Ginga RPG Tulevaisuuden Torahampaat

Tulevaisuuden Torahampaat on vuonna 2015 perustettu roolipeli, joka perustuu Ginga-sarjaan. Pelissä pelataan sekä omilla että sarjassa esiintyvillä hahmoilla.
 
PääsivuPääsivu  KalenteriKalenteri  FAQFAQ  HakuHaku  KäyttäjälistaKäyttäjälista  KäyttäjäryhmätKäyttäjäryhmät  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Järvenrannalla kohtaaminen

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
Siirry sivulle : 1, 2  Seuraava
KirjoittajaViesti
Daedra

avatar

Viestien lukumäärä : 385
Join date : 23.09.2016
Ikä : 22

ViestiAihe: Järvenrannalla kohtaaminen   Ma Syys 26, 2016 4:45 pm

Belle

Belle niminen naaraskoira oli saapunut juuri Biwajärven rantaan. Neiti ei tiennyt todellisuudessa minne oli juuri tullut. Kuultuaan pienten oksien rasahduksen neiti päätti nuuhkia ilmaa. Belle haistoikin jäniksen lähellä. Hän käänsi katseen hajun suunnalle ja näki kuin näkikin jäniksen. Neiti päätti heti kyyristyä ja mennä pienin, mutta nopein askelin kiven taakse vaanimaan jänistä.
Belle odotti jonki aikaa, että jänis tulisi lähelle. Jänis näytti vain menevän poispäin. Neiti yritti sitten lähestyä jänistä pienin ja hitain askelin. Lähestyminen näytti onnistuvan hyvin.

Belle hyppäsikin jänistä päin päästyään lähelle. Jänis aistikin kokemattoman saalistajan ja juoksi karkuun. Neiti oli laskeutunut jaloilleen kohtaan, jossa jänis oli ollut. Hän tuijotti jäniksen perään hetken. Belle näytti tyytymättömältä ja asettui maakuulle maahan. Hän vain joutui kuuntelemaan mahansa murinaa nälän takia. Belle rupesi vain miettimään entistä omistajaansa ja niitä ihania koiranruokia, joita ihminen oli hänelle tarjonnut aikoinaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Untamed
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 1044
Join date : 23.02.2015

ViestiAihe: Vs: Järvenrannalla kohtaaminen   Ma Syys 26, 2016 5:05 pm

// Onkos tämä avoin peli? Voisin myös tulla tähän mukaan Akiralla tai Gaikotsulla ^^ //

_________________

My girls♡

Akame - Akira - Cheri - Diego - Electra - Ellie - Gabriel - Gaikotsu - Gale - Kurokage - Leona - Nori - Raika - Safire - Shadow - Shiro - Sirena - Yoel - Yoodai
Tulossa - Hunter, Tundra


Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Daedra

avatar

Viestien lukumäärä : 385
Join date : 23.09.2016
Ikä : 22

ViestiAihe: Vs: Järvenrannalla kohtaaminen   Ma Syys 26, 2016 6:39 pm

// Eiköhän se käy vaikka Miss Okamin kanssa tätä suunniteltiin Very Happy //
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Miss Okami

avatar

Viestien lukumäärä : 684
Join date : 15.04.2015
Ikä : 18
Paikkakunta : Arkipäivisin saavutettavissa klo 12:00 - 22:00 ja viikonloppuisin jopa kellon ympäri

ViestiAihe: Vs: Järvenrannalla kohtaaminen   Ma Syys 26, 2016 9:23 pm

Yosōu

Naaras oli menossa Biwajärvelle hakemaan lääke kasveja sairaalle laumalaiselle, kun vastaa juoksikin jänis. Nopein liikkein naaras tappoi jäniksen, joka vain kerkesi kirkaista ennen kuolemaansa. Yosōu aluksi vain ihmetteli, miksi jänis oli juossut sitä kohti ylipäätään ja otti tämän mukaan. Naaras kantoi jänistä suussaan, kunnes tämä tuli pusikosta, rannalle.

Yosōu ei aluksi huomannut Belleä, mutta toisen mahanmurina sai Yosōun huomion. Ah, hän oli siis syy jäniksen paniikkiin… Yosōu pysyi hetken paikoillaan, sanomatta mitään. Samalla kun naaras käveli Bellen ohitse, hän viskasi jäniksen raadon Bellelle. Yosōu ei sanonut mitään ja käveli veden reunalle. Tämä tähysteli hetken veteen ja etsi suurinta rykelmää lääkekasveja, jota näki.

