Ginga RPG Tulevaisuuden Torahampaat

Tulevaisuuden Torahampaat on vuonna 2015 perustettu roolipeli, joka perustuu Ginga-sarjaan. Pelissä pelataan sekä omilla että sarjassa esiintyvillä hahmoilla.
 
PääsivuPääsivu  KalenteriKalenteri  FAQFAQ  HakuHaku  KäyttäjälistaKäyttäjälista  KäyttäjäryhmätKäyttäjäryhmät  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Olisiko puoliso ehdokkaita?

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Miki

avatar

Viestien lukumäärä : 172
Join date : 16.03.2015
Ikä : 21

ViestiAihe: Olisiko puoliso ehdokkaita?   Ma Huhti 13, 2015 10:25 am

Olen kovin kiinnostunut saamaan puolison hahmolleni Zarekille. Olen kolme vuotta pelannut ja vain yhdellä hahmollani on kerran ollut puoliso. Tähän se oli jäänyt ja kokemus ei ollut oikein mukavaa vastapuolen temppuilun takia. Mielenkiinnolla haluaisin kuitenkin kokeilla uudestaan ja yksityisviestiä voi laittaa toki myös:) Vaatimuksia ei niin mahdollisen puolison suhteen ei olisi. Ottakaan vain rohkeasti yhteyttä kiinnostuneet Wink

-Zarek on neljä vuotta eli puoliso voisi olla korkeitaan pari vuotta vanhempi ja nuorempi voi toki olla, mutta korkeintaan kaksi vuotta

-Pentuja en ole vielä ajatellut tai suunnitellut. Riippuu miten toinen pelaaja haluaa ja kaikki on mahdollista

-Ei ole väliä miten suhteen alku kehittyy. Keskustellaan tarkemmin yms
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Shiomi
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 1039
Join date : 23.02.2015
Ikä : 17
Paikkakunta : Norfolk

ViestiAihe: Vs: Olisiko puoliso ehdokkaita?   Ma Huhti 13, 2015 7:24 pm

Minulla olisi eräs narttuhahmo tulossa mukaan peliin hiukan myöhemmin, jos kiinnostaa Smile Sen nimi on Chase, se on 3 vuotias kishun ja akitan risteytys, ja Akamen lapsenlapsenlapsi, sekä Kurayamin sisko ^^ En kuitenkaan ole luomassa sitä ihan heti vielä Smile

_________________

- Caitlin - Chiko - Chris - Danny - Dougie - Doyle - GB - Gin - Hakuba - Jack - Kisco - Kiseki - Kiza - Kousuke - Kurayami - Levi - Megitsune - Saiyuri - Seiken - Shion - Tabitha - Tsunayoshi - Yukimura - Yuri -

Ensisijaiset Tulokkaat: Rinnosuke, Basil, Akatsuki, Kyōran, Toboe, Angela, Luck, Hayato, Hanabi, Atsushi, Yukine


Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://gingantulevaisuus.palstani.com
Untamed
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 1118
Join date : 23.02.2015

ViestiAihe: Vs: Olisiko puoliso ehdokkaita?   Ma Huhti 13, 2015 8:08 pm

Minulla olisi ainakin tarjota tuota Cheriä ^^

_________________

My girls♡

Akame - Akira - Byron - Diego - Electra - Ellie - Gabriel - Gale - Kurokage - Leona - Nori - Raika - Safire - Shadow - Shiro - Sirena - Tundra - Yoel - Yoodai
Tulossa - Hunter


Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Miki

avatar

Viestien lukumäärä : 172
Join date : 16.03.2015
Ikä : 21

ViestiAihe: Vs: Olisiko puoliso ehdokkaita?   Ma Huhti 13, 2015 8:48 pm

Taidan nyt kallistua tässä tapauksessa enemmän Cherin puolella:) Untamed laitatko viestiä yksityisesti vaikka niin sovittaisiin tarkemmin?
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Untamed
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 1118
Join date : 23.02.2015

ViestiAihe: Vs: Olisiko puoliso ehdokkaita?   Ma Huhti 13, 2015 8:56 pm

Sopii ^^

_________________

My girls♡

Akame - Akira - Byron - Diego - Electra - Ellie - Gabriel - Gale - Kurokage - Leona - Nori - Raika - Safire - Shadow - Shiro - Sirena - Tundra - Yoel - Yoodai
Tulossa - Hunter


Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Olisiko puoliso ehdokkaita?   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Olisiko puoliso ehdokkaita?
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Ginga RPG Tulevaisuuden Torahampaat :: Tervetuloa! :: Seuranhaku-
Siirry: