Ginga RPG Tulevaisuuden Torahampaat

Tulevaisuuden Torahampaat on vuonna 2015 perustettu roolipeli, joka perustuu Ginga-sarjaan. Pelissä pelataan sekä omilla että sarjassa esiintyvillä hahmoilla.
 
PääsivuPääsivu  KalenteriKalenteri  FAQFAQ  HakuHaku  KäyttäjälistaKäyttäjälista  KäyttäjäryhmätKäyttäjäryhmät  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Kohtaaminen Kofussa (Avoin)

Siirry alas 
Siirry sivulle : Edellinen  1, 2
KirjoittajaViesti
Emirrea

avatar

Viestien lukumäärä : 120
Join date : 18.07.2016
Ikä : 20

ViestiAihe: Vs: Kohtaaminen Kofussa (Avoin)   Ma Syys 26, 2016 10:12 pm

Yuuna

Yuuna nyökkäsi pyreneittenkoiran esitellessään itsensä Gennaiksi.
"...minun nimeni on Yuuna", se sanoi, nähden tarpeettomaksi kertoa olevansa Kogasta. Todennäköisesti toinen osasi jo arvata sen, joko nartun harjaksesta tai siitä, että se tunsi Tesshinin. Kuitenkin tieto, että Gennai oli kuin olikin Ohun laumasta, sai Yuunan rauhoittumaan jos se vain oli mahdollista vihollisten piirittämänä. Ainakaan se ei joutunut taistelemaan epäluotettavan henkilön rinnalla.

Shikoku joutui kuitenkin perumaan ajatuksiaan, kun Gennai sanoi, ettei sen tulisi puuttua taisteluun. Se vilkaisi urosta kylmästi aidolla silmällään.
"Voi, minä en todellakaan olisi se, joka kuolisi siinä tilanteessa, jos sitä tarkoititte", se lausui ja päätti itsekin vuodattaa hieman verta kun siihen kerran oli mahdollisuus. Yuuna katosi paikaltaan laumalleen tyypilliseen tapaan ja syöksyi vihollisten joukkoon. Se pujotteli ketterästi muutaman välistä ja jakeli iskuja ennen kuin nämä ehtivät täysin reagoida sen hyökkäykseen. Ensimmäinen vihollinen sai tarkan ja syvän viillon kaulavaltimonsa alueelle ja tämä lysähti maahan pystymättä enää liikkumaan; seuraavat eivät saaneet hengenvaarallisia vammoja Yuunan ollessa kykenemätön tähtäämään niin tarkasti sen jälkeen kun oli lähtenyt liikkeelle. Yksi koirista yritti napata kiinni sen niskasta, mutta shinobi loikkasi ketterästi ilmaan ja laskeutui takaisin luolan suuaukon lähistölle.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://yutazu.deviantart.com
JoonaM

avatar

Viestien lukumäärä : 277
Join date : 09.03.2016
Ikä : 19
Paikkakunta : Vantaa

ViestiAihe: Vs: Kohtaaminen Kofussa (Avoin)   Ma Syys 26, 2016 10:22 pm

Gennai

Gennai oli taas yhden koiran kimpussa ja tappoi sen.
Gennai oli saannut haavan päähänsä mutta ei välittänyt siitä.

Gennai sanoi Yuunalle, ''Lupasin Tesshinille että suojelen sinua ja pidän lupaukseni.''.
Gennai valmistui taas käyttämään erikoishyökkäystään.

Gennai hyökkäsi edessä olevaa labradorinnoutajaa päin ja tappoi sen repimällä sen kaulavaltimon auki.
Yhtäkkiä Gennai huomasi että hänen apulaisensa Tsuyoshi oli maassa ja häntä purtiin.
Gennai huusi Yuunalle, ''Auta apulaistani!''.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Miss Okami

avatar

Viestien lukumäärä : 868
Join date : 15.04.2015
Ikä : 19
Paikkakunta : ✧ Lempinimi: Arisu ✧

ViestiAihe: Vs: Kohtaaminen Kofussa (Avoin)   Ti Syys 27, 2016 12:10 am

Tesshin

Vanha uros huomioi koko ajan ympärillä tapahtuvan, muttei voinut puuttua muuhun, kun tämän "tassut" oli täynnä jo vastuksen iskuja. Shitsumei hyökkäsi uudelleen kohti vanhaa urosta ja Tesshin väisti sen verran vain, että Shitsumein hyökkäys ei juuri ja juuri osunut tämän kuonoon. Tesshin loikkasi Shitsumein ylitse ja yritti viiltää samalla tämän selkää. Vanha uros ponkaisi sen jälkeen edessä olleesta puusta, uudelleen kohti Shitsumeita, mutta tämä ei aikonut hyökätä vaan hämäsi toista.

Lyhyttää Razz
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kondonorieki.palstani.com/
Illumination

avatar

Viestien lukumäärä : 446
Join date : 15.04.2015
Ikä : 19
Paikkakunta : Vantaa.

