Nimi: Bernard
Laji: Koira
Rotu: Berhandilainen
Sukupuoli: Uros
Ikä: 10-vuotias
Liittoutuma: Oma lauma, Weedin lauma
Motto: ''Sodassa tärkeintä ei ole voitto vaan minkä puolesta taistelet.''
Ulkonäkö:
Bernard on rotunsa tapaan isokokoinen, säkäkorkeus noin 74cm ja paino 81 kiloa.
Bernardilta puuttuu toinen silmä jonka päällä on tikattu arpi.
Bernardin turkki on pitkä.
Menneisyys:
10 vuotta sitten Sveitsissä asui vuorilla eräs mies.
Hänellä oli naaraspuolinen koira nimeltä Dianna joka eräänä päivänä karkasi ja tapasi urospuolisen Berhandilaisen ja koirat rakastuivat. Myöhemmin naaraskoira palasi omistajansa luokse joka oli etsinyt koiraa pitkään. Vähän ajan päästä paljastu että Dianna oli tiinenä ja koira synnytti myöhemmin yhden ainoan pennun joka nimettiin Bernardiksi.
Kun Bernard oli 2 vuotias, hän ja hänen äitinsä vietiin pelastustehtävään kun tuli tieto että susi oli hyökännyt ihmisen kimppuun ja se ihminen tarvitsi apua. Kun he saapuivat omistajansa kanssa paikalle, he huomasivat että pulassa ollut olikin kuollut ja susi oli edelleen paikalla ja kävi Diannan kimppuun ja tappoi koiran. Bernard hyökkäsi suden kimppuun ja onnistui tappamaan sen vaikka menettikin silmänsä. Bernardin omistaja vei koiran eläinlääkärille mutta silmää ei voitu enää pelastaa ja haavaan laitettiin tikit.
Myöhemmin mies hylkäsi Bernardin vuorille ja Bernard lähti kiertämään ympäri maailmaa etsien joukkoa itselleen. Hän tapasi matkallaan tämän hetkisen vaimonsa ja he saivat yhden pennun, Guntherin.
Tällä hetkellä Bernard on taas Sveitsissä ja asuu eräässä luolassa.
Luonne:
Bernard on kiltti niille jotka ovat kilttejä hänelle.
Kun Bernard joutuu taisteluun hän taistelee tosissaan ja vihaisena.
Enimmäksee Bernard on kiltti pennuille joita hän aina suojelee.
Suku:
Äiti: Dianna
Isä: Marco
Sisarukset: Ei ole
Vaimo: Rose
Jälkeläiset: Gunther
Taistelutekniikat:
Bernardilla ei ole omia taistelutekniikoita.
Ominaisuudet:
Taito:
Voima:
Karisma:
Nopeus:
Kestävyys:
Älykkyys:
Puruvoima:
Kivunsietokyky:
Ketteryys:
Refleksit:
Tekniikat:
Vaarallisuus:
Aistit:
Näkö:
Kuulo:
Tunto:
Maku:
Haju: