// Kurotora ja John tähän suuntaan ^^ //
Gin
Hopeanharmaa akita oli lähtenyt Kofuun saadessaan tietää vanhan taistelutoverinsa, Shinnosuken kuolleen. Hän oli saanut viestin tuon pojalta, kuka oli häntä tullut etsimään Ohun tukikohdasta sen jälkeen kun hänen isänsä oli menehtynyt. Ginistä oli tuntunut väärältä jättää Safire yksin, mutta narttu oli tuntunut ymmärtävän Ginin kiireen. Shinnosuke ja Gin olivat olleet nuorina hyvin läheisiä, ja toisen kuolema oli ollut Ginille suuri ja murskaava uutinen. Tuo oli käynyt Shinnosuken haudalla Kofussa, ja keskustellut tuon perheen kanssa hieman, ennen kun oli jättänyt heidät kyyneleet silmissään. Nyt Gin vaelsi yksin Kofun metsässä, yrittäen sulatella uutista yksin.
Gin pysähtyi kallionkielekkeelle lepäämään. Iltapäivä oli kaunis, ja Gin nautti lauhkeasta säästä, sekä jylhistä maisemista jotka levittäytyivät Ginin alapuolella. Puhaltava tuuli toi mukanaan myös tutun hajun, joka sai hopeaturkin hymyilemään.
"Siitä onkin ollut pitkä aika kun viimeksi näimme, John, Kurotora." Gin sanoi ja katseli ympärilleen. Hän haistoi toverinsa lähistöllä muttei vielä nähnyt heitä.