ViestiAihe: Vs: Kohtaaminen Kofussa (Avoin)   Ke Syys 28, 2016 7:15 pm

Shitsumei.

Shitsumei virnisti eikä liikkunut mihinkään, hän aikoi käyttää seuraavaksi salaista asettaan, pian Shitsumei hyppäsi kohti Tesshiniä(?) ja yritti lyödä tämän rintakehää teräsjalallaan jonka jälkeen pudottautui kohti alla olevaa liekkimerta, sade oli loppunut jonkin aikaa sitten ja tuli ei ehtinyt sammua kokonaan, nyt se levisi kohti puita ja näiden alla suojassa olleita pensaita, Shitsumei laskeutui rennosti teräsjaloilleen ja häipyi nopeasti jättäen muut Ohulaisten kynsiin, eräs saksanpaimenkoira makasi tuskissaan maassa ja aneli, ''Tappakaa minut, jos te ette tee sitä niin Kurokage herra tekee sen ja vielä julmemmin.''
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Emirrea

avatar

Viestien lukumäärä : 120
Join date : 18.07.2016
Ikä : 20

ViestiAihe: Vs: Kohtaaminen Kofussa (Avoin)   Ke Syys 28, 2016 9:42 pm

Yuuna

Yuuna ei ehtinyt vastata Gennaille, ennen kuin uros pyysi sitä mennä auttamaan toveriaan, jonka kimppuun oli hyökätty. Narttu loikkasi vihollisen vierelle ja otti kiinni tämän kuonosta, jolloin toinen irrotti hampaansa Gennain toverista. Samalla kuitenkin toinen vihollinen hyökkäsi Yuunan kimppuun sen sokealta puolelta, jolloin se ei nähnyt tätä ennen kuin tämä oli ehtinyt paiskautua sitä päin. Shikokun ote vihollisesta irtosi ja sen kevyt ruumis lennähti maahan, joskin se pyörähti ketterästi jaloilleen juuri kun sitä päin juosseen koiran leuat loksahtivat kiinni sen korvan juuressa. Yuuna hyökkäsi ennen kuin tämä ehti tajuta sen päässeen karkuun ja viilsi vihollisensa kaulan sivuun syvän viillon, vetäytyen sitten taas kauemmas taistelusta.

Vasta sitten Yuuna huomasi kunnolla leviävän tulipalon ja sen, ettei Shitsumeita enää näkynyt paikalla.
"Emme voi jäädä tänne", se sanoi kuuluvalla äänellä Gennaille ja Tesshinille. Jos ne viivyttelisivät liikaa, olisi todennäköistä, että vihollisten sijaan niitä piirittäisikin tulimeri. Muutama Kurokagen alainen kuitenkin oli vielä jäänyt Shitsumein lähdettyä ja yksi näistä anoi tappamaan sen. Narttu käveli kyseisen saksanpaimenkoiran luokse ja sanaakaan sanomatta painoi toisen etukäpälänsä tämän henkitorven kohdalle, valmiina painamaan lujemmin ja tukehduttamaan toisen. Yuuna ei ollut Ohun laumasta ja vaikka olikin joskus menneisyydessään taistellut näiden rinnalla, se ei ollut ikinä oppinut täysin näiden oppia oikeudenmukaisuudesta. Tappaminen rangaistuksenakaan ei ollut shinobille vieras, joten se ymmärsi ainakin osittain, miksi sakemanni piti itselleen helpompana kohtalona kuolla vihollistensa tappamana.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://yutazu.deviantart.com
JoonaM

avatar

Viestien lukumäärä : 277
Join date : 09.03.2016
Ikä : 19
Paikkakunta : Vantaa

ViestiAihe: Vs: Kohtaaminen Kofussa (Avoin)   Ke Syys 28, 2016 9:45 pm

Gennai

Gennai oli kaatunu väsymyksen takia maahan.
Gennai sanoi muille, ''Saimmepas voitettua ne.''.

Gennai nousi takaisin ylös ja ootti Tesshinin käskyä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Miss Okami

avatar

Viestien lukumäärä : 868
Join date : 15.04.2015
Ikä : 19
Paikkakunta : ✧ Lempinimi: Arisu ✧

ViestiAihe: Vs: Kohtaaminen Kofussa (Avoin)   Ke Syys 28, 2016 10:03 pm

Tesshin

Shitsumein erikois hyökkäys tulikin yllättäen ja Tesshin ehti juuri ja juuri väistää sen, mutta sai viillon oikean puoleiseen kylkeen. viilto ei ollut kuitenkaan syvä, vanhuksen onneksi. Pian Shitsumei olikin karannut paikalta ja Tesshin tajusi sateen lakanneen.
Valtava tuli meri oli ehtinyt jo piirrittää heidän ja ainoa turvapaikka oli heidän takana ollut luola. Tesshin tiesi, että joukossa oli koiria jotka eivät pystyneet loikkia puissa tai muuta sellaista. Tuli ei leviäisi luolaan, joten se oli heidän paras mahdollisuus. "Kaikki äkkiä luolaan!!" Tesshin huusi ja auttoi kaikkia haavoittuneita, jotka eivät nopeaa päässeet nousemaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kondonorieki.palstani.com/
Illumination

avatar

Viestien lukumäärä : 446
Join date : 15.04.2015
Ikä : 19
Paikkakunta : Vantaa.

ViestiAihe: Vs: Kohtaaminen Kofussa (Avoin)   To Syys 29, 2016 2:19 pm

Shitsumei ja Suchīru.

Shitsumei juoksi aistiensa avulla juuri hyvään suuntaan kunnes törmäsi johonkin, johonkin suureen, valtavan kokoinen argentiinandoggi oli juuri saapunut paikalle oltuaan lähellä ja nähtyään savun, ''Pois tieltä.'', Suchīru sanoi kovalla jyrisevällä äänellä ja käveli kohti paikkaa mistä savu oli lähtenyt, uros hyppäsi vaivattomasti liekkien yli ja laskeutui pienelle aukiolle, ''Aah, mikä tuo on?'', yksi vielä elossa oleva vihollinen kysyi kauhuissaan nähdessään jättiläisen.

''Mitä helkuttia täällä tapahtuu?'', jättiläinen sanoi kovalla äänellä ja sai näköpiiriinsä pelokkaan koiran joka oli peloissaan lähtenyt juoksemaan kohti liekkien keskellä olevaa pientä polkua, koira ei kuitenkaan ehtinyt mihinkään ennen kuin Suchīru oli jo hänen niskassaan kiinni, ''Apua, auttakaa, teen mitä vaan jos joku auttaa.''

//Shitsumei poistuu.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Emirrea

avatar

Viestien lukumäärä : 120
Join date : 18.07.2016
Ikä : 20

ViestiAihe: Vs: Kohtaaminen Kofussa (Avoin)   La Loka 01, 2016 11:52 am

Yuuna

Yuuna painoi käpälänsä sakemannin kaulalle ja sulki silmänsä odottaessaan tämän lopettavan liikkumisen. Avatessaan jälleen silmänsä narttu näki liekkien levinneen entisestään ja Tesshinin auttavan haavoittuneita pakenemaan luolan turvaan. Se itse ei sen sijaan lähtenyt vielä muiden mukaan, vaan otti kiinni tappamansa saksanpaimenkoiran niskasta ja nosti tämän joskin hieman vaivalloisesti. Se käveli ruumiin kanssa niin lähelle liekkejä kuin vain pystyi kuumuuden takia ja heitti tämän liekkien sekaan. Tuli nielaisi ruumiin silmänräpäyksessä, mutta Yuuna jäi hetkeksi katselemaan liekkejä. Vasta kun niiden kuumuus alkoi käydä ylitse pääsemättömäksi, se kääntyi ympäri ja hölkkäsi kevyesti luolaan.
"Onneksi tuuli puhaltaa luolan suunnasta", se mietti ääneen päästessään muiden luokse. Muuten luolasta olisi todennäköisesti tullut kaikille siellä oleville vain suuri hauta, kun tulipalon savu olisi tukehduttanut ne niille sijoilleen.

Yhtäkkiä shikoku kuuli luolan ulkopuolelta vielä ääniä ja asettautui niin, että näki ulos paremmin. Se näki paikalle tulleen koiran ja että tämä oli hyökännyt jonkun Kurokagen alaisen kimppuun.
"Minusta tuntuu, että meillä on uusi ongelma", se ilmoitti, muttei tehnyt mitään auttaakseen apua pyytävää koiraa. Jos uusi tulokas oli halukas tappelemaan, se saisi luvan tulla luolaan. Yuuna ei aikonut riskeerata henkeään menemällä taistelemaan luolan ulkopuolella olevaan kuumuuteen, mikä vain joko väsyttäisi sen nopeammin tai korventaisi sen elävältä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://yutazu.deviantart.com
JoonaM

avatar

Viestien lukumäärä : 277
Join date : 09.03.2016
Ikä : 19
Paikkakunta : Vantaa

ViestiAihe: Vs: Kohtaaminen Kofussa (Avoin)   La Loka 01, 2016 2:20 pm

Gennai

Gennai meni muiden perässä luolalle ja kävi makaamaan.
Hänen apulaisensa seurasivat häntä ja kävivät myös makaamaan

Yhtäkkiä ulkoa kuului ääniä ja Gennai nousi ja meni katsomaan kuka siellä oli.
Gennai huusi, ''Kuka siellä?''.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Kohtaaminen Kofussa (Avoin)   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Kohtaaminen Kofussa (Avoin)
Takaisin alkuun 
Sivu 2 / 2Siirry sivulle : Edellinen  1, 2

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Ginga RPG Tulevaisuuden Torahampaat :: Alue: Honshu :: Kofu-
Siirry: