// Anteeksi myöhäinen vastailu jälleen. D: //
Volya
Volya oli palannut takaisin Yu Gijan rinnalle heti saatuaan tiedon eteenpäin, että parantajaa tarvittaisiin. Hän ei kuitenkaan jäänyt odottamaan apua, vaan teki kaiken minkä pystyi naaraan tilan parantamiseksi. Suhteellisen lyhyessä ajassa, joka kuitenkin tuntui ikuisuudelta Volyalle, paikalle saapui vaaleaturkkinen naaras, joka vaikutti sekarotuiselta, mutta Volya ei keskittynyt toisen identiteettiin, vaan siihen pystyisikö tuo auttamaan hänen ystäväänsä. Aika tuntui matelevan ja armoton jännitys piinasi harmaaturkkia hänen odottaessaan tuloksia. Uros tarkkaili tajutonta Yu Gijaa ja hänen ilmettään, pohtien mitä narttu mahtoi nähdä tajuttomuuksissaan, jos mitään.
Lopulta parantaja kääntyi Volyan puoleen. "Uskon että hän toipuu." Valkeaturkkinen totesi sakemannille optimistisena. "Oletko varma?" Volya vastasi hieman varovaisena toisen optimistisesta olemuksesta. "Kyllä. Teit hyvin." Parantaja vastasi. "En suinkaan ole lääkitsijä." Volya vastasi vähän varmemman oloisena, mutta silmäkulmat painuen alaspäin totisuudessa. "Käyn etsimässä rohtoja, joiden pitäisi auttaa." Parantaja ilmoitti loppuun, poistuen sitten paikalta ulkoilmaan, jossa sade alkoi jo helpottaa. Volya jäi aloilleen vahtimaan Yu Gijaa, varmistaakseen ettei mitään muuta tapahtuisi. Sotakoira asettui makuulle lähelle toveriaan ja laski päänsä tassuihinsa, yrittäen rentoutua edes vähän kaiken jännitteen jälkeen, mutta yllättäen Yu Gija vaikutti alkavan heräämään.
Tämä sai Volyan nostaamaan päänsä äkillisesti ylös, jota seurasi koko keho kun hän nousi maasta takaisin neljälle jalalle ja lähestyi parin askeleen verran Yu Gijaa. "Yugi?" Hän kysyi jälleen varoen, epävarmana siitä miten narttu reagoisi. "Ota rauhallisesti, pysy aloillasi..." Volya sanoi helpottuneena kuultuaan toisen ensimmäiset sanat. Uroksen kasvoilta saattoi nähdä helpottuneisuuden, hänen jatkaessa puheenvuoroaan: "Mikä on vointisi?"