Shiretokon metsissä

Sayuchio

Koska suurin osa väestä oli lähtenyt jonnekkin, oli Susikoirakin ottanut itselleen asiaksi pistäytyä Fukuissa, mutta jotenkin nartun pettämätön suuntavaisto oli pettänyt ja monen oikoreitin vuoksi oli Sayuchio eksyttänyt itsensä Shiretokoon. Sayuchio oli todella huvittunut omasta pienestä mokastaan, ja päätti jäädä Shiretokoon hetkeksi lepäilemään, ennen kuin ryhtyisi etsimään reittiä Fukuihin, tai vielä parempaa, takaisin sinne mistä oli lähtenyt. Narttu viihtyi metsässä jossa oli paljon suojaa, tosin kunhan karhut vain heräisivät talviuniltaan, ei suojastakaan olisi apua. Mutta tätähän kolmivärinen koira oli miettinyt useamman kerran ja tullut siihen tulokseen ettei tuolla olisi kuitenkaan mitään hätää, sillä eihän Sayuchio mikään heikko surkimus ollut. Tuskin heikoimpia ja pelokkaimpia piipertäjiä olisi vartijan asemaan päästetty, ei edes Ohun sotureiden keskuudessa. Tällaisen kuvan Sayuchio oli ainakin saanut, mutta ken sen tietäisi että miten asia oli. Niin, ei ainakaan tämä naaras.
Solakka naaras porkkasi lumessa tyytyväisenä siitä kuinka kevättalven raikas tuoksu pisti sen kirsussa kun tuo veti syvään henkeä. Lumisessa metsässä porkatessaan Sayuchio alkoi ajattelemaan hupsuja asioita. Se ajatteli aluksi, että jos hän viettäisi suunnilleen vain päivän tai kaksi Shiretokossa ja suuntaisi sen jälkeen Honshuun, jotta voisi hieman tarkkailla Kurokagea ja tuon lauman tekosia ja toimintaa. Mutta tämä suunnitelma sai jäädä myös suunnitelmaksi, sillä Sayuchio ei omaa henkään vaarantaisi pienten tiedonjyvien vuoksi. Ei, ellei ylipäällikko itse niin käskisi. Mutta kun käskyä ei ollut tullut, niin eihän Sayuchio mitään niin typerää voisi olla edes tekemässä. Sitä paitsi, Sayuchio oli melkein satavarma siitä ettei toisten vakoilu edes kuulunut hänen tehtäviinsä. Tämän sekasorron päästettyään vapaaksi päästään Sayuchio asettui makaamaan puun alle tutkimaan ympäristöä, jos se sattuisi löytämään itselleen hieman purtavaa.

//Hyhhyh, huomaa kyllä että viimeisestä roolauksesta on vierähtänyt hetki, vähän tuntuu siltä etten enää osaa kirjoittaa minkään näköistä roolia xd//

Orion

Nuorukainen tunsi voimiensa alkavan olla lopussa. Orion läähätti rankasti, muttei silti hellittänyt juoksuvauhtiaan yhtään. Askeleet rummuttivat lumista tannerta, ja uroksen perään jäi hentoinen lumipilvi, mutta se ei hidastanut hahmoja, jotka juoksivat hänen perässään.

"Pysähdy nulikka, niin annamme sinulle opetuksen!" Kuului hänen takaansa, mutta Orion ei edes vaivautunut vastaamaan. Se veisi aivan liikaa voimia. Punaturkkinen keskittyikin vain pitämään vauhtinsa yllä, jottei vahingossakaan jäisi takaa-ajajiensa hampaisiin.

Aiemmin Futago-solan lähettyvillä Orion oli onnistunut suututtamaan kaksi vartijaa. Nuorukainen oli mennyt haastamaan noiden kanssa riitaa, ja ajautunut taisteluun. Uros oli onnistunut puhkaisemaan vastustajansa silmän, mutta sen jälkeen toinen oli tullut avuksi, ja Orion oli nähnyt parhaakseen ottaa jalat allensa. He olivat edenneet jo pitkän matkaa, ja punaturkki ihmetteli, miten toiset jaksoivat seurata häntä yhä. Todennäköisin syy oli se, että Orion olisi hyvin arvokas panttivanki.

Orion pelkäsi jalkojensa pettävän alta, kun hän taisteli pysyäkseen yhä kovassa vauhdissaan. Maisema muuttui, mutta nuorukainen pakotti katseensa pysymään edessään polulla, ettei vain kompastuisi. En jaksa enää! Punaturkki ajatteli, kunnes yllättäen sekosikin askelissaan, ja kaatui kyljelleen. Nopeasti Orion nousi ylös, mutta kaksikko oli jo ehtinyt piirittää hänet.

"Sinähän sitkeä pirulainen olet!" Silmäpuoli huudahti läähättäen. Orion luimisti korvansa. "Onhan se sentään Ginin pojan jälkeläinen." Toinen jatkoi ja nauroi. Punaturkkinen nielaisi. "Enkä ole! Olette erehtyneet! En edes kuulu Ohun joukkoihin!" Orion kivahti takaisin, mutta kaksikko vain nauroi. "Älä yritä. Kyllä johtaja nyt ilahtuu, kun viemme sinut hänen luokseen." Silmäpuoli vastasi, ja tarttui äkisti nuorukaista niskasta. Toinen koirista tarrasi hänen takajalkaansa, jotta Orion ei voisi rimpuilla vapaaksi. "Apua!" Nuorukainen huusi, mutta häntä roikottava koira kiristi otettaan nuorukaisen niskassa niin, ettei Orion kyennyt enää huutamaan.

Sayuchio

Saatuaan itselleen hyvän ja mukavan asennon puun alta, oli naaras unohtanut saaliin väijymisen ja päätti vain nukahtaa. Mutta ennen kuin Sayuchio nukahti, kuuli se vaimeita juoksuaskelia. Askeleet olivat todella kaukana, ja Sayuchio oli jo melkein unessa. Sitä paitsi hetken kuunneltuaan naaras totesi että jalkapareja oli vähintään kaksi, mikä meinasi nartun mielestä sitä että kyseessa oli vain pieni porukka eläimiä, koiria tai muita eläimiä. Joka tapauksessa asia ei ollut niin ihmeellinen että Sayuchio olisi noussut lähtenyt tarkistamaan tilanteen. Paikallaan vartioimassa reviiriä hän olisi varmasti lähtenyt tutkimaan äänten aiheuttajaa, mutta nyt hän ei ollut kotonaan. Sayuchio saisi viimein olla rauhassa.

  Kuitenkin pian Sayuchio kuuli jotain hyvin mielenkiintoista ja outoa. Avun huudon.  Jostain lähistöltä kantautunut, hieman vaimeahko 'apua'. Jotenkin ääni kuulosti häiritsevän tutulta. Mutta eihän täällä ole tuttuja.. Mutta kuitenkin, jos joku on vaarassa, on autettava. Näiden mietteiden saattelemana ja pelonsekaisesta uteliaisuudesta halkeamaisillaan oleva Sayuchio nousi nopeasti, venytteli hetken ja lähti kävelemään joutuin, mutta kun toista huutoa ei kuulunut, alkoi kolmivärinen susikoira huolestua enemmän. Verkkainen kävely muuttui juoksuksi. Sayuchio juoksi hetken, kunnes saapui niinsanotulle rikospaikalle.  Koiranarttu huomasi kaksi aikuista koiraa, ja yhden nuoren uroksen. Eikä tapa jolla koirat nuorta kohtelivat ja roikottivat ollut kaikkein lempeimmän näköistä.  Sayuchio huomasi jotenkin tutun näköisen nuorukaisen, mutta ei tarpeeksi tutun jotta Sayuchio olisi osannut sanoa kenet. Hän oli tavannut muutaman punaruskean turkin omaavan nuoren koiran, sekä pennun, eikä hän meinannut erottaa toisiaan toisistaan.
''Mitä te teette sille?'' Sayuchio esitti kysymyksensä vihaisella äänellä päästyään tarpeeksi lähelle kolmen koplaa. Se katsoi koiria todella syyllistävästi ja vihaisesti. Se mietti todella tarkkaan mielessään mitä seuraavaksi tekisi ellei saisi puhumalla asiaa hoidettua.

Orion

Punaturkki murisi vihaisesti, ja yritti saada sen niin kuuluviin kuin kykeni. Toisen ote niskassa sai kuitenkin nuorukaisen hengityksen salpautumaan, ja muriseminenkin kävi hankalasti. Minä tukehdun! Orion ajatteli hädissään, ja yritti rimpuilla yhä enemmän. Se unohti täysin opetuksensa, jolloin Gin ja Weed olivat kehottaneet olemaan rimpuilematta jäätyään kiinni säästääkseen voimia.

Yhtäkkiä vieras ääni havahdutti uroksen, ja tämä lopetti rimpuilun, kun kiinnipitäjätkin pysähtyivät. Toinen päästi irti hänen jalastaan, ja Orion valahti roikkumaan toisen hampaissa, mutta oli silti liian väsynyt aloittaakseen rimpuiluaan uudestaan. "Mitä haluat? Olet varmasti yksi Ohun räkäkuonoista, etkö vain?" Silmäpuoli kysyi. Yhtäkkiä Orionin kiinnipitäjät alkoi nauraa. "Sehän on narttu! Ei se voi olla Ohun soturi!" Myös toinen Kurokagen alainen räjähti nauruun.

Sayuchio

Narttu naurahti kuivasti kuultuaan urosten letkautukset ja naurut. "Kyllä vain, olen narttu, mutta nähtävästi vahvempi kuin kumpikaan teistä, kun ette yhtä penikkaa saa pidettyä aloillaan ilman kaverin apua. Sillä ei ole väliä olenko yksi Ohun väestä vai en. Väliä on enemmän sillä että päästätte tuon penikan irti, tai menetätte rakkaat päänne", Narttu sanahti mahdollisimman söpöllä äänellä kallistaen päätään pienesti ja loihtien kasvoilleen omahyväisen virneen. Hän katsahti vuorotellen jokaista koiraa jotka olivat hänen edessään, ottaen yhten lyhyen askeleen lähemmäksi. Toinen vihulaisista tuhahti jotain, jolloin Sayuchio loi tuohon urokseen agressiivisimman ilmeen jonka tuo vain osasi. Hän vaihtoi kasvonsa ilmeen taas omahyväiseen virneeseen, ja istahti maahan kun ote nuorukaisen niskasta ei meinannut irrota. ''No, miten on?'' Sayuchio kysyi ja laski katseensa jalkoihinsa, suunnitellen jo Reaverin käyttöä. Tekniikkaa olisi oikeastaan kannattanut käyttää vasta tappelun lopussa kun uhri oli jo hieman väsyneempi kuin alussa, mutta koska Sayuchio arveli vihuliaisten olevan Kurokagen joukoissa, olisi pitkän juoksumatkan pitänyt saada nämäkin urokset väsähtämään. Sitä paitsi sillä, miten hyökkäyksen jälkeen kävisi, olisi Sayuchiolle yksi lysti. Pääasia oli se että nuori pääsisi irti ja turvaan.

Orion

Punaturkkinen ei tilanteestaan huolimatta pitänyt siitä, että Sayuchio kutsui häntä penikaksi. Uros ei kuitenkaan sanonut mitään, vaan roikkui yhä toisen hampaissa. Silmäpuoli kohotti hiukan hämmästyneenä toista kulmaansa katsoessaan narttua, mutta nauroi sitten vain uudestaan. "Luuletko todella, että pärjäisit meille?" Uros kysyi huuliaan lipaisten, ja lähestyi sitten Sayuchiota. "Tapan sinut, senkin narttu!" Silmäpuoli huudahti, ja lähti sitten syöksymään kohti Sayuchiota. (saat päättää hahmon kohtalosta ^^)

Tällä välin Orionia kiinni pitäneen ote hiukan löystyi, kun se keskittyi toverinsa hyökkäykseen. Punaturkkinen ei jäänyt odottamaan enempää, vaan heilautti itseään hiukan eteenpäin, ja potkaisi voimakkaasti takajalallaan kiinnipitäjänsä kurkun tienoille. Tämä päästi kivuliaan ulvahduksen, jolloin Orionille koitti vapaus leukojen auetessa. Punaturkkinen tömähti maahan, ja kääntyi ympäri. Vaikka nuorukainen olikin väsynyt juoksemisen ja rimpuilun jäljiltä, suonissa virtaava karhukoiran veri ei aikonut Orionin antaa periksi. "Minä en ole mikään penikka! Olen Ohun legendaarisen karhukoira Ginin pojanpoika, Orion! Ja nyt minä tapan sinut!" Uros huusi, ja syöksyi kohti vastustajaansa.

Vihollinen ei ehtinyt juuri reagoida, kun Orionin terävät hampaat uppoutuivat sen otsaan. Suurempi koira lensi iskun voimasta taaksepäin, ja rojahti raskaasti selälleen. Orion irrotti otteensa juuri ennen kuin toinen iskeytyi maahan, ja hyökkäsi uudelleen. Nuorukainen upotti hampaansa vihollisen kurkkuun, ja alkoi tehdä siihen Neji Kitä. Toisin kuin Ohun soturit yleensä, Orion aikoi viedä taistelun loppuun saakka, ja tappaa vihollisensa.

Sayuchio

Narttu irvisti ivallisesti kuullessaan silmäpuolen uhkailut, ja tietenkin eniten häntä huvitti huudahdus 'minä tapan sinut, senkin narttu'. Kun Sayuchio huomasi harvinaisen ruman ilmestyksen eli silmäpuolen syöksähtävän narttua kohden, syöksyi naaraas vastaan, tähdäten jalkoihin. Lähelle päästyään Sayuchio ponnisti suoraan silmäpuolen kurkkuun, purren pitkät hampaansa uroksen kurkkuun. Hän ei turhaan käyytänyt energiaansa, vaan ponnisti melkein heti pois, repäisten vahingossa mukanaan pienen osan silmäpuolen turkkia. Vereltä ei tietenkään säästytty, ja silmäpuoli näytti säikähtävän asiaa toden teolla, sillä tuo horjahti ja kaatui, nousten aika nopeasti kuitenkin ylös. Sayuchio ei antanut toiselle mahdollisuutta hyökätä, vaan narttu hyökkäsi heti toisen jalkoihin, kaataen tuon.
''Taisitte äskettäin kysyä pilkallanne olenko yksi Ohun sotureista, voin kai vastata tosissani ennen kuin joudun tappamaan sinut. Vastaus on kyllä, olen yksi Ohun sotureista, ja vieläpä vartija. Kaikki nartut eivät ole heiveröisiä ja pelkureita'', narttu sanahti naurahtaen sanottuaan asiansa. Sen jälkeen tuo tarrautui urosta kurkusta ja yksinkertaisesti puri niin kauan ettei hengitystä enää kuulunut. Hän tiesi ettei ollut toiminut niin kuin pitäisi, mutta minkäs sille saattoi tehdä. Sayuchio tiesi ettei Orionia olisi päästetty vapaaksi. Pahimmassa tapauksessa Orion olisi saatettu teloittaa. Ja nyt kun Sayuchio tiesi vuoren varmasti että Orion oli Ginin pojanpoika, oli Sayuchio mielestään tehnyt palveluksen Weedille tappamalla uhan.

Sayuchio irvisti tuntiessaan pientä kipua kyljessään. Hän käänsi päätään nähdäkseen vian ja pian tuo murahti happamasti. Se piru. Onnistui haavoittamaan.. Ilmeisesti Reavenin lopussa, siinä vaiheessa kun Sayuchio kaatoi silmäpuolen, tuo vihulainen oli onnistunut haavoittamaan Sayuchioa pienesti. Mutta vain vähän kyseessä oli totisesti vain pikkuinen naarmu joka parantuisi omia aikojaan, eli noin kahdessa tai kolmessa päivässä. Sayuchio kääntyi katsomaan Orionin toimintaa hymähtäen hiljaa. Kova se ainakin oli, muuta ei Sayuchio voinut ajatella siinä tilanteessa.

Orion

Punaturkkinen ei nähnyt Sayuchion ja silmäpuolen välikohtausta, vaan sinnikkäästi nuori uros jatkoi hyökkäystään. Orionin hampaat pureutuivat yhä syvemmälle vastustajan lihaan, mutta tulos ei ollut kovin nopeaa - olihan Orion toiseen nähden melko kevyt ja kaiken lisäksi väsynyt juoksemisesta. Nuorukaisen onneksi hänen vastustajansa oli kuitenkin lamaantunut kivusta, ainakin hetkellisesti, ja siten punaturkkinen kykeni jatkamaan hyökkäystään keskeyttämättä.

Viimein Kurokagen soturi kuitenkin heräsi tähän hetkeen, kun Orionin pyörimisvauhti alkoi hidastua. Koira ponnisti alavartalonsa irti maasta, ja potkaisi Orionin irti kurkustaan. Punaturkki ei varautunut vastaiskuun, joten yllättyneenä nuorukaisen leuat irtosivat vastustajan kurkusta, ja Orion lensi kauemmas. Nopeasti sekarotuinen kuitenkin hypähti jaloilleen, ja huojui hiukan Neji Kin vuoksi. Vihollinen seisoi nyt itsekin omilla jaloillaan, mutta sen kaula vuosi verta pahannäköisesti. Kaikesta huolimatta koiran silmissä paloi raivo.

"Perhanan nulikka!" Koira karjui, ja lähti hoipertelemaan kohti Orionia. Hengästynyt nuorukainen ei liikahtanutkaan, vaan pakotti väsyneet raajansa pitämään itsensä jaloillaan. Toinen lähestyi lähestymistään, ja juuri, kun näytti siltä, että koira ponnistaisi hyppyyn, Orion sulki silmänsä ja valmistautui iskuun.

Hetken päästä punaturkki avasi silmänsä, ja yllättyi nähdessään vastustajan makaavan maassa. Raskaasti hengittävä uros oli saanut niin pahan haavan kaulaansa, että oli kuolemassa verenhukkaan. Orion katsoikin nyt kuolevaa urosta silmästä silmään, ja alkoi hieman epäröidä. Me emme tapa vastustajia turhaan. Ohun soturit eivät tee niin, Orion. Uros kuuli isoisänsä Ginin sanat päässään. Toisen pelastamiseksi ei ollut kuitenkaan enää mitään tehtävissä. Orion puri hampaansa tiukasti yhteen, ja luimisti korvansa. Nuorukainen ei aikonut kääntyä kylmän viileästi ympäri, vaan otti pari askelta taaksepäin, ennen kuin antoi viimeisen, kuolettavan iskun vastustajalleen suoraan päähän battougallaan.

Orion laskeutui iskun jälkeen vihollisen taa, ja lysähti hankeen. Jalat eivät kantaneet enää, sillä punaturkki oli puristanut viimeisetkin voimansa sukunsa legendaariseen tekniikkaan. Punaturkki oli saanut aikaiseksi vain pari, huteraa pyörähdystä, mutta se oli riittänyt iskemään vihollisen kuoliaaksi, sillä isku kohdistui suoraan liikkumattoman vastustajan päähän. Orion näki hetken mielessään Ginin ja Weedin vihaisen ja tuomitsevan ilmeen. Nuorukainen kuitenkin luimisti korviaan, ja sulki kuvan mielestään. Kyse oli itsepuolustuksesta. Hänet olisi tapettu, jos hän ei olisi ehtinyt ensin. Orion päätti, että ei ollut tehnyt mitään väärää, ja siksi antoi itsellensä anteeksi, ja unohti syyllisyytensä.

Hitaasti punaturkki käänsi katseensa taaksepäin, nähdäkseen Sayuchion. Toinen oli onnistunut päihittämään oman vastustajansakin. Vasta nyt Orion huomasi, että hän oli itsekin lievästi haavoittunut. Punaturkilla oli kaulassaan ja niskassaan puremajälkiä, ja kyljessä pari kevyttä, tosin inhottavasti kirvelevää naarmua.

Sayuchio

Narttu katsoi hieman ihmeissään kun Orion suoritti Battougan. Ilmeisesti sen hän oli perinyt isältään, mutta periaatetta vihollisten tappamisesta nuori ei ollut näyttänyt perineen. Eihän Sayuchio voinut kuitenkaan moittia nuorta uhrin taposta, olihan narttu itsekin juuri katumatta tappanut oman uhrinsa, eikä omatunto vieläkään soimannut häntä. Hän oli tehnyt sen mikä tuntui viisaimmalta, eikä häntä voinut syyttää siitä. Ehkä silmäpuoli olikin haavoittunut pahasti, mutta hetken levättyään olisi tuo varmasti hyökännyt uudestaan. Niin Sayuchio oli ajatellut sillä hetkellä kun oli tappanut ruman otuksen.

Sayuchio katsoi punaruskean turkin omaavaa urosta hetken kunnes tajusi että tuo todellakin oli haavoittunut. Tämän tajuttuaan narttu otti muutaman askeleen lähemmäksi, tarkastellen haavoja hieman kauempaa kun ei lähelle tohtinut mennä, ja lopulta nyökkäsi hieman. ''Oletko kunnossa? '' Sayuchio sai vain kysyttyä, ja se riitti hänelle toistaiseksi. Narttu istahti maahan katsellen välillä omaa haavaansa, välillä nuoren uroksen silmiä.

Orion

Orion oli yhä hengästynyt äskeisestä välikohtauksesta, joten se tyytyi nyökkäämän. "Kiitos avustasi, vaikka olisin kyllä selvinnyt yksinkin. Tilanne oli jo hallinnassa." Punaturkki avasi keskustelun. Orion ei ollut unohtanut Sayuchion kutsuneen häntä penikaksi, ja siksi uros yritti vaikuttaa mahdollisimman aikuismaiselta toisen silmissä.

Orion nousi hitaasti seisomaan. Nuorukainen yritti saada sen näyttämään täysin vaivattomalta, muttei onnistunut. Uroksen jalat tärisivät holtitttomasti, ja kuin tarkoituksella Orion laskeutui hitaasti istuma-asentoon. Uroa katseli hetken aikaa maassa makaavia ruumiita, ja tajusi, että ne olisi siivottava pois. Punnaturkkista ei kuitenkaan vähempää voisi kiinnostaa koskeminen kuolleisiin ja vieläpä vihollisiin, joten uros käänsi katseensa taas takaisin Sayuchioon.

"Kuulin, että kuulut Ohun laumaan. Nimeni on Orion. Entä sinun?" Nuorukainen jatkoi hiljaisuuden jälkeen, ja katsoi narttua kysyvästi.

Sayuchio

Kuultuaan Orioinin sanat narttu hieman huvittui. Hallussa olevalta tilanne ei ollut näyttänyt, mutta hän päätti sanoa vain uskovansa. ''Sepä hyvä. Ajattelin kuitenkin auttaa kun näytti aika pahalta. Pahoittelen muuten penikaksi kutsumista, kyllähän minä huomaan ettet sinä mikään penikka ole'', hän sanahti ja loppua kohden painoi päänsä alas pariksi sekunniksi. Nostettuaan päätään tuo irvisti hieman ja katsahti ruumiita. Ruumiiden haju saattaisi houkutella paikalle petoja, eikä Sayuchio mielellään olisi ollut niiden tiellä. Varmuuden vuoksi hän siirtyi sivummas odottamaan petoeläimiä,joiden saapuminen ei ollut lainkaan varmaa.

''Minä olen Sayuchio, todella hauska tavata sinut'', Sayuchio sanahti ja nyökkäsi hymyillen. Sayuchio katsahti ruumiita vielä kerran sanoinkuvaamattoman inhon vallassa ja nielaisi tyhjää.
''Mitäs sanoisit jos emme kertoisi kenellekkään siitä mitä täällä tapahtui? Noita ruumiita ajattelin.. Muut eivät nimittäin varmasti pitäisi tästä..'', Sayuchio sanahti hiljaa, tarkoittaen muilla etenkin Giniä ja Weediä. Narttu katseli Orionia hyvin tarkasti, painaen mieleensä jokasen yksityiskohdan kuin suinkin saattoi.

Orion

Punaturkki katsoi Sayuchiota pitkään, kun toinen ilmoitti tilanteen näyttäneen pahalta. Kun naaras pyysi anteeksi penikaksi kutsumista, Orionin kasvoilla käväisi hetken hymy. Uros katsahti etutassujaan, ja siirteli lunta hiukan kiusaantuneina toisen kehuntapaisista sanoista, mutta käänsi sitten katseensa ruumiisiin, joita Sayuchiokin tutkaili. Pian toinen siirtyi niistä jonkin matkan päähän, ja Orion seurasi toisen perässä. Ei sitäkään kiinnostanut katsella tapettuja koiria, vaikka nuo olivatkin vihollisia.

Orion istahti nyt suojaisammalle paikalle lepuuttamaan väsyneitä jalkojaan. Sayuchio esitteli itsensä, ja nuorukainen nyökkäsi. "Mukavaa tavata Ohun sotureita. Heitä on aika vähän nykyään, kun lauma hajosi." Orion vastasi, ja seurasi katseellaan naarasta, joka katsoi melko nyrpeästi taas vähän matkan päässä olevia ruumiita. Kun Sayuchio ehdotti olemaan kertomatta asioista muille, punaturkki hymyili leveämmin, ja nyökkäsi. "Olet ehkä oikeassa. Isäni ei ainakaan pitäisi tästä, isoisästä nyt puhumattakaan." Orion totesi. Nuorukaisen mielestä narttu vaikutti todella mukavalta, ja juuri sellaiselta, jonka kanssa myös Orionin kaltainen kykeni tulemaan toimeen.

Sayuchio

Narttu katsoi Orionia tuon siirtyessä myös sivummalle istumaan. Havaittuaan pienen hymyn, joka käväisi nuorukaisen kasvoilla, nousi Sayuchionkin kasvoille pieni hymy irvistyksen sijasta. Narttu kuunteli Orionia ja nyökkäsi tuon sanoille Ohun soturien vähäisyydestä. ''Totta, moni on lähtenyt pois. Minä en ole ajatellut lähtöä, jos nyt tämänkertaista epäonnistunutta yritystä käydä kotona harjoittelemassa ei lasketa'', narttu totesi ja puisti päätään hieman. Pään liikkeiden takia Sayuchion suurten korvien kärjet lupahtivat hieman.

Kolmivärinen susikoira naurahti kuultuaan mitä Orion sanoi hänen isästään ja isoisästään. Sayuchio tiesi että hän saattaisi ehkä vaikuttaa siltä ettei kunnioittanut Giniä tai Weediä, mutta totuus oli mikä oli. Ja Orionin sanat olivat täyttä totta. ''Aivan. He eivät varmasti hyväksyisi tätä'', narttu sanahti asettuen makaamaan. Tuo värähti hieman tuntiessaan kylmän lumen vatsassaan. Sayuchio oli saanut sellaisen kuvan että Orion oli todella mukava ja haska persoona. Tai oli ainakin sillä hetkellä. Siitä miten tuo muuten käyttäytyi ei ollut mitään varmuutta, mutta eipähän ollut nyt agressiivinen.

Orion

Punaturkkinen kuunteli toisen sanoja, ja nyökkäsi sitten. "Ihmettelen vain, miksei osa heistä ole palannut takaisin. Jotkut ovat ehkä pelkureita, ja palanneet takaisin omistajansa luo. Mutta miksi kukaan haluaisi tällaisella hetkellä olla yksin?" Orion vastasi. Uros oli ollut ihan varma, että Hougenin voiton jälkeen Ohun armeija pitäisi entistä enemmän yhtä. Ehkä Kurokagen vallankaappaus oli järkyttänyt toisia liikaa.

Kun Sayuchio totesi olevansa välikohtauksesta samaa mieltä, Orion virnisti. "He ovat minusta joskus liiankin pehmeitä. Vihollisia ei pelota hyökätä uudelleen, jos he tietävät, ettei heitä tapeta kuitenkaan." Punaturkkinen sanoi. Hitaasti nuorukaisen hymy kuitenkin hyytyi. "Tuota...parasta varmaan olisi, jos emme mainitse edes siitä mitään, että kävin Futago-solassa..koska..." Orion sanoi, mutta jätti lauseen kesken, ja kaiveli hiukan kiusaantuneena lunta käpälällään. En kyllä kehtaa sanoa, ettei isä päästä minua vihollisten lähelle. En ole enää mikään pieni pentu! Orion ajatteli päänsä sisällä. "..äh..niin..no, tiedät varmaan, mitä mieltä isäni tai Yukimura on asiasta." Punaturkki jatkoi, ja yritti sitten nopeasti vaihtaa puheenaihetta. "Tiedätkö mitään siitä Kurokagesta? En ole ehtinyt nähdä hänestä vilaustakaan sodan jälkeen. Muistan vain, että hänen naamansa oli omituinen." Orion sanoi, ja virnisti inhosta.

Sayuchio

Naaras tyytyi vainn nyökkäämään nuorukaisen sanoille, koska häneltä ei löytynyt juurikaan mitään lisättävää. Sekarotuinen narttu vilkaisi harmahtavia tassujaan pudistaen päätään hieman.

Kuullessaan mitä punaturkkinen sanoi vihollisista narttu nyökkäsi uudemman kerran. "Samaa mieltä olen. Jos viholliset tietävät että pääsevät ongelmitta kun hyökkäävät, mikään ei estä heitä hyökkäämästä uudelleen", Sayuchio tokaisi murahtaen hieman. Tuo heilautti turhautuneena häntäänsä. Orion sanoi ettei kannattaisi puhua mitään siitäkään että Orion oli käynyt Futago-solassa. "Niin no, en usko että isäsi tai kukaan muukaan haluaa että solassa käydään pikku tutkimusmatkoilla ilman että on lähetetty tiedustelemaan", Sayuchio vastasi värähdellen hieman pidätellessään naurahduksia. "Minäkään en Kurokagea ole nähnyt sodan jälkeen, mutta muistan sen verran että sen kasvoissa ja toisessa etutassussa oli jotain hyvin outoa. Enempää en siitä otuksesta sitten tiedä", narttu vastasi paljastaen hampaansa merkiksi siitä että tuota huvitti hyvin paljon.

