Ginga RPG Tulevaisuuden Torahampaat

Tulevaisuuden Torahampaat on vuonna 2015 perustettu roolipeli, joka perustuu Ginga-sarjaan. Pelissä pelataan sekä omilla että sarjassa esiintyvillä hahmoilla.
 
PääsivuPääsivu  KalenteriKalenteri  FAQFAQ  HakuHaku  KäyttäjälistaKäyttäjälista  KäyttäjäryhmätKäyttäjäryhmät  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Uusia tuulia (Sijainti Wakayama, kaksinpeli/Miki)

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
Siirry sivulle : 1, 2, 3, 4, 5  Seuraava
KirjoittajaViesti
Untamed
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 1031
Join date : 23.02.2015

ViestiAihe: Uusia tuulia (Sijainti Wakayama, kaksinpeli/Miki)   La Toukokuu 30, 2015 2:57 pm

// Miki tänne Zarekilla (: //

Cheri

Belgianpaimenkoiranaaras oli pakonsa jälkeen herännyt tiedottomasta tilastaan Ohun uudessa tukikohdassa. Cheri oli aluksi ollut hyvin hämillään, mutta samaan aikaan onnellinen siitä, ettei ollut enää Kurokagen orja. Paimenkoira oli päättänyt jäädä Ohun joukkoihin heti, mutta muuttanut pian mielensä. Hän oli kertonut ylimistön jäsenille, ettei ollut vielä valmis jäämään, vaan tahtoi nauttia vapaudestaan hetken yksin. Häntä ymmärrettiin hyvin, ja Cheri lupasi palata, kunhan olisi valmis.

Narttu oli tahtonut ottaa etäisyyttä Honshuun, ja uinut siksi Shikokuun. Matka oli ollut kuitenkin raskas, sillä Cheri oli vielä ollut heikko, ja se oli melkein hukkunut matkalla. Onneksi muutama kalastaja oli pelastanut nartun vedestä, vienyt vastarannalle ja päästänyt sitten vapaaksi. Cheri olikin asettunut Shikokuun hieman pidemmäksi aikaa, sillä piti alueesta ja sen rauhallisuudesta.

Naaras oli saanut kerättyä hyvin voimiaan ja lihaksiaan takaisin muutamien viikkojen aikana. Se oli harjoitellut, ja kehittänyt metsästystaitojaan. Nyt Cheri kuitenkin nautti vain silkasta oleskelusta, ja makasi autiolla rannalla hiljaa litteän, auringonlämmittämän kiven päällä. Itse aurinko oli jo laskemassa, mutta kivi pysyi lämpimänä pitkään. Cheri huokaisi, ja ummisti hetkeksi silmänsä. Se tunsi hiukan syyllisyyttä siitä, ettei ollut vielä palannut, mutta aikaisemmat tapahtumat kalvoivat pahasti paimenkoiran mieltä.

_________________

My girls♡

Akame - Akira - Cheri - Diego - Electra - Ellie - Gabriel - Gaikotsu - Gale - Kurokage - Leona - Nori - Raika - Safire - Shadow - Shiro - Sirena - Yoel - Yoodai
Tulossa - Hunter, Tundra




Viimeinen muokkaaja, Untamed pvm Ti Elo 09, 2016 5:01 pm, muokattu 1 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Miki

avatar

Viestien lukumäärä : 171
Join date : 16.03.2015
Ikä : 20

ViestiAihe: Vs: Uusia tuulia (Sijainti Wakayama, kaksinpeli/Miki)   Su Toukokuu 31, 2015 11:14 am

Zarek

Susi oli saapunut Shikokuun suunnilleen viikko sitten. Alpeilla se oli onnistunut metsästyksessä, mutta jättänyt saaliin hyvin nälkäisen oloiselle susi laumalle. Katseista se oli nähnyt, että lauma olisi halunnut tämän näiden johtajaksi. Sanomatta mitään se oli poistunut paikalta ja kuullut vain hampaiden äänet, jotka iskeytyivät sitkeään lihaan. Zarek ei ollut suunnitellut Shikokuun menoa. Se oli vain sattumalta lähtenyt alpeilta oikeaan suuntaan ja puolessa viikossa tämä aisti meren läheisyyden. Uros saapuikin pieneen satama kylään ja eräs koira kertoi sille meren toisella puolella olevan Shikoku.

Suden tavanomainen halu tutkia paikkoja heräsi ja ehkä typeryydestä se halusi kokeilla kestäisikö uinti matkan. Illan suussa, kun mere oli tasainen aloitti tämä matkansa. Koko yön tämä ui ja oli onnesta kiinni, että ei olisi sattunut myrsky. Harvinaisen tyyneyden ansiosta se pääsi seuraavana aamuna vasta rannelle. Siitä oli jo melkein vuosi, kun uros oli pistänyt itsensä näin rajoille ja oli tyytyväinen itseenä. Silti viikon se lepäsi alueella ja otti vähän rennommin mitä pystyi itselleen sallimaan. Viikon jälkeen susi lähti kauemmaksi tutkimaan ja päätyi pääkaupunkiin. Siellä tämä todisti ensimmäistä kertaa itse taistelukoira ottelun ja oli ihmeissään miksi ne suostuivat tähän ihmisten tahdosta. Se jopa jutteli näkemänsä taistelukoiran kanssa ja lopulta ymmärsi hiukan tätkin asiaa. Kaksi viikkoa kuivat nopeasti, kun Zarek tutustui eri alueisiin ja tutustui mitä mielenkiintoisempiin tuttavuuksiin.

Lopulta se totesi, että oli nähnyt tälle kertaa tarpeeksi ja ajatteli jättää muut alueet seuraavalle kerralle. Zarek palasikin takaiin rannalle mihin oli muutama viikko sitten saapunut. Oli suotuisan lämmin ilta, mutta meri puhalsi viileitä tuulahduksia lämpöön. Aurinko oli jo laskemassa ja susi antoi itsensä rentoutua päivän matkasta. Tämä katseli laskevaa aurinkoa ja nautti tuulesta, joka ravisutti sen turkkia. Yhtäkkiä mereltä tuli kovempi tuuli ja se toi sudelle uuden hajun. Ihmeissään se nosti kevyesti kuonoaan ja tiesi nyt, että ei ollutkaan yksin. Alueella oli joku toinen lähellä, koska haju oli ollut voimakas. Tämä laski kuononsa hajun suuntaan ja näki nyt rannalla melkein meren juurella kiven. Haju oli tullut sieltä ja susi lähti silkasta uteliaisuudesta katsomaan kuka oli yksin sen lisäksi näin illasta rannalla. Zarek käveli hiljaa, koska ei halunnut säikäyttää toista pakoon ja pehmeä ranta hiekka hiljensi myös sen rauta tassujen äänet. Saavuttuaan metrin päähän se pysähtyi ja katseli koiraa, joka makoili hyvin rentoutuneen oloisena kivellä joka olikin litteä. Uros ei ollut varma pitäisikö sen vain lähteä hiljaa vai yrittää jutella sen kanssa. Pohdittuaan hetken päätyi jäämään paikoilleen ja istui alas hiekalle. Se ei kuitenkaan halunnut häiritä toisen hetkeä ja odotti, jos se ehkä huomaisi suden itse
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Untamed
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 1031
Join date : 23.02.2015

ViestiAihe: Vs: Uusia tuulia (Sijainti Wakayama, kaksinpeli/Miki)   Su Toukokuu 31, 2015 11:44 am

Cheri

Rauhallinen tuuli hyväili nartun kasvoja, ja Cheri nautti ilmasta ja kesäisistä äänistä edelleen silmät ummistettuina. Merituuli tuoksui suolaiselta ja raikkaalta, ja jostain kuului lintujen kirkunaa. voisin vaikka tottua tähän... Cheri ajatteli, mutta samassa muisti taas lupauksensa isälleen ja Ohun joukoille. Hänen velvollisuutensa oli vielä palata heidän luokseen.

