Odottamaton kohtaaminen (Kaksinpeli: Shiomi)

// Shiomi Kiscolla tänne ^^ //

Jodie

Nuori naaras koira, Jodie, oli nuuhkimassa maata. Hän oli juuri saanut vainun jäniksestä, jota hän seurasi. Jodie pysähtyi pian ja näki vainun kohteen kauempana. Naaras vilkaisi vierelleen ja näki veljensä, Aidenin, hengen siinä. Jodie näki Aidenin nyökkäävän hyväksyväksi merkiksi. Jodie kiinnitti huomion jänikseen ja kyyristyi. Hän loikkasi kohti jänistä, mutta samaan aikaan joku toinen koira hyppäsi toisesta suunnasta. Jodie törmäsi koiraan. Kaksikon törmäyksen vuoksi jänis lähti juoksemaan kovaa vauhtia karkuun.

Jodie pudisti hetken päätään ennen kun tajusi mihin oli törmännyt. Naaras katsoi tuntematonta koiraa, joka näytti myös pudistelevan päätään.
"A-anteeksi...", Jodie pahoitteli. Naaras vilkaisi ympärilleen ja yritti etsiä jänistä. Jänistä ei enää näkynyt, mutta hän havaitsi pian paikalle saapuvan kaksi muutakin koiraa.
"Hei, saitko sä sitä syötävää?", toinen paikalle tulevista kysyi koiralta, johon Jodie oli törmännyt. Koira, johon Jodie oli törmännyt, kiinnitti katseen Jodieen. Naaras katosi koiraa varuillaan. Eihän naaras voinut tietää oliko koirat Kurokagen alaisia.
"Minä tästä menen...", Jodie mutisi epäselvästi ja yritti lähteä paikalta pois.
"Hei! Sä et karkaa mihinkään!", koira, johon Jodie oli törmännyt, huusi aggressiivisesti. Hän loikkasi naaraan eteen, joka säikäytti naaraan. Pian tuntemattoman koiran kaverit siirtyivät Jodien taakse. Jodie kuuli kuinka Aiden murisi hänen vierellään tuntemattomille koirille.
"Minä en teitä pelkää! Veljeni auttaa minua!", Jodie ärähäti. Hän oli saanut rohkeutta veljensä hengen murinasta.
"Velejesi? Heh, ei täällä ketään näy", yksi koirista naurahti.
"Kuules, narttu. On huono asia, että pilasit nälkäisten koirien aterian. Emme ole syöneet moneen päivään, joten voimme hyvin syödä sinut, vaikka emme yleensä syö koiria", yksi koirista sanoi. Naaras kauhistui ajatuksesta. Hän ei halunnut tulla syödyksi.

Pian Jodien takana olevat koirat hyökkäsivät naaraan takajalkoihin ja selkään. Koirat kaatoivat Jodien kyljelleen maahan. Kolmas koirista syöksyi kiinni Jodien kaulaan. Koiran puruvoima oli voimakas.
"Aiden auta!", Jodie huusi ja katsoi maasta veljensä henkeä. Aiden hyökkäsi yhden koiran kimppuun, mutta ei voinut sille tehdä mitään. Jodie yritti rimpuilla koirien otteista, mutta kolme oli hänelle liikaa.
"Tää narttuhan on ihan hullu. Puhuu olemattomille olennoille", yksi koirista naureskeli. Jodiesta tilanne muistutti erästä kohtausta hänen lapsuudesta. Naaras ei olisi osannut odottaa, että se toistuisi.

Kisco

Kirjava uros oli juuri palannut Niigatasta. Hän oli jäljittänyt Yukimuran karanneita pentuja aina Kurokagen reviirin rajalle asti, mutta hänet oli saatu kiinni, ja hän ei pystynyt jatkamaan matkaansa. Onneksi kuitenkin hän törmäsi Ylipäällikköönsä Niigatassa, ja kertoi tuolle mitä oli tapahtunut, ja missä tuon pennut olivat. Yukimura oli itse lähtenyt pentujensa perään, ja antanut Kiscolle tehtäväksi johdattaa uudet soturit Ohun tukikohtaan, minkä hän oli tehnyt vallan loistavasti. Nyt uros oli päättänyt ottaa hiukan vapaata tehtävistään ja levätä pitkien matkojen jälkeen, saapuen Kofuun viettämään hiukan aikaa yksin, ennen kun palaisi Alpeille, metsästäjän rooliinsa. Kisco nautti lämpimästä säästä, ja siitä miten kevyt tuuli armahti hänet liialta kuumuudelta. Uros piti Kofusta hyvin paljon - metsä oli hiljainen ja kaunis, ja kauempaa kuului ihmiskaupungin vaimea tohina. Hetken, Kisco uskoi olevansa Amerikassa, metsälenkillä Codyn kanssa silloin kun he molemmat olivat olleet nuorempia.... ja Cody vielä elossa.

Kiscon ajatukset rikkoi jänis, joka kiisi hurimaa vauhtia suoraan tuon ohi.
"Hups!" Kisco huudahti yllättyneenä, ja hyppäsi kauemmas, katsoen pienen eläimen perään. Heti sen jälkeen alkoi kuulua huutoa siitä suunnasta mistä jänis oli tullut. Kirjava sekarotuinen tiesi että alueella oli viime aikoina nähty pieniä koirajoukkoja, ketkä aiheuttivat laumattomille sekä myös yksin kulkeville laumalaisille harmia. Kiscolla oli vahva aavistus että vuorirosvot olivat taas vauhdissa, joten tuo meni tutkimaan asiaa. Uros hölkkäsi perin rauhallisesti paikalle, ja näki kuinka joukko koiria ahdisteli ruskeaa narttua. He olivat käyneet narttuun käsiksi, ja pystykorva huusi apua 'Aidenilta'. Ketään muita ei kuitenkaan näkynyt. Enhän minä nyt häntä pulaankaan voi jättää... Kisco mietti, ja yskäisi niin että saisi huomion kiinnitettyä itseensä.

"Voisin sanoa että olette alhaista roskaväkeä kun ahdistelette narttuja, mutta en sano niin, koska olette varmaan kuulleet saman jo monta kertaa, ja silti teidän pähkinän kokoiset aivot eivät asiaa osaa käsitellä." Kisco sanoi, naurahtaen hiukan. Roistot katselivat toisiaan kysyvästi, kunnes yksi niistä katsoi Kiscoa kohti.
"Häh?!" Tuo huudahti, ja Kisco huokaisi.
"Näetkö? Et edes ymmärtänyt tuota. Olette tyhmempiä kun luulin." Uros sanoi, pilkaten heitä tahallaan että saisi heidät unohtamaan nartun ketä he olivat ahdistelleet.
"Onpas suuri suu noin tyhmän näköisellä idiootilla!" Toinen koirista huudahti, irrottaen otteensa nartusta (?). Muut tekivät samoin (?), ja koko joukko alkoi lähestyä Kiscoa. "Tietääkseni nämä maat eivät kuulu kenellekkään, eli me saadaan tehdä täällä miten halutaan!"
"Jos sulla on ongelma meiän kanssa, miks et tuu selvittämään sitä sen sijaan että huutelisit tyhmyyksiä!" Joukon edessä kulkeva koira paljasti hampaansa Kiscolle, kuka jälleen kerran vain huokaisi.
"No, jos kerran on pakko..." Uros sanoi, ennen kun odottamattomasti ampaisi vauhtiin. Tuo ketterästi juoksenteli joukon ympärillä, vaihtaen suuntaa usein, ja salamannopeasti. Kisco tiesi että hänen monivärinen turkkinsa sulautuisi ympäristöön, ja tekisi hänestä 'näkymättömän.'
"Mihin se meni?!" Yksi koirista huudahti; kaikki heistä katselivat ympärilleen paniikissa. "Se katosi kuin tuhka tuuleen!" Ei kai nyt sentään... Tässähän minä olen! Kisco mietti ja iski hampaansa syvälle joukon johtajan päähän. Tuo ulvahti ja kaatui maahan, kaksi veristä haavaa korviensa välissä. Kisco pysähtyi taas heidän eteensä, ja katsoi heitä yhtä rauhallisesti kuin ennen. Joukko huudahti peloissaan, säikähtäen tuota.
"Teen tämän hyvin selväksi: painukaa hiiteen." Kisco sanoi, ennen kun paljasti hampaansa uhkaavasti. "En halua että joudun tappamaan teidät." Koirajoukko huusi peloissaan, ja he pakenivat paikalta hännät koipien välissä. Yksi heistä huudahti olkansa yli:
"Mitä friikkejä! Te molemmat!!!" Kisco pudisti päätään. Kuinka lapsellista. Kirjava uros kääntyi ja katsoi ruskeaturkkista narttua, hymyillen lempeästi.
"Oletko kunnossa? Eiväthän he satuttaneet sinua liian pahasti?"