Yosōu loikkasi veteen ja sukelsi niin syvälle, ettei tätä edes nähnyt kunnolla. Yosōu oli helposti veden alla jopa minuutteja, kunnes tämä tuli suuri nippu lääke kasveja suussaan rantaan. Yosōu hengästyneenä, pudotti lääkkeet rannalle ja piti hiukan taukoa, haukkoakseen happea. "Olen Yosōu..." *Pieni tauko*  "Mitä sinun kaltainen lemmikki, tekee täällä?" Naaras sanoi hieman epäröiden, kannattaisiko toiselle edes puhua.

//Minun puolesta saa tulla kyllä mukaan. Razz
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kondonorieki.palstani.com/
Daedra

avatar

Viestien lukumäärä : 385
Join date : 23.09.2016
Ikä : 22

ViestiAihe: Vs: Järvenrannalla kohtaaminen   Ti Syys 27, 2016 3:25 pm

Belle

Belle havahtui ajatuksistaan kun jänis lensi hänen kuononsa eteen. Neiti nosti päänsä ja tuijotti hetken jänistä ihmeissään. Hän ei ollut ajatuksenvirran takia huomannut ohi kulkenutta muukalaista kunnolla. Kun neiti alkoi syömään jänistä niin muukalainen oli jo kadonnut järven syvyyksiin. Neiti ei syönyt jänistä kovin innoissaan. Belle oli varma, että hän ei tulisi koskaan tottumaan, esimerkiksi jäniksen makuun.

Bellen ruokailutauko oli vielä kesken kun muukalainen nosti päänsä järvestä. Belle nousi heti ylös pidellen jänistä suussaan. Varautuneena hän otti vielä muutaman askeleen taemmas sillä aikaa kun muukalainen esittäytyi Yosõu nimiseksi koiraksi, joka vielä kysyi kysymyksen.
"Minä olen Belle... Olin etsimässä itselleni ruokaa", Belle rohkeni loppujenlopuksi kertomaan itsestään.

Belle silmäilikin hetken vielä Yosõuta. Neiti ei ollutkaan tottunut näkemään koiraa, jolla olisi kouga korille kuuluva harjas päässään. Sen takia Belle näytti huvittuneelta.
"Mikäs heltta sinulla oikein on?", Belle kysyikin. Hänellä kun oli pahatapa arvostella toisten ulkonäköjä vain siksi, koska Belle oli tarkka omasta ulkonäöstään.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Miss Okami

avatar

Viestien lukumäärä : 684
Join date : 15.04.2015
Ikä : 18
Paikkakunta : Arkipäivisin saavutettavissa klo 12:00 - 22:00 ja viikonloppuisin jopa kellon ympäri

ViestiAihe: Vs: Järvenrannalla kohtaaminen   Ti Syys 27, 2016 3:37 pm

Yosōu

Yosōu ei ollut huvittunut, kun Belle kommentoi tämän irokeesiä. "Ulkonäöllä ei selvitä luonnossa, mutta sinun laista rumilusta varmaan kaikki kaikkoaa jo muutenkin." Yosōu sanoi hiukan ilkeästi, koska ei tykännyt toisen nenäkkyydestä. "Ihme on, että et ole syömässä kulhosta, sitä roskaa." naaras mutisi itsekseen ja poimi lääkkeet maasta.
"Aiotko jäädä tänne? Pärjäätkö yksin?" Yosōu kysyi, koska ei halunnut lähteä, jättäen huonoa kuvaa itsestään.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kondonorieki.palstani.com/
Daedra

avatar

Viestien lukumäärä : 385
Join date : 23.09.2016
Ikä : 22

ViestiAihe: Vs: Järvenrannalla kohtaaminen   Ti Syys 27, 2016 3:51 pm

Belle

Belle nyrpistikin kuonoaan kuullessaan tuon loukkaukset. Neiti kun ei pitänyt yhtään, että häntä haukuttiin rumaksi.
"Minä en ole ruma! Turkkini on täydellinen ja hyvin hoidettu kuten eräällä", Belle puhui ylpeänä ja tiputti samalla jäniksen maahan, että puhuminen olisi helpompaa. Neiti nosti kuonoaan hieman näyttääkseen ylväämmältä ja hän hieman ravisti turkkiaan.

Belle kuuli silti loppujenlopuksi Yosõun ystävällisen kysymyksen "Pärjäätkö yksin?". Belle tuhahtikin vain ja tuijotti muukalaista hymyillen.
"Tietenkin pärjään. Olen tähänkin asti pärjännyt", Belle sanoi varmana. Hän asettui sitten makuulle ja jatkoi jäniksen syömistä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Miss Okami

avatar

Viestien lukumäärä : 684
Join date : 15.04.2015
Ikä : 18
Paikkakunta : Arkipäivisin saavutettavissa klo 12:00 - 22:00 ja viikonloppuisin jopa kellon ympäri

ViestiAihe: Vs: Järvenrannalla kohtaaminen   Ti Syys 27, 2016 4:13 pm

Yosōu

Yosōu ravisteli turkkiaan ja vesi roiskusi. "Jos kerta noin varma olet..." Naaras sanoi ja käveli metsään lääkkeet suussa. Yosōu katosikin puun latvustoon, heti puskiin astuttuaan ja juoksi oksia pitkin reviirille. Yosōu jätti lääkkeet, niille jotka niitä oli tarvinnut ja palasi takaisin rannalle. Yosōu halusi varmistaa, oliko Belle vieläkin siellä, vaikka oli tullut jo ilta hämärä ja kolea ilma vihelsi tuulen mukana. Yosōu oli tottunut ulkona olemiseen ja ei tuntenut oloaan kylmäksi ollenkaan, muttei ollut toisesta varma ja halusi tarkistaa. Yosōu jäi oksille, kun saapui rannan lähelle. Yosōu näki koko rannan helposti, mutta oli silti hyvin piilossa. Älä sentään tapata itseäsi... Yosōu mietti itsekseen, kun toivoi, että Belle olisi ihan kunnossa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kondonorieki.palstani.com/
Daedra

avatar

Viestien lukumäärä : 385
Join date : 23.09.2016
Ikä : 22

ViestiAihe: Vs: Järvenrannalla kohtaaminen   Ti Syys 27, 2016 4:30 pm

Belle

Muukalaisen lähdettyä Belle tunsi olonsa paremmaksi. Hän luuli nimittäin voittaneensa väittelyn Yosõun kanssa. Belle vain söi jänistä rauhassa.

Belle kun oli jäniksen saanut syötyä niin hän nousi ylös. Neiti venytteli paikkojaan ja tunsi pienen tuulen vireen. Tuuli oli viileän oloinen. Belle värähtikin hieman kylmyyttää, koska hän ei ollut vieläkään tottunut olemaan luonnon armoilla. Neiti vilkaisi ympärilleen etsiäkseen tuulen suojaa. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi pusikko. Belle kävelikin pusikon luokse, mutta ei tietenkään halunnut koskea koko pusikkoon ollenkaan turkkinsa vuoksi. Turkkihan siinä menisi piloille. Belle tyytyi kohtaloonsa ja asettui maaten toivoen pusikon olevan hyvä tuulensuoja. Tietenkin neiti alkoi jälleen miettimään omistajaansa. Kyllä hän vielä palaa luokseni... Ei hän voi unohtaa minua...
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Miss Okami

avatar

Viestien lukumäärä : 684
Join date : 15.04.2015
Ikä : 18
Paikkakunta : Arkipäivisin saavutettavissa klo 12:00 - 22:00 ja viikonloppuisin jopa kellon ympäri

ViestiAihe: Vs: Järvenrannalla kohtaaminen   Ti Syys 27, 2016 4:49 pm

Yosōu

Kuluu aikaa ja Belle asettui makuulle puskien juurelle. Naaras hiukan sääli Belleä. Yosōu jäi puuhun ja odotti toisen liikettä. Jos Belle nukahtaa, niin Yosōu saattaa myös nukkua tai suojella toista, muttei sen suuremmin uskalla puuttua toisen elämään. Kuitenkin, Bellen tärinä(?) huollestuttaa Yosōun lopulta niin, että tämä loikkaa puusta alas ja kysyy korvat taakese käännettynä "Olethan kunnossa?"
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kondonorieki.palstani.com/
Daedra

avatar

Viestien lukumäärä : 385
Join date : 23.09.2016
Ikä : 22

ViestiAihe: Vs: Järvenrannalla kohtaaminen   Ti Syys 27, 2016 5:21 pm

Belle

Belle säpsähti muukalaisen yllättävää paluuta. Neiti ei ollut osannu odottaa tuon tulevan takaisin. Belle ihmetteli ensin Yosõun kysymystä.
"Olen minä kunnossa. En vain ole tottunut luontoon vielä", Belle vastasi ja tuijotti tuota hämmentyneenä. Sisimmissään Belle oli otettu, koska hän oli huomion keskipisteenä tällä hetkellä.
"Olen tottunut ihan toisenlaisiin olosuhteisiin. En ole syntynyt villikoiraksi", Belle jatkoi ja avasi hieman tarinaansa toiselle.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Miss Okami

avatar

Viestien lukumäärä : 684
Join date : 15.04.2015
Ikä : 18
Paikkakunta : Arkipäivisin saavutettavissa klo 12:00 - 22:00 ja viikonloppuisin jopa kellon ympäri

ViestiAihe: Vs: Järvenrannalla kohtaaminen   Ti Syys 27, 2016 7:19 pm

Yosōu

Yosōu huokaisi, hiukan helpotuksesta. "miksi et sitten palaa kotiisi?" Naaras kysyi ja istahti, kallisti hieman päätään. Yosōun korvat kääntyivät taakse, kuultuaan vastauksen.
"Mielestäni, olisi kiva kokea lemmikkinä oleminen, mutta en ole hylkäämässä perhettäni vain päästäkseni ketjun päähän kiinni..." Yosōu oli aina nähnyt että lemmiki koirien elämä oli helpompaa ja että luonnossa elo oli pelkkää taistelua. niinhän se olikin, joskus. Yosōu huokaisi ja sanoi "En uskalla jättää sinua tänne yksin, voit tulla mukanani laumaan tai voimme jäädä tähänkin. En ole varma miten muu lauma reagoisi siihen että tuon reviirille tuntemattoman lemmikin, mutta ehkä saisin taivuteltua heidät hyväksymään sinutkin laumaan, kunnes palaat kotiisi... Ja tänne jääminen meinaa sitä, että jäät täysin omillesi, koska en voi joka välissä tulla tarkistamaan, ettet joudu jonkun muun villikoiran puruluuksi, ruuaksi tai... huoraksi." Yosōu tuhahti hieman viimmeisen sanan kohdalla koska tätä kuvotti ajatus, että naaras raiskattaisiin useaan kertaan.

//Toivottavasti "Raiskaus tai huora" ei ole liian raaka sana :s
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kondonorieki.palstani.com/
Daedra

avatar

Viestien lukumäärä : 385
Join date : 23.09.2016
Ikä : 22

ViestiAihe: Vs: Järvenrannalla kohtaaminen   Ti Syys 27, 2016 9:39 pm

Belle

Belle kuuntelikin Yosõuaa hiljaa.
"Lemmikkinä olo on liiankin mukavaa villikoiran elämään verrattuna. Ei tarvitse huolehtia mistään muusta kuin, että on mukava kumppani ihmiselle", Belle kommentoi Yosõuan puheita lemmikkinä olemisesta.
"Vai laumaan...", Belle tuumasi vielä kuullessan toisen ehdotusta. Hän kuunteli vielä loppuun ennen kun sanoi mitään muuta. Neidin korvat kääntyivät taaksepäin kuulleessaan mitä hänelle voisi tapahtua jos jäisi yksin.
"Olen kauan ollut jo yksin.. En ole edes ajatellut tuota kaikkea mitä yksinolo voisi aiheuttaa", Belle totesi huolestuneena.

Belle nousikin ylös ja silmäili hetken ympäristöä kunnes katsoi uudelleen Yosõuaa.
"Mahtaakohan laumasi ymmärtää tälläistä lemmikkiä?", Belle mietti vielä epäilevänä. Neitiä sinäänsä kiinnosti turvapaikka, mutta hän halusi myös tulla siellä hyväksytyksi.

// Niin.. En tiedä miten forumin säännöt niihin suhtautuu, mutta itseä ne nyt ei hetkauta //
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Miss Okami

avatar

Viestien lukumäärä : 684
Join date : 15.04.2015
Ikä : 18
Paikkakunta : Arkipäivisin saavutettavissa klo 12:00 - 22:00 ja viikonloppuisin jopa kellon ympäri

ViestiAihe: Vs: Järvenrannalla kohtaaminen   Ti Syys 27, 2016 9:58 pm

Yosōu

"Ei auta kuin kokeilla... Älä huoli, en anna heidän satuttaa sinua, vaikka se maksaisi laumasta paikkani." Yosōu hiukan (liioiteli) ja toivoi ettei niin kävisi. "Voin mennä edeltä ja suostutella Arashia antamaan sinun olla lauman keskuudessa, mutta se vain tarkoittaa sitä, että olisit luultavimmin koko ajan kanssani, koska olisit minun vastuullani. voisit oppia samalla uusia asioita ja hyödyksi voisit myös auttaamaan minua." Yosōu selitti listamaisesti, kun tämä mietti vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia. "Mennään, kuitenkin vasta päivällä Arashin luo... En tiedä tykkääkö hän aivan yötävasten vieraista." Yosōu sanoi. Naaras kallisteli päätään, samalla kun tämä mietti ja sanoi lopuksi "lähettyvillä on itseasiassa pienehkö luola, jossa voisit nukkua yön yli." Yosōu sanoi, vähän sillä aatteella, että jäisi itse oviaukolle vahtimaan/ nukkumaan.


//Untamed on Admin ja varmasti näkee nämä viestit. saa hän päättää, että voiko Belle siirtyä Kogiin vähäksi aikaa. Miki on kuitenkin lauman johtaja, eli aikalailla tarvitaan myös hänen mielipidettä... Luultavimmin Belle roikkuisi Yosōun kanssa ja oppisi tältä luonnossa elämiseen tarvittavia taitoja?
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kondonorieki.palstani.com/
Daedra

avatar

Viestien lukumäärä : 385
Join date : 23.09.2016
Ikä : 22

ViestiAihe: Vs: Järvenrannalla kohtaaminen   Ke Syys 28, 2016 12:21 am

Belle

Belle näytti pitkästä aikaa kiitollisuutta pelkällä ilmeellään ja eleillään. Hän myös heilutteli häntäänsä muutaman kerran iloisena.
"Kuullostaa hyvältä. Minulle kyllä turvapaikka tosiaan kelpaisi siksi ajaksi kun omistajani palaisi takaisin", Belle sanoi liiankin innostuneena vaikka laumaan pääsy oli vielä kysymysmerkillä.

Belle kuulitsikin Yosõun mainitsevan luolasta. Neiti näytti siitäkin innostuvan vähän liikaakin.
"Luola kuullostaa myös hyvältä! Hyvät unet minä tosiaan tarvitsisin. Missä se luola oikein on?", Belle kysyi innostuneena.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Untamed
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 1044
Join date : 23.02.2015

ViestiAihe: Vs: Järvenrannalla kohtaaminen   Ke Syys 28, 2016 8:43 pm

// olette päässeet niin hyvään alkuun, että katsoo nyt tuleeko väliin (: //

_________________

My girls♡

Akame - Akira - Cheri - Diego - Electra - Ellie - Gabriel - Gaikotsu - Gale - Kurokage - Leona - Nori - Raika - Safire - Shadow - Shiro - Sirena - Yoel - Yoodai
Tulossa - Hunter, Tundra


Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Miss Okami

avatar

Viestien lukumäärä : 684
Join date : 15.04.2015
Ikä : 18
Paikkakunta : Arkipäivisin saavutettavissa klo 12:00 - 22:00 ja viikonloppuisin jopa kellon ympäri

ViestiAihe: Vs: Järvenrannalla kohtaaminen   Ma Loka 03, 2016 1:57 pm

Yosōu

Naaras käänteli päätään ja pohti hetken, että uskaltaisiko tämä viedä Belleä laumansa joukkoon. Naaras jätti murehtimisen toisen kysyttyä missä luola oli. "Se on lähettyvillä, mutta järven toisella puolella." Yosōu sanoi ja nyökkäsi suuntaan jossa luola oli. Yosōu katsoi toista hetken "voimme mennä sinne jos haluat, mutta en ole aivan varma, millaisessa kunnosssa luola on. se on voinut vaikka tulvia tai se on täynnä rottia tai muita elukoita." Yosōu sanoi, kuin asia olisi ollut aivan normaalia.

//Mikille Kelpasi, että voimme siirtyä siis laumankin puolelle cheers
Pelataan nyt "aamuksi" peli ja sitte siirrytään.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kondonorieki.palstani.com/
Daedra

avatar

Viestien lukumäärä : 385
Join date : 23.09.2016
Ikä : 22

ViestiAihe: Vs: Järvenrannalla kohtaaminen   Ma Loka 03, 2016 2:06 pm

// Kuullostaa hyvältä Very Happy  Ja joo, tehdään niin//

Belle

Belle kuunteli toisen kertomusta luolan olinpaikasta tarkkana. Kun Yosõu näytti elein missä luola oli niin Belle vilkaisi sille suunnalle. Hänen katseen muuttui kuvottuneeksi kuulleessaan tuon mainitsevan ainakin rotista. Neiti näytti vähemmän innostuneemmalta ja värähti hieman.
"Rottia?!", neiti kysyi järkyttyneenä ja katsoi Yosõuhun takaisin. Belle oli aina ajatellut rottien olevan sairauksia aiheuttavia, joten hän huolestui omasta terveydestään luolan suhteen. Tilannetta ei helpottanut silti se, että Yosõu ei ollut varma asiasta.

Belle sulki silmät hetkeksi ja mietti mitä vastaisi loppujenlopuksi. Hän halusi hyvän nukkumapaikan pitkästä aikaa, joten luola kiehtoi. Neiti avasi pian silmät ja huokaisi.
"Noh, ei kai siinä ole menetettävää jos sitä luolaa käy vilkaisemassa missä kunnossa se on", neiti sanoi, mutta ei kovinkaan innokkaana.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Miki

avatar

Viestien lukumäärä : 171
Join date : 16.03.2015
Ikä : 20

ViestiAihe: Vs: Järvenrannalla kohtaaminen   Ma Loka 03, 2016 4:06 pm

//Minulle käy, että Belle eläisi jonkin aikaa kogien kanssa. Arashi voisi aluksi olla vähän jyrkkä asiasta//
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Miss Okami

avatar

Viestien lukumäärä : 684
Join date : 15.04.2015
Ikä : 18
Paikkakunta : Arkipäivisin saavutettavissa klo 12:00 - 22:00 ja viikonloppuisin jopa kellon ympäri

ViestiAihe: Vs: Järvenrannalla kohtaaminen   Ma Loka 03, 2016 6:33 pm

Yosōu

Yosōu nyökkäsi ja sanoi "mennään sitten, ettei tule keskiyö ennen sitä." Yosōu lähti hitaalla hölkkäys vauhdilla menemään luolalle ja toivoi, että tahti olisi Bellelle sopiva. "Voin hidastaa, jos tulee tarvetta." Yosōu sanoi, katsoen eteensä koko ajan. Yosōu tunsi koko ajan kasvavan ystävyyden heidän välillä ja alkoi kokea, että Belle olisi kuin tämän pikkusisko.

Kaksikon saavuttua luolalle, kuu loisti taivaalla. "Käyn katsomassa, että onko siellä sopivaa paikkaa." Yosōu sanoi ja asteli luolaan. Naaras ei ollut yhtään väsynyt, vaan enemmänkin virkistynyt. se johtui joko lenkistä ja ilmasta, tai siitä, ettei ollut lauman seurassa. Luolan lattia oli kostea, muttei märkä. Ilma oli hieman jopa lämmintä luolassa, verrattuna ulko-ilmaan. Ehkä voisin hiukan vielä katsella... Yosōu mietti ja tutki luolan kauttaaltaan. Yosōu löysi 3 koiran kokoisen kiellekkeen ja huokaisi helpotuksesta. "Belle! täällä on hyvä paikka!" Yosōu huusi, muttei ajatellut sitä, että kuinka toinen pääsisi 2 metrin korkeudessa olevalle kiellekkeelle. Yosōu istui kiellekkeellä, toista odotellen.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kondonorieki.palstani.com/
Daedra

avatar

Viestien lukumäärä : 385
Join date : 23.09.2016
Ikä : 22

ViestiAihe: Vs: Järvenrannalla kohtaaminen   Ma Loka 03, 2016 6:57 pm

Belle

Belle odotteli luolan ulkopuolella sen aikaa kun Yosõu oli mennyt tutkimaan luolaa. Neiti istui paikallaan ja oli nostanut kuonon kohti taivasta. Hän mietti tavanomaisesti omistajaansa. Neiti alkoi olemaan jo ajatuksiltaan hieman realistisempi sen suhteen, että eihän omistaja pakosta edes tietäisi missä hän on. Belle ei silti halunnut menettää toivoa omistajan paluun suhteen. Neiti sulki silmät ja näki mielikuvan omistajastaan, joka halasi häntä iloisena.

Bellen ajatus katkesi kun hän kuuli Yosõun huutavan hänen nimeään. Neiti nousikin heti ylös ja käveli luolaan. Hän käveli jonki aikaa ja etsi katseellaan Yosõuaa. Hän näkiki naaraan pian parin metrin korkuisella kielekkeellä istumassa. Belle pysähtyi kielekkeen juurelle ja toista naarasta. Bellen katse muuttui miettiväksi. Hän hieman epäröi pääsisikö edes kielekkeelle. Eihän naaras ollut koskaan tottunut hyppimään korkealle.