Hiljaisuus tuntui hyvältä, lukuun ottamatta luonnon ääniä. Siksi narttu jännittyikin heti, kun kuuli takaansa askelia. Hetken se ajatteli, että joku ihminen oli eksynyt rannalle, mutta askellus muistutti jonkin muun, kuin kahden jalan osumista hiekalle vuoronperään. Pian askeleet lakkasivat, ja narttu nielaisi. Se ei tiennyt miten kaukana tulija sen takana oli, eikä se haistanut mitään, sillä merituuli puhalsi sitä vasten. Nartun mieleen palautuivat kauhukuvat Kurokagesta, eikä se halunnut tulla yllätetyksi.

Paimenkoira nousi hitaasti ylös, ja käänsi katseensa taaksepäin. Narttu sai näköpiiriinsä komeapiirteisen uroksen vähän matkan päässä, mutta katse tuon rautajalkoihin sai pelonväristyksen kulkemaan pitkin Cherin selkäpiitä. Oliko toinen Kurokagen soturi, joka oli tullut hakemaan kostonsa johtajaltaan? Vai kenties omaisuutensa takaisin? Narttu nielaisi, mutta pudottautui alas kiveltä, ja katsoi Zarekia hetken hiljaa. "Öh...hei..etsitkö jotakuta?" Cheri kysyi mahdollisimman ystävällisellä äänellä, toivoen, ettei toinen ollut vihollinen.

_________________

My girls♡

Akame - Akira - Cheri - Diego - Electra - Ellie - Gabriel - Gaikotsu - Gale - Kurokage - Leona - Nori - Raika - Safire - Shadow - Shiro - Sirena - Yoel - Yoodai
Tulossa - Hunter, Tundra


Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Miki

avatar

Viestien lukumäärä : 171
Join date : 16.03.2015
Ikä : 20

ViestiAihe: Vs: Uusia tuulia (Sijainti Wakayama, kaksinpeli/Miki)   Su Toukokuu 31, 2015 12:04 pm

Zarek

Susi piti katseensa toisessa, joka ei hetkeen ainakaan tuntunut huomaavan tätä. Jonkin ajan kuluttua koira nousikin ja sai Zarekin jäykistymään paikoilleen. "Hän onkin narttu ja vielä todella kaunis" Tämä ajatteli ja vain katsoi toista. Narttu näytti olevan belgianpaimenkoira ja uros oli varma asiasta. Vaikka harvoin kohtasi näin kaunista yksilöä. Se seurasi nartun katsetta ja huomasi niiden suuntauneen tämän rauta jalkoihin. Zarek oli tottunut toisten katsovan näitä, mutta ei halunnut tuon nartun näkevän tätä uhkana. Toinen laskeutui kiveltä todella sulavasti ja uros pääsi katsomaan kunnolla miltä se näytti. "Iltaa neiti. Ei en etsi ketään tältä saarelta. Halusin vain nähdä kuka tähän aikaa illasta on yksin rannalla" Uros kertoi ystävällisesti, mutta oikeasti se ei tiennyt mitä puhua. Jos nartun sen edessä olisi ollut uros niin yksinkertainen juttelu ei olisi tuntunut näin hämmentävältä.

Jotenkin susi kuulsi pienen epäröinnin toisen äänestä, mutta silti se oli ystävällinen. "Odotatko seuraa mahdollisesti? Ei hätää en kuulu mihinkään laumaan ja liikun yksin" Tämä halusi vielä kertoa ja siirsi katseensa uudestaan aurinkon suuntaan. Lähempänä merta myös suola haisi voimakkaamin ja esti näitä mahdollisesti haistamasta toisia, jos näitä tälläisella alueella edes liikkui. Ei tämä kuitenkaan uskonut, että kukaan tulisi suoraan tälle juttelmaan vaikka ei se uutta ollut. Kutenkin narttu sen edessä voisi kiinnostaa joitakin uroksia tavalla, joista susi ei yhtään välittänyt. Oikeastaan se tunsi olevansa pienesti sekaisin tästä nartusta, josta ei tuntenut saavan silmiään irti pitkäksi aikaa. Aikaisemmin uros ei ollut kokenut tälläistä ja yritti ajatella samalla oliko tämä vain jokin väsymyksen aiheuttama sivureagtio
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Untamed
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 1031
Join date : 23.02.2015

ViestiAihe: Vs: Uusia tuulia (Sijainti Wakayama, kaksinpeli/Miki)   Su Toukokuu 31, 2015 12:30 pm

Cheri

Zarekin puhjetessa puhumaan, narttu tunsi heti rentoutuvansa hiukan. Toinen vaikutti hiukan hämmentyneeltä, mikä sai Cherin punastumaan kevyesti, sillä se oli tottunut aikaisemminkin urosten takelteluun. Sen sijaan Zarekissa oli jotain sellaista, joka ei saanut narttua tunktemaan itseään halvaksi ja pelkäksi nartuksi, jonka tarkoitus oli olla viihdykkeenä uroksille.

Kun susi kertoi, ettei kuulunut laumaan, Cheri uskaltautui astelemaan hiukan lähemmäs, jotta vuorovaikutus näiden kahden välillä helpottuisi. Nyt narttu näki uroksen hiukan paremmin, ja Cheri tunsi sydämensä sykkeen kiihtyvän. Sen huomio toisen rautajaloista karkasi kokonaan uroksen komeisiin kasvoihin. "En odota ketään...lähdin tänne hiukan tuulettumaan..." Narttu totesi, ja katsoi sitten hymyillen poispäin. Se ei tiennyt uskaltaisiko kertoa menneisyydestään urokselle. "Oikeastaan voisi sanoa, että olen Ohun soturi, mutta toisaalta...en ole.." Narttu sanoi, kallistaen hiukan päätään, naurahtaen kevyesti.

"Entäs sinä...oletko täältä kotoisin?" Cheri kysyi. "Nimeni on muuten Cheri." Paimenkoira lisäsi nopeasti, ja uskaltautui sitten istuutumaan hiekalle.

_________________

My girls♡

Akame - Akira - Cheri - Diego - Electra - Ellie - Gabriel - Gaikotsu - Gale - Kurokage - Leona - Nori - Raika - Safire - Shadow - Shiro - Sirena - Yoel - Yoodai
Tulossa - Hunter, Tundra


Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Miki

avatar

Viestien lukumäärä : 171
Join date : 16.03.2015
Ikä : 20

ViestiAihe: Vs: Uusia tuulia (Sijainti Wakayama, kaksinpeli/Miki)   Su Toukokuu 31, 2015 12:55 pm

Zarek

Kevyet askeleet saivat suden korvat valpastumaan ja se käänsi hitaasti katseensa takaisin narttun, joka oli ottanut muutaman askeleen tätä lähemmäksi. Kevyesti se kallisti päätään, kun kuuli toisen vastauksen. "Minäkin olen vähän niinkuin tuulettumassa täälläpäin" Uros totesi ja kuunteli toisen kevyttä nurahdusta, joka oli iloinen eikä enään epäröivä kuten hetki sitten. Tämä arveli ehkä hiukan rauhoittavan toista tai sitten paimenkoira oli luonnostaan seuraan taipuvainen kuten tämä itse. Ajatus oli ilahduttava mikä sai uroksen hymyilemään kevyesti. "Ei en ole täältä kotoisin Cheri" Zarek vielä lisäsi toisen nimen, kun narttu oli nopeasti lisännyt sen. Nimi kuullosti todella sievältä ja oli varsin helppo muistaa. Tai oikeastaan narttu jäi ainakin tämän mieleen kokonaan. "Olen muuten Zarek. Uin toiselta puolelta rantaa tänne. Saavuin juuri tähän rannalle muutama viikko sitten. Olen sen jälkeen vain kierrellyt tuolla kaupungin suunnalla, mutta olisin kyllä muistanut jos olisin kohdannut sinut siellä" Susi puhui ja tältä pääsi kevyt haukotus.

Ei susi oikeastaan ollut väsynyt, mutta ehkä hiukan levon tarpeessa. Olihan se tänään matkannut melkoisen matkan takaisin koko päivän tähän rannalle. Silti se ei halunnut levätä vaan viettää aikaa tämän nartun kanssa. Se oli varsin uusi tunne myös mikä sai sen kallistamaan uudestaan päätään hellyyttävällä tavalla. Vaikka Zarek oli aikuinen niin se ei ollut elämänsä aikana viettäyt koskaan näin pitkää aikaa toisen sukupuolen edustajan kanssa. Ainakin nyt sillä oli hyvä hetki oppia taas jotain uutta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Untamed
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 1031
Join date : 23.02.2015

ViestiAihe: Vs: Uusia tuulia (Sijainti Wakayama, kaksinpeli/Miki)   Su Toukokuu 31, 2015 5:23 pm

Cheri

Cheri arvelikin, ettei Zarek ollut täältä päin, mutta kun toinen paljasti uineensa Shikokuun, nartun kasvoilla kävi yllättynyt hymy. Erityisesti toisen rautajalkojen vuoksi, sillä sudella täytyi olla hyvin voimakas keho, jotta jaksaisi sellaisen lisäpainon kanssa uida niin pitkää matkaa.

"Minäkin..tuota..uin tänne. Ainakin melkein. Eräät kalastajat pelastivat minut, kun en meinannut jatkaa. Olin ehkä typerä lähtiessäni siinä tilassa koettelemaan rajojani, mutta luulin pystyväni siihen.." Cheri sanoi, katsahtaessaan tassujaan, ja pudistaen hymyillen päätään lähinnä itselleen. "En ollut kovin hyvässä kunnossa, sillä vain vähän aikaa sitten pakenin Kurokagen orjuudesta." Narttu jatkoi, ja hetken aikaa nartun ilme käväisi vakavana. Ahdistus hiipi Cherin mieleen, ja tämä nielaisi. Katse Zarekiin palautti paimenkoiran kuitenkin takaisin tähän hetkeen, ja narttu palautti kasvoilleen taas ujohkon hymynsä.

Cheri piti hetken hiljaisuuden, mietiskellen, miten jatkaisi seuraavaksi. Vaikka narttu oli yleensä melko ujo uusien tuttavuuksien seurassa, Zarek vaikutti henkilöltä, jonka seurassa hän uskalsi olla oma itsensä. "Aiotko palata Honshulle takaisin?" Cheri jatkoi, ja salaa toivoi sitä. Ehkä hän voisi taittaa matkansa yhdessä uroksen kanssa.

_________________

My girls♡

Akame - Akira - Cheri - Diego - Electra - Ellie - Gabriel - Gaikotsu - Gale - Kurokage - Leona - Nori - Raika - Safire - Shadow - Shiro - Sirena - Yoel - Yoodai
Tulossa - Hunter, Tundra


Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Miki

avatar

Viestien lukumäärä : 171
Join date : 16.03.2015
Ikä : 20

ViestiAihe: Vs: Uusia tuulia (Sijainti Wakayama, kaksinpeli/Miki)   Su Toukokuu 31, 2015 5:44 pm

Zarek

Nartun hymy oli jo sudella jotain, joka kertoi toisella olevan hyvä mieli. Jotenkin ajatus oli sen mielestä hiukan outo. Miksi tälle merkitsi, jos toinen oli hyvällä mielellä? Siihen tämä ei tiennyt vastausta. Zarek kuunteli toista kärsivällisesti ja katseli samalla sen reagtioita. Silti, kun toinen kertoi paenneensa sen paholaisen orjuudesta uros puri hetken hampaitaan yhteen. Cheri oli kaunis yksilö ja varmasti todella elämän iloinen. Silti se oli joutunut kokemaan jotain aivan kamalaa, eikä tämä halunnut udella. Silti se suurinpiirtein osasi päätella mitä tälle oli tehty. Havahtuen ajatuksistaan se vilkaisi taas narttua ja havaitsi sen sinisissä silmissä olevan ahdistusta. Susi olisi halunnut jotenkin lohduttaa toista, mutta ei osannut. Sen takia se oli hiljaa ja melkein huokaisi, kun toinen hymyili taas ujosti.

Hiljaisuus silti jatkui jonkin aikaa, kunnes Cheri esitti kysymyksen jonka oli aikeissa esittää hiukan myöhemmin. "Honshulle? Siis kyllä olen palaamassa sinne takaisin seuraavana iltana. Onko sinulla jotain suunnitelmia?" Zarek esitti kysymyksensä ehkä hiukan ujosti, mutta kysyi silti. Yhteinen matka Cherin kanssa oli sen mielestä hyvä tilaisuus tutustua paremmin tähän ilmestykseen. Sutta myös huoletti ajatus jaksaisiko tämä koko matkan yksin. Vaikka toisella näytti olevan hyvät lihakset niin pitkä turkki painoi märkänä yllättävän paljon
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Untamed
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 1031
Join date : 23.02.2015

ViestiAihe: Vs: Uusia tuulia (Sijainti Wakayama, kaksinpeli/Miki)   Su Toukokuu 31, 2015 5:54 pm

Cheri

Cheri tunsi helpotusta siitä, että myös Zarekin suunnitelmiin kuului takaisin paluu. Paimenkoira hymyili jälleen, ja katsoi sitten vastarannalle, jota hädin tuskin näki. "Tuota..olisiko sinulle okei, jos tulisin yhtä matkaa? Voisimme pitää huolta toisistamme..." Narttu sanoi, ja tajusi, miten oudolta se kuulosti. "Tai siis..jotain." Narttu jatkoi, ja piti katseensa horisontissa peittääkseen punastuksensa. Tarkoitus oli kuulostaa vain ystävälliseltä, mutta Cheri pelkäsi vaikuttavansa innokkaalta ihailijanartulta. Zarek vaikutti urokselta, jonka kaltaiselle oli tuttua vältellä sekopäisiä bimbonarttuja, jotka kuolasivat tämän perään. Cheri toivoi, ettei vaikuttaisi sellaiselta.

Äkkiä paimenkoira päätti vaihtaa puheenaihetta välttäkseen kiusallisen tilanteen. "Oletko muuten syönyt tänään? Olen nimittäin opetellut kalastamaan. Täältä saa uskomattoman hyvää kalaa..." Narttu sanoi, ja uskaltautui viimein vilkaisemaan Zarekiin.

