Maisemanvaihdos (Kaksinpeli, Daedra)

Yoel

Sekarotuinen uros oli päättänyt lähteä Honshulta joksikin aikaa, ja hetken mielijohteesta uinut Shikokuun. Yoelin ajatukset olivat vieläkin sekaisin tapahtumista, jotka olivat johtaneet yhden igan kuolemaan, sekä Akamen vangitsemiseen. Jokainen Ohun soturi muistutti urosta siitä, kuinka hän oli epäonnistunut Kurokagen kohdattuaan, eikä voinut olla syyttämättä itseään siitä, että hänen henkensä pelastanut Akame oli nyt ties missä. Yukimura oli kehottanut Yoelia ottamaan hetkeksi omaa aikaa, sillä Yoel oli hyvin rauhaton, ja olisi tahtonut rynnätä päätä pahkaa auttamaan shinobimestaria. Tietenkin se oli täysin typerä ajatus, eihän uros siitä selviäisi mitenkään, ja tärkeintä oli se, että todennäköisesti Akamea pidettäisiin hengissä. Yoelille oli iso askel lähteä tuulettumaan, mutta nyt uros alkoi itsekin olla sitä mieltä, että se oli tarpeen.

Oli leuto kevätsää, mutta ajoittain puhalteleva tuuli oli silti napakka. Yoel kulki eteenpäin hajamielisenä, juurikaan pohtimatta määränpäätään. Uroksen turkki oli vielä uintireissun jälkeen hieman kostea, mutta tuulen ansiosta se kuivahtaisi nopeasti. Yoelin keho oli palautunut jokseenkin hyvin aikaisemmasta taistelusta, ja haavat olivat miltei kokonaan parantuneet Tesshinin rohtojen ansiosta. Lihaksetkin vertyisivät mukavasti, kun Yoel viimein oli päässyt liikkeelle luolasta, jossa hän joutui pitkään vain lepäämään.

Sekarotuisen maha murahti vaativasti, ja uros tajusi, ettei ollut syönyt vielä koko päivänä. Yoel päättikin metsästää itselleen jotain syötävää, jos sattuisi sellaista löytämään.

Mako

Raskasrakenteinen tosa uros Mako oli kävellyt useita päiviä. Hän ei ollut melkein ollenkaan levännyt, kun vain syödäkseen. Uros raahasi tällä hetkellä mukanaan villisikaa. Hän ei tosiaankaan ollut yksin kaatanut sitä, vaan pieni tuntematon koirajoukkio oli häntä auttanut. Mako pysähtyi pian ja asettui maaten. Hän alkoi syömään villisikaa nälkäisenä. Uroksella oli suunnitelmansa siirtyä Shikokusta Honshuun. Hänen olisi tarkoitus ruoan jälkeen kulkea lähimpään satamaan ja kulkea laivalla meren ylitse. Eihän tosa voinut uida yliluonnollisten lihastensa vuoksi.

Mako sai pian syötyä kyllikseen. Villisikaa jäi vähän vajaa puolet jäljelle. Uros päätti vielä levätä, ennen kun halusi jatkaa matkaansa. Hän pisti päänsä maate vasten ja sulki silmät. Hän ei aikonut nukkua, vaan lepuutti silmiään muuten vain.

Yoel

Uroksen juoksuaskeleet kaikuivat tömisten metsässä, ja puunrungot vain vilisivät ohi nopeasti. En minä kyllä tällä tavalla mitään löydä.. Yoel ajatteli, mutta koki turhautuneisuutta siitä, että joutuisi ehkä pitkäänkin hiiviskelemään, ja mahdollisesti vielä tuloksetta. Sekarotuinen tajusi kuitenkin pian myös sen, ettei kauaa jaksaisi pitää tällaista tahtia yllä, joten sen oli pakko pudottaa nopeutta, ja nyt Yoel jopa erotti puulajikkeet, joita hän ohitteli yhä melko verkkaiseen tahtiin.

Uroksen katse oli tarkkaavainen, sen etsiessä mahdollisia jälkiä eläimistä. Nyt hänellä saattaisi olla energiaa jopa jonkinlaiseen takaa-ajoon, mutta ei sellaistakaan taitaisi hetkeen olla tiedossa. Yoelin toiveet heräsivät, kun tämä näki villisian sorkan jälkiä yllättäen polulla, jota hän itsekin juuri eteni. Ei hän ehkä kokonaista villisikaa saisi kaadettua, mutta nälkä oli kova, ja sitä olisi ainakin pakko yrittää. Kyllä hän jotain keksisi.

Yoel kuitenkin hämmästyi, ja sitten hiukan pettyi, kun villisian jäljet päättyivät, ja sekoittuivat useisiin koiran tassun jälkiin. Ympärillä oli myös verta, joten paljoa ei jäänyt arvailun varaan. Voi hitto... Sekarotuinen ajatteli, mutta ei suostunut vielä luovuttamaan. Uros laski kuononsa maahan, ja lähti seuraamaan raahausjälkeä. Ehkä hän voisi päästä osingoille, jos oikein kauniisti pyytäisi.

Sekarotuisen askeleet veivät pitkälti vain pelkän kirsun varassa, eikä Yoel ajatellut ympäristöään lainkaan. Se tuli hieman väljempään metsikköön, ja kun tuoksu alkoi voimistua, nosti uros viimein päätään, ja pysähtyi. Jonkin matkan päässä se erotti puoliksi syödyn villisian ruhon, ja toisenkin kokonaisen...ei kun, hetkinen? Sehän olikin koira. Suuren ja hyvin vahvan näköinen. Ja oliko se todella yksin syönyt niin paljon? Yoel hämmästyi hiukan, mutta päätti lähestyä silti tätä tuntematonta kulkijaa. Uros päätteli, ettei toinen kuuluisi Kurokagen joukkoihin, jos liikkui yksikseen niin kaukana Honshusta.

"Krhm. Päivää." Yoel sanoi kuuluvalla äänellä jo hyvän matkan päästä. "Tuota, anteeksi häiriö. Ajattelin vain kysäistä, liikenisikö sinulta pieni osuus saaliistasi tällaiselle kulkijalle?" Uros kysyi. Äänensävy oli neutraali, ja Yoel oli koko ajan varuillaan, jos toinen hermostuisi. Taistelua kirjavaturkki ei pelännyt, mutta Mako näytti sen luokan vastustajalta, jota Yoel ei niin mielellään lähtisi haastamaan.

Mako

Mako avasi silmät ja nosti päänsä kuullessaan rykäisyn. Hän kiinnitti huomion tuntemattomaan sekarotuiseen koiraan. Uros kuunteli hiljaa toisen kysyessä villisiasta. Tosa osoitti silmäyksen vieressä olevaan keskeneräiseen villisikaan ja katsoi jälleen Yoeliin.
"Voit hyvin syödä. Olisi sääli heittää hyvää ruokaa pois", Mako totesi lempeästi. Uros halusi antaa itsestään hyvän kuvan. Hän nimittäin oli jo tottunut siihen, että hänen ulkomuotonsa herätti epäilyjä.

Mako yhä makaili maassa kun Yoel tuli syömään (?). Uros vilkuili toista siitä huolimatta.
"Kuka olet?", Mako kysyi. Hän päätti pysyä lyhyessä kysymyksessä, koska ei tiennyt halusiko toinen häiriköintiä.

Yoel

Sekarotuinen yllättyi hieman siitä, kuinka suopeasti tosa antoi hänen syödä saaliistaan. Yoel tunsi valtavaa kiitollisuutta, ettei hänen tarvinnut enää jatkaa tuloksetonta ravinnonetsintäänsä. "Kiitos." Uros sanoi, nyökäten, ja lähestyi sitten nyt varomattomammin Makoa ja villisian ruhoa. Uros riuhtaisi vahvoilla leuoillaan mukavan kokoisen lihanpalan itselleen, ja asettui sitten makuuasentoon syömään. Yoel ei viitsinyt ahnehtia, mutta silti syöntitavasta varmaan näki, ettei uros ollut saanut kunnon ravintoa pitkään aikaan.

Kun Yoel oli syönyt kyllikseen, tämä nosti katseensa tosaan, joka oli kysynyt hänen nimeään. "Olen Yoel. Tulen Honshulta." Sekarotuinen kertoi. Uros ei viitsinyt mainita enempää, sillä ei vielä tuntenut Makon alkuperää, mutta toisen käytöksen perusteella tosa tuskin kuului Kurokagen joukkoihin. "Entäs sinä? Tuletko jostain laumasta?" Yoel tiedusteli. Se oli oppinut olemaan varovainen tuntemattomien seurassa, sillä koskaan toisen ystävällisestä käytöksestä huolimatta ei voinut olla varma. Sen Yoel oli oppinut Kurokagen alaisia tavatessaan.

Mako

Mako näytti kiinnostuneelta kuullessaan toisen tulevan Honshusta. Olihan tosa suunnitellut sinne lähtöä. Pian uros kuuli sanan "lauma". Uros tiesi mitä se sana tarkoitti, mutta hän ei ollut tiennyt laumojen olevan olemassa, jonka vuoksi hän näytti yllättyneeltä.
"Nimeni on Mako. En kuulu mihinkään laumaan, koska en edes tiennyt niiden olemassa olosta", Mako kertoi mietteliäänä. Hän myös hieman tunsi olonsa niin sanotusti tyhmäksi, koska ei tiennyt mistään laumoista.
"Olen juuri lähtenyt ihmisten luota, ja en aio palata sinne enää koskaan", Mako kertoi vielä selityksen tietämättömyydelleen. Uros vilkaisi kehoaan ja irvisti hieman ajatellessaan kuinka luonnottomalta näytti ihmisten takia. Mako sitten kiinnitti huomion Yoeliin ja silmäili tuota hieman lisää. Hän pyrki muistamaan tuon ulkonäön ja nimen.