Jodie

Paikalle saapui pian kirjava turkkinen uros, joka sai puheillaan kolmen naaraan kimpussa olevan koiran huomion. Koirat irrottivat otteensa, joten Jodie perääntyi kauemmas. Aidenin henki siirtyi heti naaraan vierelle suojelevan näköisenä. Naaras tuijotti kuinka kirjava turkkinen uros lähti juoksemaan kolmen koiran ympärillä. Onpa hän nopea... Jodie ajatteli. Edes naaras ei havainnut uroksen nopeuden vuoksi, missä tuo oli. Jodie myös hetken luuli uroksen osaavan kadota.

Pian uros sai haavoitettua yhtä koirista, joka sitten säikäytti koirat. Koirat juoksivat karkuun. Kohtauksen jälkeen kirjava turkkinen uros käänsi katseen Jodieen. Naaras oli kuullut kysymyksen hyvinvoinnista. Naaras tunsi kipua kaulassaan ja siinä oleva iho oli hieman haavoittunut. Kaulasta vuoti hieman verta.
"O-olen minä kunnossa", naaras änkytti hieman arkana. Naaras ei oikein tiennyt voisiko luottaa urokseen, vaikka tuo häntä auttoi. Naaras vilkaisi vierellään olevaa Aidenia. Henki siirtyi Jodien silmissä hänen eteensä kuin suojaksi.
"Kiitos..", naaras vielä sanoi hennolla äänellä. Vaikka Aidenin käytös vaikutti paljon Jodieen, niin silti Jodie oli ihmeen rauhallinen. Hän on yksin... Ainakin vielä.. Naaras ajatteli. Hän kiertikin edessään olevan Aidenin ja lähestyi hieman kirjavaturkkista urosta. Naaraan matka pysähtyi kun Aiden siirtyi hänen eteensä uudelleen.
"Anna olla, Aiden..", Jodie mutisi vahingossa ääneen. Hän ei edes itse huomannut, että mainitsi sellaisesta ääneen, jota kukaan muu ei nähnyt. Hänellä oli ollut tarkoitus vain ajatella lauseensa.

Naaras nosti katseen Aidenin yli kirjavaturkkiin.
"Nimeni on Jodie", naaras päätti rohkaistua kertomaan. Hän meinasi esitellä myös veljensä, mutta muisti että ei se ollut tarpeen. Hän halusi pitää Aidenin olemassaolon salassa, vaikka olikin jo hänestä maininnut vahingossa.

Kisco

Kirjava uros huokaisi helpotuksesta kun näki ettei narttu ollut pahasti haavoittunut. Tuolla vaikutti olevan pieni haava kaulassaan, mutta Kisco tiesi että pintanaarmut paranisivat nopeasti, eikä tehnyt sen isompaa numeroa asiasta. Kisco hymyili tuolle ystävällisesti; narttu oli selvästi varuillaan, ja Kisco halusi vaikuttaa niin ystävälliseltä ja vaarattomalta kuin mahdollista. Ruskeaturkkinen narttu käveli tätä kohti, mutta aina silloin tällöin tuo käänsi huomionsa jonnekkin, tai johonkin muuhun. Kisco kuuli nartun mainitsevan "Aidenin" jälleen kerran, ja tuo sai uroksen kohottamaan kulmiaan. Mikä se Aiden on? Onko se jonkun nimi? Mutta eihän täällä ole ketään muita... Kisco mietti. Tuo päätti kuitenkin pysyä hiljaa, sillä ei tuntenut narttua ollenkaan. Tuolla oli varmasti omat syynsä käytökseensä.

"Mukava tavata sinut, Jodie." Kisco sanoi ja istahti rennosti alas. "Itse olen Kisco. Tulen Ohusta. Tai, no, itse asiassa tulen Amerikasta, mutta kuulun nykyään Ohun laumaan." Uros naurahti. Hän ei nähnyt mitään harmia kertoa Jodielle mistä tuli - jos Jodie nyt sattuisikin olemaan Kurokagen alainen (mikä vaikutti hyvin epätodennäköiseltä), Kisco voisi aina taistella häntä vastaan ja kadota paikalta ettei Jodie seuraisi häntä Ohun tukikohtaan.