_________________

My girls♡

Akame - Akira - Cheri - Diego - Electra - Ellie - Gabriel - Gaikotsu - Gale - Kurokage - Leona - Nori - Raika - Safire - Shadow - Shiro - Sirena - Yoel - Yoodai
Tulossa - Hunter, Tundra


Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Miki

avatar

Viestien lukumäärä : 171
Join date : 16.03.2015
Ikä : 20

ViestiAihe: Vs: Uusia tuulia (Sijainti Wakayama, kaksinpeli/Miki)   Su Toukokuu 31, 2015 6:07 pm

Zarek

Uros seurasi toisen katsetta vastarannelle, joka näytti olevan todella kaukana täältä katsottuna. Sen korvat liikahtivat kevyesti Cherin suuntaan kuullessaan sen ehdotuksen. Kääntyessään vastaamaan se kuitenkin huomasi nartun olevan punastunut. Reagtio oli varsin uusi sudelle ja hetken se mietti hölmistyneenä mitä se mahtoi tarkoittaa, mutta tajusi nopeasti olleensa hiljaa hiukan liian kauan. "Kyllä haluan, että tulet kanssani samaa matkaa. En muista milloin viimeksi kukaan olisi halunnut matkata kanssani" Zarek totesi, mutta tajusi toisen vaihtaneen jo puheen aihetta. "Kalaa? Hmmmm pitää myöntää, että en osaa kalastaa" Susi kertoi hiukan nolona. Se ei ollut aikoihin tunnustanut kenellekkään, että ei osannut jotain. Se osasi kyllä metsästää, mutta siihen kuului raaka voima. "Jos, sinä pidät kalasta niin uskon sen olevan hyvää. Näytätkö miten se oikein onnistuu?" Se kysyi Cheriltä ja katseli tätä utelijaana

Zarek halusi aina oppia uutta ja varsinkin kalastus taidosta olisi hyötyä myös myöhemmin. Varsinkin se halusi nähdä nartun kalastavan. Tähän verrattuna toinen näytti suorastaan sulavalta. Nyt se vasta katsoi toista tarkemmin ja huomasi vähän laihuuttta. Se huolestutti hiukan sutta ja se halusi toisen syövän kunnolla ennen huomista raskasta matkaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Untamed
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 1031
Join date : 23.02.2015

ViestiAihe: Vs: Uusia tuulia (Sijainti Wakayama, kaksinpeli/Miki)   Su Toukokuu 31, 2015 6:28 pm

Cheri

Narttu hymyili, kun Zarek kertoi mielellään tulevansa yhtä matkaa hänen kanssaan. Se huomasi hymyilevänsä uroksen seurassa paljon, enemmän kuin tavallisesti, mikä sai hymyn levenemään entisestään paimenkoiran kasvoilla.

Kun Zarek kertoi, ettei osannut kalastaa, narttu naurahti. "Ei se mitään, en minäkään osannut, ennen kuin saavuin tänne." Cheri totesi, ja keskittyi taas hetkeksi vedenpintaan. "Täällä olen saanut pitkästä aikaa syödä kyllikseni." Narttu jatkoi, ja vaikeni sitten keskittymisen merkiksi. Nartun keho pysyi täysin liikkumatta, mutta silmät seurasivat tarkkaavaisina kevyesti aaltoilevaa vedenpintaa.

Sitten, aivan yhtäkkiä, nartun koko keho pingottui kuin jousi, ja liikahti nopeasti alaspäin Cherin taivuttaessa etukäpäläänsä veden pinnan alle. Paimenkoira läimäisi hyvänkokoisen kalan vedenpinnan yläpuolelle, ja sulavasti tarttui siihen leuoillaan. Kala pyristeli kovasti hänen hampaissaan, mutta Cheri heitti sen rannalle, ja iski käpälällä siltä tajun kankaalle. "Hyvää ruokahalua!" Cheri toivotti leikkisästi.

"Haluatko sinäkin kokeilla?" Narttu ehdotti, ja katsoi vettä. "Se on helppoa. Sinun vain täytyy malttaa pysyä aloillasi, ja sopivalla hetkellä iskeä kala vedenpinnan yläpuolelle. Toki sitten sinun pitää vielä ehtiä tarttua siihen." Cheri selosti. "Älä turhaudu, jos et onnistu. Minulla meni monta päivää!" Narttu naurahti, ja istuutui sitten rannalle.

_________________

My girls♡

Akame - Akira - Cheri - Diego - Electra - Ellie - Gabriel - Gaikotsu - Gale - Kurokage - Leona - Nori - Raika - Safire - Shadow - Shiro - Sirena - Yoel - Yoodai
Tulossa - Hunter, Tundra


Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Miki

avatar

Viestien lukumäärä : 171
Join date : 16.03.2015
Ikä : 20

ViestiAihe: Vs: Uusia tuulia (Sijainti Wakayama, kaksinpeli/Miki)   Su Toukokuu 31, 2015 6:43 pm

Zarek

Uros hymyili takaisin Cherille, joka näytti keskittyvän vedenpintaan. Sen vuoksi tämä ei vastannut mitään ja piti katseensa nartussa. Tämä oli suorastaan luomoavaa seurata, kun se vain keskittyi, eikä ajatellut mitään. Ehkä se itsekkin oli samanlainen suorittaessaan jotain hommaa. Toinen näytti jähmettyneen paikoilleen, mutta sen silmät olivat hyvin tarkkaavaiset. Yhtäkkiä narttu kuitenkin liikahti mikä sai tämän hätkähtämään pienesti. Niin keskittynyt se oli itsekkin ollut toisen seuraamiseen. Kalan Cheri hoiteli varsin nopeasti ja susi vain ketseli hymyillen takaisin. Se oli varsin varma, että voisi onnistua saamaan kalan.

Zarek nousikin seisomaan, kun toinen ehdotti tämän kokeilevan seuraavaksi. "Ehkä paikalle tuleekin hai ja syö minut" Susi totesi leikkisästi ja hymyili vielä Cherille. Sen jälkeen se kumartui veden pinnalle ja joutui odottamaan vähän aikaa, että kalat tulivat uudestaan paikalle. Se oli oppinut aikaisemmin jo kärvivällisyyden merkityksen koulutuksessa eikä tällä ollut sen vuoksi ongelmia vain olla hiljaa paikoillaan. Lopulta vedenpinta alkoi välkehtiä merkiksi, että kalat olivat tulleet. Pienen hetken ajan se seurasi näitä ja yhtäkkiä iski käpälänsä kohti kalaa. Se ei kuitenkaan ollut varautunut painoon, joka kuitenkin yhtäkkiä kallistui vain yhdelle rautaiselle tassulle, jonka vuoksi susi putosi veteen. Nopeasti se tuli kuitenkin pinnalle ja nauroi. Näin sille ei ollut aikaisemmin käynyt, mutta vielä se ei aikonut luovuttaa. Nopeasti Zarek sukelsi ja huomasi vähän isomman kalan, joka oli pakenemassa paikalta. Tämä ponkaisi kalan perään ja sen kohdalla upotti hampaansa siihen. Vettä kuitenkin pääsi vähän keuhkoihin ja uros nousi takaisin pinnalle kala suussaan. Uros lähti nopein vedoin uimaan rannalle ja hiekalle päästyään se ravisteli turkkiaan niin, että pieniä vesipisaroita lensi joka suuntaan. Lopetettuaan se päästi kalasta irti, joka oli kuitenkin jo kuollut tämän hampaissa. Silmät välkkyen se katsoi Cheriä ja naurahti kevyesti. "Taidan kalastaa jatkossakin hiukan rajummin" Se totesi leikkisästi ja vain katseli narttua
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Untamed
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 1031
Join date : 23.02.2015

ViestiAihe: Vs: Uusia tuulia (Sijainti Wakayama, kaksinpeli/Miki)   Ma Kesä 01, 2015 2:18 pm

Cheri

Paimenkoira naurahti toisen vitsille. "Toivottavasti ei. Joutuisin uimaan takaisin yksin." Narttu vastasi, mutta keskittyi sitten seuraamaan suden kalastusyritystä. Etäämmältä Cheri uskaltautui ihailemaan toisen maskuliinista ja lihaksikasta vartaloa, kun Zarek ei katsonut suoraan häneen. Narttu ei huomannut itse, että kallisti jopa päätään hiukan ujosti, punan kohotessa poskilleen. Oikeastaan hänen rautaiset jalkansa ovat...upeat.. Narttu ajatteli, eivätkä ne enää näyttäneet niin pelottavilta. Zarekissa oli jotain, joka sai paimenkoiran jalat muuttumaan makaroneiksi. Mutta sitä Cheri ei tahtonut myöntää. Se vain hämmästyi, ettei ollut pitkiin aikoihin ollut asemassa, jossa tuntisi itse jotain tämän kaltaista...hullaantumista jotain urosta kohtaan.

Yhtäkkinen loiskahdus sai Cherin heräämään päiväunistaan, kun Zarek katosi pinnan alle. Hetken aikaa paimenkoiran mielessä kävi ajatus, että hai todella tuli ja vei hänet. "Oletko okei?" Cheri kysyi, kun Zarek nousi pintaan, mutta yhtyi lopulta suden nauruun. "Ei se mitään..yritä vain uu..." Narttu aloitti, mutta Zarek oli jo kadonnut pinnan alle. Mitä hän oikein tekee? Cheri hämmästeli, kun urosta ei näkynyt hetkeen.

Pian rautajalka nousikin taas pintaan, suussaan suuri kala. Cherin suu loksahti kirjaimellisesti auki, kun susi raahasi sen rantaan, ja heitti hietikolle. Zarekin sanat saivat hymyn sulamaan paimenkoiran huulille. "Hmm..vaikuttavaa...no, sinähän oletkin vähän rajumman oloinen tyyppi kuin minä." Narttu sanoi, ja iski leikkisästi silmää. "No, ei muuta kuin käydään pöytään." Cheri jatkoi nuolaisten nälkäisenä huuliaan, ja tarttuen sitten ahnaasti kalaan, repäisten siitä itselleen palan. "Mmm..todella herkullista..!" Cheri totesi maiskuttaessaan ruokaa, ja lopulta nielaisten sen.

_________________

My girls♡

Akame - Akira - Cheri - Diego - Electra - Ellie - Gabriel - Gaikotsu - Gale - Kurokage - Leona - Nori - Raika - Safire - Shadow - Shiro - Sirena - Yoel - Yoodai
Tulossa - Hunter, Tundra


Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Miki

avatar

Viestien lukumäärä : 171
Join date : 16.03.2015
Ikä : 20

ViestiAihe: Vs: Uusia tuulia (Sijainti Wakayama, kaksinpeli/Miki)   Ti Kesä 02, 2015 7:08 am

Zarek

Susi tajusi itsekkin myös hmyilevän takaisin, kun Cheri hymyili todella kaunista hymyä. Sillä hymyllä se olisi saanut urokset kumartumaan jalkojensa juureen. Nartun sanat herättivät sen ja nyt se katsoi hiukan hämmentyneenä toista. "Joo siis taidan olla vähän. Haluan kuitenkin tällä osoittaa, että olet tosi mahtava"
Uros totesi, mutta ei nolustunut tällä kertaa. Cheri oli mahtava ja se ansaitsi kuulla sen. Susi kallistikin pienesti päätään ja yritti miettiä miten jotain mallia, joka olisi sopinut tilanteeseen. Sen päähän ei kuitenkaan tullut yhtään mitään ja se ajatteli mennä sitten vaiston varassa. Zarek silmäili huvittuneena toisen käytöstä ja nälkä toisella ainakin näytti olevan. Se itsekkin kumartui kalaansa kohti ja repäisi siitä ison palan ja alkoi maistella. " Kalahan on oikeasti todella hyvää!" Uros sanoi ja maiskutteli samalla kalaa suussa ennen nielaisua. Sen jälkeen se otti uusi pienempiä paloja ja hetken kulutta jäljellä olivat nahka. Ruotoja se ei tietenkään syönyt.

Alkoi olla tosiaan myöhä ja susi vilkaisi taivaalle. Tähdet alkoivat pikkuhiljaa erottua ja alkoi tulla yö. Päivä oli kieltämättä ollut raskas, mutta todella eirkoinen ja poikkeuksellinen. Olihan se tavannut Cherin ja sen vaistot sanoivat, että nämä näkisivät varmasti uudestaan. Se käänsikin katseensa tähän ja huomaisi sen olevan todella kaunis myös yöllä. Tämä hämmentyi ajatuksistaan ja käänsi katseensa merta kohti. "Muuten Cheri onko täällä päin jotain petoeläimiä? Ruoka voi ehkä houkutella niitä paikalle" Zarek kysyi ja kääntyi kokonaan tähän päin. Ajatus, että metsästä tulisi jokin petoeläin Cherin kimppuun sai sen veren kuumenemaan. Uros ei halunnut minkään vahingoittavan tai satuttavan paimenkoiraa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Untamed
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 1031
Join date : 23.02.2015

ViestiAihe: Vs: Uusia tuulia (Sijainti Wakayama, kaksinpeli/Miki)   Ti Kesä 02, 2015 1:24 pm

Cheri

Naaras naurahti ujosti Zarekin sanoille. Kehut tuntuivat erityisiltä, vaikka paimenkoira olikin kuullut niitä usein. Kun uros alkoi syödä kalaa, ja totesi sen herkulliseksi, Cheri nosti päätään ateriastaan ja huikkasi:"Mitäs minä sanoin!"

Koska narttu oli ehtinyt aloittaa aiemmin, se lopettikin ateriointinsa myös nopeammin, ja odotti, että susi sai lopeteltua. Sen jälkeen belgianpaimenkoira ponnahti kevyesti jaloilleen, ja huomasi Zarekin katselevan häntä hämärtyvässä illassa. Hetken aikaa narttu uskaltautui hiljaisuuden vallitessa pitämään myös katseensa sudessa, mutta toisen kääntäessä katseensa merelle, tajusi Cheri pidättäneensä hengitystään. Narttu kääntyi myöskin vasten horisonttia, ja nautiskeli viileän tuulen puhaltaessa kasvoihin.

Kun Zarek kysyi mahdollisista petoeläimistä, Cheri kohautti kevyesti olkiaan. "En ole ainakaan nähnyt täällä päin yhtäkään. Tosin villikoiria täällä liikkuu muutamia, mutta en ole vielä törmännyt kehenkään. Enkä tahtoisikaan, nimittäin ne joita olen etäämmältä seurannut, vaikuttavat melko..noh, törpöiltä." Cheri totesi, ja luimisti hiukan korviaan. "Tuota...onko sinulla makuupaikka jossain?" Cheri kysyi sitten, ja kohotti korvansa taas pystyasentoon. "Tai siis..ajattelin, että olen yöpynyt eräässä paikassa näinä aikoina. Jos tahdot, voin majoittaa sinut. Voisimme sitten lähteä yhtä aikaa aamulla." Narttu ehdotti, ja väläytti taas kevyen hymynsä.

_________________

My girls♡

Akame - Akira - Cheri - Diego - Electra - Ellie - Gabriel - Gaikotsu - Gale - Kurokage - Leona - Nori - Raika - Safire - Shadow - Shiro - Sirena - Yoel - Yoodai
Tulossa - Hunter, Tundra


Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Miki

avatar

Viestien lukumäärä : 171
Join date : 16.03.2015
Ikä : 20

ViestiAihe: Vs: Uusia tuulia (Sijainti Wakayama, kaksinpeli/Miki)   Pe Kesä 05, 2015 3:16 pm

Zarek

Cherin vastaukset vaikuttivat aika huolettomilta ja se ei enään suoraan epäillyt lähellä liikkuvan petoja. Villikoirat taas olivat eri juttu, mutta ne varmasti antaisivat näiden olla rauhassa. Nämähän eivät olleet ainakaan kenenkään aluetta merkkien perusteella ja eivät ne riistaa metsästäneet. Toisaalta uros ei ollut ollut luonnossa pitkään ja monia sääntöjä saattoi olla vielä oppimatta. Ajatus kiinnosti sitä, mutta nartun ääni veti sen huomion kokonaan sen puoleen. "Oikeastaan ei minulla yöpymis paikkaa ole täällä ja toki voin nukkua kanssasi" Zarek totesi ja hymyili hiukan väsyneen näköisenä Cherille. "Kyllä voimme myös lähteä aamusta. Toivottavasti vain tuuli pysyisi tyynenä" Susi totesi ja haisteli kevyesti ilmaa.

