Toivo paremmasta // Kaksinpeli Lone wolf //

Akio & Shitai

Oli sateinen päivä ja ilmasta pystyi aistimaan painostavan tunteen ukkosen lähestyessä. Vesipisarat tippuivat ympäri rauhallista Hakubajärvien maastoja nostattaen ilmaan huumaavan raikkaan tuoksun. Hiukan kauempana järviä lähestyi nuori koira. Koira käveli ripeään tahtiin ja naamalla näkyi epäilevä katse. Koira osottautui laumattomaksi Akio nimiseksi sekarotuiseksi, joka oli pitkin Japania harhaillut jonkin aikaa. Akiolla oli tunne että jokin tai joku seuraa häntä. Se tunne oli jatkunut jo jonkin aikaa ja nuori uros koitti päästä tuosta tunteesta eroon jo toista päivää. Tunne hiipi hiljaa pitkin koiran selkäpiitä ja se alkoi jo ärsyttää Akiota.

Pian järviaukio rupesi lähestymään. Se sai nuoren koiran, jopa rauhoittumaan. Jos minua seuraa joku niin aukion takia hän joutuu näyttäytymään... Akio ajatteli pieni helpotuksen tunne kasvoillaan. Mitä lähemmäksi Akio pääsi järviä sitä nopeammin hän juoksi. Matka tuntui uroksen mielestä ikuisuudelta ja samalla hänen kroppansa oli jännittynyt mikä hänen perässään oli. Sekarotuinen oli jo valmistautunut puolustukseen. Järven reunalla uros pysähtyi äkillisesti samalla kääntyen salamannopeasti. Se paljasti jo hampaansa ja otti paremman hyökkäys asennon, mutta hätkähti kun kukaan ei ollutkaan hänen perässä. " Olin varma että joku seurasi." Akio sanoi itsekseen samalla kääntäen hämmentyneenä päätään.

Todellisuudessa nuorta urosta seurattiin. Seuraaja oli vain jäänyt nytten järvien ympäröivään metsikköön tarkkailemaan nuorta silmäpuolta. Metsän pimennyksessä oli köyristyneenä laiha javalkea turkkinen koira, joka nuoli malttamattomana huuliaan samalla virne kasvoillaan. Sen vihreät silmät seurasivat kohdettaan tarkasti ja pienen pahuuden pystyi näkemään niistä. Tiedätkö mitä tämä tarkoittaa vai oletko aivan idiootti Kuului valkoturkkisen pienen pään sisällä kuiskien ja ilkkuen. Äänet olivat olleet vieraan uroksen päässä jo pitkään eikä niillä ikinä mitään positiivista sanottavaa ollut. Äänet kumminkin rauhoitti yksinäistä kulkijaa paljon ja olivat surullisen lohduttavia valkoturkin mielestä. Vihreä  silmäisen pitkä häntä heilui laiskasti puolelta toiselle malttamattomana. Suupielistä valui kuolaa ja virne naamalla oli noussut jo oikeaksi irvistykseksi. Malta vielä rakki kohta saat palkkiosi Yksi äänistä käski ivallisesti päättäen lauseensa nauruun. Äänet kumminkin pian häipyivät ja pieni järjen pilkahdus näkyi silmissä sen palattua takaisin tähän maailmaan. Vasta nyt muukalainen tajusi että sade oli yltynyt ja kauempana oleva Akio oli siirtynyt hänestä kauemmaksi. Se kirosi mielessään, mutta päätti lähteä toista kohti rennosti ravaten. Märkä nurmikko kasteli vihreä silmän tassut, mutta se ei haitannut. Sitä ei kiinnostanut miltä näytti vaan että miten voisi nuoren koiran saada itselleen orjaksi hankkimaan ruuat ja kyllästyttyään tappaa toisen. Se naureskeli lähestyessään nuorempaa koiraa, mutta kohta jo melkein saavutti Akion. Koira muutti ilmeensä ystävälliseksi ja lämminhenkiseksi, piilottaen oman itsensä.

Akio pian huomasi häntä lähestyvän koiran ja oli varuillaan. Nuorempi koira nosti karvat pystyyn paljastaen hampaansa. " Sinäkö se olit, joka minua seurasi!" Akio karjaisi hampaidensa välistä. Vieras koira pysähtyi lämmin hymy kasvoillaan ja katsoi hetken nuoremman koiran irvistävää naamaa. " Että mitä...minäkö seuraisin tuntemattomia koiria, en ikinä!" Valkoturkki sanoi kauhistuneen kuuloisena kuin ei olisi edes tiennyt toisen olemassa olosta nostaen tassunsa suun eteen, jotta hämmentyneisyys korostuisi. Epäilevä Akio nosti toista kulmaansa hölmistyneenä ihan kuin tämä olisi huono vitsi tai unta. Akio huomasi pian että toinen oli laiha ja heikon näköinen samalla ajatellen ettei hänestä voinut olla uhkaa...vai voiko. Hetken hiljaisuuden rikkoi kun valkeaturkki taas avasi suunsa. " Miksi et ole perheesi luona vai mikä sinut tänne tuo? Etkai ole loukkaantunut?" Se kyseli luoden huolestuneen olemuksen samalla hiukan lähestyen nuorta koiraa. " Ei minulla ole perhettä ja etsin paikkaa minne mennä..." Akio sanoi kömpelön oloisesti. Mainiota yksinäinen, romuttunut ja seurassa ujo eli helppo saalis! Valkoturkki ajatteli onnesta soikeana, jonka jälkeen taas avasi suunsa. " No sittenhän sinulla kävi tuuri! Olen Shitai ja elelen tässä lähistöllä, voit tulla sateensuojaan luolaani jos haluat. " Shitaiksi esittäytynyt uros sanoi samalla iskien silmäänsä.

Akio ei ollut vielä vastannut urokselle mitään mikä kumminkin lähti näyttämään jo tietä. " Tule nyt niin pääset kuivattelemaan...Siellä olisi juuri saalistettu peura odottamassa enkä yksin sitä jaksa syödä." Se houkutteli toista seuraamaan samalla kun kevyellä ravilla asteli eteen päin. Akio oli helpottunut kun saisi ruokaa ja suojaa. Nälkä oli niin kova nuorella koiralla että se ei jaksanut enään edes olla varuillaan taikka epäillä mitään. Akio juoksi Shitain ohi. " Juokse vain suoraan noin 400 metriä ja käänny oikealle!" Shitai huusi mielikuvitus ohjeita antaen edessään juoksevalle Akiolle. Kaksikko juoksi 400 metriä ja kääntyivät oikealle. Juuri silloin Akio tunsi selässään vihlovan kivun, joka lävisti sen koko kehon. Koiran pää kääntyi ja se näki selässään roikkuvan Shitain. Vihreä silmä murisi tyytyväisyydestä ja rupesi retuuttamaan nuorta koiraa. Akio yritti tarttua Shitaita edes jostain jotta pääsisi irti, mutta turhaan. " Puren sinun selkärankasi katki ja revin sisukalusi pitkin tätä järveä. Ajattelin ensin käyttää sinua hyväkseni, mutta en voinut vastustaa veresi maistamista!" Shitai sanoi puristaen kovempaa samalla nauraen. Akiolla rupesi olemaan tukalat paikat ja se tunsi lämpimän veren valuvan selästä maahan. Akio oli varma että nyt hän ei olisikaan niin onnekas kuin ennen samalla kiroten omaa tyhmyyttään luottaa kerrankin vieraaseen. " Päästä irti!" Se huusi jäätävän kivun otteessa.

// Suuret pahoittelut vitkastelustani... :/ //

Volya

Volya oli ajoittain Ohuun liittymisestään asti ilmoittautunut vapaaehtoiseksi lauman rajojen ulkopuolisiin tiedustelu- ja vartiointipartioihin, oppiakseen liikkumaan Japanin luonnossa mahdollisimman tottuneesti. Entisenä sotakoirana hän tiesi täysin tiedustelun ja ympäristön tuntemisen tärkeydet sodassa, eikä hän missään nimessä aikonut antaa Kurokagen joukoille etulyöntiasemaa siinä osastossa. Hakubajärvien raja-alueilla he olivat jakautuneet, haravoidakseen ympäristöä tunkeilijoiden ja muiden turvallisuusuhkien varalta, ja näin uros löysikin itsensä yksinään vielä suhteellisen vieraalla alueella. Hän ei kuitenkaan ollut ollenkaan huolestunut, vaan tiesi, että apuvoimia oli ulvonnan päässä, jos hän niitä tarvitsisi.

Jo hetken ajan Volya oli ympärillään hallitsevan hiljaisuuden seurauksena kuullut ääniä edestäpäin, ja hän oli erittäin kiinnostunut tietämään mikä ne aiheutti. Hän oli matkannut tähän asti melko tiheässä ryteikössä, joka nyt avautui soraiselle, kohtalaisen jyrkän rinteen huipulle. Hiljaa, tarkoituksenaan pysyä piilossa metelin aiheuttajalta niin pitkään kuin mahdollista, sotakoira hiipi rinteen reunalle ja tähyili edespäin uudesta asemastaan. Vähän matkan päässä päässä tämä saattoi erottaa kaksi koiraa, tai mahdollisesti sutta; yhden kokoisensa, kun toinen näytti olevan paljon pienempi. Keitä he ovat? Mitä tapahtuu? Volya tuumi, kunnes tajusi isomman hahmon retuuttavan pienempäänsä väkivaltaisesti. Täytyy tehdä jotain! Hän totesi mielessään, ja nousi suorille jaloille rinteen reunalle.

"Hei!" Volya huudahti alas kaksikolle saadakseen isomman koiran huomion. Hän ei jäänyt odottamaan toisen reaktiota, vaan lähti laskeutumaan rinnettä pitkin alas. Volya tunsi miten epävakaa irtokivien ja hiekan peittämä rinne oli, kun irtokivet luisuivat ja kolahtelivat toisiinsa hänen tassujensa alla. Hän oli keskittänyt totisen katseensa Akioon ja Shitaihin, mutta siitä huolimatta suoriutui laskeutumisessa rinteen huipulta, ja alas päästyään otti liikevauhdistaan pari nopeaa askelta heitä kohti, pysähtyen vain muutaman metrin päähän. "Mitä luulet tekeväsi? Päästä hänet irti!" Hän komensi, arvovaltaisella äänensävyllä. Nuorempaa urosta retuuttavan muukalaisen kehonrakenne antoi sakemannille sellaisen käsityksen, ettei toinen varmastikaan ollut kovin vahva, ja näin hän oletti pystyvänsä uhmata toista omalla koollaan ja voimallaan.