Jodie

Jodie oli jonkin verran lähestynyt kirjavaturkkia, kunnes oli pysähtynyt. Naaras huokaisi helpotuksesta kuullessaan uroksen olevan Ohun alaisia. Aideninkin käytös rentoutui, jonka vuoksi Jodiekin osasi rentoutua.
"Hienoa, että olet Ohusta. Kurokagen alaisiin en todellakaan halua törmätä", Jodie päätti tuoda ilmi sen, että ei ollut Kurokagen alaisia.

Jodie otti muutamat arat askeleet lähemmäs Kiscoa. Naaras silmäili tuota hieman. Pian naaras asettui istumaan.
"Itse olen täältä Japanista. En ole nähnyt maailmaa", Jodie päätti puhua. Naaras kuulosti jo puhueassaanki rennommalta. Naaras muisteli uroksen nopeutta.
"Olet todella nopea. Luulin jo sinun osaavan muuttua näkymättömäksi", Jodie mainitsi pienesti hymyillen. Hän halusi olla nyt sosiaalinen.
"En olisi pärjännyt ilman apuasi. En tosiaankaan tiedä mitä ne koirat olivat", naaras vielä jatkoi.

Jodien mielentila muuttui hieman poissaolevaksi, koska hän tarkkaili Aidenia. Aiden siirtyi Kiscon vierelle ja nuuhki tuntematonta urosta. Pian Aiden katsoi siskoaan. Hengen katse näytti vaativalta. Jodie tajusi, että Aiden halusi että hänestäkin mainitaan. Jodie ei silti aikonut totella veljensä katsetta. Jodie ei halunnut nyt menettää tilaisuutta puhua jollekin normaalisti. Naaras kiinnitti sitten katseen takaisin Kiscoon. Naaras silti huomasi sivusilmällä, että Aiden käveli hänen vierelleen ärsyyntyneen näköisenä.

Kisco

Kirjavaturkki naurahti rennosti.
"En minäkään! Ne ovat aika raakaa sakkia... Hyvä että törmäsit toveriin, vai mitä?" Kisco sanoi ystävällisesti Jodielle. "Me Ohulaiset pidämme huolta kaikista." Uros piti silmänsä Jodiessa, ystävällinen ja iloinen ilme kasvoillaan. Hän halusi varmistaa että tuolla oli varmasti turvallinen olo uroksen ympärillä. Tuo nyökkäili kun narttu kertoi itsestään ja Jodien kehuessa Kiscon nopeutta, tuo punastui hiukan ja naurahti, täysin imarreltuna. "No jaa, harjoitus tekee mestarin, vai mitä? On pitänyt treenata aika paljon että tulin näin nopeaksi, ja tämä turkkini auttaa paljon maastoutumisessa." Kisco kertoi, heilauttaen häntäänsä. Tuon ilme kuitenkin muuttui lempeämmäksi, ja tuo vastasi: "En olisi jättänyt sinua pulaan. He olivat varmaan paikallisia vuorirosvoja, mutta en usko että he palaavat tänne niin kauan kun minä olen paikalla."

Kisco huomasi että Jodien huomio kiinnittyi pois hänestä, ihan vaan hetkeksi. Uros seurasi nartun katsetta, ja tuon silmät osuivat tyhjään ilmaan hänen vieressään. Mitäköhän hän katselee? Kisco mietti uteliaana. Uros ei hetkeksikään uskonut Jodieta hulluksi, mutta hän ei voinut olla miettimättä että näkiköhän narttu asioita joita ei oikeasti ollut. Kirjavaturkki hymyili jälleen, katsahtaen Jodieta päin.
"En tainnutkaan kysyä... Mutta oletko matkalla jonnekkin? Vai mikä sinut on tuonut Kofuun tänä kauniina päivänä?" Kisco kysyi, vallan rennosti. En aio kysellä liikoja. Hän varmasti kertoo omista kokemuksistaan ja tavoistaan jos hänestä siltä tuntuu. Tuo vielä mietti.

Jodie

Jodie hetken tuijotti sivusilmällä Aidenia. Et sinä ennen ole halunnut tulla tunnetuksi... Jodie mietti ja käänsi katseen Kiscoon takaisin. Naaras joutui hetken miettimään mitä häneltä oli kysytty.
"Kuljeskelen vain ja etsin paikkaa jäädä paikalleni. Viimeisin kotini oli lähellä vanhempieni hautaa..", Jodie puhui, mutta kuulosti siltä kun olisi jättänyt lauseen kesken. Naaras huokaisi ennen kun jatkoi: "..ja veljeni hautaa". Jodie vältti katsomasta Aideniin kertomisensa jälkeen. Aiden havaitsi sen ja otti askeleet Jodien eteen. Aiden nyökkäsi hyväksyvästi.

Jodie naurahti hieman muistaessaan Kisckon maininneen päivän kauniiksi.
"Vai, että kaunis päivä? Minusta se ei voi olla kaunis jos vuorirosvoihin törmää", Jodie mietti. Naaras nousi seisomaan, kun oli aikaisemmin istunut. Hän kiersi Aidenin ja käveli Kiscon viereen. Naaras vilkuili urosta.
"Tosiaan turkkisi auttaa sinua maastoutumaan", Jodie sanoi katsellessaan uroksen turkkia tarkemmin. Naarasta turkki teki uroksesta uniikin ja helposti tunnistettavan. Saman näköiseen koiraan olisi vaikea törmätä.

Jodie yhtäkkiä joutui perääntymään nopeasti kun Aiden tuli hänen ja Kiscon väliin. Naaras tuijotti Aidenta kysyvänä. Sisimmissään naaraalla alkoi menemään hermot veljeensä jälleen.
"Odota hetki. Tulen pian takaisin. Minun täytyy käydä tuolla..", Jodie hieman mutisi. Naaraassa kuuli kireyttä. Jodie lähti ottamaan askeleet sivummalle. Hän pakotti Aidenin liikkumaan heidän välillä olevan ketjun vuoksi.

Jodie kulki hetken enemmän metsään, kunnes katsoi Aidenia ärsyyntyneenä.
"Lopeta! Olen viimein kohdannut koiran, joka on ystävällinen! Älä pilaa mahdollisuuttani", Jodie huusi Aidenille. Kisco ehkä saattoi kuulla huudon (?).
"En voi mainita sinusta. Tiedäthän mitä tapahtuu kun mainitsen sinusta? Minua kutsutaan hulluksi ja aletaan kiusaamaan. Sitäkö sinä haluat, Aiden?!", Jodie huusi lisää. Aidenin katse ei värähtänyt. Henki ei piitannut naaraan huudoista. Jodie huokaisi raskaasti tajuttuaan sen.
"Olet välillä toivoton", Jodie mutisi. Naaras lähtikin sitten kävelemään takaisin missä Kisco oli.

Kisco

Kirjavaturkki kuunteli Jodieta hymyillen, mutta tuon kasvot muuttuivat myös surullisiksi kun Jodie mainitsi perheensä. Kamalaa... Ensin hän menetti perheensä ja nyt häntä kiusataan? Tämä maailma ei ole reilu niille ketkä sen ansaitsisivat. Uros ei voinut olla miettimättä Codya ja tuon setää. Hetken hän jopa mietti omia vanhempiaan, ketä ei koskaan ollut tavannut. Olivatko hekin olleet surullisia kun Kisco muutti Codyn luokse?
"Ai... Olen pahoillani." Kisco sanoi, tosissaan. Tuo kuitenkin pakotti hymyn takaisin kasvoilleen, yrittäen pitää tilanteen iloisempana ja piristää Jodieta.

Kisco tunsi sydämmensä hypähtelevän kun Jodie tuli istumaan hänen viereensä; vaikka hän olikin herrasmies ja kunnioitti narttuja itsenäisinä yksilöinä, hän ei voinut olla nauttimatta kauniin nuoren neidin huomiosta. Kisco jopa pöyhisti rintaansa ja yritti näyttää lihaksikkaammalta kun mitä todellisuudessa oli. Se saattoi näyttää tyhmältä, mutta kauttaaltaan imarreltu Kisco ei välittänyt tippaakaan. Tuolla menikin hetki ymmärtää mitä Jodie oli sanonut, ja tuli tajuihinsa vasta sitten kun Jodie oli kadonnut hänen vierestään. "Höh?" Kisco älähti, ja näki Jodien kauempana, ja uros oli varma että oli kuullut tuon huudahtavan. Uroksen pää kallistui kysyvästi. Mutta eihän siellä ole ketään... Uros ei kuitenkaan ruvennut tuomitsemaan Jodieta - nartulla oli ollut kova menneisyys, ainakin niin Kisco oli päätellyt. Kisco ei nähnyt Jodieta hulluna tai mitenkään outona. Pikemminkin hän halusi kuulla lisää nartusta, ehkä hän voisi jopa yrittää auttaa Jodieta. Miten, Kisco ei tiennyt, mutta oli aina valmis yrittämään.

Jodie pian lähti kävelemään takaisin häntä kohti, ja Kisco nousi seisomaan. Hän katsoi Jodieta lempeästi, pehmeä hymy kasvoillaan. Oletko kunnossa? Kirjavaturkki halusi kysyä, mutta saikin paremman idean miten lähestyä narttua.
"Jodie?" Kisco kysyi, katsoen tuota niin lempeästi kun vaan osasi. "Tuota... Tämä saattaa kuulostaa hiukan hölmöltä... Varsinkin kun olemme vasta tavanneet... Mutta, olen aina valmis tukemaan muita, jos he sitä tarvitsevat. En ehkä ole hyvä antamaan neuvoja, mutta olen maailman paras kuuntelija. Voit kertoa minulle mitä vain." Uros hymyili ja heilautti häntäänsä. Hän aavisti että Jodie oli huolestunut, ja halusi tehdä sen selväksi että hänen ei tarvinnut kärsiä yksin. "Lupaan etten naura tai tuomitse ollenkaan."

Jodie

Jodien palattua Kiscon luo, naaras sai yllättyä. Hän hieman säikähti sanoja, jotka uros oli päästänyt suustaan. Kisco oli ollut varovainen, mutta silti se oli naaraan saanut hieman säikähtämään. Naaras pyrki silti rentoutumaan miettiessään syvällisemmin Kiscon sanojen merkitystä. Jodie ei ollut kuullut tuollaisia sanoja hetkeen. Tuntui kun siitä olisi ollut ikuisuus. Naaras päätti sulkea silmät ja miettiä hiljaa ja hartaasti.

Jodien miettimisen keskeytti tunne kyljessä. Naaras avasi silmät ja vilkaisi vierelleen. Hän näki Aidenin tökkäisevän kuonollaan hänen kylkeään. Aiden kun oli huomannut saaneensa Jodien huomion, tämä nyökkäsi. Jodie luotti eniten Aideniin. Naaras oli havainnut, että hänen veljensä luotti Kiscoon. Naaras kiinnitti pian katseen Kiscoon takaisin.
"Minun äidilläni oli kyky nähdä henkiä, tai no, ei mitä tahansa henkiä. Hän näki isäni hengen, joka kuoli uhratessaan henkensä suojellakseen äitiäni, joka oli tiine", Jodie päätti aloittaa. Hänestä Aidenista kertominen vaati melkein koko tarinan kertomisen.
"Äitini sitten synnytti minut ja veljeni, mutta veljeni kuoli", Jodie sanoi ja vilkaisi jälleen Aidenia vierellään. Naaras näytti surumieliseltä. Pian hän kuitenki katsoi jälleen Kiscoaa.
"Näen veljeni hengen. Hän on tällä hetkellä vieressäni. Hänen nimensä on Aiden", Jodie kertoi mahdollisimman vakuuttavasti. Hän näytti jopa hieman vakavalta.

Jodie tunsi olonsa jotenkin jännittyneeksi. Pian naaras katsoi pois Kiscosta. Naaras tuijotti veljensä henkeä. Jodie pelkäsi Kiscon alkavan nauramaan, kuten kaikki oli tähän mennessä tehnyt. Jodie sulki silmänsä ja oli kuin valmis ottamaan vastaan hyökkäyksen tai pilkkaavat sanat.

// Huuhhuh, venähtipäs tää vastausaika taas vaihteeks, anteeksi D: //

Kisco

Uros nielaisi, peläten että olisi säikäyttänyt Jodien lopullisesti ja narttu katkaisisi heidän välinsä siltä seisomalta. Kisco oli valmiina jo pyytämään anteeksi, mutta hänen yllätykseksi Jodie alkoi kertoa menneisyydestään. Kisco ei hievahtanutkaan koko kertomuksen aikana vaan kuunteli tarkasti ja osoitti huomioivansa joka sanan katsomalla suoraan Jodieta. Totta puhuen, kun Jodie mainitsi kykynsä nähdä veljensä hengen, Kisco ei aluksi meinannut uskoa korviaan. Mutta Jodien ilme kertoi että naaras puhui totta, ja Kisco ottaisi hänen totuudensa avosylin vastaan.

Kisco käänsi päätään hiukan kysyvästi kun Jodie katsoi poispäin. Hän ihmetteli Jodien reaktiota, mutta sitten tajusi: häntä on varmaan kiusattu koko elämänsä tuosta. Kuulostaahan se todella epäuskottavalta. Kisco mietti. Mutta Kisco ei ollut kun kaikki muut; hän uskoi Jodieta tosissaan.
"Olet onnekas." Kisco sanoi hymyillen. "Olet onnekas että sinulla on veli kuka ei jätä sinua, vaikkei olekkaan enään fyysisesti meidän kanssamme." Kirjavaturkki nousi ylös ja haisteli hiukan tyhjää ilmaa Jodien vierellä, vilkaisten Jodieta kiinnostuneena. "Tässäkö hän on?" Kisco kysyi ja heilautti häntäänsä, vilkaisten taas tyhjää kohtaa naaraan vierellä, naurahtaen hiukan. "Näytän varmaan tosi hölmöltä... Mutta onko veljesi henki todellakin tässä? Kuuleeko hän minua juuri nyt?" Uros ravasi pari ympyrää Jodien ympäri, ihan kuin odotti näkevänsä koiranmuotoisen varjon tai haamun jos vaan katsoisi toisesta suunnasta mutta turhaan. Hän istahti taas Jodien vierelle ja hymyili lämpimästi; hän halusi osoittaa ettei pelännyt Jodieta tai luullut hänen olevan hullu. "En tiedä mitä muut ovat sanoneet sinulle, mutta minusta sinun taitosi on tosi siisti!" Kisco totesi. Hän oli oikeasti kiinnostunut, ja halusi ettei Jodie ajattelisi kykynsä olevan kirous. "Näetkö siis muitakin henkiä kuin vaan veljesi hengen?" Tuo kysyi uteliaana.

Jodie

Aika tuntui pitkältä ennen kun Jodie sai kuulla yllättävät sanat Kiscon suusta. Jodie katsoi Kiscoa hämmentyneenä, koska uros oli häntä uskonut. Häntä ei oltu koskaan uskottu. Aina kaikki olivat nauraneet ja kutsuneet hulluksi.

Yhtäkkiä Kisco lähestyikin Jodieta, mutta uros näytti enemmän olevan kiinnostunut Aidenista. Jodie tuijotti kun Kisco nuuhki ilmaa hänen vieressään - juuri melkein Aidenin kohdalta. Aiden nuuhki Kiscoa takaisin, vaikka eihän Kisco sitä voinut aistia. Jodie hymyili hetken itsekseen.
"Et näytä yhtään hölmöltä. Tuolta minäkin näytän kun kommunikoin veljeni kanssa", Jodie kertoi hymyillen ja jatkoi: "Melkein nuuhkit hänen kohdaltaan. Hän on hieman kauempana siitä. Hän kuulee sinut kyllä ja yritti nuuhkia sinua takaisin".

Kisco lähti yhtäkkiä joksemaan naaraan ympärillä. Jodie yritti pysyä katseella uroksen mukana. Naaraasta tuo näytti huvittavalta, joten hän alkoi nauramaan siihen asti kun uros hänen viereensä istahti. Jodiesta tuntui ettei hän voinut lopettaa hymyilyä silti. Hän oli pitkästä aikaa onnellinen, kun häntä ei pidetty hulluna.
"Kiitos.. Onhan minua kutsuttu vaikka millä nimellä: hullu, noita, mielipuoli... Ja vaikka millä muullakin", Jodie kertoi. Hän päätti istua Kiscon viereen ja tuijotti urosta.
"En näe muita henkiä. Näen vain Aidenin. Ainakaan en ole nähnyt muita", Jodie sanoi miettivänä. Hän ei ollut edes ajatellut, että voisi pieni todennnäköisyys nähdä muitakin henkiä.

Jodie nousi pian ylös ja muisti mitä oli alunperinki tehnyt täällä, joka oli hänet sitten ajanut tapeluun muiden koirien kanssa. Hän oli yrittänyt metsästää. Jodie katsoikin Kisckoa.
"Haluatko metsästää kanssani?", Jodie ehdotti. Jodie vilkaisi vielä Aidentakin, jolla ei ollut mitään sitä vastaan. Jodie katsoi sitten eteenpäin ja lähti kävelemään. Hän käveli ensin hitaasti kuullakseen Kiscon vastauksen.

Kisco

Kisco kuunteli Jodieta kiinnostuneena, ja aina silloin tällöin vilkaisi suuntaan missä uskoi Aidenin olevan. Hän oli aina miettinyt että oliko henkiä olemassa, ja tämä paljastus vastasi kysymykseen mikä oli ollut Kiscon mielessä lähes aina. Kisco käänsi katseensa Jodieen, ja häntä kävi sääliksi kuulla miten pahasti häntä oli kohdeltu hänen koko elämänsä ajan. Ei se mitään. Minä pidän Jodiesta... Ja aion olla hänelle tueksi! Pysyn hänen vierellään vaikka maailmanloppuun saakka! Kisco mietti päättäväisenä ja tunsi poskiensa kuumottavan hiukan. Huh... Hyvä etten sanonut tuota ääneen...

Kun Jodie pyysi Kiscoa metsästämään hänen kanssaan, sekarotuisen uroksen ilme kirkastui ja tuon häntä alkoi heilua.
"Totta kai! Olenhan yksi Ohun armeijan parhaista metsästäjistä! Tai no... Luulisin että olisin..." Kisco sanoi, mietteliäästi, ja ravisti päätään. "Äh, ei se haittaa olenko paras vai en, metsästys on yksi parhaista taidoistani!" Kisco hyppäsi pystyyn ja hymyili Jodielle. "Lähdetään!"

Jodie

Jodie heilautti häntäänsä iloisena kuullessaan, että Kisco oli lähdössä hänen mukaansa. Naaras pian laski päänsä maaperän läheisyyteen nuuhkiakseen. Hän yritti löytää jotain vainua eläimestä. Tuntui kun metsästä olisi kadonnut kaikki eläimet. Vainun löytäminen oli vaikeaa. Ehkä äsken tapahtunut taistelu oli pelästyttänyt eläimet hieman kauemmas.

Jodie ei luovuttanut vainun etsinnässä, ja hyvä niin. Pian naaras haistoi maassa fasaanin, joka sai naaraan pysähtymään. Hän hetken tutki kuonollaan mihin suuntaan fasaani oli menny. Naaras nosti katseensa ja katsoi suuntaan missä fasaanin oletti olevan.
"Sain vainun fasaanista. En haistanut kun vain yhden", Jodie päätti ilmoittaa Kiscolle ja vilkaisi tuon suunnalle.
"Menen tuon fasaanin perään. Toivottavasti sinulla on parempaa onnea", Jodie toivoi ja osoitti pienen hymyn. Naaras lähti sitten juoksemaan fasaanin vainun perään.

Jodie pysähtyi pian ja kyyristyi maahan nähdessä kauempana fasaanin. Fasaani oli asettunut makuulle. Ilmeisesti se aikoi nukkua. Naaras vilkaisi Aidenia, joka vain tuijotti fasaania keskittyneenä. Naaras katsoi sitten taas fasaania ja hypääsi sitä päin. Fasaani säpsähti hereille ja yritti lähteä ilmaan. Jodie sai silti iskettyä hampaansa fasaanin kehoon. Naaras laskeutui maahan ja iski fasaanin maahan tainnuttaakseen sen. Jodie käänsi katseen Aideniin, joka hymyili iloisena. Jodie hymyili veljensä hengelle takaisin.
"Etsitään Kisco", Jodie sanoi Aidenille. Naaras meinasi lähteä kävelemään takaisin päin, mutta Aiden tuli hänen eteensä. Jodie tuijotti kysyvänä veljeään, kunnes tajusi mitä hänellä oli asiaa.
"Aiden, luotan häneen. Hän selvästi haluaa auttaa meitä ja me tarvitsemme apua. Tarvitsemme kotia", Jodie sanoi. Hän kiersi veljensä ja lähti kävelemään takaisin päin. Aiden seurasi häntä, mutta Jodie tunsi heidän välillään olevan linkin olevan kireä. Ihan kuin Aiden olisi seurannut häntä vastahakoisesti.