Mysky ei ainakaan tuoksunut ilmassa. Kevyt sade oli ehkä tulossa, mutta meri ilman vuoksi tämä ei ollut kovinkaan varma. "Lähetäänkö? Uron kysyi ja katseli metsän suuntaan
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Untamed
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 1031
Join date : 23.02.2015

ViestiAihe: Vs: Uusia tuulia (Sijainti Wakayama, kaksinpeli/Miki)   Pe Kesä 05, 2015 5:23 pm

Cheri

Paimenkoira huojentui, kun uros tahtoi tulla hänen mukaansa. Cheri oli pelännyt olevansa liian tungetteleva, ja siksi sen hiukan kireähkö ilme muuttui heti pehmeämmäksi. Zarek katseli ilmaa, ja puhui jotain myrskystä. Cheri heräsi taas päiväuniltaan, ja katsoi taivasta. "Niin...ainakin nyt on ollut hyvä sää. Toivotaan, ettei meidän tuurillamme satu kunnon myräkkää." Cheri vastasi, ja katseli sitten metsän suuntaan, kun susi kehotti heitä lähtemään. Narttu nyökkäsi hymyillen, ja lähti johdattamaan (?) Zarekia metsään.

Polku kapeni kapenemistaan, kunnes se katosi kokonaan. Metsä vaikutti synkältä, mutta Cheri kulki määrätietoisesti ja rennosti eteenpäin. Kasvusto oli hiukan painautunut siitä, mistä Cheri oli aikaisemminkin kulkenut. "Tänne päin." Narttu huikkasi, ennen kuin teki jyrkän käännöksen vasempaan, ja lähti kapuamaan rinnettä ylöspäin. Koko ajan ylemmäs päästyään metsä tuntui muuttuvan valoisammaksi. Paimenkoira loikki kepeästi viimeiset askeleet, ja ihasteli sitten rinteen huipulta avautuvaa näkymää merelle, ja auringonlaskuun. "Upea paikka, eikös?" Paimenkoira huikkasi. Ei ollut varmaankaan epäilystä, miksi narttu oli valinnut tämän paikan.

Cheri käveli vähän matkaa tasanteella, kunnes tuli oikeaan kohtaan, ja veti oksia pois edestä. Niiden alta paljastui kuoppa, joka näytti johtavan maan alle. "Tadaa! Kaivoin tämän itse. En ole kuvanveistäjä, joten se saattaa olla hiukan..noh, omanlaatuinen." Cheri vitsaili, ja pudottautui sitten aukkoon. Hoikalle paimenkoiralle käytävä oli helppokulkuinen, ja narttu toivoi tehneensä siitä tarpeeksi suuren, jotta hiukan suurempikokoisempikin mahtui siitä kulkemaan. Narttu pääsi käytävän perälle, jossa käytävä levittäytyi suuremmaksi, muodostaen ympyränmuotoisen pesän. Siellä mahtui juuri ja juuri kaksi koiraa nukkumaan. Cheri asettautui makaamaan hiekkaista seinää vasten, yrittäen antaa Zarekille mahdollisimman paljon tilaa.

_________________

My girls♡

Akame - Akira - Cheri - Diego - Electra - Ellie - Gabriel - Gaikotsu - Gale - Kurokage - Leona - Nori - Raika - Safire - Shadow - Shiro - Sirena - Yoel - Yoodai
Tulossa - Hunter, Tundra


Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Miki

avatar

Viestien lukumäärä : 171
Join date : 16.03.2015
Ikä : 20

ViestiAihe: Vs: Uusia tuulia (Sijainti Wakayama, kaksinpeli/Miki)   Pe Kesä 05, 2015 8:32 pm

Zarek

Susi lähti seuraamaamaan Cheriä, mutta ei kuitenkaan ihan siinä kiinni. Aluksi maasto oli hyvin ennalta arvattavaa ja nämä menivät polulla, joka kuitenkin kapeni mitä syvemmälle metsää ne kulkivat. Uros katseli sivusilmällä maastoa ja huomasi sen näyttävän synkältä varsinkin yöllä. Ehkä päivällä alue näyttäisi mukavalta, jos auringon valo pääsisi puiden läpi edes. Ainakin narttu sen edessä käveli määrätietoisesti ja huomasi, että toinen oli aikaisemmin kulkenut paikan läpi. Yhtäkkiä Cheri huikkasi suunnan ja uros kääntyi sen perässä vasemmalle. Eteen tuli rinne, jotka pitkin kaksikko lähti kulkemaan kokoajan ylöspäin.

Lopulta nämä saapuivat perille ja näkymä ylhäältä oli todella upea. Aurinko laski parhaillaan ja edessä avautui meri. "Kyllä se on todella kaunis. En epäile miksi valitsit tään paikan" Zarek sanoi ja hymyili nartulle vaikka ei ollut varma näkikö tämä sen. Suden katse seurasi kinnostuneena, kun Cheri lähti kävelemään tasanteen suuntaan ja veti jotain irti. Entistä uteliaampana uros lähestyi narttua ja huomasi kuopan, joka johti maan alle. Tämä katseli pikku hetken kuoppaa ja arveli mahtuvansa siitä sisään tai vähintään juuri ja juuri. Cherin vitsailu sai suden hymähtämään ja se katseli toisen laskeutumista kuoppaan. Zarek odotti hetken ja lähti sitten itsekkin laskeutumaan kuoppaan ja huomasi tulevansa käytävän tyyppiseen tilaan. Se jatkoi etenemistä ja seurasi nartun hajua. Kauan sen ei tarvinnut mennä eteenpäin, kun eteen tuli ympyränmuotoisen pesän. "Olet todella hyvä kaivaja. Kuka tahansa eläin olisi onnellinen tälläisestä paikasta asua" Susi kehui narttua ja asettui itsekkin mukavaan makuasentoon. Tämä yritti viedä mahdollisimman vähän tilaa pesästä ja arveli onnistuneensa ihan hyvin. Se ei ollut aikaisemmin nukkunut pesässä kenenkään kanssa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Untamed
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 1031
Join date : 23.02.2015

ViestiAihe: Vs: Uusia tuulia (Sijainti Wakayama, kaksinpeli/Miki)   La Kesä 06, 2015 10:47 am

Cheri

Paimenkoira huojentui, kun Zarek mahtui sopivasti pujahtamaan luolaan. Naaras katsoi tuota, ja helpottui siitä, että he mahtuivat hyvin nukkumaan omaan tilaan. Eihän se pahakseen olisi pistänyt, jos olisi joutunut nukkumaan lähempänäkin sutta, mutta ei tahtonut Zarekin luulevan, että se olisi ollut tarkoituksellista. Uroksen sanoille paimenkoira hymyili. "Ajattelin jättää tämän näkyville, jotta joku voi tätä hyödyntää." Cheri naurahti, ennen kuin laski päänsä alas ja ummisti silmänsä. "Hyvää yötä.." Narttu mumisi, ennen kuin nukahti.

