Aaamuauringon nousu (Kolminpeli: Miss Okami, Shiomi)

Kuurankukka

Sokea ja valkoturkkinen iäkäs naaras asteli ulos pienestä luolasta. Naaras oli yöpynyt siellä. Hän saattoi ulos tullessaan tuntea aamuauringon pienen lämmön. Myös luonnon tuoksut olivat voimakkaat. Naaras haukotteli pitkästi ja näkyvästi. Hän ei ollut nukkunut kovin hyvin öisten painajaisten vuoksi. Oli kulunut useita vuosia kun naaraan lauma ja suku oltiin tapettu erään naaraskoiran toimesta, mutta silti naaras näki yhä painajaista.

Kuurankukka asteli hieman eteenpäin, mutta todella varovasti. Hän ei voinut tietää oliko maasto muuttunut jotenkin, esimerkiksi oliko maahan tippunut ylimääräisiä oksia, mitä ennen nukkumaan menemistä ei ollut. Naaras ei halunnut kompuroida. Muutenkaan hän ei ollut täysin varma oliko hänen adoptiopoikansa Kielo lähellä. Kielo oli joko vielä nukkumassa luolassa tai metsästämässä - Kuurankukan mielestä.

Kuurankukka päätti istua maahan ja nuuhkia ilmaa. Hän päätti nyt vain nauttia ulkoilmasta ja ehkä palata takaisin luolaan nukkumaan, jos mitään muuta erityistä ei tulisi tapahtumaan.

Kielo

Nuori uros oli aikaisin aamusta herännyt painajaisiin ja sen jälkeen ei ollut saanut unta. Kuvat tuon sisaresta vilisi päässä painajaisen jälkeen ja Kielo paineli pihalle. Tuskin saan enää unta... Uros päätteli ja lähti juoksemaan, vain pitääkseen kuntoaan yllä.

Kielo oli juossut lähinnä ympyrää luolan lähettyvillä hyvän aikaa, kun uros huomaa adoptioemonsa astuneen pihalle. Kielo tepastelee energisesti tuon luokse ja hymyilee lempeästi "Huomenta." Kielo sanoo  hiljaisesti, koska tietää ettei Kuurankukka näe tätä, mutta saattoi jo aistia tämän lähentymisen. "Mitä mietit?" Kielo kysyy ja isuuntuu Emonsa vierelle. Kielo nostaa katseensa puihin ja odottaa Emonsa vastausta.

Kielo vetää syvään henkeä "Osaat varmaan hajusta ja ilman kylmyydestä päätellä jo, että talvi on kohta täällä?" uros naurahtaa, mutta hiljenee kuin olisi seinään törmännyt. Joku on tuulen suunnassa... Kielo toteaa, mutta päättelee, ettei ohikulkia osuisi heidän kohdalle. "Aiotko mennä luolaan jos käyn metsästämässä? Vai onko sinulla vielä nälkä?" Kielo kysyy Emoltaan uteliaana ja iloisena, mutta pieni kireys ja valppaana oleva sävy tuon äänestä voi huomata.

Dougie

Juuri samoihin aikoihin, nuori, hiekanvärinen Seefferiuros oli päässyt määränpäähänsä, Akitaan. Dougie oli matkannut viimeiset kolme päivää, Alpeilta pohjoista kohti, koska hän oli uteliaisuuttaan halunnut käydä tutkimassa vähän Kurokagen alueen ympäristöä. Dougie oli Ohulainen, muttei tiedustelija, joten hänellä ei itseasiassa olisi ollut mitään asiaa Kurokagen alueelle. Mutta Dougie tiesi että kunhan hän itse pysyisi turvassa, niin tuskin Yukimuraa haittaisi. Nyt hän oli viimein saapunut paikalle, ja naurahti innostuneena kun tunnisti pohjoisen prefektuurin tuoksun.
"Kaunis aamu!" Uros huokaisi, hengittäen sisään raikasta ilmaa, jossa oli jo lumen vilpoinen tuntumus. Dougie istahti maahan, että saisi henkensä takaisin, ja mietiskeli ääneen. "Kannattaisikohan syödä jotain ennen kun menen jututtamaan paikallisia...? Ei ole vielä niin kylmä ettäkö lammet olisivat jäätyneet." Seefferi hyppäsi pystyyn ja suuri virne kasvoillaan, tämä lähti hölkkäämään taas eteenpäin, muhkean aamiaiskalan toivossa.