Belle teki pian päätöksen ja päätti ainakin yrittää. Neiti kyyristyi ja keräsi voimia hyppyä varten. Hän loikkasikin pian ja yritti hypätä niin korkealle kuin vain pääsi. Neidin etutassujen kynnet osuivatkin kielekkeen reunaan ja takatassut hän laittoi heti kielekkeen seinämää vasten. Lemmikin tavoin Belle vingahtikin ensin kuin pyytääkseen ihmisen apua, mutta sellaista ei ollut nyt saatavilla. Belle päätti ensinmäisen kerran kokeilla selvitä yksin vaikka uskoi, että Yosõu olisi valmis auttamaan häntä. Belle potkikin takajaloillaan ja yritti saada tukevaa otetta seinämästä.

Hetken Belle joutuikin kamppailemaan maan vetovoimaa vastaan kunnes neiti selvisikin omin avuin. Hän kun oli päässyt turvallisesti kielekkeelle niin hän piti ensinmäisenä ongelmana omaa turkkiaan. Neiti tutki turkkiaan tarkkaan ja ravisteli sitä sitten lopuksi. Vasta turkin tutkimisen jälkeen Belle käänsi katseen Yosõuhun pienesti hymyillen.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Miss Okami

avatar

Viestien lukumäärä : 684
Join date : 15.04.2015
Ikä : 18
Paikkakunta : Arkipäivisin saavutettavissa klo 12:00 - 22:00 ja viikonloppuisin jopa kellon ympäri

ViestiAihe: Vs: Järvenrannalla kohtaaminen   Ma Loka 03, 2016 7:46 pm

Yosōu

Naaras hymyili tyytyväisesti, kun Belle onnistui pääsemään kiellekkeelle. Yosōu oli uskonut, että toinen onnistuisi, vaikka kuinka monta kertaa yrittäisikin. "Älä huoli, minä kyllä huomaan jos joku tulee, mutta uskon, että olemme täällä suojassa" Yosōu sanoi, jottei se jäisi Belleä häiritsemään. "Hyvää yötä." Yosōu sanoi ja laittoi kiellekkeen reunalle maata, hiukan suojatakseen Belleä, ettei toinen putoaisi tai joku yrittäisi loikata ylös. Yosōu simahti "Puoli" uneen, eli oli vielä tietoinen ympärillä tapahtuvasta vaikka lepäsikin.

Aauringon alkaessä nousta, Yosōu heräsi normaalisti, ilman häiriön tekijöitä. Yosōu huomasi, että toinen vielä nukkui(?) ja loikkasi alas. Saakoot nukkua rauhassa... Yosōu ajatteli ja käveli pois luolasta. Aamun virkistävä ilma virtasi Yosōu keuhkoihin ja naaras tunsi olonsa heti virkeäksi. Yosōu kävi hörppimässä vettä järvestä, heti venyteltyään. Voisin käydän hiukan metsässä... Yosōu ajatteli ja nuuhki ilmaa. Naaras kuuli liikettä, läheisesta puskasta ja loikkasi heti lähimpään puuhun. Yosōu näki nuoren villisian ja päätti tappaa sen. Naaras vaani sikaa puusta, kunnes pääsi tarpeeksi lähelle. Yosōu taidokkaasti kaatoi villisian ja se heti vain kiljaista kovaa, enne kuin kuoli. Sika oli Yosōuta pienempi, joten naaras sai kannettua sian luolan suuaukolle. Yosōu kantoi sen luolalle ja alkoikin syömään sitä. Bellekin liittyi(?), kun naaras oli nyökännyt hyväksyvästi toiselle. Yosōu söi suuren palan reidestä, maksan ja sydämmen. Naaraan kuono oli veren peitossa, kun tämä oli valmis. "Käyn juomassa vettä." Yosōu sanoi ja meni järvelle juomaan/pesemään kuonoaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kondonorieki.palstani.com/
Daedra

avatar

Viestien lukumäärä : 385
Join date : 23.09.2016
Ikä : 22

ViestiAihe: Vs: Järvenrannalla kohtaaminen   Ma Loka 03, 2016 10:11 pm

Belle

Belle jäi syömään villisikaa toisen lähdettyä. Neiti oli syönyt kokoajan sivistyneesti ja varovasti ettei vain vahingossakaan likaisi itseään sian vereen. Sianlihan maku oli ennestään tuttu Bellelle, joten neiti ei voinut ruoan makua mitenkään moittia. Neiti ajatteli tämän aterian olevan paras pitkiin aikoihin.

Belle sai syötyä pian tarpeekseen, mutta villisikaa oli vielä jäänyt yli. Neiti tunsi olonsa janoisaksi ja päätti siirtyä ulos luolasta. Luolasta päästyään neiti hakeutui Yosõun seuraan järvenrannalle. Neiti alkoi latkimaan järven vettä nautiskellen.
"Kiitos huolenpidosta. En olekkaan nukkunut hetkeen näin hyvin tai saatika syönyt näin hyvin", Belle sanoi kun oli juonut tarpeeksi. Neiti tosissaan oli tyytyväinen pitkään aikaan. Hän oli saanut tarvitsemaansa huomiota.
"Tämä voi kuullostaa oudolta, mutta tätä huolenpitoa voisi hyvin verrata omistajaani", Belle sanoi vielä hieman harkiten. Lauseen päätteeksi neiti osoitti pienen hymyn.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Miss Okami

avatar

Viestien lukumäärä : 684
Join date : 15.04.2015
Ikä : 18
Paikkakunta : Arkipäivisin saavutettavissa klo 12:00 - 22:00 ja viikonloppuisin jopa kellon ympäri

ViestiAihe: Vs: Järvenrannalla kohtaaminen   Ma Loka 03, 2016 11:49 pm

Yosōu

Naaras oli pesemässä kuonoaan, kun Belle tuli myös paikalle. Bellen sanat saivat Yosōun miettimään. Hän todellakin muistuttaa siskoani hieman... Yosōulla rupesi valumaan kyyneliä veteen, ihan tämän huomaamatta. Yosōu ei vieläkään ollut päässyt ylitse siskonsa "hylkäämisestä" ja Belle muistutti hiukan Tenrōseitä. Yosōu hymyili ja pyyhkäisi tassullaan loput kyynelet pois. "Kiitos." Yosōu sanoi, kuin tarkoituksena kiittää Belleä siitä, että tämä oli hiukan paikannut siskosta jääneitä "haavoja". Yosōu tuijotti oma peilikuvaansa ja mietti Mitä jos olisin iga vielä? hyväksyisivätkö he minut, vai ajattelisivatko vain vakoojana? Yosōu upotti päänsä veteen täysin ja nostaessaan pudisti päätään, saadakseen ajatukset järjestykseen.

"Mennäänkö?" Yosōu sanoi ja asteli järven rannalla, laumaa kohti. "Nyt, joudut läpäisemään suurimman koetteluksesi..." naaras mutisi, masentunut ilme kasvoillaan. Yosōu pysähtyi ja kääntyi katsomaan Belleä. Tämä antoi toiselle lempeän hymyn ja jatkoi sitten matkaa.

//Jatketaanko siellä laumassa? ja jos Miki haluaa mukaan, niin voisi hän vaikkapa aloittaa?
Ehdotuksia, ehdotuksia... ;D
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kondonorieki.palstani.com/
Daedra

avatar

Viestien lukumäärä : 385
Join date : 23.09.2016
Ikä : 22

ViestiAihe: Vs: Järvenrannalla kohtaaminen   Ti Loka 04, 2016 12:05 am

Belle

Belle oli huomannut toisen pienet kyyneleet, mutta ei sanonut asiaan mitään. Neidillä oli sinäänsä mieli kysyä mikä toisen oli saanut kyynelehtimään, mutta Belle päätti pysyä vaiti. Silti jotenkin Yosõun käyttäytyminen (esimerkiksi pään veteen upottaminen) jätti neidin miettimään itsekseen tätä salaista arvoitusta. Belle silti päätti itsekseen, että jos Yosõu joskus haluaa avautua hänelle niin siitä vain. Belle vain ei halunnut tyrkyttä itseään toisen asioihin.

Belle kuuli Yosõun mainitsevan lähtemisestä. Neiti nyökkäsi ja lähti kävelemään tuon perään. Yosõun mutinaa Belle ei kuullut kun neiti upposi hetkeksi omiin ajatuksiin. Hän mietti millainen lauma mahtaisi olla ja kuinka hänenlainen lemmikki otettaisiin vastaan. Belle heräsi ajatuksistaan nähtyään Yosõun lempeän hymyn, johon neiti päätti itsekkin vastata.

// Jatketaan vain omasta puolestani //
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
 
Järvenrannalla kohtaaminen
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 2Siirry sivulle : 1, 2  Seuraava

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Ginga RPG Tulevaisuuden Torahampaat :: Alue: Honshu :: Biwajärvi-
Siirry: