtien verkkaisesti uimaan kohti saarta. Nori ja muu joukko seurasivat vähän matkan päässä perästä, ja narttu johdatti nämä saaren kallionseinämän kyljessä olevaan luolaan, jossa Lóng oli jo kerran aiemmin lepäillytkin.

Parantaja oli jo tarvikkeineen vastassa, ja Nori seurasi sivusta, kun tämä hoiti paimenkoiraa tottunein ottein. Pian kaikki oli hoidettu, ja parantaja poistui takaisin saarelle. "Menkää tekin." Nori sanoi Lóngin joukolle. "Saarella on ruokaa ja voitte levätä lähteessäni. Shou osoittaa teille paikan." Nori sanoi vilkaisemattakaan joukkoihin. Se oli jo aiemmin pyöritellyt mielessään vaihtoehtoja, mutta tullut siihen tulokseen, että voisi luottaa näihin koiriin ja tehdä poikkeuksen päästää nämä saarelleen. Kukaan ei vastannut mitään, joten Shou rikkoi hiljaisuuden. "Seuratkaa minua. Matkaa on reilut 20 metriä. Pysykää ihan perässäni, että ette eksy luolaan." Tämä sanoi, ja vasta silloin muu joukko alkoi keskustella keskenään, voisivatko he jättää Lóngin yksin siksi aikaa. "Minä pidän vahtia, älkää olko huolissanne." Nori sanoi noille, ja joukko hiljeni sitten, ennen kuin koirat nyökyttelivät, ja lähtivät sitten seuraamaan Shouta.

Nori katsoi nukkuvaa paimenkoiraa, ja huokaisi raskaasti. Kaanaankoira ummisti hetkeksi silmänsä, eikä huomannut Lóngin heräävän.

Lóng zhàndòujī.

Uros yritti nousta mutta päänsärky esti häntä, ''Nori, en tiedä kuunteletko, minun pitäisi varmaan selittää että miksi kokoajan yritän pelastaa sinua.'', Lóng sanoi huomattuaan naaraan, uros sulki hetkeksi silmänsä nähden kauniin naaraskoiran ja avasi sitten ne taas, ''Neljä vuotta sitten elämäni suistui raiteiltaan, menetin jonkun jota rakastin erittäin paljon ja josta en koskaan päässyt yli, hänen nimensä oli Zina ja hän muistutti hyvin paljon sinua, hän oli isäni oikean tassun tytär, me kasvoimme yhdessä parhaina ystävinä ja kun olin puolitoistavuotias, tajusin rakastavani häntä, hän oli rakastunut myös minuun ja meistä tuli pari, aloimme suunnittelemaan yhteistä tulevaisuutta kunnes puoli vuotta myöhemmin.......''

FLASHBACK! //Lóng kertoo samalla tätä.

''Isä aikoo lähettää minut ja 38 muuta soturia taistelemaan Shania vastaan.'', nuori sakemanni kertoi kauniille naaraalle, Shan oli heidän suurin vihollisensa, vaarallinen dobermanni joka johti toista klaania, ''Ota minut mukaan, me olemme kummatkin sotureita, pärjään kyllä.'', uros puristi vain päätään, ''En voi asettaa sinua niin suureen vaaraan.'', naaraan silmissä paloi raivo, ''Luuletko että olen avuton naaras! Pystyn taistelemaan yhtä hyvin kuin sinäkin!'', uros ei jaksanut kuitenkaan enään kuunnella vaan lähti matkaan, Zina kuitenkin seurasi heitä salaa, kun he saapuivat Shanin reviirille, heidät oltiin piiritetty, he eivät koskaan olleet tietoisia paljonko sotilaita vihollisella oli, välittömästi vihollinen kävi Lóngin kimppuun, rimpuillessaan hän huomasi kuinka Zina juoksi myös taistelukentälle, sakemanni oli haavoittunut ikävästi, hän oli saanut kaksi syvää haavaa poskeensa ja hänen toinen korvansa oli lohjennut, ''Palaa päämajalle Zina!'', uros iski hampaansa vihollisen päähän ja etsi miekkaansa jonka huomasi pian vihollisen suussa, ''Luovuttakaa suosiolla!'', kuului voimakas ääni ja isokokoinen dobermanni astui ulos temppelistä, ''Sehän on Chingin poika ja hänen pikku tyttöystävänsä.'', sakemanni järkyttyi siitä että Shan tiesi Zinasta, ''Kiitos vakoilusta Wong.'', Lóng järkyttyi saatuaan tietää että yksi heistä oli petturi, ''Tuokaa se narttu tänne!'', vihollinen alkoi raahaamaan Zinaa Shanin luokse, ''Päästäkää irti hänestä!'', sakemanni huusi mutta dobermanni virnisti, ''Näin käy niille jotka vastustavat minua'', siinä samassa dobermanni repi Zinan kurkun auki Lóngin silmien edessä.''
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------
''Tämän jälkeen Shan antoi meidän elossa olevien häipyä, sain ottaa Zinan ruumiin mukaan ja hautasin hänet kauniin puun juureen, Zinan isä ei toipunut menetyksestä ja teki itsemurhan vähän tapahtuneen jälkeen, ajattelin silloin että en halua enään koskaan rakastua jotta voin kunnioittaa Zinan muistoa, se oli minun syyni, en osannut puolustaa häntä tarpeeksi hyvin.'', uros lopetti ja kyyneleet valuivat hänen ainoasta silmästään.

Samaan aikaan kauempana, eloonjääneet viholliset uskaltautuivat viimeinkin liikkua pois alueelta, he saapuivat suuren luolan ääreen jonka edustalla oli kaksi vartijaa, ''Mitä asiaa teillä on mestarille?'', viholliset katsoivat vartijoita peloissaan, ''M-meillä on uutisia herra Shanille.'', Vartijat nyökkäsivät ja päästivät heidät sisään, luolan perällä makasi tumma hahmo useiden koirien piirittämänä, hän makasi suurehkolla kivellä, ''H-herra Shan, m-meillä on huonoja uutisia, poikanne Norman surmattiin pari tuntia sitten tuntemattoman rakin toimesta.'', Dobermannin silmät pyöristyivät, hän katsoi 4 Kurokagen soturia järkyttyneenä ja huusi, ''Teloittakaa heidät!''

Nori

Kaanaankoiran silmät rävähtivät auki Lóngin alkaessa puhumaan. Narttu kohotti hiukan päätään, muttei vastannut mitään, kun toinen alkoi jo kertomaan menneisyydestään. Nori kuunteli toista hiljaa, ja toisen kertoessa menetetystä puolisosta, pystyi kaanaankoira samaistumaan tähän täysin menetettyään itse rakkaan puolisonsa Tashikon melkein kolme vuotta sitten. Vaikka vaaleaturkki olikin jo toipunut surusta, ei ikävä ja katkeruus häviäisi koskaan.

Kun Lóng lopetti kertomuksensa, ei Nori osannut oikein vastata mitään. Se ei ollut valmis paljastamaan enempää itsestään, joten hetken aikaa kaanaankoira vain pysytteli hiljaa. Lopulta sen oli kuitenkin sanottava jotain. "Otan osaa menetykseesi..." Nori sai sanottua, kääntäen katseensa hiukan kiusaantuneena pois. Kovakuorinen narttu ei ollut kovin hyvä lohduttamaan toisia, varsinkaan tuntemattomia. "Et kuitenkaan voi syyttää itseäsi. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, ja uskon Zinankin haluavan sinun jatkavan elämääsi ilman syyllisyyttä." Vaaleaturkkinen sai vielä sanotuksi, mikä yllätti naaraan itsensäkin.

Lóng zhàndòujī.

Muutama Shanin sotilas kävi välittömästi Kurokagen sotilaiden kimppuun tappaen heistä kolme yhdellä nopealla iskulla, viimeisen he raahasivat herransa luokse kuulusteltavaksi, ''Kuka Normanin tappoi, kerro niin saatan säästää turhan henkesi!'', tumma hahmo sanoi, ''E-en tunnistanut häntä, se oli saksanpaimenkoira mutta hän on luultavasti myös kuollut, viimeeksi kun hänet näin hän makasi maassa verissään.'', Shan katsoi toista hetken ja repi sitten tämän kurkun auki.

''En voinut antaa sinun kuolla, jos en pystynyt pelastamaan Zinaa, tajusin että pystyisin pelastamaan sinut, se tilanne, se toi muistoja mieleen, se hyökkääjä oli Shanin tapaan dobermanni, minulla ei ole enään monia syitä elää joten ajattelin uhrautua sen puolesta että sinä voisit, sinulla on lauma, Zina oli kaikkeni.'', sakemanni sanoi hiljaa itkien, ''En tiedä että missä Shan on, kukaan meistä ei koskaan käynyt tappamassa häntä kunnes hän lopulta sitten katosi koko laumansa kanssa.''

Lóng yritti jälleen nousta mutta ei millään pystynyt kun lihaksia ja päätä särki, ''Jos Shan on edelleen elossa ja piilottelee jossain, etsin hänet käsiini ja tapan hänet, sitten voin ehkä viimein kuolla rauhassa, haluan vain kostaa Zinan puolesta.'', uros sanoi vielä ja painoi katseensa maahan kyyneltippojen pudotellessa vähitellen.

Nori

Vaaleaturkkinen alkoi hieman ymmärtää toista, kun tämä kertoi, että Noria pelastamalla oli yrittänyt jotenkin korvata menneet. Silti kaanaankoira koki olevansa suuressa kiitollisuudenvelassa toiselle, sillä eihän hän liittynyt todellisuudessa Zinaan laisinkaan.

Nori huolestui hiukan Lóngin kertoessa Shanista. Olisiko tämä kenties tulossa etsimään Lóngia? Riskeeraisiko se koko hänen saarensa turvallisuuden? Kaanaankoira alkoi pohdiskella itsekseen, ja tuli siihen tulokseen, ettei Shan voinut mitenkään löytää saarta, sillä kukaan ulkopuolinen ei tiennyt sen vedenalaisesta sisäänkäynnistä. Jos he eivät näkisi kenenkään sukeltavan pinnan alle, ei voinut ulkoapäin nähdä kuin pelkkiä kallioita ja kivikoita. Lisäksi suuaukko oli kolmen metrin syvyydessä ja pitkä ja sokkeloinen, joten olisi uhkapeliä lähteä tutkimaan sitä tietämättä, mihin se johtaa. Nori arveli, ettei hänen saarensa ja laumansa olisi vaarassa. Siksipä tämä päätti ehdottaa jotain paimenkoiralle.

"Kuule...en ole koskaan näin avokätinen, mutta ymmärrän sinua ja olen muutenkin sinulle henkeni velkaa..mikäli vain haluat, voit joukkoinesi asettua saarelleni niin pitkäksi aikaa kuin tarvitsee. Sieltä teitä ei löydä kukaan, ja saat kerätä rauhassa voimiasi." Kaanaankoira ehdotti. Narttu epäröi hiukan, mutta ei kuitenkaan pyörtänyt päätöstään. Lóngissa oli jotain, joka sai Norin uskomaan johonkin, ja rikkomaan tarkasti asetettuja säännöksiään.

Hetken aikaa Nori katsoi hiljaa merelle päin, ennen kuin huokaisi syvään. "Aina on jokin syy elää. Minäkin menetin puolisoni noin kolme vuotta sitten, kun oma isäni tappoi hänet silmieni edessä. Hän oli julma tyranni, ja haastoin hänet kaksintaisteluun ollessani vain reilun parin vuoden ikäinen. Jouduin ikävä kyllä surmaamaan hänet, ja vaikka tämä kuulostaa karulta, niin vasta sen jälkeen löysin oman syyni jatkaa elämääni, kun synnytin tyttäreni Ginan ja siirryin laumani johtoon." Nori paljasti, ja katsoi sitten Lóngia hiukan arvioivasti. Kaanaankoiran keho oli jännittynyt, ja se pelkäsi tehneensä virheen raottaessaan kuortaan niin paljon lähes tuntemattomalle, mutta arpikasvon vaistot kertoivat, että paimenkoiraan saattoi luottaa sataprosenttisesti.

Lóng zhàndòujī.

''Kiitos tarjouksesta, otan sen mielelläni vastaan, jos ikinä tarvitset jotain, löydät meidät helposti, tukikohtamme ei ole kaukana joten voin kertoa sinusta lähellä liikkuville sotureille lisää tai sitten pyydät vain ystäviltäni apua, he pysyvät lähellä sotaan asti.'', sakemanni alkoi rauhoittua hieman ja siirsi oman katseensa merelle päin, ''Otan osaa omaan menetykseesi, maailma on täynnä vääryyttä, jos ikinä pääsen menneestä yli, toivon löytäväni jonkun.''

Uros sulki jälleen silmänsä, hän uppoutui jälleen ajatuksiinsa, mielessään hän näki kauniin metsän ja edessään Zinan joka hymyili hänelle ja lähti juoksemaan, ''Älä mene, tule takaisin! Tule takaisin!'', uros oli niin väsynyt että oli nukahtanut hetkeksi, ''Tule takaisin.....'', uros sanoi unissaan ja hätkähti hereille, hän oli ollut unessa vain pari minuuttia, ''Olen pahoillani, taisin nukahtaa.''

Shan katsoi edessään olevia ruumiita huuliaan lipoen, ''Pistäkää ne ruumiit veteen, muuten en välitä mitä niille tapahtuu, ai niin, vain ne kolme, tämän viette Kurokagelle, kertokaa hänelle että hänen turhat sotilaansa epäonnistuivat ja saivat maksaa siitä.''

Nori

Vaaleaturkkinen soi toiselle kevyen ja hyväntahtoisen hymyn, kun Lóng hyväksyi hänen ehdotuksensa, ja tarjosi myös omien sotureidensa tukea hänen laumalleen. Nori nyökkäsi, vaikka toivoikin, ettei tilanne muuttuisi niin epävakaakaaksi, että hän joutuisi turvautumaan ulkopuoliseen apuun.

Pian Lóng näytti nukahtavan uudelleen, ja vaaleaturkkinen alkoi katsella merelle päin. Sakemanni tarvitsisi vielä lepoa kyetäkseen sukeltamaan saarelle. Melkein saman tien kaanaankoira havahtui ajatuksistaan Lóngin huutoihin, ja hämmentyneenä Nori tuijotti toista, kun paimenkoira hätkähti hereille ja pahoitteli nukahtamistaan. "Ei se mitään. Lepää vain, sillä ilman toipumistasi saarelle sukeltaminen on mahdotonta. Kunhan koet, että pystyt sukeltamaan vajaan kolmenkymmenen metrin matkan kallionseinämien lävitse, niin ilmoita vain minulle." Nori sanoi hieman vitsaillen, ennen kuin vakavoitui ja katsoi jälleen merelle. Narttu pohti, olikohan toinen äsken nähnyt unta edesmenneestä rakkaastaan, ja myös muistot hänen omasta puolisostaan Takeshista nousivat taas hetkeksi pintaan.

Lóng zhàndòujī.

Lóng katsoi merelle päin hiljaisena, ''Maailmassa on liikaa julmuutta.'', uros ajatteli, ''Näin taas unta Zinasta, viime kerrasta on aikaa mutta.... Minusta tuntuu että hän yrittää viestiä tällä että minun pitäisi päästä yli hänestä ja jatkaa eteenpäin mutta en tiedä pystynkö.'', uros huokaisi, Nori oli kuitenkin oikeassa, hän tarvitsi lisää lepoa jotta parantuisi, sakemanni sulki jälleen silmänsä ja painoi päänsä maahan.

Hän oli taas samaisessa metsässä ja juoksi syvemmälle, ympärillään hän näki lisää tuntemattomia hahmoja ja saman silmäpuolen sumumaailmasta, nyt hän näki toisen kuitenkin paremmin, hahmo oli myös saksanpaimenkoira ja uros huomasi nyt myös että häneltä puuttui toinen etujalkakin, ''Hän odottaa sinua, jatka vain.'', hahmo sanoi ja katosi.

Metsä oli taianomainen ja pian hän saapui jonkinlaiselle aukiolle jonka keskellä Zina oli, naaras kääntyi Lóngin puoleen ja hymyili, ''Löysit perille.'', Zina käveli unessa sakemannin luokse ja hieroi poskeaan vasten uroksen poskea, ''Sinun on aika päästää menneestä irti, se mitä Shan teki minulle ei ole sinun syysi, mutta minunkin on aika jatkaa eteenpäin, vain niin minäkin voin saada rauhan, lupaa kuitenkin jotain, jos kohtaat Shanin, älä kohtaa häntä yksin, seuraa sydäntäsi, rakastan sinua.'', uros katsoi kuinka Zina katosi, samoin alkoi kadota metsä ja Lóng heräsi jälleen, ''H-hän on poissa, lopullisesti, h-hän tuli hyvästelemään minut uneeni.''

Nori

Naaras ei katsonut Lóngiin, kun toinen puhui menneisyydestään. Kaanaankoira tunsi hämmästyksekseen jopa hieman negatiivisia tuntemuksia siitä, että paimenkoira toi hänellekin niin vahvoja muistoja mieleen. Nori kuitenkin tajusi, ettei voisi syyttää Lóngia siitä, sillä itse hän ei ollut saanut vielä käsiteltyä menetystään. Narttu laski katseensa maahan hieman alistuneen oloisena, tajuten, että oikeastaan hänen pitäisi kiittää Lóngia.

Vilkaistessaan sakemannia, oli toinen jo nukahtanut uudelleen. Nori päätti tässä välissä hakea jotain syötävää, sillä tahtoi toisen vahvistuvan ja pääsevän pian saaren suojiin. Totta puhuen vaaleaturkkia itseään hermostutti kovasti se, että uhkia oli niin paljon ympärillä, ja silti he olivat vailla turvaa, vaikka olivatkin melko kaukana rannikosta.

Nori sukelsi hyisen viileään veteen, ja ui vähän matkaa päästäkseen avannolle. Kaanaankoira katsoi vielä nopeasti Lóngin suuntaan, ennen kuin katosi pinnan alle. Arpikasvo ui tottunein liikkein tunnelin lävitse, ja nousi pintaan putouksen tuntumassa. Nopeammin kuin koskaan se rantautui voimakkaasti turkkiaan ravistellen, ja nappasi kalastajien tuomasta kasasta isohkon kalan, palaten sitten takaisin veteen ja kadoten uudelleen vedenalaiseen tunneliin.

Kaanaankoira kauhoi viimeiset metrit paimenkoiran luo päästyään takaisin pintaan. Nori ravisteli voimakkaasti turkkiaan saadakseen enimmät vedet pois, ja laski kalan sitten uroksen ulottuville, asettuen itse makaamaan vähän matkan päähän aikaisemmalle vartiopaikalleen. Vaaleaturkki tarkkaili Lóngia hyvin tiukasti, kun tämä yhtäkkiä olikin taas hereillä. Nori jopa miltei säikähti toisen jokseenkin järkyttynyttä ilmettä, ennen kuin Lóng paljasti Zinan juuri hyvästelleen hänet unessaan. Narttu katsoi toista ensin hieman hämillään, sillä ei uskonut mihinkään yliluonnolliseen, mutta tajusi pian toisen olevan tosissaan. Nori ei tiennyt, mitä vastaisi, joten se pysytteli hetken aikaa hiljaa. "Ehkä hän halusi todistaa sinulle, että on aika mennä eteenpäin?" Kaanaankoira totesi lopulta.

Lóng zhàndòujī.

Uros ajatteli hetken Norin sanoja, ''Ehkä se on niin, ehkä on tullut aika sanoa lopulliset hyvästit ja jatkaa eteenpäin.'', uros katsoi hetken merelle päin ja oli näkevinään vilahduksen tutusta hahmosta joka kuitenkin katosi nopeasti, ''Kiitos kaikesta Zina ja hyvästi, en ikinä unohda sinua.'', sakemanni ajatteli ja sulki silmänsä viimeisen kyyneleen valuessa hänen poskellaan, ''Lupaan kostaa puolestasi, et kuollut turhaan.'', Lóng sanoi hiljaisella äänellä avattuaan ainoan silmänsä.

Uroksen huomio kääntyi tämän jälkeen kalaan jonka naaras oli tuonut, ''Kiitos tästä, olinkin nälkäinen ja saisin varmaan voimiani takaisin tämän avulla.'', uros kävi kalaan käsiksi ja alkoi syömään, saatuaan ruokailtua, hän alkoi tuntea energian virtaamisen kehossaan vaikkakin hänen lihaksiinsa särki edelleen, hän ei ollut enään väsynyt.

Sillä välin 5 tuntematonta koiraa saapuivat Normanin ja parin tämän kaverin ruumiiden luokse tarkistellen jälkiä, yksi Lóngin ystävistä oli ottanut miekan mukaan mutta tuntemattomat koirat huomasivat heti haavat jotka näyttivät miekan tekosilta, ''Mestari ei tule tykkäämään tästä, ja sitä mainittua saksanpaimenkoiraa ei näy missään, luulin että hänen sanottiin kuolleen, näen kyllä verilammikon tuon puunjuurella.

Nori

Vaaleaturkki nyökkäsi Lóngin sanoille rohkaisevasti. Se tiesi, että yli voisi päästä, vaikka arvet eivät koskaan häviäisikään. "Isäni teki minulle nämä rumat arvet kasvoihini sen jälkeen, kun oli murhannut kumppanini. Ne muistuttavat minua aina tapahtumista, mutta olen oppinut elämään niiden kanssa, kun hyväksyy sen, ettei menneitä voi enää muuttaa vaikka mitä tekisi." Nori kertoi.

Kun sakemanni oli syönyt kalan, kaanaankoira yritti arvioida toisen kuntoa. "Mitä luulet, pystyisitkö pieneen sukellukseen?" Vaaleaturkki tiedusteli. Se ei tahtonut riskeerata paimenkoiran henkeä, mutta kallioiden sisäpuolella he olisivat paremmassa turvassa.

Lóng zhàndòujī.

Lóng huokaisi vielä syvään ja katsoi naarasta, ''En ole varma, yritän ensin nousta.'', sakemanni alkoi nousemaan hiljalleen ja pääsikin kivusta huolimatta pystyyn, ''Haluaisin ensin jaloitella hieman.'', uros lähti kävelylle miettien aiempia tapahtumia katsoen aina välillä taivasta ja merta, ''Kun kaikki on ohi, saan itsekkin viimein elää rauhassa, ehkä Kiina ei ole enään hyvä koti minulle, voin helpommin unohtaa menneet jos jään tänne.''

Sillä välin toiset tuntemattomat koirat heivasivat kuolleet Kurokagen sotilaat veteen ja poistuivat takaisin luolalle, ''Jos se Kurokage oikeasti luulee että voi antaa typerien sotilaidensa vaan epäonnistua, hän on väärässä ja tulee varmasti kokemaan mestarin vihan, Romanista ei ole vielä kuulunut uutisia vaikka he lupasivat antaa uutisia aina välillä ja viime kerrasta on aikaa.

//Lyhyt.

Nori

Kaanaankoira nyökkäsi toiselle. "Odotan tässä. Sano vain rehellisesti, jos et jaksa sukeltaa. En toki tahdo sinun hukkuvan." Nori totesi Lóngille, hymyillen hieman, mutta vakavoitui sitten. Ei vaaleaturkki tosissaankaan tahtonut paimenkoiran kuolevan kaiken tapahtuneen jälkeen niinkin merkityksettömällä tavalla.

Nori asettui makaamaan lähemmäs veden rajaa, ja katsoi Lóngin perään. Kallioilla ei ollut kauheasti tilaa kulkea kauas, mutta kiviä astelemalla laskuveden aikaan saattoi päästä melko kauas saaren toiselle puolelle. Nori toivoi, ettei Lóng menisi kuitenkaan niin kauas, sillä vaikka nyt ei ollutkaan aallokkoa, joka voisi heittää kallionseinää päin, tunsi kaanaankoira jostain syystä hermostuvansa ajatuksesta, että menettäisi toisen näköpiiristään.

Lóng zhàndòujī.

Kaiken tapahtuneen jälkeen uros pystyi silti hymyilemään, ''Minä lupaan selvitä Zina ja lupaan kostaa kuolemasi, et kuollut turhaan.'', sakemanni katsoi viellä kerran taivaalle, ''Sinulla on aina paikka sydämmessäni, mitä ikinä tapahtuukin, en ikinä unohda sinua, tiedän että yritit vain olla avuksi mutta se koitui sinun kohtaloksesi, Shan saa maksaa vielä jos on elossa ja jos on, hän saa toivoa olevansa kuollut jo.'', uros ajatteli.

''Romeo lähti viemään sitä ruumista Futago solaan Mestari.'', tuntemattomat koirat sanoivat palattuaan luolalle, ''Hyvä, Kurokage ottakoon nyt opikseen että lupauksia ei petetä, sanoin että heidän täytyy pitää poikani elossa jos he haluavat tietoja minulta ja he epäonnistuivat, noh, nyt hän ainakin tietää että mitä käy jos tahtoni ei käy toteen.

//Edelleen aika lyhyttä.

Nori

Kaanaankoira alkoi hieman hermostua, kun Lóngia ei ollut hetkeen kuulunut takaisin. Naaras oli noussut jaloilleen ja käveleskeli nyt edestakaisin. Entäs jos paimenkoira oli pyörtynyt ja pudonnut kivikkoon? Tai ehkä hukkunut? Nori pysähtyi hetkeksi, ja hämmentyi itsekin omia ajatuksiaan. Miksi edes välitän? Emmehän ole edes ystäviä.. Vaaleaturkki pohti, ja samassa punastui hiukan itsekseen. Hän ei muistanut, oliko sitten Tashikon jälkeen tuntenut minkäänlaisia lämpimiä tai ystävällisiä tunteita lauman ulkopuolisiin koiriin. Nori pudisteli päätään, ja ajatteli jäädä vielä hetkeksi odottamaan, mutta nartun oli pakko selvittää Lóngin tilanne, ja siksi se lähti etsimään urosta.

Epätasaiset ja rosoiset kalliot olivat melko vaikeakulkuisia, ja täytyi olla tarkkana, ettei pudonnut suoraan mereen ja paiskautunut aaltojen voimasta kallionkielekettä vasten. Onneksi jää pidätteli vielä suurimpia aaltoja, mutta se oli rakoillut lähempänä saarta, ja vesi pääsi ryöppyämään sieltä täältä kalliolle. Nori katsoi koko ajan veden rajaa, peläten näkevänsä Lóngin ajelehtimassa. Narttu koki kuitenkin valtavan helpotuksen tunteen nähdessään uroksen seisomassa vähän matkan päässä (?). "Täällähän sinä olet. Päätin varmistaa, että olet kunnossa." Nori sanoi. Nopeasti narttu kuitenkin korjasi sanojaan: "Tuossa kunnossa kuljeskeleminen ei ole kauhean fiksua. Saatat loukata itsesi." Nori jatkoi, mutta hymyili sitten tavalliseen tapaansa melko neutraaliin sävyyn.

Shan ja Lóng zhàndòujī.

Lóng katseli merelle kun naaras saapui hänen vierelleen, ''Ai hei, anteeksi jos huolestuit takiani, olin ajatuksissani enkä tajunnut että kuinka kauan olin poissa luoltasi, minulla on outo tunne että kaikki ei ole hyvin, en tiedä että mistä se johtuu, saatan olla vain vainoharhainen mutta silti, aivankuin jokin olisi vialla, tai sitten olen vain tulossa hulluksi.'', uros sanoi viimeiset sanat naurahtaen ja hymyili kuitenkin.

Saaren ulkopuolella, kaksi nuorukaista Norin laumasta oli ensimmäisellä metsästysreissullaan kouluttajansa kanssa, he eivät huomanneet kolmea suurta varjoa pusikossa ennenkuin oli liian myöhäistä, kolme tummaa koiraa hyppäsivät aukiolle, ruskea, vaaleanharmaa ja tummanharmaa englanninvinttikoira tuijotti heitä hetken ja hymyilivät sitten, ''Tony, Samara, juoskaa!'' kouluttaja huusi nuorille, ''Snake, mitä asiaa sinulla on tällä kertaa?'', kouluttaja kysyi tummanharmaalta vinttikoiralta, ''Ei mitään erityistä, tulimme vain ottamaan nuo pennut mukaamme, William, tiedät hyvin että et voi estää meitä, mestari haluaa tavata johtajasi joten jos haluatte pennut takaisin, tule tälle samalle paikalle myöhemmin pomosi kanssa, ottakaa myös joitain sotilaitanne mukaan, ei liikaa.''
Snake nappasi Tonyn hampaisiinsa ja tämän pikkuveli, ruskeaturkkinen Kobra otti Samaran, vaaleanharmaa Mamba pysäytti Williamin joka yritti hyökätä ja koirat lähtivät juoksuun.

Viisi koiraa saapui Shanin luolalle jossa vartijat ottivat heidät vastaan, ''Snake herra, nuoko ne ovat, mestari tosiaan pyysi teitä hakemaan Norin lauman rakkeja vangiksi, pennut ovatkin juuri sopivia.'', hieman Tonya nuorempi Samara oli peloissaan, pian luolan suulta kuului askeleita ja suurehko dobermanni astui esiin, ''Hei vain nuorukaiset, toivon että pomonne saapuu, en haluaisi tappaa arvokkaita nuorukaisia jos ei ole pakko.''

William ui takaisin saarelle hädissään, Mamba oli haavoittanut häntä lievästi mutta labradori oli silti uuvuksissa, ''Kutsukaa Nori neiti paikalle, Tony ja Samara on kaapattu, Snake ja hänen veljensä olivat asialla.'', William huusi ja koiria alkoi kerääntymään hänen ympärilleen, Tonyn ja Samaran emo katsoi kouluttajaa kauhistuneena.

Nori

Kaanaankoira hymyili hieman väkinäisesti Lóngille. "Tiedän tunteen..kaksi laumani vanhinta pentua on määrä metsästää tänään saaren ulkopuolella. En sallisi sitä, jos se ei olisi välttämätöntä lauman hyvinvoinnin ja heidän oppimisensa kannalta. Näinä aikoina vain ei ole turvallista liikkua kovin kaukana kotoa..." Nori sanoi hieman huolissaan, katsoen sitten merelle. Ehkä tälläkin hetkellä nuorukaiset kouluttajineen jahtasivat saalista jossain metsikön uumenissa.

Norin rauhalliset ajatukset eivät kestäneet kauaa, kun narttu näki jonkun uivan saarelle. "Mitä ihmettä.." Vaaleaturkki sanoi ääneen, vilkaisten Lóngia nopeasti, ennen kuin syöksyi takaisin lähtöpaikkaansa, lähelle saaren kulkuaukkoa. Pian Nori tunnistikin tulijan kouluttajaksi, ja nartun niskavillat nousivat pystyyn.

"Pennut...heidät on kaapattu..! Se oli Snake ja hänen veljensä!" Labradori ilmoitti. Nori oli joskus törmännyt Snakeen ja Kobraan, muttei tiennyt mitään näiden yhteydestä Shaniin, josta Lóng oli hänelle aikaisemmin kertonut. "Mitä ihmettä, miksi!? Ei meillä pitäisi olla mitään ongelmia heidän kanssaan!" Nori huudahti hädissään. Se aikoi ensin moittia Williamia siitä, että tämä oli jättänyt pennut ja paennut, mutta tajusi, ettei syyttely auttaisi asiaa. Sitä paitsi, ilman häntä ei tieto pentujen sieppauksesta olisi kulkeutunut Norin korviin saakka. "Nyt on pidettävä hätäkokous. Lóng, sinun on pystyttävä uimaan saarelle, tarvitsemme sinua." Kaanaankoira sanoi sakemannille. Sitten vaaleaturkkinen hyppäsi suoraan hyiseen veteen ja lähti sukeltamaan saaren sisäpuolelle.

Shan ja Lóng zhàndòujī.

Sakemanni nyökkäsi naaraalle ja samalle hetkellä hänen veljensä Yin ja muut hänen porukastaan saapuivat paikalle, ''Lóng, mitä täällä tapahtuu?'', Yin kysyi veljeltään, ''Kaksi pentua on kaapattu, lähdemme pelastamaan heitä.'', Lóng kertoi, ''Tulen mukaan.'', Yin vastasi ja otti myös pari ystävää, William lähti myös mukaan näyttämään tietä. Joukko lähti Norin perään ja, vesi oli kylmää ja Lóngin lihaksiin särki edelleen mutta hän yritti kestää, joukko lähti sukeltamaan saaren sisäpuolelle ja vaikka sakemanni oli vasta loukkaantunut, hän kesti sen.

''Snake, mene heitä vastaan, Kobra ja Mamba, jääkää te tänne, niin ja ota ainakin 30 sotilasta mukaan.'', Shan sanoi vinttikoirille jotka nyökkäsivät, ''Snake, hetkinen olet tavannut heidän johtajansa vai mitä, mikä hänen nimensä olikaan?'', dobermanni kysyi, ''Nori!'', Snake huusi ja lähti juoksemaan kohti rantaa.

//Ei niin pitkä tällä kertaa.

Nori

Nori rantautui nopeasti toisella puolella. Sydän kiivaasti hakaten narttu katseli ympärilleen, jonne oli kokoontunut valtaosa saaren asukkaista. Kun Lóng veljineen tuli hetken päästä hänen perässään, näytti Nori ensin hieman hämmentyneeltä kun tämän mukana tuli Williamia lukuunottamatta muutama muu tuntematon koira. Kaanaankoira kuitenkin katsoi paimenkoiran kasvoihin, eikä sanonut mitään. Nori oli alkanut luottaa Lóngiin, ja siksi ei kokenut muita koiria uhkana hänen laumalleen.

"Ystävät!" Nori aloitti sitten, loikaten vedenpinnan yläpuolella olevalle korkealle kivenlohkareelle. "Kuten varmasti tiedätte, Tony ja Samara lähtivät tänään ensimmäiselle metsästysretkelle saaren ulkopuolelle Williamin kanssa. Nyt on kuitenkin käynyt niin, että William palasi retkeltä yksin, ja kertoi pentujen jääneen Snaken, Kobran ja Mamban vangeiksi." Vaaleaturkki kertoi, ja aiheutti suurta järkytystä lauman keskuudessa. Nuorukaisten äiti alkoi itkeä, ja hänen puolisonsa yritti lohduttaa tätä. "Lóng ystävineen on tullut auttamaan meitä. Tiedämme riskit ulkopuolisista, mutta luotan häneen. Hän ilmeisesti myös tuntee veljekset." Nori sanoi, ja vilkaisi sitten paimenkoiraa. "Lóng, ole hyvä. Meidän on tehtävä jokin suunnitelma." Narttu sanoi, loikaten alas kiveltä ja antaen tilaa sakemannille.

Shan ja Lóng zhàndòujī.

Sakemanni hyppäsi kivelle naaraan puheen jälkeen, ''En tiedä näistä veljeksistä paljoa mitään, kohtasin heidät kerran tällä seudulla kun olin isäni kanssa päällikkömme antamalla tehtävällä, heitä saattaa olla lisää joten meidän täytyy olla varuillamme, Snake, veljeksistä vanhin on hyvin älykäs, joten emme voi tehdä mitään äkkinäisiä liikkeitä, hän on myös hyvin nopea joten olkaa varovaisia ja tarkkailkaa hänen liikkeitään, samoin myös hänen veljien.'', Lóng katsahti Williamin suuntaan, ''H-he puhuivat jostain johtajasta, olen kuullut tuntemattomasta uroksesta joka elää lähiseudulla, häntä kutsutaan mestariksi mutta en tiedä hänen oikeaa nimeään tai että miltä hän näyttää.'' William sanoi.
Shan tuijotti hetken metsän suuntaan ja käänsi sitten katseensa pentuihin,''Voisitte olla hyvä lisä joukkoihini jos hieman koulutan teitä nuorukaiset.'', dobermanni kertoi pennuille, ''Me emme ikinä palvele sinua paha setä!'', pennut vastasivat vihaisina, ''Kobra ja Mamba, pitäkää huoli siitä että he eivät pakene, minä menen takaisin luolaan odottamaan vieraitamme.

//En saa nyt aikaiseksi pitkää tekstiä.