Sydämen asia (Kaksinpeli, Shiomi)

Safire

Akita aisti jollain tapaa, ettei Gin puhunut täysin totta. Safire kuitenkin nyökkäsi hymyillen, sillä ei tahtonut saada entistä ylipäällikköä vaivaantumaan. Aihe oli selvästi arka, joten Safire päätti sen antaa olla.

Kun Gin kehotti heitä jatkamaan matkaansa, Safire veti syvään henkeä, ja nousi sitten jaloilleen. "Jatketaan vain." Narttu totesi. Vaikka väsymys tuntui vielä hiukan akitan kehossa, huomasi Safire pienen lepohetken tuoneen huomattavasti enemmän virtaa. "Lähdetään sitten." Narttu sanoi hiukan iloisemmin, yrittäen häivyttää aikaisempaa surullista tunnelmaa pois.

Gin
Akita hymyili lempeästi Safirelle, yrittäen unohtaa ajatuksensa Sakurasta. Gin kääntyi, varmisti että Safire pysyi varmasti jaloillaan ja lähti taas hitaasti kävelemään.
"Ei ole enään pitkä matka." Gin ilmoitti ja kiihdytti vauhtiaan hiukan. Vaikka he olivatkin juuri levänneet, Gin uskoi Safiren olevan väsynyt. Uros halusi päästä tukikohtaan niin pian kuin mahdollista, että Safire pääsisi lepäämään.

Muutaman minuutin kuluttua, Gin näki edessään kivisen luolan. Luolan edessä olevan suuren kiven päällä makasi suuri tanskandoggi sekä hiukan pienempi seefferi. Molemmat nostivat päätään ja hymyilivät tulijoille.
"Gin-Herra! Mukava nähdä teitä taas!" Tanskandoggi tervehti.
"Menikö teidän matkanne hyvin?" Seefferi kysyi. Gin nyökkäsi ja astui sivuun, että kaksikko näkisi Safiren (?).
"Hiroshi, Akai, tässä on Safire. Hän on uusi joukossamme." Vanha akita esitteli toisen. Kaksikko nyökkäsi, tervehtiäkseen Safirea. Hopeaturkki katsoi Safirea. "Nämä ovat meidän joukkomme portinvartijat."

Safire

Akita nyökkäsi Ginille, vilkaisten vielä kerran kaunista maisemaa, ennen kuin lähti seuraamaan entistä ylipäällikköä. Maasto muuttui onneksi pikkuhiljaa paremmaksi, ja matkanteko ei tuntunut yhtä raskaalta kuin alussa.

Kaksikko eteni rauhallista, mutta silti hieman tavallista verkkaisempaa vauhtia eteenpäin. Se ei haitannut naarasta, sillä pian tulisi pimeää, ja pimeässä saattoi vaania vaikka mitä vaaroja. Akita vilkaisi epäluuloisesti ympärilleen hämärtyvässä metsässä, kunnes pian Gin ilmoitti heidän saapuneen päämääräänsä. He kävelivät kohti luolaa, jossa heidät otti vastaan suuri tanskandoggi ja sakemanni. Gin esitteli hänet portinvartijoille, ja Safire nyökkäsi noille hymyillen. "Mukava tavata." Narttu vastasi, ja katsoi sitten Giniä.

Gin
Portinvartijat nyökkäsivät ystävällisesti Safirelle ennen kuin he kääntyivät takaisin Ginin puoleen. Akain ilme vakavoitui.
"Gin-Herra... Aamupäivällä, metsässä oli Kurokagen alaisia." Uros selitti. Ginin hymy katosi hetkessä ja tämän niskakarvat nousivat pystyyn.
"Kurokagen alaisia?" Vanha akita kysyi, joteenkin hätääntyneenä. "Eiväthän he tulleet liian lähelle?" Akai pudisti päätään.
"Onneksi ei. He menivät suoraan ohi ja lähtivät alajuoksun suuntaan." Gin huokaisi kuultuaan tämän.
"Hyvä kuulla. He eivät missään nimessä saa löytää tänne." Akai ja Hiroshi nyökkäsivät.
"Ei hätää, Gin-Herra. Olette valinneet mahtavan paikan. Melkein eksyn aina itsekkin kun palaan tiedostelureissulta." Hiroshi naurahti. Gin hymyili ja lähti kävelemään kaksikon ohi.
"Kiitos tiedosta." Gin kiitti kaksikkoa ja katsoi Safirea. "Tuletko?" Akita kysyi nartulta ja lähti kävelemään kivitunnelin läpi. "Tunnelin päässä pystyy näkemään koko alueen." Hopeaturkki kertoi hänen jäljessään kävelevälle Safirelle (?).

Safire

Akita kuunteli hieman huolissaan, kun portinvartijat kertoivat vihollisten käyneen lähellä tukikohtaa, jossa he juuri olivat. Se hieman kylmäsi Safirea, sillä aikaisempi kohtaaminen Kurokagen alaisten kanssa ei ollut mieluisa. Vaikka narttu oli hyvä taistelemaan, niin ei hänkään ylivoimaa vastaan pärjäisi.

Narttu hätkähti ajatuksistaan Ginin kysyessä häntä mukaansa. Safire vain hetken toljotti entistä ylipäällikköä, kuin ei olisi ymmärtänyt hänen sanojaan. "Öh, tottakai." Narttu sanoi sitten, ja hymyili. Ajatukset vihollisista alkoivat lipua pois hänen mielestään. Olisiko maisema yhtä kaunis, tai ehkä kauniimpi, kuin hänen aikaisemmin näkemänsä? Safire odotti näkyä innolla, ja vilkaisi nopeasti vierellään kulkevaa (?) Giniä. Toisen lihaksikas keho ja komea ulkomuoto saivat nartun tuijottamaan hetken ehkä liian tiiviisti, kunnes kohdattuaan katseellaan ajan haalistamat arvet toisen otsassa, sekä viisaudentäyttämät silmät, päätti narttu kääntää katseensa. Hän ei halunnut Ginin huomaavan, että hän tuijotti.

Heidän kävellessään Safire haukottelin leveästi. Narttu tajusi, miten väsynyt hän olikaan pitkän matkan jälkeen.

Gin
Akita vilkaisi Safirea kun kuuli nartun haukottelevan ja hymähti.
"Ei enään pitkä matka..." Gin sanoi toiselle lempeästi. "Saat levätä minun luolassani kunhan pääsemme sinne." Pian kaksikko saapui tunnelin päätyyn (?), ja Gin astui sivuun että Safire näkisi.

Heidän alapuolelleen avautui suuri laakso, kahden lähes pystysuoran vuoren välissä. Laakson halki virtasi joki, joka jakoi laakson kahtia. Se oli se sama joki minkä kaksikko oli aiemmin ylittänyt. Molemmilla puolilla oli metsäistä aluetta, sekä muutama niitty, ja jos oikein katsoi tarkkaan, niin pystyi näkemään Ohun sotureita harjoittelemassa heinikossa. Vuorien juurella ja seinämissä oli paljon koloja ja luolia, joita soturit ja näiden ystävät ja perheet käyttivät koteinaan. Vaikka laakso olikin suuri, Gin ja Safire olivat niin korkealla että he pystyivät näkemään koko paikan.

Vilpoinen tuuli puhalsi laakson läpi, ja pörrötti Ginin paksua turkkia hieman. Uros kääntyi katsomaan Safirea ja hymyili.
"Se ei ole yhtä mahtava kuin vanha kotimme, mutta kyllä se kelpaa." Gin sanoi ja nyökkäsi kohti horisonttia, missä kaksi vuorta kohtasivat, muodostaen kolmannen, pienemmän vuoren. "Näetkö tuon pienen vuoren? Tuon, tuolla laakson päässä?" Hopeaturkki kysyi ja hymähti. "Jos sen ylittää, niin pääsee Hakubajärville. Se alue kuuluu nykyään serkullneni, Laikalle, ja meidän metsästysjoukot käyttävät aluetta myös ruoan hankkimiseen. Järvessä on kalaa, ja ympäröivissä metsissä on muita saaliseläimiä." Vanha akita nosti kuononsa ilmaan ja huokaisi. "Mutta pian tulee talvi. Ja paljon lumimyrskyjä. Sitten ei ole helppoa löytää ruokaa." Gin sanoi itselleen hiljaa, mutta kokosi sitten itsensä ja heilautti häntäänsä Safirelle. "Tuletko? Olet varmaan kovin väsynyt."

Safire

Safire henkäisi syvään nähdessään maiseman. Se oli kuin jokin paratiisi, kuin se olisi sijainnut kaukana Japanista, jossain sadunomaisessa paikassa. Vaikka heidän oma paratiisinsa oli tuhoutunut, tukikohdan näkeminen sai toivonkipinän heräämään Safiren sydämessä.