Mako nousi pian jaloilleen. Uroksen nouseminen oli todella raskaan näköistä, mutta tosa oli jo hieman tottunut siihen. Hänen lihaksiaan ja arpia särki, mutta uros ei näyttänyt kipua ulospäin. Ainoastaan uroksen raskas hengitys vihjasi kivusta, taikka lihasten painosta. Pian hänen hengitys laantuikin.

Yoel

Sekarotuinen hieman hämmästyi siitä, ettei toinen ollut kuullut laumoista. Oli oikeastaan suuri ihme, ettei Mako ollut törmännyt keneenkään Japanissa oltuaan. Siihen kuitenkin tarjoutui pian selitys, sillä tosa kertoi juuri jättäneensä ihmiset. Yoelilla taas ei ollut juuri tietoakaan ihmisistä, sillä hän oli itse syntyjään villikoira. Ainoat kuulopuheet heistä olivat kaikki negatiivisia, ja siksi kirjavaturkki oli muodostanut käsityksen siitä, että ihmiset eivät olleet ystäviä.

Yoel katsoi Makon nousemista, joka näytti hyvin vaivalloiselta. Siitä uros päätteli, ettei tosa ollut aivan täydellinen luonnontuote, vaan ihmiset olivat tehneet tälle...jotain? Siitä sekarotuisella ei ollut käsitystäkään. Kirjavaturkki kuitenkin päätti hieman valottaa Makoa laumoista, ja myös mahdollisesti varmistaa, ettei toinen todella tiennyt niistä mitään.

"Täällä Japanissa on melkoinen sotatilanne päällä. Eräs Kurokage -niminen pa*kiainen on vallannut melkein koko paikan, ja alistaa kaikki muut valtaansa. Ohun lauma taas -Japanin alkuperäinen koiralauma ja paratiisin ylläpitäjä- yrittää saada alueensa häneltä takaisin, ja kukistaa sen hirviön." Yoel kertoi tiivistetysti. "Olen itse Ohun yksi ryhmänjohtajista." Yoel paljasti vielä puolensa. Hänen kaltaiselleen voisi olla käyttöä joukoissamme...Jos Kurokage saisi tuollaisen soturin joukkoihinsa.. Yoel pohdiskeli itsekseen vaihtoehtoja. Koirasusi takuulla kiinnostuisi Makon kaltaisesta vahvannäköisestä koirasta, ja siksi Yoel koki tehtäväkseen kertoa tosalle mahdollisimman totuudenmukaisesti siitä, millainen Kurokage todellisuudessa oli.

Mako

Mako kuunteli tarkasti mitä toisen puheita laumoista. Hän kuuli tiivistetyn selityksen mitä laumojen välillä oli. Uros näytti yllättyneeltä kuullessaan Yoelin olevan melko korkeassa arvossa toisessa armeijassa.
"Vai niin...", Tosa totesi toisen puheiden jälkeen. Uros näytti todella miettivältä. Hän ei olisi osannut odottaa, että koirillakin voisi olla sotia.
"En olisi osannut kuvitella, että laumat olisivat enemmän kuin armeijoita", Mako mietti ja jatkoi: "Koirien tappelut ovat kyllä mahdollisia, koska minulla on usean vuoden kokemusta niistä. Olenhan tämän vuoden taistelukoiramestari" Mako päätti valaista lisää itsestään kertoessaan saavutuksestaan. Hän ei silti ollut kovin ylpeä siitä, enää. Hänen ilonsa oli vienyt laittomat taistelukoirakilpailut. Voitto ei ollut hänelle enää tärkeää.

Mako katsoi villisian ruhoa, josta oli ihan pienesti jäljellä. Uros repikin vahvoilla leuoillaan ruhosta pienempiä lihanpaloja ja tiputti ne maahan. Hän halusi helpottaa nuorempien ja pienempien eläinten syöntiä, jos ne siis löytäisivät villisian ohimennen ja olisivat nälkäisiä.
"On väärin, että joku haluaa omistaa kaiken. Voitto ei ole tärkeää, vaan se, että voi olla avuksi", Mako tuumasi vielä repiessään lihanpaloja.

Yoel

Sekarotuinen oli edelleen hieman hämmästynyt siitä, ettei Mako tiennyt juurikaan koiralaumoista mitään. Sen selitti hyvin kyllä se, ettei toinen ollut nähnyt villikoirien elämää, mutta silti sitä oli vaikea sellaisen käsittää, jolle se kaikki oli arkipäivää. Yoel ajatteli myös, että Makon lihasten ja koon oli täytynyt mennä hukkaan, jos toinen ei ollut päässyt niitä hyödyntämään. Sen sijaan sekarotuinen yllättyi, kun toinen kertoi olevansa taistelukoirien tuorein mestari. Yoelin suu melkein loksahti auki, mutta uros piti neutraalin ilmeensä, ja nyökkäsi. "Se on kunnioitettava saavutus." Kirjavaturkki totesi.

Pian Mako alkoi repiä lihanpaloja ruhosta, jonka Yoel tulkitsi toisen sanojen perusteella jonkinlaiseksi avunannoksi. Se teki vaikutuksen urokseen. Hänellä on oikean soturin sydän. Uros ajatteli, ja oli samaa mieltä Makon kanssa. "Juuri siihen me yritämme pyrkiä, Ohun joukot siis. Kurokagella sen sijaan näyttää olevan täysin päinvastaiset periaatteet." Kirjavaturkki kertoi, ja alkoi salaa toivoa, että ehkä tosa tahtoisi liittyä heidän riveihinsä.

Mako

Mako lopetti pian ruhosta lihanpalojen repimisen. Hän oli kuullut Yoelin kehut taistelukoiramestariksi pääsystä, mutta tosa ei reakoinut asiaan kummemmin. Hänen ilmeensä ei ollut edes värähtänyt. Hän tiesi olevansa hieman töykeä, koska ei kiittänyt toisen kehuista, mutta Mako vain yksinkertaisesti ei välittänyt saavutuksestaan kovinkaan paljon enää.

Mako katsoi Yoelia tuon kertoessa, että Ohun laumalla oli samat periaatteet kuin tosalla itsellään. Kurokagen periaatteista kuuleminen sai uroksen katseen ärsyyntyneeksi ja pettyneeksi. Hän ei voinut käsittää kuinka joku voisi olla noin itsekäs. Kertomus sai uroksen miettimään. Hän halusi tietää lisää Ohun armeijasta, mutta ei tiennyt mitä kysyä.
"Jos laumat ovat kuin ihmisten armeija, niin millaisia sääntöjä Ohun laumassa on? Tiedät niistä varmasti hyvin jos kerta olet suuressa arvossa siinä", Mako päätti kysyä. Hänen sanat olivat hieman kömpelöt tietämättömyyden vuoksi.

Yoel

Uros oli hyvin mielissään siitä, että Mako tahtoi tietää lisää Ohun joukoista. Yoel pysyi ulospäin kuitenkin asiallisen neutraalina, ja päätti kertoa mahdollisimman totuudenmukaisesti tosalle Ohusta. Kirjavaturkki piti pienen mietintätauon, jotta keksisi, mistä aloittaisi.

"Ohun joukkojen periaatteet perustuvat pitkälti oikeudenmukaisuuteen. Meillä ei ole tiukkoja sääntöjä tai kuria, mutta kunnioitamme toisiamme, eikä ylipäällikkömme Yukimura hyväksy heikompien tai muidenkaan sortamista. Ohun tarkoitus on palauttaa rauha takaisin Japaniin, jotta kaikki voisivat elää sulassa sovussa paratiisissa. Ikävä kyllä joukkomme on kovin pieni verrattuna Kurokagen mahtavaan armeijaan, ja siksi teemme kovasti töitä saadaksemme sen kasvamaan. Kurokage näet onnistui valtaamaan alueemme ja hajottamaan koko Ohun lauman." Yoel kertoi, ja tunsi hetken aikaa syvää katkeruutta siitä, ettei ollut onnistunut pelastamaan Akamea. Yhdenkin soturin menetys oli tällä hetkellä Ohulle liikaa.

Mako

Mako kuunteli jälleen kiinnostuneena ja tarkkaavaisena Yoelin puheita. Hänen katseensa muuttui hermostuneeksi kuullessaan lisää Kurokagesta. Häntä kuvotti kuulla kuinka Kurokage oli saanut vallattua Ohun paratiisin ja kuinka hän oli sen tuhonnut omilla teoillaan. Tosa käänsi katseen muualle ja otti muutaman askeleen sivumpaan. Hän tuijotti suuntaan, missä oli satama. Uroksen suunnitelma oli ollut matkustaa Honshuun laivalla. Hän ei enää tiennyt mitä tehdä.

Mako huokaisi raskaasti ja katsoi jälleen Yoelia. Tosan katse oli empaattinen ja anteeksipyytävä paratiisin menetyksen vuoksi.
"Voisimpa auttaa teitä jotenkin", Mako sanoi ja piti taukoa. Hän mietti mitä sanoa seuraavaksi. Hän halusi perustella puheensa.
"En ole koskaan halunnut tappaa ketään, paitsi nyt kun kuulin tästä Kurokagesta. Hän on ensimmäinen, joka ansaitsee sen", Mako jatkoi pienen tauon jälkeen vakavana. Hän huokaisi jälleen raskaasti. Hän ei pitänyt ajatuksistaan, mutta ei hän myöskään voinut mitään tuntemuksilleen.

Yoel

Sekarotuinen yllättyi siitä, miten helposti Mako kiinnostui Ohusta ja sen auttamisesta. Toinen oli vasta häipynyt ihmisten luota, eikä tiennyt mitään koiralaumoista. Yoel oli kuitenkin samaa mieltä siitä, että Kurokage ansaitsisi kuoleman. "Harvoin sitä ajattelee, että kukaan ansaitsisi olla hengetön. Ohun periaatteiden mukaisesti ketään ei tapeta turhaan, mutta luulenpa, ettei Kurokagea saa muuttumaan koskaan. Kävihän niin myös hänen edeltäjälleen Hougenille." Kirjavaturkkinen kertoi, ja pohdiskeli sitten taas hetken.

"Mielestäni on reilua, että jos tahdot auttaa meitä, tapaisit ylipäällikkömme Yukimuran. En missään nimessä tahdo käännyttää sinua puheillani puolellemme, vaan tahdon sen tulevan sinusta itsestäsi." Yoel selvensi. Hän ei tahtonut vastapuolta moittimalla saada toista Ohun joukkoihin, vaikka sinänsä Kurokagessa ei ollutkaan mitään kehuttavaa.

Mako

Mako näytti miettivältä kuullessaan hänen mahdollisuudestaan auttaa Ohua Kurokagea vastaan. Uros hymyili lempeästi jällleen.
"Mielelläni voisin tavata ylipäälikkönne. Tulee ainakin jotain virkaa näille luonnottomille lihaksilleni", Mako tuumasi ja vilkaisi lihaksiaan. Hänen katseensa oli pistävä katsoessaan itseään. Uroksella ei ollut tapana puhua itsestään, mutta koki sen tarpeelliseksi.

Pian Mako käänsi katseen jällee satamaan päin.
"Olin muutenkin vaihtamassa maisemaa Honshuun. Tarkoitukseni oli kulkea seuraavalla laivalla sinne, koska en pysty uimaan", Mako kertoi alkuperäisestä suunnitelmastaan. Hän katsoi jälleen Yoelia. Tosa oli heti valmis tapaamaan tämän Yukimuran. Uros oli mielissään, mutta silti hän näytti aivan rauhalliselta.

// Lyhyttä, anteeksi //

Yoel

Kirjavaturkki hymyili takaisin Makolle, joka kertoi halustaan tavata Yukimuran. Toisen mainitessa lihaksistaan, Yoel vilkaisi niitä nopeasti, muttei jäänyt epäkohteliaasti tuijottamaan. Asia ei selvästi ollut tosalle mikään helpoin, joten uros päätti olla kysymättä siitä enempää.

Mako kertoi, että oli muutenkin lähdössä Honshulle, kunhan seuraava laiva lähtisi. Yoel olikin hiukan arvaillut, että toiselle uiminen olisi liian raskasta lihasmassan vuoksi, sillä matka ei ollut mikään lyhyin mahdollinen. Se oli rankka kyllä kenelle tahansa, ellei ollut sitten varsinainen mestariuimari. Yoel päätti ehdottaa itseään matkaseuraksi. "Jos vain haluat, niin voisin saattaa sinut tukikohtaamme. Kurokagen alaiset liikuskelevat paljon ympäri Honshua, joten voin ainakin neuvoa mahdollisimman vaarattoman reitin perille." Sekarotuinen ehdotti, ja naurahti hieman kevyesti, vaikkei vihollisiin törmääminen olisi mikään kovin hyvä juttu. Yoel oli lähtenyt Honshulta saadakseen muuta ajateltavaa, ja siinä hän oli onnistunut. Ehkä sittenkin heillä olisi jotain toivoa Kurokagen suhteen, jos he vain saisivat riittävästi sotureita kasaan ajoissa.

// Tuli sellainen idea, että voitaisiin ottaa vaikka peliä näillä kahdella tämän pelin jälkeen Honshulla, jossa Mako ja Yoel voisivat törmätä Kurokagen alaisiin? //

// Käy minulle //

Mako

"Matkaseurasta ei ole haittaa", Mako suostui. Hän ei kommentoinut mitenkään mahdollisesta viholliseen törmäämisestä. Hän osasi luottaa Yoeliin, kun tuo mainitsi vaarattomasta reitistä. Olihan Yoel Shikokuun asti selvinnyt ilman ongelmia... kai? Mako käänsi katseen sataman suuntaan. Se oli jonki matkan päässä vielä, mutta matka ei ollut mahdoton.
"Lähdetään heti. Toivotaan, että tänään vielä lähtee laivoja", Mako sanoi. Hän lähti jo kävelemään satamaan päin. Tosa tajusi lähdön aikana, että ei ollut miettinyt suunnitelmaansa ihan loppuun asti. Hän ei ollut ajatellut yhtään kuinka he pääsisivät laivaan. Mako kun ei ollut hiiviskelijä.
"En ole ihan täysin ajatellut suunnitelmaa loppuun asti. En ole täysin keksinyt kuinka pääsemme laivaan, mutta ehkä me osaamme yhdessä jotain improvisoida?", Mako tuumasi jo matkan alkumetreillä Yoelille, joka häntä seurasi?

Yoel

Vaikka sekarotuinen ei ollutkaan edellisen uintimatkan jälkeen ihan täydessä vedossaan, niin ajatus matkasta takaisin laivalla vaikutti houkuttelevalta. Yoel nyökkäsi toiselle, ja nousi sitten jaloilleen. Uros ajatteli Makon tuntevan laivaliikenteen, eikä siksi kysellyt enempää.

Kun he olivat edenneet vasta muutaman metrin, tosa kertoi, ettei oikein tiennyt miten pääsisi laivaan. "Älä huoli. Matkustajalaivaan ei kannata yrittää, mutta niitä en usko liikkuvan täällä päin juurikaan. Rahtilaivat kuljettavat yleensä kalaa ja tavaraa ja sen semmoista, olen kerran kulkenut sellaisella. Meidän täytyy vain päästä ruumaan ihmisten huomaamatta." Sekarotuinen kertoi, jatkaen matkaansa verkkaisesti.

Mako

Mako oli helpottunut, kun Yoel kertoi miten laivaan voisi päästä. Hän oli hieman yllättynyt, että Yoel oli aikaisemmin kulkenut laivalla.
"Kuullostaa hyvältä ja uskon meidän onnistuvan", Mako sanoi ja vilkaisi matkaseuralaistaan. Tosa kiinnitti huomion taivaalle ja varmisti mikä vuorokaudenaika oli meinellään. Ilta oli saapumassa, joten tosa päätteli, että päivän viimeisin laiva voi lähteä milloin vain.
"Pidetään hieman kiirettä. Viimeinen laiva voi lähteä milloin vain", Mako kertoi. Hän nopeutti hieman liikkumisnopeuttaan, mutta ei siinä kauhean suurta nopeuseroa näkynyt.

Kului aikaa ja nuo saapuivat satamaan? Laivaa oltiin juuri lastaamassa lähtöä varten. Mako huokaisi helpotuksesta nähdessään laivan.
"Meillä saattaa olla hyvin aikaa päästä laivaan. Sinulla kun on kokemusta salamatkustelusta, niin voit ohjata meidät oikeaan suuntaan?", Mako kääntyikin Yoelin puoleen tuon kokemuksen vuoksi.

Yoel

Sekarotuinen hymähti hyväntuulisesti tosan sanoille, ja kiristi sitten tahtia, vaikka eiväthän he kovin hurjaan vauhtiin päässeetkään Makon lihasmassan vuoksi. Tahti kuitenkin riitti Yoelille, jonka askelia hidastivat vielä aikaisempi uintimatka, sekä vatsanpohjassa sulava ruoka.

Jonkin ajan päästä he saapuivat satamaan. Kirjavaturkki vilkaisi taivaalle, joka punertui laskevan auringon myötä. Pian tulisi hämärää, ja ajankohdasta uros päätteli, että laiva oli joko lähdössä, tai jo lähtenyt, sillä yleensä ne lähtivät liikkeelle joko illalla tai aamulla. Oletus osui oikeaan, kun Mako huikkasi yhden laivan olevan lastattavana laiturilla. "Hienoa." Yoel myhäili, ja hidasti sitten vauhtiaan, nyökäten Makon sanoille. "Viimeksi laiturilla oli hetken aikaa hiljaista, joten tuurilla ehdin livahtaa huomaamatta sisään. Nyt siellä on kuitenkin ihmisiä, joten kokeillaanko seuraavanlaista suunnitelmaa? Minä hämään heitä, niin sinä pujahdat sillä aikaa tuosta aukinaisesta lastausluukusta sisään, ja piiloudut." Uros kertoi, ja osoitti luukkua, johon ihmiset veivät tavaroita. "Tulen heti perässä, kun pääsen." Yoel jatkoi, ja odottamatta sitten sen kummemmin vastausta, loikkasi esiin ihmisten nähtäville, alkaen haukkumaan hurjasti.

Ihmiset hämmästyivät suuresti kuullessaan aggressiivista haukkua takaansa, ja hiukan kavahtivat suurehkoa koiraa, joka lähestyi heitä uhkaavana. Yoel meni niin lähelle kuin uskalsi, ja nappasi sitten laatikosta paketin, joka oli yksi laivaan menevistä tavaroista. "Hei! Takaisin!" Mies huusi, ja lähti jahtaamaan Yoelia, joka loikki karkuun paljon ketterämmin. Myös toinen miehistä ryhtyi takaa-ajoon, jolloin sekarotuinen loi katseensa Makon suuntaan, toivoen toisen tajunneen tilaisuutensa pujahtaa laivaan.

Mako

Mako kuunteli tarkasti Yoelin suunnitelman ja se kuullosti toimivalta.
"Hyvä on. Kokeillaan sitä", Mako myöntyi. Hän ei ehtinyt muuta kuin vastauksensa antaa, kun Yoel jo alkoi suunnitelmaa toteuttaa. Tosa odotti oikeaa hetkeä livahtaa laivaan. Hän katsoi kun Yoel herätti ihmisten huomion. Pian Yoel ryösti jonkin paketin laatikosta. Muutama mies lähtikin jahtaamaan huutaen Yoelia. Mako huomasi tuttavansa katseen, joka oli merkki. Tosa nyökkäsi Yoelille ja lähti lähestymään heti laivaa.

Laiturilla oli muutamia ihmisiä vielä, mutta heidän huomionsa oli kiinnittynyt Yoelin aiheuttamaan "katastrofiin". Mako asteli niin nopeasti ja huomaamattomasti kun pystyi ihmisten välistä. Hän ei todellakaan halunnut tulla nähdyksi. Pian hän saapui lastausluukun luo. Luukku oli hieman ahdas, joten sa vaati hieman työtä Makolta päästä siitä sisälle lihastensa vuoksi. Ruumassa oli hieman ahdasta, mutta se vain kertoi monesta piilopaikasta. Mako päättikin mennä muutaman laatikon väliin, minne hän mahtui. Hän päätti siellä odottaa Yoelin saapumista.

Yoel

Yoel hyppelehti edestakaisin, yrittäen väistellä perässään juoksevia ihmisiä. Mako oli ilmeisestikin päässyt huomaamatta laivaan, sillä tätä ei enää näkynyt missään. Sekarotuinen aikoi siis päättää aloittamansa episodin, tarkoituksenaan johdattaa ihmiset pois näkyvistä hetkiseksi, jotta saisi itse mahdollisuuden livahtaa laivaan. Kirjavaturkki otti suunnakseen metsikön, ja piti huolen siitä, että ihmiset olivat yhä hänen perässään.

Yoel ei kuitenkaan ottanut huomioon muita mahdollisia riskejä. Ilmassa paukahti kova laukaus, ja melkein heti perään uros tunsi kirvelevän kivun toisessa takajalassaan. Kauhistuneena Yoel kääntyi katsomaan taakseen, ja huomasi pienen pintanaarmun jalassaan. Pian kuului toinen laukaus, ja Yoel tajusi ihmisten tulittavan häntä jollain, jonka uros tajusi olevan hänelle kuolemaksi, jos hän ei pistäisi liikettä niveliin. Sekarotuinen sujahti heti pois ihmisten näköpiiristä metsään, ja painautui matalaksi. Voi hitto....mitä minä nyt teen? Uros ajatteli, sillä ei todellakaan suunnitellut tällaista. "Etsikää se paketti, se on arvokas." Yoel kuuli miesten puhuvan, ja niinpä uros vetäytyi hiljaa kauemmaksi rannasta, jättäen paketin niille sijoilleen.

Jalkaa kirveli, mutta onneksi haava oli vain pintaraapaisu, eikä aiheuttaisi ongelmia. Yoel seurasi sivusta, kun ihmiset kävelivät metsään, ja haroivat oksia käsin, etsien Yoelin jälkiä ja pakettia maasta. Kirjavaturkki syöksyi heti rannalle, ja piiloutui hietikolla olevien laatikoiden taa, hiippaillen lähemmäs laivaa. Yoel tunsi sydämensä takovan rinnassaan, sillä tiesi matkansa päättyvän siihen, jos hänet huomattaisiin. Ihmiset eivät kuitenkaan ehtineet nähdä hänen viimeistä liikettään laivan tavaratilaan, sillä juuri sillä hetkellä he olivat löytäneet paketin, ja kaikkien huomio kiinnittyi siihen. Yoel huohotti raskaasti, osin fyysisestä voimanponnistuksesta, osin säikähdyksestä. "Mako, oletko täällä?" Uros kuiskasi, ja eteni hiljaa hämärässä, etsien itselleen sopivaa paikkaa piiloutua.

Mako

Mako odotti ja makaili laatikoiden välissä odottaen Yoelia. Pian ulkoa kaikui aseen laukauksen ääni, joka säikäytti suuren uroksen. Tosa tuijotti luukun suunnalle ja näytti huolestuneelta. Hän tiesi Yoelin vieläkin olevan ulkona ja jos siellä kerta ammuttiin.... Toivottavasti olet kunnossa, Yoel... Mako ajatteli päässään. Hän ei voinut lähteä ulos tarkistamaan tilannetta, koska tiesi kuitenki jäävänsä kiinni. Suurella uroksella oli ollut vain yksi mahdollisuus päästä laivaan, ja sekin mahdollisuus meni jo.

Mako kuuli jonkun tulevan pian luukusta sisään. Uros haistoi veren selvästi. Vaistomaisesti hän veti päänsä maata vasten ja pyrki pysymään mahdollisimman hiljaa. Kohta kuului Yoelin ääni: "Mako, oletko täällä?". Äänensävy oli hieman säikähtänyt. Uros nosti päänsä ensin, ennen kun nousi kunnolla seisomaan. Hän käveli laatikoiden välistä nähdäkseen Yoelin. Hän halusi tietää, että Yoel oli kunnolla. Mako kiinnitti huomion toisen takatassuun. Hän havaitsi pintanaarmun.
"Kuulin laukauksen ja ilmeisesti sinuun on osunut", Mako mietti huolestuneena.

Kohta lastausluukku suljettiin. Se oli merkki siitä, että laiva oli lähdössä. Mako vilkaisi luukkua pikaisesti ja katsoi jälleen Yoelia.
"Kiitos. Ilman sinua en olisi päässyt laivaan, vaikka haavoituitkin", Mako sanoi. Hän vilkaisi sivummalle. Hän oli jo valmiiksi etsinyt ystävälleen hyvän piilopaikan, toivottavasti.
"Voit piiloutua tuonne", Mako ehdotti. Uros perääntyi sitten omaan piiloonsa takaisin ja asettui sinne maaten.

Yoel

Sekarotuinen huokaisi miltei ääneen helpotuksesta, kun kuuli Makon äänen. Kaikki oli siis mennyt kuten piti, ainakin melkein. Toinen tuli huolissaan tutkimaan häntä, mutta Yoel vain hymähti. "Se vain raapaisi. Ei onneksi pahasti, joten selviän pintahaavalla. En yhtään arvannut, että he alkaisivat tulittaa niillä...kepakoillaan." Kirjavaturkki totesi vieläkin hiukan jännittyneenä äskeisestä tilanteesta.

Pian tosa kiitti häntä, ja näytti hänelle sopivan piilopaikan. "Hienoa, kiitos." Yoel sanoi, ja käveli sitten kohti laatikoita, asettuen niiden väliin piiloon. "Kuule. Meidän on varmaan pakko paeta nopeasti, kun pääsemme taas satamaan. Ihmiset kantavat silloin tavaraa pois laivasta, joten meidän on vain juostava heidän ohitseen. En usko, että ehdimme hiiviskellä ulos." Uros kertoi, ja asettui sitten paremmin makaamaan.

Mako

Mako hymyili hetken tyytyväisenä, kun Yoel meni hänen osoittamaan paikkaansa. Tosa oli saanut niin sanotusti mielenrauhan, kun Yoel oli kertonut haavansa olevan vain pintanaarmu. Mako itsekin päätti palata takaisin omaan piilopaikkaansa ja asettui sinne maaten. Yoel alkoi pian puhumaan, joten Mako kuunteli häntä. Tosan sekarotuinen ystävä kertoi laivaan poistumis suunnitelman.
"Hyvä on", Mako hyväksyi Yoelin suunnitelman, ja jatkoi: "Uskon, että laiva on jo perillä aamuyöllä tai aamulla. Meidän kannattaa käyttää tämä rauhallinen osuus hyödyksi ja levätä". Mako laski päänsä puheidensa jälkeen. Hän oli ainakin ihan väsynyt tästä päivästä. Hän ei ollut koskaan kävellyt näin paljon. Taistelukentillä hän oli nykyään vain joutunut seisomaan paikallaan ja liikuttamaan hieman päätään purrakseen muita koiria.

Mako sulki silmät ja nukahti melko nopeasti. Hän tulisi näkemään unta entisestä omistajastaan, joka vain käskytti hänet taistelukentille. Mako kuulisi unessaan lempnimensä: Big Blood.

Yoel

Yoel kuulosteli vielä Makon vastauksen, ja mumisi sitten toiselle hyväksyvästi, kun tosa arveli laivan olevan perillä viimeistään aamulla. "Toden totta. Nyt on hyvä levätä, sillä Honshulla ei voi tietää mitä kohtaamme ennen Ohuun pääsyä." Sekarotuinen vastasi, mutta toivoi, etteivät he törmäisi Kurokagen alaisiin.

Laivan keinunta tuntui rauhoittavalta, vaikka mieleen muistuivatkin hetkiseksi Yoelin aikaisemmat hetket laivan ruumassa. Silloin hän oli hylännyt entisen laumansa ja perheensä, ja menettänyt tyttärensä. Eleonore.. Kirjavaturkki ajatteli, kipeiden muistojen vallatessa hänet hetkiseksi. Yoel kuitenkin pyyhki nämä ajatukset heti pois mielestään, ja keskittyi tulevaan. Surut oli surtu jo aikoja sitten. Hetken aikaa liikuskeltuaan uros nukahti kevyeen uneen.

Yoel ei tiennyt miten kauan aikaa oli kulunut, mutta tämä hätkähti hereille laivan töötätessä kovaan ääneen. Vähän aikaa uroksen täytyi palautella mieleensä, missä hän oli, mutta pian silmät tottuivat hämärään, ja Yoel näki ympärilleen. "Mako?" Uros kuiskasi hiljaa, ja nousi sitten ylös. "Taidamme olla pian satamassa." Kirjavaturkki jatkoi, yhä hiljaa puhuen.