Electra - Tulisielu

Nimi: Electra
Skp: Naaras
Ikä: 2,5v
Rotu: Saksanpaimenkoira

Kotimaa: Saksa
Liittouma: Xena
Asema: ns. Oikea tassu


Motto: "Älä hypi kuonollani, siitä löytyvät myös hampaani."


Puoliso: Ei ole
Jälkeläiset: Ei ole






Taito
Voima
Karisma
Nopeus
Kestävyys
Älykkyys
Puruvoima
Kivunsietokyky
Ketteryys
Refleksit
Tekniikat
Vaarallisuus
Puissa hyppely
Metsästystaito  
Uimataito

Aistit
Näkö
Kuulo
Haju






Säkäkorkeus: 65cm
Paino:38kg
Turkinväri: Pääväri ruskea, pohjaväri vaaleanruskea
Silmien väri: Vihreä
Ääni: Naisellinen, mutta aavistuksen matalampi ja hiukan käheämpi. Ääni on voimakas, mutta vivahteiltaan pehmeä ja miellyttävä.

Electran ulkonäkö hämää useita luulemaan sitä urokseksi. Se on suurikokoinen ja lihaksikas. Jalat ovat vahvat ja pitkähköt, ja tassut suuret. Selkä on notkea, mutta vahva, ja kaartuu sakemannille tyypillisesti aavistuksen alaspäin. Enemmän Electran selkä mukailee kuitenkin suoraa, kuin kaarevaa linjaa.

Electran eturuumista erottaa lihakset selvästi, samoin kaula on vahva. Se kannattelee veistosmaista, kaunista päätä. Kasvonpiirteiltä Electran tunnistaa naaraaksi, sillä sillä on sirommat ja kevyemmät kasvonpiirteet kuin uroksilla. Myös silmät ovat suuret ja kauniit, ja niitä reunustavat pitkät, tuuheat ripset. Ilme Electralla on usein hieman tuima ja vakava.

Electran turkki on hieman pidempää kuin lyhytkarvaisella, muttei yllä pitkäkarvaisen tasolle. Se on pehmeää kaulan, niskan, vatsan ja hännän seutuvilta, mutta muutoin melko karheaa. Turkki hylkii hyvin vettä, ja suojaa kylmältä. Se on sakemannille hiukan harvinaisemman värinen, nimittäin ruskea. Silmät ovat tummanvihreät.

Kaulassaan Electralla on nahkainen, "kaksinkertainen" panta, jota koristaa hopeinen solki. Pannassa on metallinen laatta, johon on kaiverrettu "E-49", eli Electran nimen ensimmäinen kirjain, ja Saksan suuntanumero. Pannassa roikkuu myös n. 5cm mittainen ketju, jossa on aiemmin roikkunut samanlainen laatta, mutta se on irronnut itsestään.






Electra on nuorehkosta iästään johtuen melko energinen ja spontaani tapaus. Se on myös tavattoman itsepäinen, ja ehkä jopa hieman ylpeäkin. Electra ei ole kauhean hienovarainen, minkä vuoksi se herkästi töksäyttää asiat suoraan, kuin vihjaillen. Sen vuoksi monet eivät viihdy nartun seurassa, sillä Electra ei ole mikään kovin helppo tapaus lähestyä. Nartun luottamusta on todella hankala saavuttaa, sillä Electra suhtautuu uusiin henkilöihin varauksella. Ainoa, johon tämä luottaa täysin, on hänen johtajansa Xena.

Electran hermot eivät ole raudanlujat, eikä sillä ole kovin pitkä pinnakaan. Narttu inhoaa odottelua ja toimettomuutta, ja siksi ärtyy herkästi. Sitä myös inhottaa tanssia jonkun muun pillin mukaan, ja vaikuttaa toisinaan itsekkäältä, sillä ei omista kovin suurta empatiakykyä. Ainoastaan Xenalta se suostuu ottamaan käskyjä vastaan, ja jopa noudattaa niitä, mutta auta armias, jos joku toinen yrittää komennella tätä neitokaista. Tämän vuoksi Electra ei ole kovin anteeksiantavainen tai armollinen, ja siksi sen kanssa ongelmiin ajauduttuaan ei ole maailman helpoin asia selvittää niitä.

Electra antaa helposti itsestään ilkeän ja aggressiivisen kuvan, vaikka ei narttu nyt ihan sellainenkaan ole. Kun sen kanssa tulee juttuun, Electra on oikein rento ja huumorintajuinen tapaus. Narttu osaa elää hetkessä, ja nauttia elämän pienistä asioista. Vaikka paimenkoira vaikuttaa toivottomalta pessimistiltä, on sillä hyvinä päivinä kyky löytää kaiken harmaankin keskeltä jotain värikästä. Electran luottamuksen saavutettua, se ei riko sitä koskaan, vaan pysyy uskollisena aina. Toistaiseksi tämän luottamuksen on saavuttanut vain Xena, jota kohtaan Electra onkin todella suojelevainen ja uskollinen.