Orion

Punaturkkinen nyökkäili toisen sanoille, ja katseli sitten ympärilleen. Kun Sayuchio kuvaili Kurokagea, Orionin silmiin piirtyi elävästi koirasuden kammottavat piirteet. Jopa uhkarohkeaa nuorukaista puistatti. "Hänen kasvojensa toisella puolella ei ole ihoa..hän näyttää kamalalta!" Orion puuskahti, luimistaen korviaan. "Vihaan häntä! Saisi painua hevonkuuseen..." Nuorukainen jatkoi, ja potkaisi lunta tympääntyneenä.

Yhtäkkiä Orion kuuli kevyttä töminää yläpuoleltaan, ja vesipisaroita putoili ylhäältä oksistosta hänen päähänsä. Nuorukainen jähmettyi aloilleen, ja vilkaisi Sayuchiota merkitsevästi, ettei toinen sanoisi mitään. Punaturkki painautui hiukan tiiviimmin vasten puuta, ja odotti sydän pamppaillen, että liike heidän yläpuolellaan lakkaisi. Vihollisten tuoksu tulvahti hänen nenäänsä, ja Orion oli kiitollinen siitä, että he olivat tuulen alapuolella.

Vihdoin töminä lakkasi, ja Orion pysytteli pitkään hiljaa, ennen kuin uskaltautui puhumaan hieman hiljaisemmalla äänellä kuin aikaisemmin. "He ovat kaikkialla...heiltä ei jää mikään huomaamatta..." Nuorukainen sanoi, ja vilkaisi vielä varmistukseksi oksistoon, ettei siellä vain olisi ketään. Onneksi oli kuitenkin ihan hiljaista.

Sayuchio

Kuunnellessaan nuorukaisen puheita Sayuchio huokaisi, nosti päätään hieman ja alkoi nuuhkia ilmaa, aivan kuin pelkät puheet Kurokagesta olisivat tuoneet koirasuden paikalle. "Minäkään en niin erikoisemmin häntä rakasta, ja hyvä niin", narttu vastasi Orionin kahteen viimeiseen lauseeseen, laskien viimein päänsä alas.

Hetken kuluttua Sayuchio huomasi Orionin merkitsevän katseen ja nyökkäsi hiljaa merkiksi siitä että oli ymmärtänyt mitä toinen tarkoitti. Susikoira painoi korvansa luimuun ja katseli mitä Orion teki, samalla kun itse painautui alaspäin, valmiina hyökkäämään jos tarve olisi.

Kuitenkaan uhka ei hyökännyt, joten Sayuchio arveli etteivät he olleet edes huomanneet kaksikkoa. Orion sanoi jotain, tällä kertaa hiljempaa kuin aijemmin, vahvistaen Sayuchion epäilyksiä vihollisista. "On se vain kummallista kun ei missään voi olla ilman että on niitä pirulaisia niskassa", Sayuchio tuhahti pudistaen päätään nopeasti. "Minusta alkaa tuntua siltä että pitäisi palata pian takaisin muiden luokse. En taida Fukuihinkaan enää ehtiä, ja nyt vaikuttaisi siltä ettei minun edes kannata lähteä vielä mihinkään", hän sanoi hiljaa ja nousi seisomaan kunnolla.

// tämän pelin voisi päättää tähän, ja samalla tämä jää myös ensimmäiseksi ja viimeiseksi pelikseni Orionilla (: //

Orion

Punaturkkinen tunsi sydämensä hakkaavan yhä äskeisestä välikohtauksesta, mutta pennun ilme oli rohkea. Uros katsoi Sayuchiota, joka ilmaisi mielipiteensä vahvasti. Orion tuhahti takaisin, ja nyökkäsi. "Niinpä!" Punaturkkinen puuskahti, ja nousi sitten seisomaan, kun Sayuchio ehdotti palaamista takaisin muiden luo. Orion tunsi lihastensa palautuneen hiukan, mutta silti liikkuminen ei ollut täysin vaivatonta. Pennun katse siirtyi nyt taas naaraaseen, ja hetken aikaa Orion oli hiljaa.

"Muista sitten, ettemme ole olleet täällä...emmehän?" Orion sanoi, ja hymyili sitten. Pentu luotti naaraaseen, mutta pelkäsi silti hiukan kiinni jäämistä. "Mennään sitten!" Punaturkkinen huudahti, ennen kuin sai vastauksen, ja lähti juoksemaan takaisin suuntaan, josta oli aikaisemmin tullut pötkiessään pakoon vihollisia.


// Orion poistuu //