Tuuli puhalsi heitä vasten, ja Safire sulki hetkeksi silmänsä, hengittäen raikasta vuoristoilmaa. Ginin mainitessa, ettei paikka ollut ihan heidän oman paratiisinsa veroinen, Safire käänsi tuikkivat silmänsä akitaa kohti, ja hymyili. "Se on silti upea." Narttu vastasi, ja vilkaisi vielä maisemaa Ginin kertoessa metsästysmaista, sekä Laikasta, joka asusteli Hakubajärvellä. Ginin puhuessa talvesta, Safiren huolestuneet kasvot palasivat takaisin urokseen. Toivottavasti emme joudu sotaan talvella.. Narttu ajatteli hetken, kunnes havahtui sitten, kun Gin kehotti häntä tulemaan lepäämään kanssaan.

Safire nyökkäsi, ja huokaisi levollisesti. Unta hän nyt kaipaisikin. Narttu lähti seuraamaan entistä ylipäällikköä tämän makuuluolaan (?).

Gin
Vanha akita kääntyi katsomaan Safirea, varmistaakseen että toinen oli varmasti mukana, ja lähti sitten laskeutumaan vuorelta. Gin johdatti Safiren alas kapeaa vuoripolkua (?), joka oli hiukan jäässä koska polku oli niin korkealla.
"Varo ettet liukastu," Gin varoitti Safirea, ja varovasti katsoi narttua olkansa yli ennen kun jatkoi kävelemistä. Akitan tassut liukuivat vähän matkaa alaspäin, mutta Gin iski kyntensä jäähän ja onnistui laskeutumaan maan tasalle turvallisesti. Gin huokaisi ja katsoi taakseensa, odottaen Safirea ja varmistaakseen ettei narttu varmasti liukastuisi ja putoaisi.

Safire

Safire vilkaisi alaspäin, kun Gin kehotti häntä olemaan varovainen. Akita katsoi ensin, kuinka entinen ylipäällikkö laskeutui taitavasti liukuen alas jäisen vuoripolun, ennen kuin lähti seuraamaan. Safire oli antanut ehkä aiemmin itsestään hiukan kömpelön ja osaamattoman kuvan, mutta nyt narttu liukui kevyesti alas vähän matkaa, stopaten liikkeen kynsillään, ja sitten loikaten kevyesti tasaiselle maalle kuin kissa. Nartun jalat ottivat tömähdyksen vastaan pehmeästi, ja Safire suoristautui, hymyillen sitten eriväriset silmät tuikkien.

Akitanaaras seurasi Giniä luolaan (?) rauhallisin askelin, antaen samalla katseensa hapuilla sen kivisiä seiniä. Niitä pitkin oli valunut vesinoroja, jotka nyt kuitenkin kylmän ilman vuoksi olivat jäätyneet. Luolassa oli silti ihmeen lämmin, johtuen varmasti siitä, että sinne ei päässyt tuulemaan. Jälleen kerran Safire tajusi ihailevansa Ginin komeaa ulkonäköä, ja itsekseen narttu punastui kevyesti, toivoen, ettei akita ollut huomannut.

Gin
Vanhempi akita hymähti nartun taidoille ja lähti kävelemään rauhallisesti kohti kotiluolaansa. Matkan varrella, heitä tuli vastaan useampi Ohun koira, joka tervehti kaksikkoa. Gin vastasi hymyilemällä pienesti, ja jatkoi kävelemistä. Silloin tällöin Gin tajusi vilkaisevansa Safirea, ja joutui melkein pakottamaan itsensä kääntymään pois. Safiren kaunis ulkonäkö, erityisesti tämän eriväriset silmät, oli kuitenkin kiinnittänyt Ginin huomion, eikä uros pystynyt oikein ajattelemaan muuta.

Pian hopeaturkki saapui luolalleen ja johdatti nartun sisään. Päästyään sisälle, Gin pysähtyi ja ravisteli turkkiaan. Sitten tämä kääntyi, ja huomasi Safiren punastuvan hiukan. Uros ei kuitenkaan sanonut asiasta mitään.
"Tervetuloa kotiini." Entinen ylipäällikkö sanoi ja hymyili Safirelle, "Voit pysyä täällä ihan rauhassa, sillä kukaan muu kuin minä, Akame, John ja muu perheeni ei saa tulla sisään. Täällä sinua ei häiritä." Akita käveli luolan perälle ja kävi makaamaan pehmeän, kuivista heinistä, ruohoista ja sammaleesta väsätyn alustan päälle. "Huhhuh... Ikä alkaa jo ottaa voimille..." Gin naurahti ja nyökkäsi kohti pehmeää makuusijaa. "Sinäkin olet varmaan kovin väsynyt. Saat levätä tässä." Hopeaturkki sanoi ja painoi päänsä tassujensa väliin väsyneesti.

Safire

Narttu antoi Ginin johdattaa itsensä luolan perälle saakka. Vaikka Safire ei ollut koskaan aiemmin tavannut Giniä näin henkilökohtaisesti, toisen läsnäolo rauhoitti häntä, ja loi voimakkaan luottamuksen vanhempaa akitaa kohtaan. Entisen ylipäällikön karismassa oli jotain, joka sai kenet tahansa puolelleen ilman epäilyksen häivääkään.

Ginin osoittaessa hänelle nukkumasijan, ja kertoi, ettei tänne juuri muut pääsisi, narttu nyökkäsi, ja asettui makaamaan pehmeille heinille. Safire tunsi olonsa levolliseksi ja rauhalliseksi, ja jollain tapaa etuoikeutetuksi, kun sai jakaa luolan Ginin kanssa, varsinkin kun pääsy tavallisilta sotureilta oli sinne yleensä kiellettyä. Safire haukotteli, ja naurahti sitten Ginin sanoille toisen iästä. "Sinusta sitä ei kyllä huomaa ollenkaan." Narttu sanoi, ja venytteli sitten. Olihan Safirella itselläänkin jo ikää 9 vuotta, mutta se ei ollut vielä vaikuttanut hänen fyysiseen toimintakykyynsä millään tavalla. Safirea voisi persoonan ja ulkonäön perusteella luulla hyvinkin puolet nuoremmaksi.

Gin
Vanha akita tunsi punastuvansa hiukan kun Safire mainitsi ettei tämä vaikuttanut niin vanhalta. Narttu oli hyvin ystävällinen, sekä mukava ja kaunis, ja se veti Giniä puoleensa. Hopeaturkki toivoi että pystyisi tutustumaan Safireen paremmin.
"Hah... Kiitos." Gin sanoi hiljaa, ja haukotteli myös, painaen päänsä tassujensa väliin. Gin vilkaisi Safirea sivusilmällä ja hymyili lempeästi toiselle. "Käy sinäkin nyt lepäämään." Tämä sanoi hiljaa toiselle ja sulki omat silmänsä sitten. Ginin ikä ei ehkä vaikuttanut paljoakaan tämän taistelemiseen tai kuntoon, mutta tämä silti väsyi helposti.

Safire

Akitanarttu hymähti pienesti hymyillen uroksen kiitoksille, ja haukotteli sitten leveästi Ginin kehottaessa häntä lepäämään. "Kyllä, Gin-herra. Käskynne on lakini." Safire sanoi, ja hymyili suloisesti, ennen kuin kääntyi kyljelleen selkä urokseen päin makaamaan. Safire peitti siten myös kevyen punastumisensa äskeisten sanojensa myötä. Toivottavasti tuo ei ollut kovin sopimatonta... Narttu ajatteli hiukan hermostuneena. Gin oli arvokas ja vaikutusvaltainen uros, ja Safire oli aina tuntenut tuota kohtaan voimakasta kunnioitusta, ehkä hiukan jopa jännittyneisyyttäkin. Siksi akitasta tuntui hiukan oudolta, että hän kykeni hiukan vitsailemaan, ja vieläpä toisen kustannuksella.

Narttu ei kuitenkaan uskaltanut enää sanoa mitään, ei edes pyytää anteeksi, vaan teeskenteli nukkuvansa. Pian Safire kuitenkin vajosi syvään uneen ihan oikeasti.

Gin
Ginin silmät aukesivat, varmistaakseen että Safirella oli varmasti mukavat oltavat kun tämä kävi hänen viereen lepäämään. Vanha akita punastui vähän itsekkin Safiren sanoille, ja katsoi nartun suuntaan nolona. Ei hän sitä tarkoittanut... Gin mietti itsekseen ja ummisti silmänsä.
"Hyvää yötä." Gin kuiskasi toiselle, epävarmana siitä että oliko narttu kuullut. Mutta Gin ei koskaan saanut tietää kun vajosi syvään uneen heti itsekkin.

*Myöhemmin...*

Gin heräsi ensimmäisenä (?) ja nosti päänsä, haukotellen makeasti. Safiren lämmin läsnäolo muistutti urosta Sakurasta, ja tämän ilme muuttui surulliseksi. Hiljaisesti Gin nousi ylös, varoen ettei herättäisi Safirea (?). Vanha uros venytteli ja käveli ulos luolasta, vilpoiseen aamuilmaan. Nukuimmepa pitkään... Gin mietiskeli ja katsoi Safirea päin. Sakura... Olenko valmis siirtymään eteenpäin? Hopeaturkki muisteli kishua ja huokaisi. Eihän Gin ihan täysin lätkässä ollut, mutta kun oli viettänyt aikaa Safiren seurassa, Gin tunsi itsensä taas onneliseksi. Narttu oli hyvin kaunis ja miellyttävää seuraa. Eihän meistä mitään tulisi... Hopeturkki hymähti ja katsoi kevyitä pilviä aamutaivaalla.

Safire

Narttu nukkui hyvin levollisesti koko yön. Se ei ollut pitkään aikaan saanut nukuttua yhtä sikeästi, johtuen varmaankin siitä, että oli ollut eksyksissä jonkin aikaa. Ohun soturien ja varsinkin Ginin läsnäolo toivat turvallisuudentunteen, joka oli mahdollistanut väsyneen nartun voimien keruun mahdollisimman hyödyllisellä tavalla.

Safire nukkui niinkin syvässä unessa, ettei se huomannut Ginin poistumista luolasta. Vasta kun pilvien takaa kurkisteleva aurinko loi säteitään luolan suuaukosta sisälle, akita avasi kevyesti silmänsä ympäristön kirkastuessa niinkin äkillisesti.

Hetken aikaa Safiren täytyi miettiä, missä hän oikein oli, kunnes muisti eilisen, ja vilkaisi nopeasti paikkaan, jossa Ginin olisi pitänyt nukkua. Onko hän lähtenyt? Narttu ajatteli, ehkä jopa hiukan pettyneenä. Toki Gin oli kiireellinen Ohun ylimistöön kuuluvana henkilönä, eikä narttu uskaltanut ajatella, että entinen ylipäällikkö soisi hänelle jotain extra-aikaa, vaikka ehkä syvällä sisimmässään Safire sitä toivoikin. Narttu mietti, kuka hänet nyt saattaisi Ohun salaiseen tukikohtaan. Harmaaturkkia hiukan jännitti, sillä Ginin kanssa se ei tuntenut olevan lainkaan peloissaan. Akita nousi jaloilleen, ja lähti sitten etenemään kivistä käytävää pitkin ulos. Ehkä joku osaisi kertoa hänelle tarkemmin, mitä seuraavaksi tapahtuisi, ja ehkä myös sen, mihin Gin oli mennyt. Safire jopa suunnitteli lähtevänsä etsimään urosta. Mitä oikein kuvittelen..? Narttu kuitenkin havahtui ajatuksistaan. Eihän hän voinut sillä tavalla liimaantua Giniin, vaikka Safiren oli pakko myöntää tuntevansa jotain kummallisen kaltaista, lämmintä vetoa urosta kohtaan. Eihän heistä koskaan voisi mitään tulla...

Safire siristeli hiukan silmiään saapuessaan kirkkaseen päivänvaloon. Kirpeä aamuilma tuoksui raikkaalta, ja narttu tunsi olevansa täysissä voimissaan. Hetken aikaa narttu piti silmiään suljettuina, ja veti syvään henkeä, ennen kuin avasi silmänsä. Safiren sydän hypähti, kun se näkikin tutun hahmon vähän matkan päässä. Gin ei siis ollutkaan jättänyt häntä. Kevyt hymynkare käväisi Safiren huulilla, ennen kuin raitaturkki käveli verkkaisin askelin uroksen rinnalle. "Huomenta.." Akita sanoi hiljaa, irroittamatta katsettaan kauniista maisemasta, joka levittäytyi heidän edessään.

Gin

Vanha akita oli niin uppoutunut ajatuksiinsa, ettei kuullut Safiren lähestyvän. Vasta sitten kun toinen tervehti tätä, Gin hätkähti tajuihinsa ja katsoi narttua, joka oli tullut hänen rinnalleen.
"Kas, huomenta." Hopeaturkki tervehti toista ja käänsi katseensa heidän alapuolella leviävään maisemaan, piilottaakseen kevyesti punastuneet kasvonsa. "Nukuitko hyvin?" Akita kysyi, keskustelun avauksena. Tosin, Giniä myös huolestutti nartun terveys: Safire oli ollut hyvin väsynyt kun he olivat saapuneet, ja Gin halusi tietää että oliko narttu toipunut pitkästä patikoinnista ja kohtauksesta Kurokagen kätyrien kanssa.

// Apua, lyhyttä! D: x3 //

Safire

Akitanarttu katsoi vielä hetken Ginin kysymyksen jälkeen maisemaa, kunnes vilkaisi harmaaturkkia, ja hymyili leveästi. "Kuin tukki! Ihana kerrankin nukkua niin, ettei tarvitse miettiä, nirhaako joku sinut yön aikana." Safire naurahti kevyesti, vaikka asia sinällään oli suhteellisen vakava. Hetken aikaa narttu mietti taas, pitikö Gin hänen vitsailuaan typeränä, muttei sanonut sen jälkeen enää mitään aiheeseen liittyen.

Safire tiesi, että tänään he jatkaisivat matkaa, mutta jotenkin oli tykästynyt paikkaan, eikä olisi tahtonut vielä lähteä. Syynä saattoi myös olla se, että hän saisi vielä sillä verukkeella viettää aikaa entisen ylipäällikön kanssa kahdestaan. Sitä ajatellessaan Safire tunsi punastuvansa kevyesti.

"Tuota.." Narttu aloitti. "Milloin lähdemme?" Akita kysyi hiukan vaikeasti. Se toivoi, ettei ainakaan ihan vielä, mutta sen oli pakko saada tietää.

Gin
Vanha akita naurahti pehmeästi Safiren vitsille ja katsoi tätä lempeästi.
"Olet nyt turvassa, Ohun tukikohdasta ei tiedä kukaan paitsi Ohulaiset itse." Gin sanoi ja iski silmää. "Täällä kukaan ei pääse kurkkuusi, pidän huolen siitä." Ginin poskia taas kuumotti hiukan: miksi juuri hän pitäisi huolen siitä? Olihan täällä muitakin. Noh, toivottavasti hän ei ota sitä vakavasti...

Hopeanharmaa uros katsoi Safirea kun tämä kysyi lähtemisestä. Sitten tämä katsoi vuorille ja huokaisi.
"Minulla ei ole tänään mitään tärkeää tekemistä... Yukimura hoitaa asiat täällä näinä päivänä." Gin kertoi ja hymähti. "Meillä ei ole mikään kiire lähteä, jos se sinua askarruttaa." Akita katsoi sivusilmällä Safirea. Hän itse toivoisi että pystyisi viettämään vielä vähän aikaa kaksistaan nartun kanssa. Ja olihan se totta: Yukimura oli nyt ylipäällikkö. Ja vaikkei ollutkaan niin armahtava kuin veljensä, niin Yukimura oli silti hyvä ja reilu johtaja laumalleen. Hän ei ollut tarvinnut Ginin opastusta pitkään aikaan, vaikka joskus tämä kysyikin isältään neuvoa pienissä arkipäivän asioissa, kuten miten hoitaa omia pentujaan.

Safire

Narttu hymyili leikkisästi vanhemman akitan sanoille, ja istahti sitten alas. Safire tunsi suurta lämpöä sisällään, kun Gin kertoi itse henkilökohtaisesti pitävänsä huolen tämän turvallisuudesta. Narttu käänsi hiukan päätään sivuun ujosti, ettei Gin näkisi hänen kevyttä, poskille kohonnutta punaa. Eihän Safire tahtonut, että toinen tajuaisi hänen olevan niinkin imarreltu, sillä tuskin toinen tarkoitti sillä mitään erityistä.

Kun entinen ylipäällikkö jatkoi myös, ettei heillä olisi mikään kiire lähteä vielä tänään. Narttu ei voinut mitään sille, että tämän kasvoilla käväisi onnellisen innostunut ilme. "Niinkö? Tai siis..." Safire päästi sanat suustaan ennen niiden tarkempaa ajattelemista, ja nolostui. "Öh..no..tuota..." Akita takelteli. "..haluaisitko sitten vaikka esitellä paikkoja laajemmin tällä alueella?" Safire keksi hätäratkaisun, mutta olisi heti perään tahtonut lyödä itseään. Miten typerältä tekosyyltä se kuulostikaan. Narttu laski katseensa hitaasti maahan, eikä sanonut enää mitään. Safire toivoi, ettei Gin pitänyt häntä yhtenä epätoivoisena ja takertuvaisena ihailijana, joita entisellä ylipäälliköllä takuulla riitti.