Taistellessa Electra antautuu usein täysin tunteidensa valtaan, mikä ei aina ole hyvä juttu. Tunnemyrskyjen aikana sen fyysinen voimakkuus kyllä kokee kasvunpyrähdyksen, mutta herkästi sumentaa ajatukset. Electra on taistellessaan kuin pyörremyrsky: se yrittää kaikin keinoin taltuttaa vastustajansa. Parhaimmillaan Electra on silloin, kun hän kykenee hallitsemaan omat tunteensa ja ajatuksensa taistelun aikana, ja silloin häntä ei ole helppo voittaa.






Electran vanhemmat Byron ja Bella olivat molemmat arvostettuja koiria tahoiltaan. Byron toimi Saksan armeijan leivissä, ja oli yksi parhaista. Senpä vuoksi se karsiutui muutaman muun uroksen kanssa niihin yksilöihin, joita aiottiin käyttää jalostukseen. Samaan aikaan armeija etsi taas potentiaalisia naaraita uroksille, jotta armeija saisi pentujen myötä uusia koulutettavia.

Bella oli erittäin hyväsukuinen näyttelykoira, useammankin kerran voittanut yksilö ja muotovalio. Armeija otti yhteyttä Bellan omistajaan, joka oli hyvin otettu siitä, että hänen koiransa olisi ehdokkaana niin tärkeää tehtävää varten. Koska armeijan tukikohta oli salainen, Bella haettiin armeijan toimesta, ja läpäistyään testit, esiteltiin hänet Byronille. Kaksikko sopi perimänsä perusteella parhaiten yhteen.

Kun Bella tuli tiineeksi, alkoi odotus. Oli sovittu, että Bella viettäisi tiineysajankin armeijan tukikohdassa, jotta syntyvät pennut saisivat ensikosketuksensa mahdolliseen tulevaan työpaikkaansa. Bella oli onneksi hyvin sopeutuvainen koira, joten sen omistajilla ei ollut mitään sitä vastaan.


Syntymä

Parin kuukauden päästä alkoikin jotain tapahtua. Bella alkoi liikehtiä levottomasti yöllä, ja sen seuraan liittyi Tyson -niminen mies, joka toimi koirankouluttajana armeijassa. Noin klo 4 aamyöllä syntyi neljä pentua: kaksi narttua ja kaksi urosta. Tyson piti huolen, että pennuilla oli kaikki hyvin, ennen kuin jätti emon pentuineen omiin oloihinsa.


Koulutus

Pentuja alettiin kouluttaa heti, kun ne avasivat silmänsä ja oppivat liikkumaan. Niiden luonteenpiirteet pyrittiin selvittämään, jotta tiedettäisiin jo alussa, mihin yksikköön heidät sijoitettaisiin. Pennut oli nimetty Chloeksi, Electraksi, Dannyksi ja Nathaniksi, joista nuorimmainen, Electra, osoittautui hyvin voimakastahtoiseksi ja kovapäiseksi heti alusta pitäen. Tyson kiinnostui villin luonteen omaavasta Electrasta, ja ajatteli, että kun sen energian ja spontaaniuden saisi kanavoitua oikein, nartusta saisi erittäin hyvän sotakoiran. Muiden sotilaiden mielestä sille piti pitää koko ajan kovaa kuria, jotta koulutus onnistuisi. Electraa epäiltiin jopa luonnevikaiseksi, sillä sillä oli taipumusta murista ja yrittää purra ihmisiä, jos sitä yritettiin kurittaa ja komentaa. Näin ei kuitenkaan ollut. Tyson oli huomannut, että Electran kanssa täytyi tehdä yhteistyötä, eikä yrittää ohjata sitä yksisuuntaisesti.

Eräänä päivänä, ollessaan noin kahdeksan kuukauden ikäinen, Electra kävi kiinni yhden upseerin hihaan, kun tämä yritti lyödä narttua tottelemattomuuden vuoksi. Upseeri tarrasi nuorta narttua niskasta, ja painoi tuon maahan, kaivaen pistoolinsa esiin, ja asettaen sen Electran ohimolle. Tässä vaiheessa narttu jähmettyi täysin. Se tiesi, mitä aseet saivat aikaan, ja tajusi menneensä liian pitkälle. Juuri, kun mies oli painamassa liipaisinta, ylempi upseeri pysäytti hänet. Yhtäkään koiraa ei saanut perusteetta tappaa, ja siksi alempi upseeri sai varoituksen. Electra joutui sen sijaan testiin, joka päättäisi lopullisesti sen kohtalosta.

Onneksi koirankouluttajaksi testaajista osui juuri Tyson. Hän osasi käsitellä tulista Electraa, ja narttu sai erittäin hyvät pisteet. Tämän vuoksi sen koulutusta jatkettiin, eikä Electra enää niskoitellut yhtä paljon kuin ennen. Vuoden täytettyään, oli narttu läpäissyt lähes mallikelpoisesti rankan ja vaativan koulutuksen, ja se sijoitettiin viimein omaan yksikköönsä. Taidokas narttu siirrettiin valioryhmään.


Electra ja Xena

Electra ei kuitenkaan taipunut ryhmänjohtajan, Xena-nimisen naaraan tahtoon kovin helposti, ja siksi kaksikon välillä oli kipunointia alusta lähtien. Ylpeän ja itsevarman Electran, joka oli viimein oppinut kunnioittamaan ihmisiä ehdoitta, oli vaikea hyväksyä käskyjä saman lajin edustajalta. Electran teki usein mieli käydä Xenan kurkkuun kiinni suutuspäissään, mutta ei onneksi ollut niin typerä toteuttaakseen halunsa. Xena joutuikin useampaan otteeseen muistuttamaan Electralle, kuka määrää. Pitkin hampain nartun oli vain tyydyttävä arvoonsa.

Aika kului, mutta Electra pysyi yhä hankalana alaisena Xenaa kohtaan. Siksi kaksikon välit olivat hyvin kylmät. Ryhmä sai eräänä päivänä tehtäväkseen etsiä kadonneen koiran. Retkellä vastaan tuli tuoksu, joka sekoitti Electran aistit. Se ei ollut koskaan haistanut mitään sellaista. Samaan aikaan tuoksu houkutteli sitä, samaan aikaan se kieli jollain tapaa vaarasta. Xena käski kaikkien pysyä aloillaan, mutta Electra ampaisi matkaan käskyjä kuuntelematta. Sen oli saatava tietää, mistä oli kyse. Päästyään syvemmälle metsään, se kohtasi valtavan eläimen, suuren, karvaisen möykyn, jollaista se ei ollut koskaan eläessään nähnyt. Electra jähmettyi paikoilleen karhun edessä, ja tuijotti sitä kauhuissaan. Karhu karjui raivoissaan, ja iski kohti Electraa kynsillään, mutta narttu ei pystynyt liikkumaan, vaikka sen pään sisällä ääni huusi pakenemaan.

Kaikki tapahtui hyvin nopeasti. Electra paiskautui maahan, ja hetken aikaa maattuaan luuli saaneensa iskun karhun kynsistä. Kun ympäriltä alkoi kuulua huutoja, Electra kykeni vihdoin liikkumaan, ja noustessaan ylös, kohtasi hän järkyttävän näyn. Xena makasi maassa pahasti haavoittuneena. Electra järkyttyi tästä suuresti, varsinkin, kun muut ryhmäläiset kohdistivat häneen murhaavia katseita. Electra ei tiennyt mitä tehdä, joten häpeissään se pakeni paikalta ennen, kuin tiesi mitään ryhmänjohtajan kohtalosta.

Electra sai kuulla, että Xena ei enää osallistuisi tehtäviin sokeuduttuaan, mikä vain lisäsi taakkaa nartun harteilla. Se syytti joka ilta, joka päivä, jokaikinen hetki itseään, ja tajusi, miten lapsellisesti oli käyttäytynyt. Se alkoi vihdoin ymmärtää, mitä yhteistyö ja kuuliaisuus tarkoitti, ja katui sitä, ettei ollut herännyt aiemmin. Electrasta kaavailtiin jopa uutta ryhmänjohtajaa Xenan tilalle, mutta narttu yritti käyttäytyä niin hankalasti, ettei sellainen tulisi tapahtumaan. Se ei voisi tehdä niin, sillä syyllisyys ja omantunnontuskat painoivat sitä. Electran epävakaa käytös huomattiin, ja sen epäiltiin sairastuneen. Niinpä se hyllytettiin hetkeksi tehtävistä, jotta se palautuisi taas takaisin työkykyiseksi.

Electra kuljeskeli yksikseen, eristäytyi ja yritti päästä irti syyllisyydestään. Se lähti ulos eräänä iltana taas selvittämään päätään, kun törmäsi Xenaan, joka harjoitteli. Electra yllättyi siitä, miten taitava sokea narttu oli, vaikka oli menettänyt yhden tärkeimmistä aisteistaan. Electra ajatteli ensin jättää Xenan rauhaan, mutta tajusi, että hänen oli pyydettävä vähintäänkin anteeksi tapahtumaa, joka oli aiheuttanut toisen nartun loukkaantumisen. Electra oli hyvin nöyrä ja pahoillaan, mutta kaikeksi yllätykseksi Xena ei syyttänyt häntä. Electra tunsi viikkojen painon putoavan harteiltaan, ja niinpä narttu tarjoutui omistamaan itsensä entiselle ryhmänjohtajalle, jotta voisi auttaa tätä, ja toimia tarvittaessa Xenan silminä. Vanhempi naaras otti avun vastaan, ja niin kaksikko alkoi harjoitella yhdessä. Heidän aiemmin jäätävät välinsä lämpenivät pikkuhiljaa, ja Electra kiintyi Xenaan kuin omaan siskoon. Keneenkään ei narttu ollut aiemmin luottanut yhtä paljon, ja Electrasta tuli jopa hyvin suojeleva Xenaa kohtaan.


Pako armeijasta

Aika kului, ja pian armeijan koiria alkoi jostain syystä vähentyä. Aluksi Electra ei ollut huolissaan, mutta kun muut alkoivat olla levottomia, myös Electra tajusi, että jotain oli pielessä. Selvisikin, että armeija aikoi vaihtaa saksanpaimenkoirat belgianpaimenkoiriin, ja jokainen heistä joutui lopetusuhan alle. Electra, kuten kaikki muutkin, järkyttyivät syvästi. Kuinka ihmiset, joita heidät oli opetettu palvelemaan ehdoitta, saattoivat tehdä näin? Electra raivostui, ja niinpä yhdessä Xenan kanssa he alkoivat suunnitella, kuinka voisivat paeta armeijasta.

Koirien määrä oli vähentynyt hälyyttävästi. Viimein, kun he saivat tilaisuuden paeta yön turvin, tuli hälytys. Armeija alkoi tulittaa pakenevia koiria, joista osa menettikin henkensä. Noin 150 yksilöä pelastui, ja lauma pakeni metsään, jossa he olivat turvassa toistaiseksi. Xenasta oli tullut kuin automaattisesti heidän johtajahahmonsa, jota jokainen seurasi uskollisesti. Näihin lukeutui myös Electra, joka piti huolen siitä, että Xena selviäisi, vaikka toinen ei toistaiseksi näyttänytkään tarvitsevan apua. He eivät voineet enää jäädä Saksaan, sillä nyt he kaikki olisivat kuolemaan tuomittuja, ja heitä etsittäisiin varmasti. Xena johdatti lauman satamaan, ja he pakenivat laivalla, jättäen Saksan kauas taakseen.


Saapuminen Japaniin

Electra ei tiennyt, mitä oli vastassa heidän saavuttuaan Japaniin. Siellä liikkui paljon huhuja eri laumoista, varsinkin Ohun ja Kurokagen laumoista. Electra ei olisi koskaan uskonut, että jossain voisi elää niin suuria laumoja täysin villeinä. Karun koulutuksen ansiosta armeijan koirat eivät kuitenkaan olleet mitään kotikoiria, ja siksi selviytyminen ei ollut mahdotonta Japanin ankaristakin olosuhteista huolimatta. Xena oli halukas tutustumaan molempiin laumoihin, ja toistaiseksi heidän tavoitteenaan on liittoutua jomman kumman kanssa, ja saada jonkinlainen asuinalue itselleen. Electra aikoo seurata johtajaansa uskollisesti loppuun saakka.




Ei osaa vielä mitään tekniikoita, mutta on koulutuksensa ansiosta hyvin taitava, ja fyysisiltä voimiltaan vahva.







Xena & Electra

Byron (isä) - Ei ole koskaan tavannut
Bella (äiti) - Ei muista tästä mitään
Chloe, Nathan, Danny (sisarukset) - Erkaantui näistä jo nuorina, ei ole tavannut sen jälkeen eikä tunne näitä ollenkaan. Todennäköistä, että sisarukset kuolivat armeijassa. Electra ei kuitenkaan tiedä Dannyn kulkevan heidän mukanaan, sillä kumpikaan ei muista toisistaan juuri yhtään mitään.
Xena - Kuin oma sisko. Seuraa ja tottelee uskollisesti, sekä auttaa ja pyrkii suojelemaan omalla hengellään. Taipumus toisinaan ylisuojelevaisuuteen, sekä pieneen mustasukkaisuuteen Xenasta. Välillä saattaa kyseenalaistaa, muttei tahdo loukata tai olla epäkunnioittava johtajaansa kohtaan.



Pelaaja: Untamed


Hahmo & tiedot: Untamed