Aluksi Dougie ei edes huomannut että oli vahingossa astellut jonkun muun alueelle, vaan iloisesti hyräillen hölkkäsi rennosti metsän halki. Hän huomasi kaksi valkeaa koiraa vasta sitten kun vilkaisi sivulle, ja kaksikko sai hänen huomionsa. Seefferi pysähtyi ja naurahti.
"Ahaha... Hyvää huomenta teille!" Seefferi sanoi hymyillen aurinkoisesti. "Anteeksi etten huomannut teitä aiemmin... Olin ajatuksissani..." Dougie sanoi ja kumarsi päätään hieman, kohteliaisuuden eleenä.

Kuurankukka

Kuurankukka aisti Kielon lähestymisen ja ensimmäisenä oletti tuon olleen metsästämässä.
"Huomenta, Kielo. En mitään erityistä mieti", Kuurankukka sanoi hieman väheksyvästi. Hän jälleen haukotteli ja pudisti päätään. Hän kuin yritti pitää itsensä hereillä.
"Olen toki aistinut lähestyvän talven. Olenkin jo odottanut sitä, koska olo ei ole silloin niin epämukava paksun turkin vuoksi", Kuurankukka kertoi.

Kuurankukka sai pian selville, että Kielo ei ole ollut vielä metsästämässä.
"Mene vain metsästämään, niin yritän vielä...", Kuurankukka oli sanomassa, mutta keskeytti lauseensa kuullessaan tuntemattoman nuoren koiran äänen. Kuurankukka ei kääntänyt katsetta puhujaan, koska hän ei ollut erityisen varma missä koira oli.
"Huomenta?", Kuurankukka päätti sanoa ystävällisesti, mutta hieman varautuneesti. Hän ei tiennyt millainen koira oli kyseessä; ystävällinen vai paha. Naaras päättikin nousta seisomaan ja olemaan valmis tarvittaessa puolustamaan itseään ja Kieloa, vaikka naaras ei pitänytkään kovin taisteluista.

Kielo

Kielo hymyili kuurankukalle ja vastasi "Selvä pyy." Kuitenkin uroksen hymy hyytyi heti, kun tämä aisti lähestyvän tunkeilijan. Kielo ei sanonut mitään Kuurankukalle, vaan istui hiljaa tuon vierellä ja samalla kuunteli emonsa sanoja. "Totta..." Kielo vastasi, hieman tunteettomasti.

Uros heti huomatessaan Dougien, nousi seisomaan ja nosti kuin luonnostaan häntänsä. Kielo ei vastannut, vaan etenkin suojeli Kuurankukkaa seisomalla kylki kiinni Emossaan, jos tämän tulisi työntää tuo sivummas. "Millä asialla olet täällä?" Kielo kysyi rauhallisena, mutta uhkaavan oloisena. Kielo kun ei halunnut tapaavansa ketään, sillä uhalla, että tuntematon olisi kuin Korppi.

Kielo luki Dougien kehon ilmeen lopulta uhattomaksi ja laski "aseensa". Kielo isuuntui ja ulkoinen suoja "kuori" murtui. Kielo luotti nyt Diegoon, mutta vain hieman. "Olen Kielo ja tässä emoni Kuurankukka." Kielo kertoi, koska ystävistä alueella voisi olla hyötyä. Eikä siinä mitään pahaa ollut jos oma murhaajansa tietäisi heidän nimet, ennen kuin menehtyisivät.

//;D

Dougie

Hiekanvärinen seefferi katsoi kysyvästi kahta muuta koiraa, pää kallistuen hiukan sivummalle. Hän ei aluksi tajunnut miksi he pitivät Dougieta uhkana, koska eihän pienempi uros ollut edes vaarallisen näköinen. Ei hän huono taistelija ollut, mutta hän aina hymyili eikä koskaan osoittanut hyökkäämisen aikeita kenellekkään. Sitten Dougie huomasi että vanhempi kahdesta vaaleaturkista oli sokea, ja tämä ymmärsi nuoremman puloustusvietin heti. Ja totta puhuen, olenhan minä jonkun muun kotipihalla... Ei ihme että he ovat varuillaan.

Nuori uros heilautti häntäänsä rentona Kielolle, kun tämä esitteli itsensä ja emonsa Kuurankukan.
"Mukava tutustua! Itse olen Dougie, ja tulen Skotlannin vuoristosta. Tosin asun Japanin Alpeilla nykypäivänä." Seefferi hymyili leveästi ja hullunkurisesti, kuten hänellä oli tapana. "Älkää huoliko, en halua satuttaa teitä, olen vaan läpikulkumatkalla." Dougie istahti, silmät kimaltaen iloisesti ja ystävällisesti. "Aioin napata itselleni vähän aamiaista... Mitä jos käyn hakemassa teillekin jotain? Anteeksipyyntönä siitä että vahingossa tulin alueellenne ilman lupaa?" Seefferi ehdotti.

Kuurankukka

Kuurankukka kuunteli tarkkaan nuorempien keskustelua jokaisen läsnäolijan nimistä.
"Me olemme alunperin kotoisin Suomen tuntureilta", Kuurankukka kertoi rauhallisena ja ystävällisenä, ja jatkoi: "Hauska tutustua sinuun, Dougie". Kuurankukka oli huojeentunut siitä, että nuorukaisesta ei olisi vaaraa. Kuurankukka ei nähnyt millainen koira oli kyseessä, mutta hänelle riittii kuulla Dougien äänensävy. Uusi tuttavuus ei kuullostanut lainkaan uhkaavalta.

Kuurankukka kuuli Dougien ehdotuksen metsästämisestä. Naaras meinasi ensin kääntyä täysin Kielon puoleen ehdottaakseen tuon menevän Dougien mukaan, mutta naaras ei tehnytkään sitä.
"Ei se haittaa, että olet 'alueellamme'. Emme oikeastaan omista tätä paikkaa. Meidän ainut omaisuus on tämä luola ja toisemme", Kuurankukka kertoi, ja päätti vielä jatkaa: "Me voimme tulla mukaasi. Kielo tietää hyviä paikkoja metsästää tai kalastaa. Eikö niin, Kielo?". Kuurankukkan lopetettua puheensa, hän kääntyi Kielon suuntaan. Kuurankukka halusi Kielon ymmärtävän, että hän itse luotti täysin Dougieen. Kuurankukka muutenkaan ei halunnut riidellä turhaan koskaan.

Kielo

Kielo pysyi hiljaa pitkälti koko keskustelun ajan ja antoi Kuurankukan puhua tämän puolesta. Emo pian ehdottikin porukalla metsästämään menemistä ja Kielo oli aluksi hieman epävarma. Uros vilkaisi Dougieta ja kääntyi sitten emonsa puoleen, hymyillen lempeästi "Voin toki mennä auttamaan häntä metsästyksessä. Vai haluatko tehdä taas kaiken itse?" Kielo naurhati hiljaisesti. Kielo tiesi, että Kuurankukka oli urosta parempi metsästämään, mutta naaraan huonon hajuaistin ja menetetyn näön takia, tuo tuskin löytäisi mitään saalista. Kielo ilomielin johdattaisi tuon saaliin luokse ja antaisi naaraan liikkua hieman. Olisihan siitäkin hyötyä tuolle, kuin vain makoilla ja hitaasti hapertua. Kielo lopulta käänsi katseensa Dougieen ja katsoi tuota hetken tunteettomasti, kunnes uros virnisti leveästi. "Saat laskea itsesi toverikseni. Jos ikinä tarvitset apua ja olet lähettyvillä, tulen oitis." Kielo kehotti, varmistaakseen Dougien ymmärtävän tämän hyväksyneen tuon ystävänään.

Dougie

Dougie katsoi kahta koiraa vuoronperään, ja tämän kasvoille nousi leveä hymy kun Kielo ja Kuurankukka molemmat osoittivat että olivat hyväksyneet nuoremman Seefferin ystäväkseen.
"Samat sanat! Mukava tutustua teihin!" Dougie naurahti ja katsoi kaksikkoa. "Lupaan olla teille molemmille avuksi, jos vain ikinä pystyn!" Seefferi ei vieläkään sanonut asiasta mitään, mutta arveli että kaksikolla saattoi olla hiukan hankalampaa Kuurankukan sokeuden takia. Tosin... Jos he ovat tulleet koko matkan Suomesta, niin heidän on oltava aika vahvoja ja lujatahtoisia... Dougie mietti, mutta karkoitti ajatukset mielestään. Sillä ei ollut merkitystä juuri nyt.

Kuurankukan ehdotus metsästämisestä kuulosti nuoresta uroksesta mahtavalta; olihan metsästäminen joukossa aina kivempaa kuin yksin. Tuo katsoi Kieloa, heilauttaen häntäänsä innostuneena. "En käy Akitassa kovin usein, joten en tunne paikkoja täällä kovin hyvin. Olisi hienoa jos pystyisit opastamaan meidät jonnekkin hyvälle alueelle jossa on paljon riistaa." Seefferi sanoi Kielolle, hymyillen. "On mukavaa että tapasin teidät. Nykyään, kun se Kurokagen lurjus jatkuvasti valloittaa Japanin alueita, suurin osa jengistä on muuttunut kylmäksi ja epäystävälliseksi." Dougie huokaisi, ja sitten hätkähti kun tajusi etteivät Kuurankukka ja Kielo olleet paikallisia. "Te olette kuullet jo Kurokagesta, vai?" Tuo kysyi. Dougie voisi aloittaa autamaan kaksikkoa kertomalla heille vaarallisesta demonikoirasta, jos he eivät olleet jo kuulleet hänestä.

Kuurankukka

Kuurankukka hymyili kuullessaan Dougien innon joukkometsästämisestä. Pian mainittiin Kurokagen nimi, joka sai naaraan värähtämään hieman. Hän oli aina verrannut Kurokagen pahuuttaa Korppi-nimiseen naaraskoiraan, joka oli aiheuttanut traumat Kuurankukalle.
"Olemme toki kuulleet hänestä. Pyrimme välttämään jokaisen lauman aluetta. Olen ennen ollut oman laumani Kuningatar, joten olen oppinut arvostamaan lauman alueen tärkeyttä. Oli lauma mikä tahansa, niin alueelle astuva ulkopuolinen on aina omalla tavallaan uhka ensin", Kuurankukka kertoi rauhallisella äänensävyllä. Puhuttuaan iäkäs naaras huokaisi raskaasti, ja hän käänsi katseen luolaan.

Kuurankukka otti askeleet luolan suun luokse ja katseli sitä.
"Menkää te vain edeltä. Löydän kyllä teidät", Kuurankukka päätti ehdottaa nuorille. Naaras alkoi kuopia maata etutassullaan sitten hieman. Hän alkoi kuin tekemään merkkiä. Kuurankukalla oli aina tapana jättää merkki paikkoihin, minne hän ja Kielo tulisivat palaamaan vielä. Kuurankukka kun salaa toivoi tapaavansa jälleen eloon jääneet pentunsa, ja että hän tapaisi heidät vielä ennen kuolemaansa. Pentujen muistelu sai Kuurankukan olon hieman poissaolevaksi ja surumieliseksi.

Kielo

Uros hymyili hieman Dougien reaktiolle ja vastasi "Käy se minulle." Kielo kuunteli kaksikkoa taas hiljaa ja seurasi ympäristöä, mahdollisten uhkien varalta. Kielo itse harvemmin mainitsi tai puhui Kurokagesta suoraa Kuurankukalle, juuri siitä syystä, ettei pystynyt olla ajattelematta Korppina tuota. Taitaa olla iso juttu tämä Kurokage koira... Hänestä kuulee liikaa, heti ensinmäisenä päivänä täällä. Kielo totesi, muistellessaan lemmikkejä jotka uroksesta oli kertonut. Taitaa olla uhkana myös lemmikeille... Kielo mietti itsekseen.

Kielo kääntyi katsomaan emoaan tuon mennessä luolalle. Kielo tuhahti ja sanoi "Selvä", kääntyen sitten Dougieen. Kielo virnisti hiukan ja leikkisästi näykkäsi ilmaa Dougien naaman edestä, tuon katsoessa kohti(?). Kielo kannusti Dougieta, sekä itseään luottamaan toisiinsa, vain kannustamalla toista leikkimään kuin joku pentu. Kielo naurahti ja lähti kävelemään vain johonkin suuntaan kuin luonnostaan. Uros kun yleensä meni tietyille paikoille ja nappasi esimerkiksi ankkoja vedestä, sitä rataa.

Dougie

Seefferi katsoi masentuneena maata. Hän toivoi että jonain päivänä ulkomaalaiset koirat pääsisivät tulemaan Japaniin kaikessa rauhassa, ilman että Kurokagen kaltaiset hirviöt häiritsisivät heitä. Yukimura-herra ja me Ohun koirat pidämme siitä huolen että se toive tulee toteen. Lupaan sen itselleni, ja kaikille muille jotka tänne tulevat rauhan toivossa. Dougie katsoi takaisin ylös, ja pisti rohkaisevan hymyn kasvoilleen. Jos hän ei nyt heti voisikaan mennä repimään Kurokagea palasiksi, niin hän ainakin voisi olla Kuurankukalle ja Kielolle avuksi, näyttäen heille Japanin koirien paremman puolen.

Dougie oli hiukan yllättynyt kun Kuurankukka ilmoitti jäävänsä, mutta tämä ei miettinyt asiaa sen enempää. Olihan Kuurankukka jo iäkäs, ja sokea vielä, eikä Dougie edes tiennyt mitä kamaluuksia tuo oli joutunut näkemään. Sen sijaan, tuo vaan nyökkäsi ja katsoi Kieloa. Seefferi oli jo ehdottamassa lähtöä kun energinen Kielo näykkäsi tämän suuntaan, saaden Dougien yllättyneenä perääntymään. Mutta tuo innostui lähes heti, koska oli vielä nuori ja leikkisä itsekkin, ja sinkosi Kielon perään.
"Hei! Odota nyt sentään!" Hiekanvärinen seefferi naurahti ja töytäisi Kieloa olkapäällään yhtä leikkisästi kun saavutti tuon (?). Dougie heilautti häntäänsä ja katsoi uutta ystäväänsä. "Te olette siis Suomesta? Millaista siellä on?" Uros kysyi uteliaana. "Isäni kertoi että oli joskus nuoruudessaan ollut siellä lomalla isäntämme kanssa... Kuulemma siellä on hurjan kylmä?"

Kuurankukka

Kuurankukka hymyili itsekseen kuullessaan nuorien lähtevän iloitsevina. Kuurankukka unohti nuorien energian vuoksi hetkeksi kaiken pahan. Hän vain ajatteli nyt nauttia tästä hetkestä. Naaras ei tiennyt milloin häne kuolisi, joten hän päätti olla murehtimatta. Hän halusi elää vielä ainakin muutaman vuoden. Hän haluaisi nähdä mahdollisia lapsenlapsiaan ennen kuolemaansa. Ainakin Kuurankukka toivoi saavansa jonain kauniina päivänä lapsenlapsia.

Kuurankukka päätti istahtaa hetkeksi. Hän muisteli positiivisia asioita. Hän halusi palauttaa itsensä positiiviselle mielelle, ennen kun päätti lähteä nuorten perään. Hän ei halunnut pilata nuorempien iloa ja energiaa omalla negatiivisuudellaan.

Kuurankukka nousi pian ylös ja nuuhki ilmaa. Hän nuuhki myös maata. Hän haistoi Kielon ja Dougien, mutta Kielon haju oli tietenkin tutumpi. Sitä Kuurankukka päätti sitten lähteä seuraamaan rauhallisena.