Aamu tuntui tulevan nopeasti, ja kun Cheri aukaisi silmänsä, tämä huomasi pyörineensä kiinni Zarekiin (?). Toinen tuntui lämpimältä, mutta nolona narttu nousi hitaasti, ja toivoi, ettei susi heräisi. Jostain syystä Cheri olisi tahtonut kömpiä takaisin uroksen viereen, mutta niiden ajatusten jälkeen paimenkoira ajatteli potkaisevansa itseään. Unohda tuollaiset ajatukset. Hän on täällä vain siksi, ettei hänellä ollut yösijaa. Naaras tuumi, ja kömpi sitten hiljaa ulos luolasta.

Jonkin ajan kuluttua narttu palasi takaisin luolaan. Sen turkista putoili vesipisaroita, ja narttu pudotti kaksi ihan hyvän kokoista kalaa luolan suun viereen. "Huomenta! Tule syömään!" Cheri huikkasi iloisesti luolaan, vaikka ei ollutkaan täysin varma, oliko Zarek ehtinyt jo herätä.

_________________

My girls♡

Akame - Akira - Cheri - Diego - Electra - Ellie - Gabriel - Gaikotsu - Gale - Kurokage - Leona - Nori - Raika - Safire - Shadow - Shiro - Sirena - Yoel - Yoodai
Tulossa - Hunter, Tundra


Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Miki

avatar

Viestien lukumäärä : 171
Join date : 16.03.2015
Ikä : 20

ViestiAihe: Vs: Uusia tuulia (Sijainti Wakayama, kaksinpeli/Miki)   Su Kesä 07, 2015 1:37 pm

Zarek

Susi tunti väsymyksen hiipivän mieleensä ja kuuli enään vain vaivoin Cherin puheen. Muminasta se ei niin saanut selvää, mutta oletti toisen toivottavan yöt. "Hyvää yötä" Uros sanoi ja laski päänsä kevyesti tassujen väliin nukahtaen melkein heti.

Aamu koitti hiljalleen ja uros heräsi auringon ensisäteisiin ja lintujen viserrykseen kuten aina. Tämä oli jälleen täynnä virtaa, mutta ei halunnut vielä nousta mukavasta lämmöstä. Samassa se kohotti päätään ja huomasi Cherin, jonka oli yön aikana lähestynyt tähän kiinni. Zarek hymyili pienesti ja tunsi outoa halua koskettaa toista mikä oli todella outoa. Tunteet pyörivät aina sekaisin, kun se oli Cherin seurassa. Yhtäkkiä toinen näytti heräilevän ja nopeasti susi palasi takaisin entiseen asentoon. Se esitti nukkuvansa tyynesti, koska arveli toisen nolostuvan asiasta. Lämpö katosikin ja kevyet askeleet kuuluivat maata vasten, kun toinen lähti ulos pesästä.

Uros aukaisi uudestaan silmänsä ja nousi ylös venytelläkseen lihaksensa kunnolla. Sen jälkeen se lähti ulos luolasta, mutta Cheriä ei näkynyt missää. Ensimmäinen ajatus sen mieleen oli se, että toinen oli häipynyt. Eihän se tuntenut toista vielä kunnolla ja aina kaikki oli mahdollista. "Hetkinen miksi välitän, jos hän olisi häipynyt?" Susi ajatteli ja ajatuskin, että narttu ei tulisi takaisin herätti onton tunteen sen sisälle. Se istuikin odottamaan ja toivoi toisen tulevan takaisin. Kului jonkin aikaa, kun tutut askeleet kuuluivat läheltä ja susi huojentui mukavasti. Se nauroi hetken iloisesti, kun Cheri toivotti huomenta luolaan. Se ei ollut näytettävästi huomannut tätä vielä. "Huomenta vai sinullekkin. Ai kävit kalastamassa ja hyvä tuuri sinulla näki olevan" Zarek sanoi ja nousi seisomaan. Tämä käveli nartun lähelle ja katseli kahta kalaa, jotka varmasti riittäisivät molemmille tulevaan matkaan. Vaikka se oliskin pitkä ja raskas

Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Untamed
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 1031
Join date : 23.02.2015

ViestiAihe: Vs: Uusia tuulia (Sijainti Wakayama, kaksinpeli/Miki)   Ma Kesä 08, 2015 6:01 pm

Cheri

Belgianpaimenkoiranaaras ihmetteli hiukan, kun Zarek ei vastannut. Onkohan hän...lähtenyt? Ilman minua? Cheri ajatteli, ja tunsi hetken aikaa valtavaa pettymystä. Samaan aikaan nartun mieleen kuitenkin hiipi myös ihmetystä. Mitä väliä sillä olisi, jos susi oli lähtenyt? Pääsisihän Cheri omin voiminkin takaisin. Silti nartusta tuntui jotenkin kummalliselta.

Cheri melkein pomppasi ilmaan, kun se kuuli Zarekin äänen sivummalta. Saadessaan Zarekin näköpiiriinsä, narttu huojentui, ja huokaisi. "Hui, kun säikähdin..luulin jo että olit..ööh...häipynyt." Cheri sanoi hiukan nolona, ja hymyili punastuen. Se keskittyikin nyt kaloihin, joita susi katseli. "Kyllä. Toin sinullekin. Ne olivat aika varomattomia aamusta, joten helppoa saalista tänään." Cheri totesi, ja virnisti, ennen kuin tarttui omaan kalaansa, ja käveli kukkulan laelle, asettuen siihen makaamaan.

Cheri katseli auringonnousua, joka valaisi meren kauniisti. "Näyttää olevan tyyntä. Hyvä ilma siis uida takaisin Honshulle." Naaras totesi, vilkaisten vielä Zarekia, ennen kuin kävi ruokailemaan.

_________________

My girls♡

Akame - Akira - Cheri - Diego - Electra - Ellie - Gabriel - Gaikotsu - Gale - Kurokage - Leona - Nori - Raika - Safire - Shadow - Shiro - Sirena - Yoel - Yoodai
Tulossa - Hunter, Tundra


Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Miki

avatar

Viestien lukumäärä : 171
Join date : 16.03.2015
Ikä : 20

ViestiAihe: Vs: Uusia tuulia (Sijainti Wakayama, kaksinpeli/Miki)   La Kesä 13, 2015 1:09 pm

Zarek

Uros naurahti kevyesti narun punastumiselle, mutta ei kuitenkaan suuremmin aikonut sitä kommendoida. "Luulin itsekkin samaa hetki sitten sinusta" Susi totesi ja kumartui ottakseen kalan maasta. Sen jälkeen tämä odotti Cheriä ja asteli sen perässä kukkulan laelle, mutta ei tullut kovinkaan lähelle toista. Muistissa oli vielä tuoreena nartun lämpö sen kehoa vasten ja Zarek tunsi nauttivansa siitä ja toisaalta siihen sekoittui jotain outoa mitä se ei itsekkään käsittänyt kunnolla. Hitaasi se söi kalaansa ja sen ajatukset alkoivat liikkua tulevan matkan suuntaan. Nartun sanat saivat tämän kohottamaan päätän ja vilkaisemaan itsekkin merelle. Se tosiaan näytti tyyneltä, mutta sitä ei koskaan tiennyt jos tulisi yhtäkkiä mysky.

Ajatuksistaan se ei puhunut toiselle, koska ei halunnut hermostuttaa tätä tai huolestuttaa. Hitaasti se jatkoi syöntiään ja lopulta koko kala olikin syöty ja maassa vain ruodot ja nahat. "Voisimme lähteä nyt kohti Honshua vai oletko ajatellut vielä jotain?" Uros kysyi hiukan miettelijään oloisesti ja nousi seisomaan. Suden katseli oli valpas, kun se katsoi merta. Silti se käänsi katseensa Cheriin ja hymyili tälle pienesti
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Untamed
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 1031
Join date : 23.02.2015

ViestiAihe: Vs: Uusia tuulia (Sijainti Wakayama, kaksinpeli/Miki)   Ma Kesä 15, 2015 6:00 pm

Cheri

Cheri lopetteli pian syömisen, ja katseli sitten hetken Zarekia, joka sai pian oman saaliinsakin syötyä. Belgianpaimenkoira nousi ylös, jättäen kuitenkin eturuumiinsa vielä alas, ja venytellen takajalat suorana selkäänsä. Pörröinen häntä kiertyi aavistuksen kerälle nartun selkää kohti, ja lopulta Cheri nousi ylös ravistellen turkkiaan.

Naaras katseli ylhäällä olevaa, kirkkaansinistä taivasta, ja muutaman pilvenhattaran purjehtimassa sen poikki. Nartun mielestä ilma oli täydellinen, ja se toivoi, ettei matkalla sattuisi mitään yllättävää. Välillä puun latvustoa ravisutti navakka tuulenpuuska, mutta Cheri ei ajatellut sen enteilevän mitään sen kummempaa. Yllättäen se havahtui Zarekin ääneen, ja kääntyi katsomaan toista. Sitten narttu katseli vielä hiukan haikeana omaa pientä "kotipaikkaansa", ja nyökkäsi. "Kyllähän täällä viihtyy, mutta parasta mennä nyt. Sitä paitsi, huomenna saattaa jo olla epäkelpo uimasää." Narttu naurahti, ja katsoi sitten urosta, ennen kuin käveli jyrkänteen reunalle. "Toivottavasti sinulla on hyvä tasapaino. Hukkaamme vain aikaa, jos lähdemme kiertämään samaa reittiä takaisin." Cheri totesi, ja loikkasi alas, kadoten näkyvistä.

Belgianpaimenkoiran sirot käpälät ottivat hypyn vastaan, ja narttu laskeutui kivenmurikalle. "Tule!" Cheri huudahti mäen laelle, katsellen jyrkkää seinämää ylöspäin sinne, missä Zarek vielä oli (?). Sitten narttu lähti ketterästi loikkimaan kiveltä kivelle, laskeutuen yhä alemmas. Maasto oli helppokulkuista, kun katsoi mihin astui, sillä kivet olivat suuria, ja pysyivät tukevasti paikallaan. Cheri ei ollut huolissaan Zarekista, ja uskoi tämän selviytyvän rautaisten jalkojensa kanssa hyvin näinkin paljon ketteryyttä vaativasta haasteesta. Cheri loikki vielä viimeiset kivet alas, ennen kuin pudottautui pehmeästi hiekalle, ja jäi odottamaan sutta.


_________________

My girls♡

Akame - Akira - Cheri - Diego - Electra - Ellie - Gabriel - Gaikotsu - Gale - Kurokage - Leona - Nori - Raika - Safire - Shadow - Shiro - Sirena - Yoel - Yoodai
Tulossa - Hunter, Tundra


Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Miki

avatar

Viestien lukumäärä : 171
Join date : 16.03.2015
Ikä : 20

ViestiAihe: Vs: Uusia tuulia (Sijainti Wakayama, kaksinpeli/Miki)   Su Kesä 28, 2015 12:49 pm

Zarek

Uros hymyili vielä enemmän, kun Cheri nousi ylös ja alkoi venytellä kehoaan. Naaras hallitsi hyvin perus liikkeen ja kroppa taipui hyvin kauniisti kaarelle selän mukana. Susi olisi varmasti katsonut tätä ties kuinka kauan ellei toinen olisi noussut ylös. Hiukan hämmentyneeenä tämä käänsi katseensa toisaalle ja yritti saada ajatuksiaan Cheristä toiseen suuntaan. Suunta johon ajatukset olivat välillä menossa huolestuttivat sutta hiukan. Hiukan tämä ravisti päätään ja kääntyi nartun suuntaan kuullessaan tämän naurahtavan ja näiden katseet kohtasivat hetkeksi.

Samassa toinen loikkasi alas ja Zarek juoksi jyrkänteen reunalle nähdäkseen ettei toiselle vain ollut tapahtunut mitään. Huoli oli selvästi turha uroksen nähdessä Cherin, joka seisoi kivellä ehjänä. Huokaisu pääsi suden suusta ja se virnisti hampaat näkyen. Yhdellä loikalla se hyppäsi alas ja tassut ottivat hyvin vastaan kiven. Ketterästi uros lähti loikkimaan kivistä toiselle ja huomasi, että Cheri oli mennyt perille edeltä. Tämä arveli, että toinen ei ehkä uskonut tämän selviytyvän näin ketterästä haasteesta. Kuienkin pennusta asti ankaraan treeniin tottunut sotilas ei helposti unohtanut taitojaan tai entistä elämäänsä. Sen silmät välkehtivät pienesti, kun se sai näkyviin Cherin, joka odotteli hiekalla. Susi itsekkin loikkasi viimeiset kivet ja pudottutui hiekkaan toisen lähelle? "Sinusta kyllä huomaa, että olet treenannut kovasti. Silti kannattaa harkita uudestaan ennen sotakoiran haastamista" Zarek totesi leikkisästi ja odotti miten toinen reagoisi. Ehkä se pitäisi sitä vitsinä tai jotain muuta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Untamed
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 1031
Join date : 23.02.2015

ViestiAihe: Vs: Uusia tuulia (Sijainti Wakayama, kaksinpeli/Miki)   Ma Kesä 29, 2015 1:06 pm

// laitetaanpa peliin vähän hämmennystä kaksikon välille? : D //

Cheri

Vaikka Cheri ei suinkaan epäillyt Zarekin osaamista, oli se silti hyvin vaikuttunut siitä, että susi selvisi jopa notkeaa belgianpaimenkoiraakin vaivattomammin ketteryyttä vaativasta haasteesta. Kun Zarek hiukan vitsaili hänen kustannuksellaan, Cheri otti suloisen hymyn kasvoilleen, ja kohotti hiukan, ehkä jopa viettelevästi, toista kulmakarvaansa. "Et ole vielä nähnyt, kun taistelen. Ehkäpä haastankin sinut tässä ja nyt...sotilas." Cheri totesi leikkisästi, mutta otti sitten kasvoilleen äärimmäisen vakavan ilmeen. Narttu päästi kumean murinan kurkustaan, ennen kuin hyökkäsi nopeasti kohti sutta, näyttäen siltä, kuin aikoisi purra tuota kaulaan. (?)

Viime hetkellä belgianpaimenkoira kuitenkin pysähtyi, ja purskahti nauruun. Cheri yritti sanoa jotain, mutta ei saanut naurultaan sanaakaan suustaan. Narttu laski päänsä alas, yrittäen tukahduttaa naurukohtauksensa, ennen kuin nosti päänsä ylös. Cheri ei huomannut ajautuneensa entistä lähemmäs Zarekia, ja oli sanomassaan jotain, kun huomasi seisovansa melkein kiinni uroksessa, ja tuijottavansa tuota silmiin. (?)

_________________

My girls♡

Akame - Akira - Cheri - Diego - Electra - Ellie - Gabriel - Gaikotsu - Gale - Kurokage - Leona - Nori - Raika - Safire - Shadow - Shiro - Sirena - Yoel - Yoodai
Tulossa - Hunter, Tundra


Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
 
Uusia tuulia (Sijainti Wakayama, kaksinpeli/Miki)
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 5Siirry sivulle : 1, 2, 3, 4, 5  Seuraava

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Ginga RPG Tulevaisuuden Torahampaat :: Alue: Shikoku :: Tokushima-
Siirry: